Tänään TV1 MOT: Maahanmuuttoviraston avoin shekki

rahatloppu

55

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suvakkienUnelma
    • sossusiirtolaiset

      Eikös niiden gourmet ruokakin tuottanut runsaasti lisäkustannuksia, kun kermaperseille ei kelvannut tavallinen suomalainen kotiruoka.

      • dwdwdw

        Ei.


      • VeronmaksajaVain

    • Mummoiltapois

      Kuka näistä rahoista päättää?

      • jnbhgftr

        Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


        Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna 2016 lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

        Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

        Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

        Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

        Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
        https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

        SINÄ MAKSAT! KIITÄ NYKYISTÄ HALLITUSTA!


      • bobboo9

        Perkele!!!!!!!!!


    • Kuona-Luona

      ME nautimme......LISÄÄÄÄÄÄ RAHAAAAAA

    • HotelleissakinHalvempaa

      punainen risti veloitti veronmaksajilta 200 euroa päivässä maahantunkeutujalta.

    • dsgdhghgkjhgkjhg

      SPR:n Helsingin vokeissa kustannukset olivat yli 150 euroa/pv/pakoloinen.
      Katselin, että halvemmalla elelisivät Strandissa, Kalastajatorpalla tai Kämpissä.

    • Kenen_syy

      Armeijan uudet harjoituskoneet maksavat 10 miljoonaa euroa, pakolaiset 500 miljoonaa euroa. Jotain tässä on mennyt pahasti pieleen.

      • Ei pahasti pieleen, v*tuiks män poejaat!


    • Hoplaax

      Kotimaiset hyeenat iskivät oitis hampaansa maahanmuuttobisnekseen - ahneimpana lauman matriarkka SPR.

    • S.U.Vajakki

      Ainoastaan NATSI on sitä mieltä, ettei ipad-miehen syöttämisen päivittäinen kustannus 150 euroa on liikaa.

    • pikkuvalheita

      No niin, nyt sitten alkaakin toimeentulo- ja kotouttamistuet juosta samaan malliin. Äkkiä asuntoja ja kaikkea kivaa taulutelkkaria, syyrialaista soffaa tietenkin jne. jne

      Osa pakenee maanalle ja päätyy vankilaan, niinhän ne on ite uhonneet, että takaisin ei mennä.

      Käsittääkseni viime vuonna Suomeen tuli yli 30 000 tphakijaa ja MOT mainitsi vain sen reilut 20 000. Jokin tässä yhtälössä mättää.

      • mättääkyllä

      • maksammevelkaa
        mättääkyllä kirjoitti:

        No ainakin se ,että smaan aikaan oma kansa hakee turvaa ruokajonoista .

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000985180.html

        Ei se ihan oikeelta tunnut,että omakansa on ikäänkuin samanaikaisesti unohdettu ja heivattu vapaaehtoistuen varaan .

        Joo, mut se onkin paljon seksikkäämpää auttaa parikymppisiä, salskeita iphonemiehiä, kuin omaa kansaa. Saa enemmän irtopisteitä.


      • Hyvää.tekee
        maksammevelkaa kirjoitti:

        Joo, mut se onkin paljon seksikkäämpää auttaa parikymppisiä, salskeita iphonemiehiä, kuin omaa kansaa. Saa enemmän irtopisteitä.

        Seksiskandaali SPR:ssä – kokeneet naistyöntekijät iskeneet turvapaikanhakijoita!

        Uutisen jälkeen Seiskan toimitukseen tulleiden uutisvinkkien perusteella vaikuttaa siltä, että asian laajuudesta on paljastunut vasta jäävuoren huippu.

        Naistyöntekijöiden ja turvapaikanhakijoiden väliset intiimit suhteet vaikuttavat olevan varsin tiedostettu ilmiö SPR:n sisällä.


      • maksammevelkaa
        Hyvää.tekee kirjoitti:

        Seksiskandaali SPR:ssä – kokeneet naistyöntekijät iskeneet turvapaikanhakijoita!

        Uutisen jälkeen Seiskan toimitukseen tulleiden uutisvinkkien perusteella vaikuttaa siltä, että asian laajuudesta on paljastunut vasta jäävuoren huippu.

        Naistyöntekijöiden ja turvapaikanhakijoiden väliset intiimit suhteet vaikuttavat olevan varsin tiedostettu ilmiö SPR:n sisällä.

        EIpä tuokaan mikään uutinen ole niille, jotka on vähänkin kärryillä asioista.

        Sotien aikana jopa sotavangit saivat lapsia naisten kanssa. Sakutkin paneskeli naisia kaikissa maissa, joihin menivät, enkä tarkoita nyt mitään raiskauksia. Naiset nyt vain ovat "eksoottisista" miehistä kiinnostuneita

        Ja siellä missä on nuoria miehiä ja naisia yhdessä samassa tilassa, tapahtuu myös aina paneskelemista.


    • vittusentään

      KUKA PERKELE TÄSTÄ ON VASTUUSSA ??

      VITTUUN KOKO SUOMEN HALLITUS .. ORPOA MYÖTEN !!

      EIHÄN TUOSSA OLE JÄRJEN HÄIVENTÄKÄÄN --- PERKELE VIEKÖÖN !

      ALKAA JO VITUTTAA TÄMÄN SUOMEN KYVYTTÖMÄT JOHTAJAT ---- MISSÄ HELVETISSÄ TEIDÄN JÄRKI ON ?????????????????????

      • samaa ovat ihmetelleet muutkin


    • yougyjhkjhlkjlkjh

      Koska ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti, saavat luonnollisesti myös kaikki suomalaiset 150 euroa päivässä valtiolta. Tämä tekee 810 miljoonaa päivässä ja 296 miljardia vuodessa.
      Hiukan joutuu valtio ottamaan lisää lainaa, mutta se ei tunnu missään.

      • Nöjööööö

        Eivät taida saada.Työmarkkinatruki on 500 ja rapiat /4vko ja tuohonkin on haluja laittaa karenssia päälle.
        Toki maahanmuuttajista on huolehdittava jos heitä otetaan se on selvä,eikä sitä pidä kyseenalaistaa. Mutta niin on myös omasta kansasta pidettävä samainen huoli ja heillä oltava yhtäläinen turvattu toimeentulo.Katsotaan nyt saadaanko tuollainen perustuva työttömille, perutulon myötä.Tuosta ohjelmasta on nyt helppo vetää käsitys sittä paljonko pitää olla perusturvan suuruun,tuolla 37 e/pvä kun ei pärjännyt tuossa,eikö se niin ollut taisi olla 56 euroa ,jolla mennään tätänykyä /pvä/henkilö keskimäärin?


    • Talvisodanhenki

      Boikotoikaa SPR:ää joka on pahuuden asialla! (tämä matubisnes ei todellakaan ole ainut rahojenveivaus mitä tämä "hyväntekeväisyysjärjestö" touhuilee)

      • hyvä_kauhava

        Täällä kauhavalla SPR:n Pekka Annala on vuokrannut kavereiltaan
        tyhjiä kiinteistöjä ja suuren hallin,joka on ollut tyhjillään koko ajan.
        Vuoraa näistä menee vain 5 miljoonaa vuodessa.Annala kuittaa
        näistä itselleen kuulemma pienen bonuksen.Ketään ei kuitenkaan
        kiinnosta tutkia asiaa,koska maksajana on kansa.


    • Kallis_on_Maksan_silti

      Lähes 200 miljoonaa euroa meni enemmän kuin alkulaskelmat osoittivat.
      SPR:n majoitus kalleimmassa top kolmessa, kunnan järjestämät edullisimpia.

      Onkohan jatko yhtä kallista, vai vielä kalliimpaa?
      Uusia leikkauksia ja kiristyksiä varmaankin tulossa veronmaksajille seuraavan vuoden aikana. Odotellaan että päästään osallistumaan talkoisiin, kyllä tällä touhulla joku rikastuu.

    • Stuppi

      Ja ajatella että olin vähällä antaa spr:n keräykseen rahaa tuon aleppon tilanteen vuoksi. Nyt taidan käydä sylkemässä heidän purkkiinsa.

    • OnkohanEroa

      Kumpi tulee valtiolle kalliimmaksi:
      - Suomalainen työtön joka elää puhtaasti valtion rahoilla
      - Pakolainen
      Olisi ihan kiva tietää kustannukset?

      • sairas_suomi

        Jos on työtön ei tarkoita etteikö olisi ollut töissä.Itsekin olen työtön
        mutta maksanut Suomen valtiolle yli miljoonan veroja.Saa siinä
        hetken olla työttömänä jos meinaa tasoihin päästä.Matut eivät
        ole antaneet valtiolle mitään,mutta ovat heti ottamassa.


    • Eurokansalainen

      Kenelle tämä on yllätys? Kaikki tämähän on ollut jo vuoden päivät nähtävissä ja laskettavissa. Ainoa yllätys on se että meillä on hallitus joka hyväksyy rajattoman ja avoimen piikin veronmaksajien nimissä tähän humanitäärisen maahanmuuton tukemiseen.

      Ei ole budjettiraamejs hallituksella tämän sektorin kuluissa ,kun tosiasia on se että Sipilän hallitus voi vain yksinkertaisesti päättää itse ne summat mitä tälle momentille annetaan ja vaatia että budjetissa pysytään ja sen mukainen taso yksinkertaisesti laitetaan riittämään.

      Budjettiraamit ovat jokaisella ministeriöllä eikä missään ole avoimia piikkejä joiden rajana on vain taivas.

      Hallitus siis toteuttaa tätä politiikkaa suomalaisten toivomuksesta koska kansa on tyytyväinen ja hallituspuolueiden kannatus , poislukien Perussuomalaset puoluetta, näyttää pysyneen kohtuullisen vakaana. Opposition kannatus on nostteessa ja kaikki tietävät että siellä ei ole mitään valmiuksia rajoittaa eikä säästää humanitäärisestä maahanmuutosta.

      Lopputulemana voi päätellä että kansan tahdon mukaan hallitus käyttää budjettirahaa . Muistutuksena että vain äänestämällä ja massaliikehdinnällä voi edes teoriassa yrittää vaikuttaa Suomessa asioihin.

      • tyhmyysnobel

        Niin tässä on seuraus viime syksynä hallituksen olankohautuksella kuittaamasta 530milj € lisäbudjetista pakolaisiin,se ei ole keltään pois,itse"valtiovarainministeri" sanoi näin Orvon pyöritellessä silmiään,Soinille siinti vain Audin takapenkki.Voisiko Suomeen perustaa politiikkovapaan puolueen Nythän umpisurkea PS on ainoa vaihtoehto eli sen pitäisi heittää kaikki hörhöt puolueesta,pikkunatsit,paskanjauhajat jne..järki ihmiset hoitamaan asioita ennenkuin ollaan suossa koko porukka.


    • VeiVei
      • Alma-mummo

        Ei tässä ole ongelmia...sossun täti sanoi että tekee hyvää ennen kuolemaa syödä sitä kauravelliä vaikka 6 vuotta....


    • eiprklsentään
    • ikuisetvalittajaloiset

      Taas oli MOTissa yksi saatanan maahantunkeutunut vikisijä valittamassa, miten palvelu ei pelaa ja ruoka ei maistu. Ja SPR:n kusipää pahoittelee, että "voi voi, emme ole vielä saaneet kaikkia muslimivieraitamme 100% tyytyväisiksi, mutta kovasti yritämme, onneksi he antavat paljon palautetta..."

      • videolöytyy

        Kusipää on Marko Sivula Luonasta.
        Matupaskiainen ryntää kesken keskustelun paikalle valittamaan ja vaatimaan.
        MV:ssä video.


    • Kreivi.Lindgren

      Kysyn taas: luuliko joku että turviksia haalitaan koska halutaan olla humaaneja kristittyjä??

      Salli mun nauraa. Kokoomuskin nauraa matkalla pankkiin.

