Onko niin, että Aleppossa kapinallisten neuvonantajina toimivat yhdysvaltain sotilaat ovat saaneet Obamalta syytesuojan. Samanlainen menettely on ollut voimassa jo monissa Yhdysvaltain ja Naton käymissä sodissa.
Onko yhtään Yhdysvaltain sotilasta saatu koskaan ICC:hen sotarikoksista, vai onko niin, että ICC toimii niin kuin jenkkien vapaakauppasopimusten välimiesoikeudet, joissa jenkkiosapuoli ole ikinä hävinnyt.
Tähän asti tuomiot ovat kohdistuneet lähinnä banaanivaltioiden heimopäälliköihin ja lammaspaimeniin.
Onko yhtään Yhdysvaltain sotilasta saatu koskaan ICC:hen sotarikoksista, vai onko niin, että ICC toimii niin kuin jenkkien vapaakauppasopimusten välimiesoikeudet, joissa jenkkiosapuoli ole ikinä hävinnyt.
Tähän asti tuomiot ovat kohdistuneet lähinnä banaanivaltioiden heimopäälliköihin ja lammaspaimeniin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joko Ranska on marssittanut muukalaislegioonansa Haagiin?
Onko Israelin toimia joskus käsitelty ICC:ssä
Al-nusra (syyrian alqaida) johtaja kertoi pari viikkoa sitten saksalaisen kölner stadtanzeiger lehden haastattelussa, kuinka mukavaa kun Usa on heidän puolellaan. He saavat epäsuorasti Usalta aseapua, kun Usa aseistaa maila, jotka aseistavat heitä. Kehui, että taisteluja on voitettu Usa-valmisteisten panssarintorjuntaohjusten avulla.
Sanomattakin on selvää, että terroristien aseistaminen ei lievitä Syyrian ahdinkoa vaan pidentää ja syventää sitä.
Ennen vanhaan Suomella oli sellaisia hienoja periaatteita, ettei viedä aseita maihin jotka käyvät sotia. Nyt viemme aseita Saudi-Arabiaankin, mutta samalla hallituksemme hursastelee Syyria kommentteineen. Voi yhdenkerran.
Suomessa on vallassa jenkkejä myötäilevä oikeistohallitus. koti, uskonto ja isäntämaasopimus.
"He saavat epäsuorasti Usalta aseapua, kun Usa aseistaa maila, jotka aseistavat heitä."
Ei taida varustaa ainakaan ilmatorjunnan osalta. Jos tekisi niin ei venäläisten koneiden sairaalapommitukset onnistuisi?
Mediassa jaellaan tuomioita. Käytännössä kapinalliset pitävät siviilejä ihmiskilpinä.
Onko niin, että Aleppossa Syyrian armeijan neuvonantajina toimivat Venäjän sotilaat ovat saaneet Putelta syytesuojan? Samanlainen menettely on ollut voimassa jo monissa Venäjän käymissä sodissa.
RYSSÄ on sotarikollinen ja massamurhaaja.
Myös malesialaiskoneen alasampumisesta on RYSSÄ vastuussa.
Ukrainan kriisistä on RYSSÄ yksin vastuussa!
RYSSÄ ei pääse hirmutöitään karkuun ja kaikki selittely ON TURHAA!
NIIN, veriruskeat synnit.
Maailmanhistoria tulee muistamaan Putinin kuten Hitlerin.
Ja Venäjän kansa saa kantaa vuosisatoja SYVÄÄ HÄPEÄÄ Putinin teoista!
Maailmanhistoria ei tule muistamaan Obamaa.
Syyriasta on tulossa tsetseenikiihkoilijoiden hautuumaa. Kuka vielä väittää, etteikö SAA:ssa olisi puhtia. Terroristien eliminointi tuolla on pois eurooppaan tehtävistä turhautumisten purkauksista.
- Harakat Nour al-Din Al-Zenki (Nour al-Dinin liike)
Tällaisia kapinallisryhmiä siellä on odottelemassa punaisen ristin lähetyksiä:
Sunni-islamistinen liike, joka on Aleppon paikallisia kapinallisia. Saa ohjuksia Yhdysvalloista. Amnesty International syyttää liikettä toimittajien ja humanitääristen työntekijöiden kiduttamisesta vuosina 2014 ja 2015.
- Faylaq al-Sham (Syyrian legioona)
Yleisislamilainen liike, jolla on yhteyksiä kristittyjen tappamista ajavaan Muslimiveljeskuntaan. Turkin tärkeä liittolainen, vastustaa kurdeja. Julkaisi elokuussa kuvan, jossa on liikkeessä taistelevia lapsisotilaita.
- Jabhat al-Shamiyah (Levantin rintama)
Sunni-islamistinen liike, joka toimii lähinnä Aleppon lähialueilla. Radikaaleja salafistisia näkemyksiä. Käynyt runsaasti taisteluja kurdeja vastaan.
- Asala wa al-Tanmiya (Oikeellisuuden ja kehityksen rintama)
Saudi-Arabian rahoittama liike, joka kannattaa radikaaleja madkhalistisia ajatuksia. Myös Yhdysvaltojen ohjusavun piirissä.
- 101st Infantry Division (101. jalkaväkidivisioona)
Aiemmin Syyrian al-Qaidan rinnalla sotinut islamistinen järjestö. Tunnettu avoimesta juutalaisvastaisuudesta, Euroopassa luokiteltaisiin uusnatsijärjestöksi.
- Northern Division (Pohjoinen divisioona)
Aiemmin CIA:n rahoittama saanut sunni-islamistinen liike. Yhteyksiä radikaaleihin salafisteihin. Saa Yhdysvalloilta edelleen ohjuksia.
- 13rd Division (13. divisioona)
Islamilaista yhteiskuntaa ajava liike. Turkin, Saudi-Arabian ja Qatarin liittolainen ja saa ohjuksia Yhdysvalloilta. Juutalaisvastainen, haluaa miehittää Israelin.
- Liwa Suqour al-Jabal (Vuorihaukkojen prikaati)
Yleisislamistinen liike, Saudi-Arabian rahoittama ja Yhdysvaltojen aseistama. Qatarin ja Turkin liittolainen, taistellut kurdeja vastaan. Linkkejä Isikseen: kieltäytynyt taisteluista Isistä vastaan ja käyttää samaa "Allahu Akhbar" -huutoa.
- Jaysh al-Mujahidean (Mujahidean armeija)
Sunni-islamistinen liike, joka tukee Turkkia taisteluissa kurdeja vastaan. CIA:n ja Qatarin aseistama, saanut Yhdysvalloista myös ohjuksia. Al-Qaidan liittolainen, samaa nimeä käyttivät myös 1980-luvun Afganistanin islamistisissit.
FARS News Agency
Esitettävät videot löytyvät uutistoimisto FNA:n sivuilta.
Lännen perustamat ja tukemat Jaysh Al-Fateh ja ISIS-terroristit pitävät ihmisiä panttivankeina ja estävät heitä pakenemasta valvonnassaan olevilta alueilta Aleppossa. Terroristien sala-ampujat avaavat tulen jokaiseen pakoa yrittävään ihmiseen.
Aleppo: Snipers Shoot Syrian Civilians Trying to Flee War-Hit City
TEHRAN (FNA)- According to footage provided by RT, snipers open fire at the civilians trying to Flee from Aleppo to prevent them from running away from terrorist-held areas in the city. [VIDEO]
TEHRAN (FNA) - Syyrian siviilejä loukussa Aleppossa lännen perustamien ja tukemien terroristien estäessä kaikin keinoin ihmisiä pakenemasta valvonnassa olevilta alueiltaan piiritetyssä Aleppossa. Jotkut yrittävät henkensä uhalla paeta kaupungista.
TEHRAN (FNA)- Syrian civilians, trapped in Aleppo, Syria after terrorists besieged the city and blocked all possible ways out, are trying to survive under constant shelling, with some of them risking their lives to escape the city. PLEASE DON'T WATCH IF YOU'RE UNDER AGE OR HAVE HEART PROBLEMS OR MENTAL ILLNESS. [VIDEO]
Yhdysvallat ja Venäjä haluavat kuitenkin molemmat iskeä Syyriassa toimivia jihadistisia aseryhmiä kuten Isistä ja al-Nusraa vastaan.
Niinpä. Mutta kun sillä "haluamisella" ei mihinkään päästä. Ei tiedetä edes minkä ryhmän/ryhmien kanssa taistelua voisi käydä, eikähän omia maajoukkoja Syyrian lukemattomille rintamille mikään länsimaa halua lähettää.
Siviilien kohtalo on traaginen, mutta pommitukset tuskin loppuvat ennen kuin Aleppo on al-Assadin ja Venäjän valtaama. Syyrian kärsimykset eivät siihenkään lopu, mutta edes "suhteellinen rauha" syntyisi. Sisällissota jatkuu muilla rintamilla ja puhdistuksia tulee vallatuilla alueilla riittämään.
"Siviilien kohtalo on traaginen, mutta pommitukset tuskin loppuvat ennen kuin Aleppo on al-Assadin ja Venäjän valtaama."
Tai kun Venäjän talous romahtaa ja se vetäytyy Syyriast, jonka seurauksena Assadin armeija romahtaa minkä seurauksena Assad pakenee romahtavaan Venäjään Puten seuraksi!
RYSSÄ MAKSAA VIELÄ KALLIISTI SOTARIKOKSISTAAN!
Joku kirjoitteli täällä taannoin, että Venäjällä ei ole rahaa, milläs maksat?
Länsimaat tuomitsevat sairaaloiden pommituksen Aleppossa – ”He pudottavat pommin, odottavat että siviilit vetävät haavoittuneita raunioista, ja pudottavat toisen pommin”
Britannian ulkoministerin mukaan Venäjä on syyllistynyt Syyriassa sotarikoksiin kohdistaessaan iskuja tietoisesti avustustyöntekijöihin.
Syyrian hallinnon joukot onnistuivat sunnuntaina valtaamaan uusia alueita kapinallisilta Aleppossa, tarkkailijajärjestö The Syrian Observatory for Human Rights kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Taistelujen lisäksi myös Syyrian hallinnon ja sitä tukevan Venäjän ilmaiskut kapinallisalueille jatkuivat sunnuntaina.
Länsimaat vain parkuvat kun heidän suojattinsa lähtevät Alepposta käpälämäkeen. Luuletko, ettei kapinalliset ja ja heitä tukeva media yritä tomerasti käyttää tilannetta hyväkseen.
Jenkeille on käymässä, kuin sikojenlahdella. Ei mennyt vallankaappaus nyt ihan nappiin.
Vallankumous alkoi arabikeväästä ilman jenkkejä! Kaspinallisilla on halussa laajoja osia Syyriasta ja Venäjällä puolestaan kirstun pohja paistaa tyhjänä!
Venäjän valinta: ottaako eläkeläiseltä vai armeijalta?
Venäjä suuntaa kohti säästöbudjetteja – mikä edustaa realismia.
Venäjän valtiovarainministeriö laatii suuntaviivoja tulevien vuosien budjeteiksi tavalla, joka kertoo realismin kasvusta – tai ainakin tosiasioiden tunnustamisesta.
Jo kerrotuista, myöhemmin julkistettavista lähtökohdista voi laskea yhteen muutamia lopputuloksia.
Ensimmäinen oletus pohjalla on, ettei öljyn hinnan nousua enää odoteta Venäjän talouden pelastajaksi. Pääministeri Dmitri Medvedevin mukaan kolme seuraavaa vuotta kattavat menot lasketaan sillä oletuksella, ettei öljyn hinta nouse nykyisestä.
Kun tulot tulevat käytännössä kokonaan energian myynnistä, tästä seuraa, ettei kassan täytettä tule muualtakaan.
Toinen lähtökohta on, että nykyinen budjettivaje aiotaan kutistaa lähes kokonaan pois kolmen vuoden aikana. Vaje vastaa nyt summaa, joka olisi lähes neljä prosenttia Venäjän bruttokansantuotteesta. Vuonna 2019 vaje on valtiovarainministeriön piirustusten mukaan vain noin yksi prosentti suhteessa bkt:hen.
Näkemys pakotteista voidaan sekin tulkita realismiksi. Budjettiraamien laatijat olettavat pakotteiden olevan voimassa myös seuraavat kolme vuotta.
Uutistoimisto Tassin näkemien linjausten mukaan valtiovarainministeriö epäilee, että rahapolitiikka lännessä normalisoituu kolmen seuraavan vuoden aikana. Se tarkoittaa ministeriön mukaan sitä, että raha alkaa siirtyä voittojen toivossa länteen. Se puolestaan voi tarkoittaa, että rahamarkkinoille pääsy muuttuu Venäjän kaltaiselle taloudelle entistä vaikeammmaksi.
Kun näihin lähtökohtiin lisää ripauksen demografiaa, suuntaviivoja alkaa näkyä. Venäjän huoltosuhde heikkenee ja sosiaalimenot kasvavat väistämättä. Pahan päivän varalle kerätyt rahastot hupenevat jo – niiden varaan ei voi laskea.
Jos tulot eivät kasva, rahastot kuivuvat, lainahanat kiristyvät entisestään ja vaje kutistetaan, edessä on tiukka säästökuuri, jossa kohteiden valinta on hankala tehtävä.
Vain kahdesta menoluokasta saadaan tarpeeksi säästöjä: armeijasta ja sosiaalikuluista. Eli otatko eläkeläisiltä vai armeijalta?
Syyrian armeija käyttää uutta sotasuunnitelmaa lännen perustamia ja tukemia Jeish Al-Fateh terroristeja vastaan Aleppossa.
Syyrian armeija jakaa Aleppon itäosassa terroristien valvonnassa olevat alueet pienempiin taistelukentän osiin ja valtaa ne yhden kerrallaan.Tämä uusi taktiikka on jo osoittautunut menestykselliseksi.
Syyrian armeijan strategisena suunnitelmana on vapauttaa itä Aleppon Al-Nazarat,Ein al-Tal,Halak,al-Sakhour ja Masaken sekä al-Hannoun alueet sekä jatkaa etenemistään Bostan al-Pasha ja al-Meidan alueilla.
Wed Oct 12, 2016 4:35
Syria: Army Using New Military Plan against Jeish Al-Fatah in Aleppo
TEHRAN (FNA)- The Syrian Army is dividing militant-held districts in the Eastern part ofalueet Aleppo into smaller battlefields to capture them one by one, military sources said on Wednesday, adding that the new tactic has already proved successful.
"The Syrian army is trying to diconnect militants' positions to divide them into smaller battlefields in a move to make them too weak to stand the government forces' attacks," the sources said.
"Rapid advances of the Syrian army troops and their popular allies against Jeish al-Fatah in Aleppo city testify that the new tactic has proved as a major success, and that military developments in the Northern city and its countryside are moving in the direction desired by the government forces," they added.
The sources said that the army now is to chain its positions in al-Oweijeh to Bostan al-Pasha in order to end clashes in a large part of the Eastern districts.
"The strategic plan of the Syrian armed forces concentrates on the liberation of the districts of al-Nazarat, Ein al-Tal, Halak, al-Sakhour and Masaken al-Hananou in Eastern Aleppo. They simultaneously are to advance against Fatah al-Sham Front (the newly-formed al-Qaeda-affiliated terrorist group previously known as the al-Nusra Front) in Bostan al-Pasha and al-Meidan," they pointed out.
"After dividing the Eastern districts of Aleppo into smaller areas, militants will face no way but to surrender or die," the sources concluded.
Sources said yesterday that Syrian Army soldiers and popular forces have been engaged in tough street battles with Jeish al-Fatah terrorist coalition in the Eastern, Southern and Southwestern districts of Aleppo city, gaining the upper-hand over the militants with the air support of the Syrian and Russian aircraft.
"Syrian government forces stormed Jeish al-Fatah's positions in Housing Project 1070 near al-Hamdaniyeh district from different flanks to take back strategic positions there," the source said.
"Russian fighter jets, for their part, pounded Jeish al-Fatah's defense lines in project 1070 and Jam'iyat al-Mohandeseen neighborhood in the Western part of Aleppo city," they added.
"The Syrian warplanes also bombed terrorists' bases near the village of Qabtan al-Jabal in the Western countryside of Aleppo, destroying several vehicles of militants," the sources went on to say.
"Jeish al-Fatah's strongholds in the Southern districts of Aleppo in Sheikh Saeed also came under the Syrian air raids," they said, adding that militants sustained at least 23 casualties in the assault.
"Syrian soldier also clashed with Jeish al-Fatah in Suleiman al-Halabi in the Eastern part of Aleppo city and opened their way into one of the main buildings there," the sources added.
Natoleiri repii pelipaitansa ja soittaa hätäkelloja Aleppon terroristien uhreille.
Eli toveri Etulinja uskoo sellaisenaan toisen osapuolen ilmoitukset taistelujen tuloksista? Ei taida olla kovin objektiivinen tulos:-)
Eisillä nyt ole mitään merkitystä mitä uskoo ja koska.
Pääasiahan on nyt saada ne Syyrian laillista hallintoa vastaan taistelevat laittomat kapinalliset tuhottua Syyriassa ja näin sitten sisällissota loppumaan.