ja muu roska venäläisien päässä. Venäläiset pääasiassa asuvatkin kuviteltu maailmaassa.
a miten se menikään oikeasti .......... Krimin Historiaa ála WiKi ......
Historia
Alun perin Krimin nimi oli asukkaidensa mukaan Tauris eli Chersonesus taurica.[4]
600-luvulla eaa. kreikkalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia sen rannikolle. Myöhemmin se kuului Bosporoksen valtakuntaan ja joutui 640 Itä-Rooman haltuun.[4]
Kansainvaellusten aikana se toimi monien kansojen läpikulkupaikkana.[4] Kansainvaellusajan päätteeksi Krimillä asui gootteja. Krimillä puhuttu gootin kieli katosi ehkä vasta 1700-luvulla.
Tataarit valloittivat alueen 1200-luvulla, mutta menettivät sen turkkilaisille 1400-luvulla. Tataarit antoivat nykyisen nimen Krim eli "linnoitus"[4]
Krimin kaanikunta luotiin mongolien vallan loputtua 1441 ja sen johtajaksi asettui Hacı I Giray, joka oli etäistä sukua Tšingis-kaanille. Krimiläiset hallitsivat melkein koko aluetta Kuban- ja Dniestrjokien välillä, mutta eivät pystyneet valloittamaan genovalaisia kaupunkeja ennen ottomaanien apua 1475.
Kutšuk Kainnardžin rauhassa vuonna 1774 tataarit joutuivat luovuttamaan alueen turkkilaisille, jotka rauhassa sitoutuivat tunnustamaan Krimin itsenäisyyden ja ortodoksisen uskon. Ennen aselepoa 1772 Venäjän keisarikunta neuvotteli Krimin kaanin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Krim vapautuisi Turkin vallasta ja saisi itsenäisyyden Venäjän keisarikunnan alaisuudessa. Itsenäisyysjakso jäi kuitenkin lyhyeksi Venäjän anastettua alueen 1783 siellä syntyneiden kristittyjen ja islaminuskoisten välisten kahakoiden johdosta. Niemimaalla asuneet kristityt halusivat vapautua islaminuskoisten harjoittamasta sorrosta. Kun kaani Šagin-Girai ei suostunut kristittyjen vaatimuksiin, Venäjä katsoi asenteen kapinoinniksi ja miehitti keväällä 1783 maan ja kaanikunta liitettiin Venäjään.[4][5]
Katariina II:n hallituksessa Krimin haltuunotosta, kaanikunnan hajottamisesta ja alueen liittämisestä keisarikuntaan vastasi ylipäällikkö Grigori Potjomkin. Hän pani alkuun alueen asuttamisen. Keisarinnan vieraillessa vuonna 1787 Krimillä Potjomkin rakensi nopeasti näennäiskyliä, kulisseja, osoittaakseen aikaansaannoksiaan niemimaalla.[6][7]
Vuosina 1854–1856 käytiin itämainen sota eli Krimin sota.[4]
Saksalaiset joukot vapauttivat alueen bolševikeista keväällä 1918 ja Krim julistautui itsenäiseksi. Koko Ukrainan alueen tulevaisuus ratkaistiin Ukrainan itsenäisyyssodassa, jossa bolševikit olivat voittoisia. Venäjän sisällissodassa 1919-20 bolševikkivastaisen Pjotr Wrangelin armeijan tukikohta sijaitsi Krimillä, jonka bolševikkien armeija valtasi marraskuussa 1920 ja Krim liitettiin jälleen Neuvosto-Venäjään.[4]
Venäjän sisällissodassa alue kärsi merkittäviä tuhoja, sillä se oli valkoisten keskeinen tukikohta.
Natsi-Saksan armeija valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät siirrettiin muualle Neuvostoliittoon. Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.[4][8] Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Stalin pakkosiirrätti epäluotettavina pitäminään vuonna 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana. Krimin tataareille myönnettiin paluu oikeus Krimille vuonna 1988.[8] Vuoden 2001 väestönlaskennan aikaan Krimin autonomisessa tasavallassa asui 243 400 Krimin tataaria.[9] Paluumuutto on jatkunut tämän jälkeenkin, joskin 1990-lukua heikompana.
Toisen maailmansodan aikana helmikuussa 1945 Krimillä järjestetyssä Jaltan konferenssissa sovittiin liittoutuneiden kesken uudesta Euroopan jaosta.[10]
Krim kuului Neuvostoliitossa Venäjän federatiiviseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuoteen 1954 asti, jolloin se Venäjällä nykyisin vallitsevan tulkinnan mukaan liitettiin Venäjän ja Ukrainan kansojen 300-vuotisen liiton kunniaksi Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[8] Krim oli kuitenkin tuolloin kurjassa kunnossa ja rasite. Väestömäärä oli romahtanut pakkosiirtojen vuoksi, ja maatalous oli tuottamaton. Vuosipäivä vain sattui osumaan samaan aikaan. Idean esitti Nikita Hruštšov, mutta päätöksen takana oli koko poliittinen johto aikana, jolloin maan sisäisten rajojen siirto oli helppoa ja arkipäivää. Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistön asetuksen allekirjoittivat puheenjohtaja Kliment Vorošilov ja sihteeri Nikolai Pegov.[11]
Krim on siis annexoitu pakolla jo 1783 ............ .
Cut The Crap ...... .

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.