Tämä aika jota nyt elämme, on sangen otollista
vääryydelle ja 'sydämen' kovuudelle. Nämä yhdessä hohkaavat sellaista kylmyyttä, jolle ei löydy enää järjellistä selitystä eikä selittäjää. On kaiketi tullut se ihmiskunnan viimeinen "päivä", siis se lopunaika oikeasti, jossa laittomuudelle ei löydy enää rajoja, eikä säädyllisyyskään enää puhuttele ihmissydäntä lainkaan. Kristinuskoville tämä ei tietenkään ole mikään suuri yllätys, onhan tästä "päivästä" mainittu useassa eri kohdassa edeltä käsin, myös tuossa isossa viisasten-kirjassa. Mutta toisaalta, vaikka ei tämä yllätyksenä tulekkaan, on tässä kuitenkin kaikilla kestämistä.
Itse annan tähän aikaan vain kannustusta kaikille ihmisille , sanojen muodossa; pää pystyyn vaan ja rohkeasti arjessa eteenpäin, sillä jos juoksee sutta pakoon, ei sieltä karhua tule vastaan.
Sananl. 14:22
Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!
Dan. 9:9
Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset;
Luuk. 2:40
Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuvaamaasi tilannetta kutsutaan
Trubaismiksi
No, nyt vaikuttaa kyllä siltä, ettet oikein tunne lainkaan trubaduurien menestyksekästä historiaa. Koitappa valistaa itseäsi hieman jollain muullakin tiedolla, kuin musta tuntuu nyt niin mustalta, 'oi miks mieleni on siis näin musta', siirräppä pian syrjään, tuo perin kammottava tietämättömyyden musta verho ja astu uuteen tiedon taloon, siis siihen taloon, josta löytyy
tietoa historiasta, eli tule sinäkin nykyaikaan.
Näin suomalaisesta näkökulmasta elämme kaikkien aikojen parasta aikaa.
"Vanhoja hyviä aikoja" ei ole olemassakaan. Sillä todellisuudessa ne ajat olivat täynnä sotia, nälkää, tauteja, tietämättömyyttä ja typeryyttä.
Köyhistä ja sairaista pidetään nykyään todella hyvää huolta, kun vertaa tilanteeseen 100 vuotta sitten. Orpojakaan ei enää huutokaupata kaupungin torilla, kuten oli Suomessa vielä muutama sukupolvi sitten tapana...
Ja mikä parasta, Suomessa on nykyään uskonnonvapaus.
Totta. Mutta vain osittain. Sillä totta se on kovin monelle suomalaiselle. Ja kovin monelle ei. Meinaan vaan, tuo mainitsemasi parasaika.
Tätä 'nykyä' kyllä me kaikki suurinpiirtein elämme ja näemme asioita omin silmin ja kuulemme omin korvin, vaan vastaukset ja havainnot ovat kovin erilaisia. Sillä jos asiaa kysytään vammaisilta tai pienituloisilta eläkeläisiltä tai näiltä pitkäaikais-sairailta, niin silloin saadaan jo toisenlaisia vastauksia tai ns. 'parenpia' kannanottoja/mielipiteitä kuin jota sinun oli.
Tilastot kuitenkin siis, antavat vähän synkemmän kuvan suomesta. Ja maailmalta ne antaa jo erittäin mustan kuvan. Mutta ei tuon avaukseni tarkoitus ollutkaan herättää huonoa omaatuntuntoa vaan sen tarkoitus oli synnyttää tarve ajatella maailmasta
moninaisemmin kuin nyt, jota sitä suomessa tehdään parhaillaan, keskimäärin.
>>Mutta ei tuon avaukseni tarkoitus ollutkaan herättää huonoa omaatuntuntoa vaan sen tarkoitus oli synnyttää tarve ajatella maailmasta
moninaisemmin kuin nyt, jota sitä suomessa tehdään parhaillaan, keskimäärin.
Mistä kopioit tämän viestisi vastausosion?
Sinunkin onneksesi!
Kyllä taivaan Isä pikkurikkomukset anteeksi antaa.