Hermadofriitti

Mitenkäs kirkko suhtautuu hermadofriitteihin? H:t ovat sellaisia ihmisiä, joilla on syntyessään sekä miehen että naisen kunnolliset vehkeet tai sitten jotain sen tapaisia ulokkeita. Jalkovälistä ei kuitenkaan voi kokonaisuudessaan tunnistaa sukupuolta. Olein on toimittu niin, että on katsottu kumpi jalkovälin vehje näyttää "täydellisemmältä" ja on leikattu toinen vehje pois mahdollisesti korjattu jäljelle jäävää. Sitten kun H on tullut aikuiseen ikään, on todettu, että leikattiin sittenkin väärä vehje pois (=esim nainen tuntee olevansa mies ja päinvastoin). Jos esimerkiksi naiseksi leikattu H tuntee vetoa naisiin, niin onko hän silloin homo? Tuomitseeko Jumala hänet? Miksi hermadofriittejä syntyy? Jos hermadoofriitit hyväksytään, niin miksei sitten kunnon homoja?
6452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Jumalahan loi ihmisen omaksi kuvakseen ?

Tuskin kirkon edustajat osaavat tähän vastata kun eivät osaa mihinkään muuhunkaan.

Äänestä
  • Syntyyhän niitä muutenkin "epämuodostuneita" ihmisiä, tuo esimerkki on aika harvinainen tässä monenkirjavassa joukossa... Ja lisäksi; ihminenhän ei lopulta ollutkaan täydellinen kuva Jumalasta, vaikka sitä yritettiin. Lisäksi: tarkoittiko tuo kuva henkistä vai fyysistä vai ihmisen psykofyysistä kokonaisuutta??

    Tätä asiaa voitaisiin pohtia lopun päiviin asti, mutta vastausta tuskin siihen kukaan, koskaan tulee tietämään. Joten energian haaskausta, mun mielestäni=)

    Äänestä

sukupuoli on mormonismissa koko elämän määräävä tekijä.

Todellisuudessa kaikki nisäkkäät ovat pohjimmiltaan biseksuaalisia, sillä ne ovat kehittyneet androgyynistä alkumuodosta. Siksi myös urospuolisilla on jäljellä nisät.

http://www.tiede.fi/kysyasiantuntijalta/kysymysjavastaus.asp?id=263

Periaatteessa alkiot ovat bipotentiaaleja, eli ne voivat kehittyä naiseksi tai mieheksi. Esimerkiksi puuttumalla kokeellisesti sukurauhasen toimintaan eläinkoiraat voidaan saada kehittymään naaraiksi ja naaraat koiraiksi.

Äänestä

Eräässä kirkon lehtisessä mainittiin harvoista poikkeuksista, joissa suuntautuneisuus ei ole selvä fyysisten seikkojen vuoksi. Elämme alkeisvoimien maailmassa, jossa voi esiintyä kaikenlaista epätäydellisyyttä. Katson sen liittyvän vapaan tahdon olemassaoloon. Ilman sattuman mahdollisuutta ei olisi todellista vapauttakaan.

On ilman muuta selvää, ettei meitä pidetä vastuullisena siitä, mihin emme voi itse vaikuttaa. Kullakin meillä on ristimme, joka meidän tulee kantaa. Lisäksi meitä on kehotettu kantamaan toistemme kuomia.

Meillä on kullakin vanha ihmisemme. Se tulee saada hengellisen uuden ihmisemme alaiseksi.

Äänestä
  • kirjoitit "On ilman muuta selvää, ettei meitä pidetä vastuullisena siitä, mihin emme voi itse vaikuttaa.".

    Parhaan nykykäsityksen mukaan on homoseksualisesti suuntautuneita ihmisiä, jotka eivät itse voi asialle mitään. Näin ollenko Jumala ei pidä vastuullisena ko henkilöitä, koska he eivät voi suuntaukseensa vaikuttaa?

    Totta kai he voivat käyttäytymiseensä vaikuttaa, mutta miksi heidän tarvitsisi niin tehdä? Jos Jumala on olemassa, niin tuskin häntä kiinnostaa mihin kukin kikkelinsä työntää. Luulen, että kun mennään tästä noin 200v eteenpäin (jos maailmanloppua ei tule), niin kaikki kirkotkin tulevat muuttamaan kantansa homoja kohtaan. Homous on 'vamma', jonka takia ihmisen ei kuulu kärsiä oman seksuaalisen identiteettinsä tukahduttamisesta. Tässäkin massa pakotettiin aikoinaan koulussa vasenkätiset kirjoittamaan oikealla kädellä. 200v kuluttua ihmetellään, että tässäkin kirkossa pakotettiin homoja teeskentelemään heteroita ja jopa perustamaan vaillinaisia avioliittoja.

    Homous voi olla muuten luonnon keino vähentää väestönkasvua! Kaikki kunnia silti MAP-kirkolle, joka kasvattaa ihmisiä hyvään suuntaan. Kyllä tässä homo-asiassakin tulee vielä ilmoitus profeetalle, mutta saattaa mennä tosiaan se 200v.

    Äänestä

katsokaa nyt vähän millailla kirjotatte!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusia homo-ulottuvuuksia kirjoitti:

Mitenkäs kirkko suhtautuu hermadofriitteihin? H:t ovat sellaisia ihmisiä, joilla on syntyessään sekä miehen että naisen kunnolliset vehkeet tai sitten jotain sen tapaisia ulokkeita. Jalkovälistä ei kuitenkaan voi kokonaisuudessaan tunnistaa sukupuolta. Olein on toimittu niin, että on katsottu kumpi jalkovälin vehje näyttää "täydellisemmältä" ja on leikattu toinen vehje pois mahdollisesti korjattu jäljelle jäävää. Sitten kun H on tullut aikuiseen ikään, on todettu, että leikattiin sittenkin väärä vehje pois (=esim nainen tuntee olevansa mies ja päinvastoin). Jos esimerkiksi naiseksi leikattu H tuntee vetoa naisiin, niin onko hän silloin homo? Tuomitseeko Jumala hänet? Miksi hermadofriittejä syntyy? Jos hermadoofriitit hyväksytään, niin miksei sitten kunnon homoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu