Venäläissivustoilla leviää hurja huhu "sotaan valm

Venäläisillä sivustoilla on jo muutaman päivän ajan levinnyt uutinen Kremlin antamasta käskystä virkamiehille tuoda lapset ja muut ulkomailla asuvat tai opiskelevat sukulaiset takaisin Venäjälle.
'
Muun muassa venäläisen Znak.com-sivuston mukaan Kremlin hallinnolta on tullut käsky virkamiehille kotiuttaa ulkomailla asuvat lapset ja muut sukulaiset välittömästi.

- Venäjän viranomaisille suositellaan ulkomailla opiskelevien lasten kotiuttamista. Se tulee tehdä viipymättä ja odottamatta lukukauden päättymistä. Lapset tulisi siirtää Venäjälle välittömästi venäläisiin oppilaitoksiin. Myös virkamiesten vanhempien tulisi palata kotimaahan, mikäli he jostain syystä asuvat ulkomailla, mutta eivät ole menettäneet Venäjän kansalaisuutta, sivustolla todetaan viitaten nimettömiin lähteisiin.

Monilla sivustoilla Kremlin väitetty käsky on tulkittu Venäjän valmistautumiseksi sotaan.
48253
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

putler valmistelee sotaa?

1Äänestä
  • kylla se on muumio-hilarin varjohallitus joka piiritaa venajaa, tahan nato koalitioon nyt yritetaan suomea ja suomen asevoimia nama vapaamurarit ynna jesuiiita on tehnyt myyrantyota jo pitkaan ja sinnettia vaille valmis..kemikaalivanaa vedetaa etta nokka o punanen ja maksa vinkuu, bensaa o viimeiset tipat tahan kahinaan varten ja se o siina.. ✈

    Äänestä

Se on kiusallinen juttu, kun eliitin lapset oppii ulkomailla länsimaisen sivistyksen ja huomaavat, että Putin on kusettanut kansaa koko johtajuutensa ajan.

Äänestä
  • Ne vain jatkaa kusetusta.

    Äänestä

Jos pitää paikkaansa, niin laittaa miettimään asian tarkoitusta.

1Äänestä

Ei haittaa, saa lähettää"Putinin ymmärtäväisiä" perään.
Venäjä on tiltujen ihanne maa.

Äänestä

näköjään uskotaan Venäjällä?
Vai onko kyseessä perinteinen sisäänpäin käpertyminen?

Äänestä

Natoon nopeasti

Äänestä
  • -LOL

    Äänestä

Kotiuttaako Putinkin omat miljardinsa ulkomaisista pankeista?

Äänestä
  • ...ja lapsensa. Samoin Lavrovilla on lapset ja fyrkat jenkeissä. Palaako ne nyt Venäjälle.

    Äänestä

Suomi ja Ruotsi nopeasti Natoon ennen kun putler alkaa sekoilemaan enempää

Äänestä
  • Kolmas maailman sota tuskin on minkään maan tai kansan edun mukaista enempää venäjän kuin muidenkaan maiden. Luulisi maailmassa olevan tarpeeksi ongelmia
    mm. vesien saastuminen. mutta ennenkaikkea ilmaston muutos joka todella voi aiheuttaa suuria omgelmia. Pitäisi kaikkien kansojen yhdistää voimansa noiden ongelmien ratkaisemiseen. Sodilla tuskin noita ongelmia ratkaistaan.

    Äänestä

Siellä maassa edes poliitikot eivät tiedä mistään mitään saati kansalaiset,ovat yhtä ummikoita ulkomaailmasta kuin Pohjois-Korealaiset.

Äänestä

venäjämieliset täällä saa pakata kans ja mennä

Äänestä

Länsimaiden tulee varautua torjumaan r..än aggresiot

Äänestä

Jokos ne diplomaatikakarat on alkanu pakkaileen.

Äänestä

putte haluaa kaikki takaisin ennen kun aloittaa laajemman Länsimaiden härnäämisen ja uhoamisen.

Äänestä

Perätön väite jonka Kreml on vahvistanut.

Äänestä

Natoon nopeasti

Äänestä

Sinä päivänä kun Venäläiset diplomaatit alkavat anomaan turvapaikkaa asemamaissaan on syytä huoleen.
Vain Venäjällä voi tuollaiset jutut alkaa elämään.
Pölhökustaan tarinoita !

Äänestä
  • ....... Toivotaan niin.
    IMHO.

    Äänestä

  • Väestön vähennys olis kakskolmasosaa pois siis päälle neljä miljartia kuollutta georkian kivissä on hakattu kuusjapuoli miljartia pois.. Saa nähdä mielenkiintoista joka tapauksessa.. HÄH

    Äänestä

Pitää muistaa se. Ainakun viittataan nimettömiin lähteisiin. Niin ne voivat olla niitä pienten punapeikkojen lähteitä, siellä korvien välissä. Tätä on nyt liikkeellä. Mutta ei hätää. Kyllä ne sieltä lähtee. Kunhan saadaan noi, Yhdysvaltojen pressanvaalit käytyä.

Äänestä
  • Suomen eliitillä on korsut mihin mennä vähäksi aikaa kun oikein paukkuu eduskuntatalon alle nyt remontissa rakennetiin s6 luokan ydinpommisuoja joka maalaisille sanottuna tarkoitaa et jos kilometrin talon yläpuolella 40 kertaa hirosimanpommi nii voi täys viskilasi läikkyä mutt ei kaadu, helsinki on silloin erämaata katto kuvia hirosiman pommituksen jälkeen kylästä ei mitään.. HÄH

    Äänestä

Natoon

Äänestä
  • Ei kannata venäjän ääni, valo, mielenhallinta aseet ovat parempia. HÄH

    Äänestä

Opittu uusi asia natokirkosta: "natoon" tarkoittaa "aamen".

Äänestä

Natoon välittömästi

Äänestä

Natoon ja nopeasti itä riehujat todistaa täällä sitä joka pv

Äänestä

¨varautuuko r...ä hyökkäykseen Länteen?

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Nato alkaa kuulostaa hyvältä ratkaisulta.

Äänestä
  • Se on erinomainen ratkaisu.

    Äänestä

En ihmetteleele kun länsimainen aggressio on voimistunut,että Venäjä haluaa turvata kansalaistensa turvallisuudenEiköhän kaikki valtiot tekisi samoin tässä tilanteessa.

Äänestä
  • Ryssä on yksin syyllinen kaikkeen!

    Kun ryssä ei saa muuten huomiota niin sitten primitiivinen ryssä alkaa rähjäämään.

    Ei tule ryssälle suosiota silläkään älyttömällä tempulla.

    Äänestä

Joulu lähestyy. Puttepossu lihoiksi niin kaikilla on taas hyvä mieli.

Äänestä

En ihmetteleele kun r..än aggressio on voimistunut,että Nati haluaa turvata kansalaistensa turvallisuuden Eiköhän kaikki valtiot tekisi samoin tässä tilanteessa.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon välittömästi

Äänestä

Natoon välittömästi

Äänestä
  • Oletko jo paskonut Venäjän pelossasi? Nato ei lähde sotimaan Venäjää vastaan ikinä.

    Äänestä

r....ä valmistautuu koko ajan hyökkäämään Länteen? Toivottavasti Länsi on valmiina torjumaan yhdessä aggressiot ja lyömään r..än tarvittaessa. ikävää että itä naapuri ei osaa käyttäytyä vaan uhoaa turhaan Länsimaille kohta sillä ei ole muita kavereita kun p-korea ja se nukke venetzuelan presidentti joka hirtetään vielä

Äänestä

Turhaa pelkoa sodasta. Natokiimaiset nolaavat taas itsensä.buaaah🤑🤑

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ERommeli kirjoitti:

Venäläisillä sivustoilla on jo muutaman päivän ajan levinnyt uutinen Kremlin antamasta käskystä virkamiehille tuoda lapset ja muut ulkomailla asuvat tai opiskelevat sukulaiset takaisin Venäjälle.
'
Muun muassa venäläisen Znak.com-sivuston mukaan Kremlin hallinnolta on tullut käsky virkamiehille kotiuttaa ulkomailla asuvat lapset ja muut sukulaiset välittömästi.

- Venäjän viranomaisille suositellaan ulkomailla opiskelevien lasten kotiuttamista. Se tulee tehdä viipymättä ja odottamatta lukukauden päättymistä. Lapset tulisi siirtää Venäjälle välittömästi venäläisiin oppilaitoksiin. Myös virkamiesten vanhempien tulisi palata kotimaahan, mikäli he jostain syystä asuvat ulkomailla, mutta eivät ole menettäneet Venäjän kansalaisuutta, sivustolla todetaan viitaten nimettömiin lähteisiin.

Monilla sivustoilla Kremlin väitetty käsky on tulkittu Venäjän valmistautumiseksi sotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu