Jumalan lapsille

Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Jos olet oikein valveilla, et koskaan löydä muista niin paljon syntejä kuin itsestäsi. Nähdessäsi toisessa paljon syntiä näet yhden tai kahden vuoden synnit. Itsessäsi sen sijaan näet koko elämäsi synnit, varsinkin ne törkeät teot, joista muut ihmiset eivät tiedä, niin että sinun täytyy hävetä itseäsi. Ja vaikka näetkin jotakin pahaa lähimmäisessäsi, silti et saa hylätä häntä, vaan päinvastoin ottaa huomioon hänen hyvät puolensa ja auttaa omilla lahjoillasi häntä, peittää ja kääntää parhain päin ja neuvoa.

Vaikka olisit kaikkein hurskain, tiedä, että toista tuomitessasi olet kaikkein pahin. Et ole saanut lahjojasi itseäsi imarrellaksesi, vaan auttaaksesi niillä lähimmäistäsi siinä, missä hän niitä tarvitsee. Voimallasi kannat hänen heikkouttaan, hurskaudellasi ja kunniallasi kaunistat ja peität hänen syntinsä ja häpeänsä. Niinhän Jumala on Kristuksen kautta tehnyt ja vielä päivä päivältä tekee sinulle. Ellet tee näin, vaan halveksit toisia, niin tiedä että siinä, missä näet toisessa rikan, itselläsi on häneen verrattuna suuri malka Jumalan edessä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Matt. 7:3 - keskiviikko 12. lokakuuta
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja amen.

Äänestä
  • Kunnia Herralle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SLEYstä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu