Silmä silmästä

Silmä silmästä -periaate johtaa vain koko maailman sokeutumiseen.

                - Gandhi -
 
Toisaalta sitähän kreationistit haluavatkin. Oikein odottavat sitä.
3976
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Gandhi oli osittain oikeassa. Siinä hän olli väärässä että kaikki sokeutuisivat. Moosen ottaisi silmät vain evomoraalisilta.

Äänestä
  • Eli silmät pois väärästä milipiteestä?

    Sepä onkin hienoa kretumoraalia.

    1Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Eli silmät pois väärästä milipiteestä?

    Sepä onkin hienoa kretumoraalia.

    Pahanteko on tietenkin evomoraalisille vain mielipideasia.

    Me kreationnistit näemme että sen minkä Jumala määrittelee pahanteoksi on vahingollista tekijälle tai urille tai molemmille.

    Esim. aviorikos josta kärsii syytön osapuoli ja äpärälapsi ja omat isättömäksi jäävät lapset kun äiti muuttaa Stadista Rovaniemelle lasten kanssa ja isä parka joutuu makselmaan lapsenruokkoja ja parentlemaan tipuriansa antibiooteilla ja typeryksen maineen loppuiäkseen kun seurasi Katan käskystä hetken intuitiotaan ennemmin kuin katosi pidemmälle tulevaisuuteen.

    Mitäs tästä sanot? Paha.

    Äänestä

  • Jyripanipahanpahalle kirjoitti:

    Ihanko tosissasi väität, etteivät kreationistit tee aviorikoksia? Huom: myös kreationisteilla yleinen insesti on aviorikos, ellet sitten ole aviossa oman lapsesi kanssa.

    Pitäisikö "evomoraalin" perusteella sokeuttaa kaikki, joiden uskot noudattavan tätä itsekeksimääsi termiä?

    Siksi toisekseen: mitä pahaa uskot minun tehneen?

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Ihanko tosissasi väität, etteivät kreationistit tee aviorikoksia? Huom: myös kreationisteilla yleinen insesti on aviorikos, ellet sitten ole aviossa oman lapsesi kanssa.

    Pitäisikö "evomoraalin" perusteella sokeuttaa kaikki, joiden uskot noudattavan tätä itsekeksimääsi termiä?

    Kreationistie joukkoon pujahtelee tietenkin tämän tästä umpipakanaevokkeja jotka sitten Mäkispiispan tavoin kannattavat homoutta ja pyrkivät muutenkin turmelemaan kristittyjä sen kun kerkiävät eikä huoripukkipiispakaan ole mikään poikkeus joukossa. Ammatilliseti tilastoituna pappien avioeroluvut ovat Suomessa kirkas ykkönen paljasten heidät mulkeroevokeiksi jotka tarjoilevat intiimejä sieluunhoitoja seurakuntiensa evomoraalisille naisjäsenille.
    Ev.lut. kirkkohan hyväksyy evoluution ja väittää sitä Jumalan työkaluksi joten ei ihme että evomoraali se siellä jyllää

    Miksi se on niin kovin vaikeata ymmärtää että kristitty ei ole moraaliton evomoralisti?

    Äänestä

  • JanneVirtanenLohja kirjoitti:

    Itse en kannata homoutta sen enempää kuin heterouttakaan. Musta kukin saa olla mitä on.

    Onko avioero muuten kielletty Raamatussa?

    Äänestä

Silmä silmästä periaate tarkoittaa myös että työstä maksetaan käypä korvaus.
Silmä silmästä periaatetta vastaan protestoivat yleensä he jotka aikovat tehdä vastoin lakia ja joita silmäsilmästä periaate koskisi kipeasti joka päivä.

Äänestä
  • "Silmä silmästä periaate tarkoittaa myös että työstä maksetaan käypä korvaus."

    Ei tarkoita. Älä yritä modernilla tulkinnalla lakaista tätä maton alle.

    1Äänestä

  • Kuten käydä sisävessassa tai jättää lapset henkiin, ihan mooseksen lain vastaisesti...

    1Äänestä

  • DRHouse kirjoitti:

    Kuten käydä sisävessassa tai jättää lapset henkiin, ihan mooseksen lain vastaisesti...

    Ja taas unohdit kenelle Mooseksen laki oli,
    Älä huolehdi mooseksesta. Kyllä ne huolehtivat joita se koskee asiat itsekin. Eivätkä apuas pyydä.

    Äänestä

Nyt ei kyllä ketjun avaaja taida tietää mistä puhuu mutta uskollisena papukaijana toistaa hölmöyksiä joita on elämänsä varrella kuullut Kristinuskosta ja joihin sokeasti uskoo.
Useimmat kreationistit ovat pääsääntöisesti luomiskertomukseen uskovia Kristittyjä.
Jeesus itse sanoi näin silmä silmästä periaatteesta melkein kaksituhatta vuotta ennen Gandhin syntymää:

Evankeliumi Matteuksen mukaan 5:38-48
38. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40. ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41. ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42. Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45. että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47. Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48. Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Äänestä
  • Hyvä yritys, mutta Raamatun mukaan Jumala ei muuta mieltään ja hänen lakinsa ovat ikuisia, joten tuo periaate on ja pysyy.

    1Äänestä

  • äläyritä11 kirjoitti:

    Hyvä yritys, mutta Raamatun mukaan Jumala ei muuta mieltään ja hänen lakinsa ovat ikuisia, joten tuo periaate on ja pysyy.

    Lisäksi yksi messias profetioista on että Messias pysyy uskollisena Mooseksen laille (mitä Jeesus ei tehnyt).

    Ainostaan kadotetuille ne pysyvät. Heille jotka kieltävät sen mitä Kristus opetti. Heille jotka kieltävät Kristuksen Jumalan poikana säilyy paljon muutakin syntistä tässä maallisessa vaelluksessa. Jokainen joka kieltää pojan Jeesuksen, hänellä ei ole myöskään isää Jumalaa. Jokainen joka kieltää pojan, hänellä ei ole myöskään anteeksiantoa synneistä ja sielun tuho Jumalan tulessa on taattu kohtalo. Jokainen päättää itse kohtalonsa tämän asian suhteen.

    Äänestä

  • 4s65f1e kirjoitti:

    Eli toisin sanoen Jumala valehteli ja vitut laista.

    Äänestä

  • äläyritä11 kirjoitti:

    Lisäksi yksi messias profetioista on että Messias pysyy uskollisena Mooseksen laille (mitä Jeesus ei tehnyt).

    Jeesus nimenomaan juurikin täytti kaiken Jumalan lain jota kukaan ihminen ennen häntä ei kyennyt täyttämään. Sen takia Jeesusta kutsutaan evankeliumissa Jumalan lampaaksi koska Jeesus oli se viimeinen synnitön uhri joka tehdään syntien hyvittämiseksi. Selvästi et tunne Jumalan sanaa erityisen hyvin vaikka koitat kovasti vastustaa sitä.

    Evankeliumi Matteuksen mukaan 5:17-20

    17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Toivottavasti ymmärrät itsekin sen todellisen merkityksen kun syytät Jumalaa valehtelijaksi ilman että selvästi oikeasti tunnet ja tutkit näitä asioita. Joudut nimittäin vielä totisesti tilille tuollaisista lapsellisista kommenteistasi jos et niitä rukouksessa kadu vilpittömästi ja on todella surullista joutua tuomituksi ikuiseen kadotukseen pelkän typeryyden, ylpeyden ja tietämättömyyden vuoksi.

    Äänestä

  • a84sd789q4dw kirjoitti:

    "Jeesus nimenomaan juurikin täytti kaiken Jumalan lain jota kukaan ihminen ennen häntä ei kyennyt täyttämään."

    Laki ei ole sellainen joka täytetään vain kerran, vaan se pistetään täytäntöön joka kerta tarpeen vaatiessa.

    "Sen takia Jeesusta kutsutaan evankeliumissa Jumalan lampaaksi koska Jeesus oli se viimeinen synnitön uhri joka tehdään syntien hyvittämiseksi."

    Sadun mukaan Jeesus otti muiden synnit niskaansa, eli hän oli se syntipukki, eli ei synnitön.

    "Selvästi et tunne Jumalan sanaa erityisen hyvin vaikka koitat kovasti vastustaa sitä."

    Tunnen paremmin kuin luuletkaan ja se olet sinä joka vastustat tässä "Jumalan sanaa", kuten on ilmi käynyt.

    "Evankeliumi Matteuksen mukaan 5:17-20

    17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Jatkahan lukemista vielä eteenpäin, niin huommat että ensin Jeesus väittää ettei ole tullut lakia kumoamaan, mutta jos luet tuota vuorisaarnaa enemmän, niin huomaat että hän muuttaa lakia eli kumoaa alkuperäistä.

    Äänestä

  • 6546e5f1es kirjoitti:

    "Toivottavasti ymmärrät itsekin sen todellisen merkityksen kun syytät Jumalaa valehtelijaksi ilman että selvästi oikeasti tunnet ja tutkit näitä asioita."

    Luet tahallisesti väärin, tarkoitin tuolla sinua. Sinä syytät Jumalaa valehtelijaksi.

    "Joudut nimittäin vielä totisesti tilille tuollaisista lapsellisista kommenteistasi jos et niitä rukouksessa kadu vilpittömästi ja on todella surullista joutua tuomituksi ikuiseen kadotukseen pelkän typeryyden, ylpeyden ja tietämättömyyden vuoksi."

    Sinulta selvät itkupotkuraivarit, kuinka lapsellista.

    Eli sinä totisesti kiellät Jeesuksen Kristuksen, Jumalan pojan ja syntien hyvittäjän auktoriteetin ja täten vilpittömästi hyväksyt Fariseuksien opit gospelina? Rukoilen ja toivon että Jumala on sielullesi armollinen mutta epäilen suuresti että mikään rukous voi varjella tuollaiselta harhaopilta. Ainoastaan itse voit sanomaasi katua polvistumalla Herran edessä ja anelemalla anteeksiantoa.

    Ei tuo ole itkupotkuraivari, se on sääliä. Se on surua ja myötätuntoa.

    Jos luet tarkemmin niin Jeesuksen kritiikki fariseuksia kohtaan oli heidän tekopyhyydestä ja ellen väärin muista niin Jeesus kehoitti olemaan parempia kuin fariseukset. Fariseukset olivat oman aikansa fundamentalisteja, mutta heissäkin oli sitä tekopyhyyttä jota näkee nykyajan fundamentalisteissa. He olivat siis paperilla Jumalan sanaa tarkasti noudattavia, mutta käytännön taso oli sitten jotakin muuta. Paavalikin sanoi että oli fariseuksen poika, eikä puhunut tästä negatiivisesti.

    Epäilen vahvasti, minulle on oikeassa elämässä sanottu samaa ennenkin, mutta heidän kehonkieli kertoo oleellisen etteivät he puhu vilpittömästi, vaan uskonsa tähden. Yksikin sanoi sen pieni hymynväre naamallansa. Mutta minua ei loppujen lopuksi kiinnosta tuo tyhjä pelottelu. Yhtä hyvin voisit peloitella minua muslimien helvetillä tai minkä tahansa muun uskonnon.

    Niin, nyt me ollaan sentään hetken samaa mieltä ja sä näköjään hyppäsit asiasta toiseen. Fariseukset oli tekopyhiä koska ne julisti lakia mutta eivät todellisuudessa eläneet lakia. Siksi Jeesus on se Jumalan lammas kun se oli ainoa koko ihmiskunnan historiassa joka todella eli lain mukaan ja täten oli ainoa synnitön uhri hyvittämään ihmiskunnan synnit.
    Paavali ei ollut ainoastaan fariseuksen poika vaan kristittyjä tappanut ja vainonnut fariseus itsekin. Paavali on suurin osoitus siitä miten pyhä henki voi uudelleen synnyttää jopa pahimmankin syntisen.
    Ja olen samaa mieltä että monet nykypäivän fundikset on tekopyhiä kuten fariseuksetkin oli. Mutta ei kaikki Kreationisti fundamentalisti kristityt ole tekopyhiä vaan siinäkin joukossa on ihan oikeita kunnon kristittyjä jotka osaa elää jopa parempien arvojen kera kuin me elämäänsä. Siitähän Jeesus juuri varoittaa tuossa Matteuksen 5 luvussa että pitää olla vähintään parempi kristittynä kuin mitä tekopyhät ja ulkokullatut fariseukset on.

