Jos kaksi naapurivaltiota riitaantuu keskenään ja aloittavat vihollisuudet, sodan keskenään, niin siinä ratkotaan kiistat
sotimalla, ja joskus ilma puhdistuu pitkiksi ajoiksi. Molemmat kärsivät ja nuolevat haavojaan. Kuitenkin lopputulos saavutetaan
ja elämä jatkuu, eletään niillä tuloksilla jotka saatiin.
Entäpä kun valloittaja tulee merten takaa omine kuvitelmineen
tekemään tuhojaan ja tuomaan uuden valtiomuodon maalle
joka tunnustaa ihan toista hallintotapaa. Valloittaa tämän maan ja tappaa kansaa tuhoaa heidän oman infrastruktuurin. Ihmiset
jotka ovat vuosisatoja eläneet maassaan, ja nähneet sen
kehityksen jonka alla he elävät joutuvat yhtäkkiä silmittömän
vihan alle, ja taipumaan valloittajien tahtoon.
Voiko tällainen valtio enää toipua ja kuinka se sopeutuu
uuteen järjestelmään? Todennäköisesti sinne tulee jäämään
entisen järjestelmän kannattajien muodostama vastavoima, joka haluaa palauttaa kaiken ennalleen. Näin ollen mitään pysyvää rauhantilaa ei tule olemaan. Vaan terrorimainen uusi hallinto, on sodassa entisiä tapoja ajavien kanssa.
Konflikti jatkuu ja jatkuu, kunnes jompikumpi häviää. siihen voi kulua satoja vuosia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.