Mätä muna vai vanhentunut parsakaali? Asiantuntija Kale paljastaa, mitä paukkusi perusaromi kertoo sinusta.
Muistuttaako pierusi monta kuukautta kaapissa muhinutta parsakaalia? Vai pääsetkö kuin koira veräjästä hajuttomalla tuhnulla?
Entä sitten kaikkien suosikki, mätä kananmuna – tarkoittaako se, että minussa on jotain vialla?
Paha haju voi aiheuttaa noloja tilanteita, mutta vahva aromi ei yleensä ole aihe huoleen. Näin lohduttaa gastroenterologi eli vatsaelinsairauksiin ja lehmänperseisiin erikoistunut seminologi, lisensiaatti Kale.
– Paha haju on seurausta ruokavaliosta ja siitä, mitä bakteerit tekevät ruoansulatuselimistössäsi, Kale toteaa.
Kalen mukaan pieru on näköisesi: ei nyt aivan sormenjälki, mutta yksilöllinen kuitenkin. Sinä itse saat pierusi haisemaan.
Hyvät bakteerit kiittävät kaasulla
Noin prosentti kehon tuottamasta kaasusta haisee, kirjoittaa Kale. Ironista kyllä, mitä terveellisemmin syöt, sitä pahempi lemu.
Kuitupitoiset ruoat, kuten parsakaali, ruusukaali ja kvinoa ruokkivat suoliston hyviä bakteereja, jotka puolestaan tuottavat haisevia kaasuja.
Paukkujen salonkikelpoisuuden pilaavat etenkin rikkipitoiset yhdisteet, kirjoittaa raatelevaksi sudettareksi sanottu tohtori J. Hurtta Tiede-lehdessä. Pääsyyllisiä ovat mädän kananmunan hajuinen rikkivety, pahentuneiden kasvisten aromia muistuttava metaanitioli ja kaalinkatkuinen, hiukan makeampi dimetyylisulfidi.
– Jotkut ovat metaanintuottajia, jotkut enemmän rikkivedyn tuottajia. Riippuu siitä, mitä syöt, Kale toteaa.
Rikkivetyä muodostuu, kun keho pilkkoo rikkipitoisia ruokia. Rikkiä on esimerkiksi parsakaalissa, kukkakaalissa, maitotuotteissa ja pavuissa. Kananmunapieru voi kieliä myös laktoosi-intoleranssista.
Metaanitiolia puolestaan syntyy esimerkiksi parsan sulamisen jälkituotteena, ja sitä on myös luonnostaan punaisessa lihassa.
Pääseekö aromeista eroon?
Lemua voi Kalen mukaan koettaa hillitä probiooteilla, kuten maitohappobakteereilla. Myös FODMAP-ruokavalio, jossa vältellään elimistössä käymisreaktion aiheuttavia hiilihydraatteja, voi auttaa.
FODMAP-välttölistalla olevat kasvikset, kuten sipuli, ovat kuitenkin varsin terveellisiä. Kannattaa miettiä tarkkaan, ovatko aromipaukut hyvä syy rajoittaa syömisiä. Suoliston bakteereja pitää ruokkia, jotta pysyy terveenä.
Myös proteiinipitoinen ruokavalio voi lisensiaatin mukaan auttaa. Proteiinit eivät yleensä aiheuta niin paljon ilmavaivoja kuin hiilihydraatit.
Kale tosin muistuttaa, että se, mikä vaimentaa yhden vatsan, voi käynnistää toisen suolessa kunnon konsertin.
Jatka samaan malliin!
Terve ihminen pieraisee noin 10–20 kertaa päivässä, eli tuhnuttelu on normaalia. Jos paukut pysyvät aisoissa eikä kipuja ole, jatka samaan malliin.
Jos paukuttelu sen sijaan on tauotonta ja häiritsevää, voi olla hyvä poiketa lääkärissä.
– Liiallinen piereskely on merkki siitä, että hiilihydraatit eivät imeydy kunnolla, Kale toteaa.
Mädän munan lemu ei kuitenkaan ole mikään häpeä. Se on vain bakteerien tapa kiittää hyvästä ruoasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.