    Ymmärrän kyllä että epäilet mutta jokatapauksessa tarkoitan sitä vilpittömästi. Meille ihmisille on vain yksi tie täältä maailmasta ulos siihen todellisuuteen mihin meidät alunperin luotiin ja se on ainoastaan sen kautta että me laitetaan uskomme Jeesukseen Kristukseen joka oikeasti kärsi meidän synnin velan ristillä. Kaikki me ollaan epätäydellisiä, kaikki me ollaan valehdeltu ja tehty paljon muutakin pahaa joka on täydellisen synnittömän Jumalan edessä todella epäpuhdasta ja pahaa. Enkä mä uhkaile sua kadotuksella vaan varoitan siitä. Ylpeys ja tietämättömyys ei tule toimimaan selityksenä ja tekosyynä kun sunkin elämässä on ollut paljon ihmisiä jotka on puhunut Kristuksesta ja pelastuksesta. Rukoilen oikeasti että pelastut ja mielelläni tapaan sinut Jumalan valtakunnassa uskon veljenä tai sisarena enkä totisesti toivo kadotusta sinun sielullesi.

    Äänestä

  • Niin, Jeesushan olikin paljon viisaampi kuin kreationistit.
    Kreationistit mooseslaisina eivät tietenkään voi kannattaa mitään Jeesuksen opetuksia, ainakaan kun ne ovat ristiriidassa VT:n määräysten kanssa.

    Kreationistit eivät siis ole kristittyjä.

    Gandhi oli muuten pääsääntöisesti aina Jeesuksen linjoilla, ja nämä molemmat siis tietysti täysin eri mieltä kreationistien kanssa. Silti Gandhi halusi myös kreationisteille samat oikeudet kuin fiksummillekin ihmisille.

    1Äänestä

  • äläyritä11 kirjoitti:

    Hyvä yritys, mutta Raamatun mukaan Jumala ei muuta mieltään ja hänen lakinsa ovat ikuisia, joten tuo periaate on ja pysyy.

    Kun ei muuta mieltään niin sittenhän asia on niinkuin se alussa annettiinkin. Eli pelkästään Israelin maallinen laki joka oli säädetty olemaan voimassa tietyllä rajallisella alueella niinkauan kuin he eivät menetä itsenäisyyttään siinä maassa. Kirjaimellisesti ottaen. Mutta en löydä Raamatusta että laki olisi jätetty evokkien tulkittavaksi koska vain leeviläiset olivat tuomarinvirkaan säädetyt.
    Miksei sinulle nyt yhtäkkiä kelpaakaan kreationistien oppi vaan tarjoilet omaas?

    Äänestä

  • äläyritä11 kirjoitti:

    Lisäksi yksi messias profetioista on että Messias pysyy uskollisena Mooseksen laille (mitä Jeesus ei tehnyt).

    Toki Jeesus pysyi eläessään uskollisena Mooseksen laille, tyhmä.
    Hänen kuolemansa vain sattui lopettamaan tuon lain ja tilalle tuli kristillset lait. Ne kaksi.

    Äänestä

  • Hurjajuttu kirjoitti:

    Toki Jeesus pysyi eläessään uskollisena Mooseksen laille, tyhmä.
    Hänen kuolemansa vain sattui lopettamaan tuon lain ja tilalle tuli kristillset lait. Ne kaksi.

    "Toki Jeesus pysyi eläessään uskollisena Mooseksen laille"

    Jeesus ei pysynyt uskollisena Mooseksen laille, kuten vuorisaarnasta saamme lukea.

    "Hänen kuolemansa vain sattui lopettamaan tuon lain"

    Raamatun mukaan tuo laki oli määrätty kestämään ikuisesti.

    1Äänestä

  • 4s65f1e kirjoitti:

    Niin, nyt me ollaan sentään hetken samaa mieltä ja sä näköjään hyppäsit asiasta toiseen. Fariseukset oli tekopyhiä koska ne julisti lakia mutta eivät todellisuudessa eläneet lakia. Siksi Jeesus on se Jumalan lammas kun se oli ainoa koko ihmiskunnan historiassa joka todella eli lain mukaan ja täten oli ainoa synnitön uhri hyvittämään ihmiskunnan synnit.
    Paavali ei ollut ainoastaan fariseuksen poika vaan kristittyjä tappanut ja vainonnut fariseus itsekin. Paavali on suurin osoitus siitä miten pyhä henki voi uudelleen synnyttää jopa pahimmankin syntisen.
    Ja olen samaa mieltä että monet nykypäivän fundikset on tekopyhiä kuten fariseuksetkin oli. Mutta ei kaikki Kreationisti fundamentalisti kristityt ole tekopyhiä vaan siinäkin joukossa on ihan oikeita kunnon kristittyjä jotka osaa elää jopa parempien arvojen kera kuin me elämäänsä. Siitähän Jeesus juuri varoittaa tuossa Matteuksen 5 luvussa että pitää olla vähintään parempi kristittynä kuin mitä tekopyhät ja ulkokullatut fariseukset on.

    "Niin, nyt me ollaan sentään hetken samaa mieltä ja sä näköjään hyppäsit asiasta toiseen."

    Oikeastaan se olit sinä joka veit asiaa sivuraiteille ottamalla jostakin syystä esille fariseukset, vaikka en niistä puhunut.

    "Enkä mä uhkaile sua kadotuksella vaan varoitan siitä."

    En puhunutkaan uhkailusta, vaan pelottelusta. Varoitus on taas uhkaus valepuvussa (tai sivistyneempi uhkaus).

    "Ylpeys ja tietämättömyys ei tule toimimaan selityksenä ja tekosyynä"

    Mistä minä muka olen ylpeä tähän liittyen? Äläkä pistä sanoja suuhuni. Tietämätön olen toki siinä suhteessa että en tiedä onko Jumalaa/jumalia olemassa. Raamattu väittää että minä muka tiedän Jumalan olevan olemassa ja tämän tiedän valheeksi.

    "kun sunkin elämässä on ollut paljon ihmisiä jotka on puhunut Kristuksesta ja pelastuksesta."

    Tämä on se suuri ongelma. Kaikki mitä olen Jeesuksesta ja pelastuksesta kuullut on peräisin muilta ihmisiltä. Nämä ovat ihmisten väitteitä, joita he eivät ole kyenneet osoittamaan todeksi. Lisäksi näiden väitteiden tueksi he esittävät asioita, jotka pystytään osoittamaan valheiksi. Tässä onkin vain kaksi kategoriaa jotka olen havainnut, väitteet joita ei voida todistaa kumpaakaan suuntaan ja väiteet jotka on todistettu vääräksi.

    Äänestä

Oikeastaan uskiksia käy sääliksi. Sillä jos jumala on olemassa on ne kaikki kusessa kuoltuaan.

Äänestä

Tiedättekö kenen muinaisen hallitsijan lakiin kuului tuo silmä silmästä
- taisi olla Hammurab- niminen hallitsija ja sotapäällikkö muinaisilta ajoilta
- heimosotien aikaan
- monijumalaisessa maailmassa siihen aikaan
---------- olivatkohan enempikin huumepössyissään?

Äänestä
  • Ei taida Vanha Testamentti olla monijumalaisuuden oppikirja.

    Hammurabin jumalkäsitystä en tunne, mutta jos nuo kirjoitukset on lainattu vanhemmilta uskonnoilta, niin sehän kertoo vain siitä, ettei Raamattu ole missään tapauksessa se alkuperäinen kirja, joka olisi Jumalan sanaa.

    Jos Raamattu taas on Jumalan sanaa, niin Hammurabihan käski noudattamaan juuri Jumalan käskyjä.

    Äänestä

  • Taikauskonnoton kirjoitti:

    Ei taida Vanha Testamentti olla monijumalaisuuden oppikirja.

    Hammurabin jumalkäsitystä en tunne, mutta jos nuo kirjoitukset on lainattu vanhemmilta uskonnoilta, niin sehän kertoo vain siitä, ettei Raamattu ole missään tapauksessa se alkuperäinen kirja, joka olisi Jumalan sanaa.

    Jos Raamattu taas on Jumalan sanaa, niin Hammurabihan käski noudattamaan juuri Jumalan käskyjä.

    Hammurabi oli Mooseksen jälkeen.

    Äänestä

  • Toim.huom kirjoitti:

    Hammurabi oli Mooseksen jälkeen.

    Väärin, Hammurabi eli 1810 eaa - 1750 eaa aikana, eli noin pari sataa vuotta ennen Mooseksen myöhäisintä ajoitusta, ja useita satoja vuosia jos mennään uskovaisten yleisen ajoituksen mukaan.

    1Äänestä

Kreationistit ovat tämän päivän fariseuksia, täydellisen tekopyhiä kusipäitä, jotka valikoivat Raamatusta vain itselle mieluisat kohdat.

Heitä Jeesus vastusti ja Jeesusta taas fariseukset vastustivat aivan kuten tämän päivän kreationistitkin vastustavat.

2Äänestä

En tiedä sen enempikän maailman historian krjoituksista - mitä historiikeista lukenut
- ihmiset nekin krjoittaneet - Suomessa vasta koululaitoksen myötä kansan keskuudessa enempi yleistyi kansan kirjoitus- ja lukutaito.
Vaihtelevalla menestyksellä -- mistä on rankkoja kokemuksia kiusaamisesta ja häirinnästäkin uskonnoillla ihmisten piinaamina - kiristystä, tappouhkailuja, lahjontaa, vainoamista, sukurutsaa, väkivaltaa, tappamista jne
-kaikenlaisten petosten tehtailua, terrorismia, kaikilta vaan rahat ja henki pois-läärinkiä-entisaikain diktaattorien ¨malliin - vajaakuntoisiin, naisiin ja lapsin kohdistuva riistomeininki nykyaikanakin sangen yleistä - kuten uutisoinnit kertovat.
Rakkauden, ei edes seksin kanssa mitään tekemistä silläkään ole vaan enempi väkivallalla pönkitettyä vallankäyttöä heikompia kohtaan syvässä irvokkuudesssaan
- mieluummin totuutta ja täsmällisyyttä kuin jonninjoutavia rakkauslurutuksia asioiden hoitoon - juoppo-narkkien kusetuksen kohteena olleena joka sortin invalidina väkivallan seurauksena uskallan esiin tuoda tämmöisenkin asian.
Mieluummin järjenkäyttöä kuin tunteiden möllötystä ja ihmisten asettamista kaikkien uhkailujen alle - rauhaa mieluummin kuin äärinatsien lietsomaa sotaa
- missä mitkään ihmisiä koskevat lait ole voimassa.

Äänestä

Ilman Jumalan luomistyötä, kreationismia, ei kenelläkään olisi koskaan ollutkaan silmiä. Tietenkään ilman kreationismia ei olisi myöskään maailmankaikkeutta eikä mitään tietoisuutta tai olemassaoloakaan. Näin kreationismi on kaikki kaikessa ja kaiken alkulähde on Jumala.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näinsevaan0N kirjoitti:

Silmä silmästä -periaate johtaa vain koko maailman sokeutumiseen.

                - Gandhi -
 
Toisaalta sitähän kreationistit haluavatkin. Oikein odottavat sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu