11.10.2016
Uskoni alkaa horjua! Ei siihen etteikö Jumalaa olisi, vaan siihen ettei Hänen kiinnostuksensa auttaa ole mahdollistettu minun kohdallani. Olen edelleen ulkopuolinen jopa Hänenkin maailmassaan.
Isää minulla ei ollut, isäpuoli kylläkin ja sen sain tuntea nahoissani. Äitini oli eläissään hyvin epäluotettava henkilö.
Perhe minulla oli johon ystävällisesti ilmoitetettiin minun ei kuuluvaksi. Biologisen isäni löysin 53 vuoden jälkeen ja hän ei ollut edes etsinyt minua. Tapasin kyseisen henkilön.
Kiinnostus ei ollut molemminpuolinen, sinnekään en ollut tervetullut.
Uskonnolliselta ja hengelliseltä elämältä etsin kotia. Sieltä löysin manipuloinnin tyyssijan jonka puitteissa tulee elää jos haluaa olla hyväksytty.
Siis kaiken kokemani jälkeen totean lakonisesti... Jumala ei ole minua varten... tai tarkemmin sanottuna en kelpaa Hänellekään.
Mistä siis löydän sen jossa voin elää sellaisena kuin olen ja kuinka sisällni tunnen... löytää se autuus saada tuntea muuta kuin mielikuvituksissani ja unissani.
Olen nyt eläkkeellä, sairaana. Syön lääkkeitä sellaisi määriä että kaataisivat varmaankin pienemmän norsun. Mutta teen työtä koska muuta ovat sairaampia ympärilläni.
Eläkkeeni menee vuokraamme ja jos jotain jää saan tupakka askin ja hyvässä lykyssä ehkä kolmekin jos rahaa jää yli.
Olen korviani myöten veloissa, ulosotossa koska olen maksanut toisten elämisen ja hyvinvoinnin koska se on kuulemma miehen velvollisuus perheen eteen.
Lapsen ovat kaikki toisen miehen siittämiä ja olen isäpuoli joka kantaa vastuun.
Nyt kun minulla ei ole enää mitään, harkitsen eutanasiaa vaavissani. Mutta siitäkin saan kuulla että edessäni on helvetti ja helvetin tuli. itsemurha on synti!
Mutta alan yhä enemmän uskoa että toisella puolella täytyy olla jotain parempaa mitä täällä on!
Uskooako vaiko ei!
8
81
Vastaukset
Anteeksianto on oiva työkalu itsensä ja asioiden selvittämiseen . Ethän menneille voi mitään muuta kuin hyväksyä ne , joten turha lilluminen paskassa ei hyödytä ketään , päinvastoin . Anna anteeksi .
- AlaVaikkaRunoilemaan
Voi aloittaja rakas, älä todellakaan tee eutanasiaa, ts. itsemurhaa. Siellä Taivaassa ei vieläkään ole läheskään kaikki kunnossa, kohdallaan. Siellä se vasta saattaa kaikki tuntua vieläkin pahemmalta, kovemmalta, kuin täällä Maan päällä, lihallisessa olemuksessamme. Muista, että niin kauan kuin on Elämää, niin on myös toivoa ja mahdollisuuksia. Hae vaan sitä jotain Hyvää ja Oikeaa Jumalaa, koita todellakin uskoa myös ihmisiin ja ihmisoikeuksiin. Jos sinua on kohdeltu väärin, hae siihen apua, olisiko esim. papeista jotain apua, hae heiltä sielunhoidollista apua ja tukea, eivät varmasti heitä sinua menemään. Olet arvokas ja tärkeä, muista, myös läheisillesi.
Älä, ihan oikeasti, rakas ihminen heitä Elämääsi menemään, sillä menee vielä paljon Aikaa, ennen kuin Taivaaseen saadaan kaikille hyvä ja oikeutettu oleminen ja hyvä olotila. Hae myös apua ihmisiltä, esim. näiltä keskustelu-palstoilta, jos et fyysisesti pääse aina paikan päälle. Älä välitä, vaikka jotkut monet vastailijoista ovat, ikävä kyllä idiootteja paskaloan-heittäjiä. Heitä riittää monen muunkin itkevän, kärsivän niskaan, paskalokaansa heittämään. Rohkeasti vaan, aloita keskusteluja, ja opettele kuittaamaan takaisin, kun jos joku tyyppi ottaa pattiin.
Hae apua, älä jää yksin. Meitä on monia, jotka yhtälailla ovat ajatelleet pitkään, ettei mitään järkeä jatkaa tätä kärsimys-elämää. Mutta silti Elämä voittaa. Usko, mitä sanoin, älä tee mitään muuta kuin hoidat itsesi kuntoon ja hae kaikenlaista keskusteluapua. Musiikista, kulttuurista ja taiteestakin voisi olla hyötyä, jospa vaikka osaisit itsekin jotain niistä tehdä. Parhainta vointia ja jaksamista sinulle, olette aina kaltaistesi kanssa mielessämme ja kaikkien kanssa yhtä tässä Universumissa. Voimia ja hae apua!
- eienäänuori
Kyllä sinua Jumala rakastaa, vaikka koet noin. Ongelmasi on tyypillinen henkilölle, joilla ei ole turvallista tunnekiintymyssuhdetta ollut lapsuudessa vanhempiin. Yleensä isän rakkauden puute heijastuu myös Jumalasuhteeseen ja tietenkin kaikkiin ihmissuhteisiin. Kun lapsena ei ole saanut kokea turvaa, et sitä ole kokenut edes äitisi kohdussakaan. Tiedän tästä jotain, kun minäkin olen syntynyt ei toivotun raskauden tuloksena.
Nuorena oli koko ajan tunne, että olen kuin Liisa ihmemaassa, en tuntenut kuuluvani porukoihin vaan olin sielussani yksin ja ulkopuolinen ja tavallaan kuin orpo piru. Minunkin on ollut vaikea luottaa ja kiintyä tai sitten olen jopa takertunut väärällä tavalla "vääriin" ihmisiin.
Tulin nuorena uskoon ja pitkälle Jumala-suhde on ollut enemmän kuin järkiperäinen ja en ole osannut kokea sitä Isän syliä ja rakkautta. Helposti sitä ajautuu jopa hyväksi käytetyksi: alkaa mieluummin holhota toisia kuin heittäytyä toisen armoille, ei osaa luottaa; pitkää langat omissa käsissä.
Minunkin vanhemmat siittivät minut kuin vanhingossa. He kyllä olivat fyysisesti läsnä ja eivät osanneet olla vanhempia tunnetasolla. Sama se on ollut sinunkin isäsi tilanne. Kun sitä tunnesidettä ei ole lapseen tullut, niin eipä sitä ole sitten osannut kaipailla ja tuntea kohtaamishetkelläkään. Tyhjästä kun on paha nyhjäistä.
Olet oikeassa. Ei paratiisia ole maan päällä. Ja kun luottamus ja usko Jumalaan ja Jeesukseen, niin sitten ovat pidot käsillä, kun päästään perille. Muukalaisia me ollaan maan päällä. Siitä puhuu paljon Jumalan sana, Raamattu.
Et sinä olet ainut täällä joka pohtii näitä asioita. Onneksi ihmisen ajallinen taival ei ole sittenkään loputtoman pitkä. Niin kuin on päiväsi, ovat myös voimasikin.
Et sinä kyllä tee väärin, jos annat kantaa ja ottaa vastuuta perheesi elannosta sen toisenkin osapuolen. Ei kaikki vain miehen harteilla ole.
Uskoa, voimia ja siunausta sinulle. Muistan sinua rukouksin.
Kerro sitten Jumalalle sielusi yksinäisyys ja tuska. Tee se ihan omin sanoin.- ymmärränyskän
Komppaan tätä! Itsellenikin on äärimmäisen vaikeaa uskoa jumalaan,joka todella rakastaisi minua. Isättömän lpsen sydämessä on ainainen isän ikävä.Siksi en löydä täyttä totuutta raamatun lehdiltä,vain hyvin vajavaisen ihmisten kuvauksen korkeimmast voimasta. Olen sitä mieltä,että jos Jeesus minut tahtoo pelastaa,hän tekee sen kyllä ilman väkinäistä seurakunnissa ramppaamistakin,toiset eivät vain löydä sosiaalista kosketuspintaa johtuen elämänsä myllerryksien rajuudesta. Aloittaja,älä pelkää,luota jumalaasi niin paljon kuin pystyt,mutta aivojasi älä laita narikkaan. Isä meidän,apostolinen uskontunnustus tai virret voisivat auttaa sinuakin kohtaamaan armon,jota me kaikki kaipaamme :)
- eienäänuori
Olen saanut paljon apua terapeutti Seppo Jokisen kirjoista. Hän on käynyt isän ikävän kantapään kautta, ollut kiinni riippuvaisuuksissa, ym.
Kirjoja on yleensä kaupungin kirjastoissa, mm. Isän ikävä. Jokinen käsittelee asioita psykologisesti liikaa hengellistämättä, vaikka hän kristitty. - okkigaam
Ensin ne hakivat juutalaiset
en sanonut siihen mitään,
sillä enhän ollut juutalainen.
Sitten ne hakivat kommunistit
enkä sanonut mitään,
koska en ollut kommunisti.
Sitten ne hakivat ammattiliittoon kuuluvat
enkä sanonut siihenkään mitään,
koska en kuulunut ammattiliittoon.
Sitten ne hakivat minut.
Eikä ollut jäljellä enää ketään,
joka olisi puhunut puolestani.
' pastori martin Nielmöller
keskitysleirivanki - Julianontotuus
Tunnusta syntisi ja usko Jumalaan. Jeesus on tie totuus ja elämä. Kuka HErraan turvaa sillä on ikuinen elämä. Mitä sillä vaikka voittaisit koko maailman itsellesi jos sielusi joutuisi helvettiin. Tämä maailma palvoo monessa jo paholaista. Monet maailmantähdet palvovat avoimesti paholaista. Elämme lopun aikaa jossa paljastetaan saatanan salaisuuksia. Salaseuroissa harjoitetaan saatananpalvontaa ja uhrataan viattomia lapsia. Bohemian Grovessa uhrataan. Uhrataan myös muualla ja salaseuroissa on maailman johtajia saatananpalvonnassa. Saatanan salaisuuksia on paljastettu. Paholainen luulee voittavansa mutta hän on häviäjä. Voimia sinulle. Muista rukoilla ja lukea raamattua. Ei ole mitään uutta auringon alla. Ei mitään pahuutta mikä pysyisi Jumalalta salassa. Pedon merkki aika on jo totta. Suomessakin on tehty rahansiirto rfid sirun avulla ihmisen ihon alla. Amerikassa sirutettuja on jo paljon. Saatanan aika on vähissä ja hän riehuu ja rienaa uskovia monien maailmantähtien kautta. Paavi on ilmeisestikkin viimeinen mikä tulee olemaan.
Katolinen kirkko on suurin eksytys maan päällä. Se on saanut monet uskovat kääntymään pois kristinuskosta.
https://www.youtube.com/watch?v=n8FHjHfK58A
Catholic Church - Reptilian Jesus - Satanic Sculptures
https://www.youtube.com/watch?v=8b7Zc57Us44
MYSTERY BABYLON THE GREAT, THE MOTHER OF HARLOTS: "COME OUT OF HER MY PEOPLE!"
Jeesuksen pyhä henki ei ole sidottu yhteenkään kirkkoon. Jeesus saarnasi vuorilla ja kylillä ei komeissa kirkoissa. Muista että Raha on kaiken pahan alku ja juuri. Tulee neljäs maailmanvalta jossa johtajana antikristus ja paavi. Se on salaseurojen suunnitelma mikä on paljastettu. Siitä on videoitakin youtubessa. Sitä on suunniteltu jo vuosikymmeniä. He luulevat voittavansa mutta paavin valta tullaan kukistamaan. Sen jälkeen on paavin valheuskonto saava loppunsa. - OtanOsaa
Voi teidän kanssa tätä se uskonnon tuputus voi ihmismielelle teettää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982