    • Virsut

      Kaikki on kallista, mutta outoa oli mielestäni kuulemani majoituskustannus, joka oli laskettu / turvapaikanhakija. Mielestäni kustannus olisi pitänyt olla per majoitusyksikkö (huone), koska samaan huoneeseen majoitettiin usein 2 - 4 henkilöä. Tällä tempulla majoittajat saivat melkoisen tuoton vanhoista hotelleista ja vastaavista sijoituspaikoista. Ja nämä saalistajat olivat kyllä suomalaisia henkilöitä, järjestöjä jopa seurakuntia. Migri ei hädissään ollut osannut hinnoitella tarpeitaan oikein.

    • Valheita-valheita

      Minne meni 2 ensimmäisenä päivänä tunkeutuneet 15000 matua, kun rajavartijat vartioi suomalaisia, ettei maanpuolustajat ala estelemään tunkeutumista ? Tässä haisee jo suuri kusetus. Mistä löytyi makoilupaikka noin nopeasti 15 tuhannelle ? Eli oikeasti maahan on tunkeutunut yli 50 000 uskonsoturia !

    • 3251

      RKP on määräävässä asemassa SPR:ssä. Vetivät valtiolata taas sadat miljoonat luxuselämänsä kustannuksiin. Herätkää jo kansa. Älkää lahjoittako centtiäkään SPR:n keräyksiin.

      • Saadaan_Paljon_Rahaa

        SPR:llä on yli 50 miljoonan euron sijoitussalkku.Voitot jaetaan
        johtajille bonuksina.Että tällainen herrojen avustusjärjestö.


    • KKK_vs_persut

      Ne on kuulkaa Suomalaisia jotka rahastaa hotellitaksoja pakolaisten majoittamisesta. Ei yhtään sen jalompaa sakkia kuin ne ihmissalakuljettajat tuolla matkan varrella. Raha tuolla sakilla on päällimmäisenä mielessä, ei humanitaarinen apu.
      Onhan noilla majoittajilla perSukytkentöjäkin. Kysykää maahanmuuttokriittiset niiltä sisäpiirin tietoa. Rahaa on ja sisäpiiritietoa, mihin kannattaa keskus pystyttää.

      Tästä on kuulkaa maahanmuuttokriitikot tullut teidän äärioikeiston kannattajien sisäinen taistelu. ;)

      Vastarannankiiski lyö vastarannankiiskeä!

    • HeiMäTienaanTällä

      Viisihenkisen matuperheen kustannukset 8500€/kk ja vuorokausi Kämpissä maksaa 279€. Halpaa on kuin saippua.

    • Eurokansalainen

      "Ne on kuulkaa Suomalaisia jotka rahastaa hotellitaksoja pakolaisten majoittamisesta"

      -- Niinpä mutta ne on myös suomalaisia jotka ovat hallituksessa päätökset tehneet meidän kaikkien suomalaisten pyolesta että näile kuluille on piikki joka on rajattomasti taivasta myöten auki.

      Mikään eikä kukaan ole pakottanut Sipilän hallitusta törsäämään satoja miljoonia euroja ilman mitään tolkkua maahan äkillisesti tulleisiin " turvapaikanhakijoihin", jonka voi huoletta laittaa nimityksenä lainausmerkkeihin kuten jo tehdyt päätökset osoittavat. Ei sellaisia paragrafeja ole olemassakaan,jotka näin hölmöjä kestityksiä pakottaa veksekierrettä pyörittävän persaukisen hallituksen suorittamaan.

      Tämä kustannustaso on aivan kokonaan meidän oman hallituksemme omilla päätöksillään aikaansaamaa.

    • kallista-asumista

      Mäntyniemen hintalappu sisustus mukaan lukien valmistumisvuonna 1993 oli noin 220 miljoonaa markkaa, joka on vuoden 2015 rahan arvoon muutettuna noin 52 miljoonaa euroa. Mäntyniemi on siis yksi ainoa asunto, joka on kooltaan noin 2300 (hyöty)neliömetriä eli kolmannes täysimittaisesta jalkapallokentästä.

    • fdhgf

      Kalleimmassa VOKissa, SPR Hki, kustannus 199e/asukas/vrk, 72 000e/asukas/vuosi! Vaasassa ja Kotkassa, ilmeisesti kuntien hoitamisssa VOKeissa, kustannus alle 30e /asukas/vrk. Mitä järkeä perustaa Hkiin VOKkeja, kun hintataso täällä asumisessa ja kiinteistöissä yli 2x maan keskiarvon?

      Kyllä minä majoittaisin yhden pakolaisen kotiini, ja pitäisin hänet asiallisessa ruuassa ja vaatetuksessa ja tarjoaisin VOK-tasoisen perusterveydenhuollon, jos minulle maksettaisiin siitä 72 000e vuodessa. Se kustantaisi minulle (omistusasunto) korkeintaan 12 000e vuodessa, eli 1 000e kk:ssa, joten minulle jäisi voittoa, palkkaa, 60 000e vuodessa, eli 5000e kk:ssa - aika hyvä kk-palkka sanoisin, Ei tarvitsisi muita töitä tehdä!

      • Totuuskomissio

        Suomi on vieraiden valtioiden maahantunkeutuneille kansalaisille oikea onnenpotku. Omat poliittiset päättäjämme mahdollistavat kansamme riiston ja orjuuden. Siitähän tässä on pitkälti jo kysymys, meiltä ei oikeasti kysytä haluammekko rahoittaa tätä riistoa.

        Ymmärrän hädänalaisiksi vähän toisentyyppistä väkeä, kuin esim. entiset sotilaat ja sekin eilen iltaisessa Mot ohjelmassa ruuasta ja kokin kyvyttömyydestä valittanut matu.

        Niskakarvat nousee pystyyn kun peilaa omaa elämäänsä näihin naukujiin, ei ollut ihan varmaa leipää ennen muinoin jokaiselle päivälle ja nyt sitten tämmöinen tuhlausyhteiskunta!

        Mitään hyvää tästä ei seuraa, kyllä suomalaiset lopulta herää ruususen unesta kun on tarpeeksi elvistelyä sietäneet, mutta onko jo silloin myöhäistä yrittää muutosta?

        Poliittinen systeemimme on täydellinen eunukki, ei pysty kuin oman maan kansalaisten oloja huonontamaan. On täydellisen hullu idea toimia koko maailman sos. toimena ja sallia siinä sivussa konnien puuhastella vokki bisneksiään.

        Mikä ei ole kohtuus, ei voi olla myöskään oikeus!


    • maassamaantavalla

      Huomasitteko tuossa MOT-ohjelmassa kun vierailtiin Vokissa, niin siellä oli vessan ovessa tarra, jossa kaksi kuvaa -toisessa kakalla olija istui pytyllä niin kuin tapana ainakin Suomessa on ja sen kuvan kohdalla oli hyväksyvä merkki, ja toisessa kuvassa kakantaja kykki pytyllä niin että jalkapohjat olivat pytyn reunuksella ja sen kuvan yli oli vedetty punainen ruksi, tahtoo sanoa ei näin!

      Samanlainen tarra on Helsingin kaupungintalon aulan vessassa, koska siellä käy paljon ulkomaalaisia, jotka eivät tajua miten vessanpytyllä asioidaan.

      O sancta simplice!

    • SPRboikottiin

      SPR on korruptoitunut sveitsiläinen firma. Kukaan ei tiedä mihin mafiabisneksiin SPR:n kuppaamat rahat menevät, koska Sveitsissä on tämä pankkisalaisuus. Veribisnes pitää ottaa pois SPR:ltä ja antaa Sote:n yhteistyöalueille hoidettavaksi.

    • kjhgfrtyujklö

      Miestäni tuosta pitäisi esittää lasku itse diktaattori Sipilälle. Hän henkilökohtaisesti houkutteli nämä maahan. MOT:ssa lasketut kustannukset eivät edes pidä sisällään näille siirtolaisille maksettuja taskurahoja, poliisin lisä työtä, eikä terveydenhoitokustannuksia. Se on vain se majoitus ja ruoka. Lisäksi nämä sontiaiset pitää vielä lähettää verorahoilla kotimaahansa.

      Vertailun vuoksi meillä vaimo saa palkkaa 8% veroprosentilla kaikkien pidätysten jälkeen kokopäivätyöstä varsin tarkkaan 60 €/päivä. Tästä pitää sitten maksaa työmatkakulut (auto on välttämätön työissä kulkemiseen) ja tarha.

      Tuo miljardi, joka tähän tuon harhoja näkevän pääministerin roikaleen vuoksi on uponnut kuin tuosta noin vaan vastaa suunnilleen sama kuin jos perheen pää kävisi kalliilla seksimatkalla ja nämä kulut sitten säästettäisiin lasten koulutarvikkeista, taskurahoista, ruuasta ja vaatteista ja ties mistä.

    • Eurokansalainen

      Kumma kun ei Sipilää ja hallitustaan kukaan oikeasti hiillosta näin massiivisista kuluista näin tiukkana aikana kun kaikki kuluerät syynätään moneen kertaan ja budjetin täytyy pitää.

      Jotakin merkittävää lienee tapahtunut viime vuonna koska Suomeen tuli suhteessa enemmän turvapaikanhakijoita kuin olisi voinut odottaa puhtaan matematiikan pohjalta laskettuna. Toki näihin virtoihin voivat vaikuttaa monenlaiset seikat mutta ilman syitä ei tule seurauksia.

      - Oletetaan että Suomeen tulee keskimäärin n. 3500 turvapaikanhakijaa /normivuosi.
      -Eurooppaan on tullut viimeisen viiden vuoden ajan n 200 000 /vuosi.
      Ihan karkein luvuin laskettuna.

      Vuosi 2015 oli huippuvuosi jolloin Eurooppaan tuli 1 200 00 hakijaa eli kuusi kertaa enemmän kuin normisti. Jolloin periaatteessa Suomeenkin olisi tullut n kuusi kertaa enemmän hakijoita mikäli EI olisi ilmaantunut mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa vetovoimatekijää verrattuna aikaisempiin vuosiin jolloin Suomen normiosuus viime vuoden tulvasta olisi ollut n 21 000 hakijaa.

      Suomeen tuli vissiinkin n 35 000 hakijaa eli 14 000 hakijaa yli suhteutetun normin joka olisi toteutunut normioletuksin.

      Mikä aiheutti tuon hyvin karkeasti pelkästään laskennallisin olettamuksin 14 000 ylimääräisen ihmisen tulon tänne? Mitä tapahtui sellaista että meille tulikin KYMMENEN kertaa enemmän turvapaikanhakijoita kun samaan aikaan Eurooppaan tuli KUUSI kertaa enemmän hakijoita vs edelliset vuodet? Aikaisemmin Suomi ei ole onnistunut houkuttelemaan suhteellisesti eniten tulijoita.

      Hintalappuhan pelkästään tuolle ylimääräiselle menoerälle on vuositasolla , mikäli käytetään olettamuksena 47 euroa/vrk /hakija suuruusluokaltaan huomattava eli n 250 000 000 euroa eli neljännesmiljardi.

      On siinä maksettavaa.

      Luulisi että hallitus tekisi kattavan selvityksen näistä että mikä johti pakolaisvirran suuntautumiseen nimenomaan Suomeen viime vuonna niin että Suomen suhteellinen kiinnostavuus kiistatta nousi viime vuonna, jolloin osataan tehdä tarvittavat muutokset/suunnitelmat vastaisuuden varalle, mikäli ei haluta edistää näin voimakkaasti humanitääristä maahanmuuttoa .

      Eikö näin oleelisen asian selvittäminen kiinnosta meidän hallitustamme tai yleensä ottaen ketään?

    • oi-kallis-suomenmaa
    • Yäkyäk

      Voi prkl kokki ei tee yhtään hyvää ruokaa....apuaaa yritetään kuitenkin parhaamme että matut olisivat tyytyväisiä...

    • missäsevoitto

      Tästäkin asiasta kirjoitettiin ja varoitettiin viime syksynä tällä palstalla.Mutta mikä oli tulos; haukuttiin rasisteiksi,fasisteiksi,natseiksi,vihapuheiden puhujiksi,monikulttuuria ymmärtämättömiksi,ymmärtämättömiksi kun ei tajuta kuinka kaikki tämä tuo voittoa.Nyt sitä voittoa sitten odotellaan.Ja kulttuuri kukoistaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe