14.10.2016 Kaleva uutisoi Ps:ten piirinpuheenjohtaja Teurajärven loikanneen Suomen Keskusta rp:n jäseneksi.
Kärsämämäen perussuomaiset ovat jo olleet piirin kärjessä ja muuttaneet valtuustoryhmänsä nimen "ihmeellinen Kärsämäki", vai miten se olikaan?
Kärsämämäen perussuomaiset ovat jo olleet piirin kärjessä ja muuttaneet valtuustoryhmänsä nimen "ihmeellinen Kärsämäki", vai miten se olikaan?
Vastaukset 131
Vanhimmat
Loikkasi ennenkuin pois potkittiin oli jo sotkenut asiansa persuissa toiminnallaan. Ei ihme olen lukenut blogeja missä ei herralla pää kestä ja ulosanti on senmukaista
Ainoa persu joka sai jotain aikaan ja mitään ei sotkenut. Laittoi asiat järjestykseen piirissä, kuten Kärsämäen.
Laittoi niin kuntoon, että persut tekevät vaaliliiton kepunkanssa, tai ovat jo kepunlistalla.
Puolueensääntöjen mukaan valtuustoryhmästä eronneet tulee erottaa puolueesta, Mika pietikäinen näyttää sääntöjenvastaisesti tököttävän Persujen ehdokkaana näissäkin vaaleissa, säännöt eivät koske persuissa kaikkia jäseniä, eihä yhdistyslakikaan koske Soinia puheenjohtajana
potkitaan kotvasen ajan päästä kepuistaskin
Eiköhän lopukki persut seurata Teurajarven esimerkkiä!
onko sinullakin mummoos ikävä ja niin paljon persuissa hommaa ettet jouda mummosi luona käymään
ei mee kauan kun kepu huomaa, että on supernarsisti, vaikka kepuista löytyy mutta superi menee edelle, ja myyräntyö alkaa, sitäpaitti rintamakarkuri on rintama petturi ja stalini kuoppasi kaikki
Ei päässyt 27.8. kokouksessa kunnanvaltuustoehdokkaaksi, niin siirtyi leveimpiin seiniin.
teurajärvi otti oppia näistä kärsä loikkareista ja yrittää kepun listoilta ei tule onnistumaan kärsämäellä eikä oulussa.
haudankaivajana vois onnistua
varmaan tahaton sanavalinta mutta hyvin kuvaa ko. henkilöä. Kaikki mihin koskee mustaksi muuttuu oli kyseessä hän itse tai vihollinen joita ao:lla tuntuu olevan lyhyt ura politiikassa huomioiden käsittämätön määrä? Aika tyypillinen narsisti ihan kuin kärsämäestä olisi kotoisin..
Anteeksi, en halua epäkunnioittaa tahattomallam lausumallani haudankaivajan ammattia, parempi sananvalinta(tahallinen) olisi kaim ollut "toiselle kuopan kaivaja Teura", johon itse lankee.
Insinöörin tuskin tarvii lapion varteen tarttua.
Elekäähän nyt, elekäähän nyt, loikkashan se yksi kärsäpersukin siihen muutos yhteentoista.
Eikai se loikka ole, jos on erotettu persuista, vai mitä Kari Oulaisista.
"ottajiahan on kepuissakin jopa taivastiellä astujissa
kun kämäkeen aukesi Alko-kauppa, niin Pulkkilassa alko nousta myynti!
Kuka persu likkas 11 metriä? Tuohan olisi jo matemaattinen ihme!
kaippa sitä liikkaa vaika 12 metriä
Tervetuloa RKP;n riveihin.Rasisteja ei RKP puolue hyväksy.Liberaalisessa RKP puolueessa on tilaa hengittää ja olla sekä puolueorganisaatio ei ole liian raskas.
Teurajärvi kävi persuloikkareille perustamassa puolueen sääntöjenvastaisesti oman yhdistyksen Kärsämäen ympäristön perussuomalaiset ja piirinsivuille on merkinnyt kirjallisesti ryhmästä eronneet oikeiksi persuiksi.
nimesi kärsämäen kaupungiksi
onko jäljellä jääneet persuttomia persuja?
miten tuon nyt ottaa kun suomesta ei löydy tällä hetkellä Väyrysen lisäksi muita persuja? Siihen asti kun Soini toilailee persut oppositioon sitten se turvan repiminen taas alkaa mutta Paavo on tällä hetkellä ainoa persu koko suomessa. Plus Soinin persuista potkimat mutta ne ei persujen asiaa enää koskaan aja siitä kiitos Soinille. Paita kääntyy taas Soinilla ajankohta on vain määrittelemättä mutta paita kääntyy kun ei miestä muuhun ole.
ite revit turpaasi, ihmettelen että miksi, kun istut sipilä-orpon kuva tyynysi alla?, Ps on saanut hallituksessa lukemattomia asioita läpi ja lisää tulee, eduksesi
Kerrotko mitä asioita on saanut Läpi ?
katotaan nyt "loppuun asti, sitten kerron
Kärsämäen persut pihalle persuista.
3 päivää ilmaistyötä
50 euron lääkeomavastuu
Ylityökorvauksen puolittaminen
Työnantajan sosiaaliturvamaksujen pienennys
Bensaveron nosto
Poliisien määrää LEIKATAAN
Vammaistukea leikataan
Kotihoidon tukea leikataan
Kansaneläkettä leikataan
Lapsilisiä leikataan
Opintotukea leikataan
Leskeneläkettä leikataan
Eläkkeensaajat yleisen asumistuen piiriin
Kiinteistöveroa nostetaan
Vammaispalveluista leikataan
Sairauspäiväraha pienenee
Kuntoutusraha pienenee
Sairasvakuutusmaksut nousevat
Äitiys-,Isyys- ja vanhempainraha pienenevät
Sähkön ja lämmöntuotannon veroja kiristetään
Ajoneuvoveroa kiristetään
Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan
Kansaneläkeindeksi- ja kuluttajahintaindeksiperusteiset korotukset jäädytetään
Lapsilisän ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan
Veteraanien etuuksiin leikkauksia
Perusväylänpitoon leikkauksia
Työttömyysturvaa leikataan
Mökkiveneet verolle
Sosiaaliturvaa leikataan
Koulutuksesta leikataan lisää
Bensaveroa korotetaan uudestaan
Autonkäyttömaksua korotetaan uudestaan
Mopojenkin verotus kasvaa
Velkaantuminen kasvaa
Kansaneläke laskee uudelleen
Takuueläke laskee
Lämmityspolttoaineiden vero nousee
Kiinteistövero nousee
Lääkekorvauksia lasketaan uudelleen
Terveyskeskusmaksuja korotettiin
Päivähoitomaksuja korotettiin
Vanhainkotien henkilökuntaa vähennetään
Valtion metsät yksityistetään
Ulkomaiset yritykset kaivelevat luonnonsuojelualueita
Talvivaaraan ei laitettu kuriin
Finavia sotkut
Soten seurauksena valtio saa elättääkseen lisää kovapalkkaisia johtajia
Posti joutuu leikkaamaan nurmikoita samaan aikaan, kun osalta väestöstä aiotaan lakkauttaa osalta viikkoa postinjakelu
Rahaa lapioidaan yksityisiin vokkeihin
Hallintarekisteriä ajetaan väkisin läpi
Perintövero leikataan vain 500 000 euroa ylittävissä perinnöissä köyhä maksakoon edelleen veronsa täysimääräisenä
Ja vielä on tulossa työehtojen yleissitovuuden lakkautus
esitys kilometrikorvauksien poistosta ainakin puuttuu listalta kuten myös kepujen märkä uni suomen jakamisesta kepuvetoisiin osavaltiohin minkä mahdollistaa persut kuten myös julkisen alasajon.
Sitten se kysymys kärspersulle. Mitä sai persut? Muutakin kuin oven auki oppositioon.
rikesakkoja nostettu 3x
km korvaukset poistuu
tievero tulee
vanhat autot saastelisäverolle
taxit uubertuu
kunnat pakkoliitoksiin riidat isonee
pakolaisia lisää raiskaukset lisii
maatalous yrittäjät konkkaan
verotulot laskee
aivankuin kämäen kuntahallinossa, kaikki persujen vika 4 vs 17
kyylä noin paljon pahantekijä joutaakin opposiittioon
ei persu ole pahantekijä vaan niiden mahdollistaja, tyhjäpää joojoo. Ei tule ihan heti mieleen puoluetta joka noin jyrkästi olisi äänestäjiään vastaan alkanut sotimaan heti hallitukseen päästyään. Mikä naurettavinta paita kääntyy uudestaan ennen hallituskauden loppua ja Soini loikkaa oppositoon räksyttämään jos kannatuksen nosto sitä vaatii. Ei ole suomi ennen nähnyt noin turhaa puoluetta eikä tule ihan heti näkemään. Soini antoi Sipilälle jokaisen äänen mitä persut sai että siinäpä on tee mitä lystäät.
persut kun ei kaikki ole rintamakarkureita, "komentajaa totellaan, poikkeuksiakin on ja voi tulla
tottaturiset, ei olisss ussskonut ussskon miehestä mikäliero on äänestäjiään kohtaan, pani suomen kymmeniksi vuosiksi pääoman jalkapuuhin
Siinäpä se kun persuissa ei ole homotynkkystä lukuunottamatta muita kuin rintamakarkureita. Kaikki lupaukset joilla persut hallitukseen nousi jokaisen kohdalla paita kääntyi ja kun kepu ja kokomusta potkii persuduunaria päähän Soini pitää kädestä kiinni Linström toisesta että menee iskut paremmin perille. Ei hallituksessa ole kolmea puoluetta vain kokoomus ja kepu. Soini on pelkkä joojoo kaikki kelpaa Soini sanoo joojoo ja persulampaat seuraa esimerkkiä.
Sitten ne jotka vaati Soinia palaamaan kepujen leiristä persuihin takaisin, ne Soini on järjestelmällisesti vienyt pellon reunalle lahdattavaksi ja omat omia ampuu. Saavutus sinällään. Keskusta on tehnyt paljon töitä sen maineen eteen jossa keskusta pettää aina Soini sai saman maineen vuodessa.
Kärsämäellä Teurajärvi teki kaikki tarkkaan sääntöjen ja lakien mukaisesti. Sehän näitä harmittaa, kun eivät pysty muuta kuin räksyttämään.
Räksyttäjille jäi vain oma ompelukerho.
Luehan edes persujen säännöt, kunnassa saa olla vain yksi persuyhdistys, nyt on kaksi.
Kärsässä on vain yksi PS-paikallisosasto. Piiri erotti sen Aimon yhdistyksen ja siitä tuli pelkkä ompelukerho.
Kyllä Häpysalmen persu puhuu potaskaa Kärsämäen Perussuomalaiset Ry:tä ei voi lakkauttaa kuin yhdistyksen jäsenet ja tuskin lakkauttavat, kun rahat menisivät vielä näinhullulle piirijärjestölle.
Luehan puolueen säännöt, ne määräävät, että kunnassa saa olla vain yksi paikallisyhdistys, nyt on kaksi, ei piiri, eikä puolue pysty lakkauttamaan Kärsämän Perussuomalaiset RY.tä
yhtä hupainen tilanne kuin kepuilla Väyrysen suhteen. Eroon pitäisi äijästä päästä kun Paavo haikailee alkion perään Sipilän ajaessa kokoomuspolitiikkaa kepujen nimissä mutta ei tahdo onnistua kun on liian näkyvä poliittinen vaikuttaja. Hyvä mies tämä Paavo. Ainoa kepu (ja persu) koko suomessa ja Sipilän lestasiipi haluaa alkiosta eroon..
niinhan seon Kärsämäessäkin lestasiipi haluaa kaiken hallintaansa
kukaan itseään kunnioittava ei halua tulla painettavaksi kmäkeen
saahan sitä haluta mutta millä lihaksilla kun lestasiipikin lähti peesaamaan lakien vastaista toimintaa? Uudelta kvpj:ta odotettiin nimeämisen jälkeen paljon pääasiassa hyvävelien pelien poikki viheltämistä mutta miten kävi? Tilintarkastaja sekoilun jälkeen touhu menikin paljon pahemmaksi. Ei ole jumalanpelkoa kärsämäessä kun keskusta on suurempi jumala. Ei valtaan pääse hyväveliä nuolemalla joojooksi kylläkin. Mitä valtaa se sellainen sitten on kun hattu kourassa ylemmiltä kysellään mitä mieltä minä olen tästä asiasta?
sekin vielä jotenkin pelaisi, mutta kun kyselijä saa vajaalta vastaukse/t niin pöhlöys tublaantuu..
Persuja ei kannata äänestää kenenkään. Ei kenenkään.
Näi kertoo Kari Kyllönen Sydänmaasta muuttanut Oulaisista.
On täällä suomessa aivan järjetön tukipolitiikka kyllä rahanansainta pitäisi perustua työntekoo, monia tukeja voisi suosiolla poistaa, esim ansiosidonnainen päiväraha eriarvoistaa työttömät, kaikille työttömille saman kokoinen päiväraha ay-liikekki voisi osallistua työttömien avustukseen eikä vain kerätä valtavia voittoja vuokravirmojen kautta valtavilla vuokrilla!
jos ehdotuksesi toteutuis, silloin sohvamakkarat saisi ansiosidonnaisuudesta ansiottoman edun ja vielä laiskemmaksi tulisi
millä sinä selität piikin tilastoissa jossa työ alkaa maittamaan kummallisesti juuri silloin kun ansiosidonnaiset loppuu ei sitä ennen? Ansiosidonnaisen piti olla turva siirtymäajalle työpaikasta toiseen ei keino loisia kahta vuotta sohvan pohjalla. Työttömyyskannustin vailla vertaa jota valtavan moni käyttää häikäilemättä hyväkseen. Kaikki tuntee ihmisiä jotka viihtyy töissä tasan niin kauan kun oikeus täysimääräiseen ansiosidonnaiseen täyttyy minkä jälkeen ottavat loparit. Jos joutuvat työpaikkahaastatteluun pyytävät lautapojan työstä 15000 kuussa etteivät vaan joutuisi töihin. Sitten vasta kun ansiosidonnaiset loppuu alkaa työnteko taas kiinnostamaan saman kaavan vain toistuessa aina uudestaan ja uudestaan. Taas loparit kun päivät tulee täyteen joilla pääsee ansiosidonnaisella sohvan pohjalle vuodeksi pariksi.
Ansiosidonnainen on ok esim. puoli vuotta maksimissaan.
Sehän on tasa-arvoa, että voi liittyä työttmyyskassaan kuka tahansa ja pääsee siten nauttimaan ansiosidonnaisesta.
Mitäs se sitten on kun ex ay-aktiivi duunarin etujen puolustaja nousee hallitukseen ajamaan duunarin etuja alas? Tasa-arvoa vai arvojen puutetta?
Elä höpsi tarkoitin että ansiosidonnainen päiväraha samalle tasolle kuin kelan päiväraha ei houkuttelis olemaa työttömyysrahalla pitkään1
Niin että maksa ammattiliitolle joka kuukausi vastineena 0? Oikea kuningasajattelija taas vauhdissa. Älä kiusaa päätäsi asioilla joita et ymmärrä.Haapaveden hullukepuko se taas on päässyt visalasta viikonloppuvapaalle?
minäminä oli 1000 pv ansiosidonnaisuudella, ei ottannut tinkaankaan!,hehe
se oon
Työttömyyskassaan voi kuulua maksamatta ammattiliitolle euron hyrrää. Siis minkä tahansa työttömyyskassa jäsenenä voi olla kuulumatta ammattiliittoon. Mitenhän tämän asian ilmaisisi, että menisi kärsäjuntin kaaliin.
Sammuta tietokone ja avaa ikkuna. Huuda sitten tuskasi ulos jos se elämä tuntuisi sen jälkeen elämisen arvoiselta. Jos ei, voit toki jatkaa valittamista suoli24lla.
Oot sä huomannu kun maksaa YTK:lle miten halvalla saa samat edut , YTK 100e, ayylle jopa yli 1000e
Tietäähän tuon nyt jokainen, että minkä tahansa ammattiliiton alla olevaan työttömyyskassaan voi kuulua suoraan olematta jäsen itse liitossa. Itse olen toiminut näin kymmeniä vuosia ja säästänyt siten pitkän pennin jäsenmaksuissa.
Turhaa siitä vasemmisto politiikasta onkin maksaa
Niinhän se menee. Ay-liitot pitää huolen palkansaajan eduista ja sitten on näitä loisia jotka hyödyntää liittojen heille luomia etuja esim. palkassaan mutta eivät ole valmiita niistä edes maksamaan nimellistä summaa per kuukausi vaan poimivat rusinat pullasta ja vielä ylpeilevät mokomalla.
Mihinkä se Ay sijottaa ne valtavat jäsenmaksut kelohuviloihin ja vuokria peritää suuriin voittoihin
Jollakinhan se pitää kattaa menot jotka vapaamatkustajat liitoille aiheuttaa.
Maksa liitolle pari kymppiä kuukaudessa jäsenmaksua niin voit mennä itse sinne kelohuvilalle nauttimaan liiton tarjoamista eduista jäsenilleen. Tuntuu että olisit sen tarpeessa kun noin katkeraa tekstiä tulee. Noin siinä käy kun pummilla matkustaa vituttaa kun jää mökkireissut välistä. Mistä vetoa olet juuri niitä jotka juhannuksena menee sukulaisten siivellä elämään heidän mökilleen ja tietenkin kutsumatta?
maksoin kaikki Ay maksuni mutta erosin kirkosta se kompensoi
Ay liike voisi myydä ne kelohuvilat ja muut pois ja rahoittaa vaikka niillä työntekijöitä, eikös sak ole irtisanomassa väkeä vaikka rahaa on!
kämäessä ei keput pysty eruamaan kirkosta
åp ja vp on autonhinnan uhrilajoittaneet
Pyöri se Teurajärvi Oulussa RKP:n kojullakin Suurmessuilla elokuussa Ouluhallissa.Kehui tekevänsä kaikkien kahdeksan eduskuntapuolueen kanssa tiivistä yhteistyötä,silloin vielä Persujen lappu ja merkki rintapielessä.Katoin silloin,että ompa ihme ukkeli.No nythän se on Oulun Keskustan kuntavaaliehdokas.Ehtivä ja loikkiva mies.Oulun RKP tuntee ja tietää Teurajärven.
Kaikki tuntevat Teurajärven hyvästä yhteistyöstä. Oulun suurmessuilla puolueiden teltat olivat vierekkäin, joten vain yhteistyökyvytön olisi seisonut vain oman teltan alla.
Tuulellakäypä
NYT EI PUUTU?? MUUTA?? JA SITTEN. ON TAIVAHAN IHMEET?? NÄHTY?? KAIKKI??. Kun, köyhät. ja pienituloiset Kärsämäen ihmiset rupeaa, "VELJEILEMÄÄN" RKP. Puolueen kanssa. ÄÄNIÄ, VALTAKUNNAN VAALEISSA HE HALUAA.EI MUUTA. MUTTA? EDUSKUNNASSA . KÄYTTÄVÄT ÄÄNIVALTANSA, AINA,, VIRMOJEN OMISTAJIEN,JA SIJOITTAJIN ( RAHAMIESTEN) KÄSKYN MUKAAN. TAVALLINEN " RUPAKANSA" MAKSAA. NYTKIN. NYKYHALLITUKSEN. SÄÄTÖJEN "LUNNAAT" (EUROT) "MILJOONA TULOJA NAUTTIVAT, JA MUUT VERONMAKSU KYKYISET. ON "TALKOISTA" VAPAUTETTU:
sepä+se+ja+lisäksi+itse+Pääministeri+salaa+varansa+ns+sijoituskuoren+taakse,+miksi,+siksi,+kun+häpeää+10-miljoonien+omistustaan+samaan+aikaan+kun+leikkaa++taviksen+palkoista,+epäilen+mielenterveyden+heikkoutta+Herra+Pääministerillä,+tai+on+todella+tyhmä,+mutta+se+häpiä+on+se+joka+tyhmäksi+tekee,+miksi+PM+ei+leikkaa+miljoonistaan+samaa+%+osuutta+kuin+pienipalkkalaiselta+leikkaa?+esimerkiksi+muille+miljoonikoille!
RKP on hyvä puolue,joka ajaa tavallisen ihmisen asioita.Kokoomus,Keskusta ja Perussuomalaiset on valjastettu ajamaan suurkapitalistien ja Elinkeinoelämän Keskusliiton etuja sekä tekemään Suomesta banaanivaltion.Kannattaisi Jaana Reaganin vaihtaa RKP;n jäsenkortti itselleen.
PM Sipilä on keskustapuoluueen johtaja, ei kansan etua katsova-eikä kansanjohtaja
Niitäpä ne näkyy kärsäkurjat kannattavan oikeistopuolueita persuja ja kepuja. Samaistuvat mielessään hyvätuloisiin katsoessaan televisiosta kauniita ja rohkeita. Luulevat, että se on suklaata se ruskea herrojen perseessä ja sitä sitten innolla nuolevat. Olisi jo aika tunnustaa tosi seikat ja lopettaa haihattelut.
"Ritonen", eikös veikkoisäsi olekin kepu ?
lujaa vauhtiam mennään tilanteeseen, että jo kerran syötyä sokerilla ja kermalla höystetään jo vuosia sitten italian prsekooni sen ennusti täälä käyessään ja ihmetteli miten suomessa mitään ei heitetä hukkaan, sen jälkeen tuli nousukausi ja "kerransyötyä jo unohtui, mutta nyt on otettava vanhat konstit käyttöön ja mikäpä siinä naurispuuroon sekoitettuna ja pettuleipää haukatessa voi kuvitella , että syö courmet-ruokaa, annoshinta wirtuaali 50e, samalla hörppiä katajasiiviliöityä terästettyä sahtia, laulua oi suomi nouuuse kirkkauteen..puulusikalla pöytään tahtia antaen.
jos minäminä olisin lindströmi kontra orpo ottaisin negatiivikorolla lainaa, aluksi 5000000000e samanmoisella optiolla ja hommat käyntiin, tiet-ja rautatiet..koko infran, mikä vsta "kannuksen kennedistä" alkaen on yhä kiihtyvällä keskustapoliitikalla rappeutunut, globaali-nousu tulee ja silloin olisimme "valmiina..vientiin ja kansalla oli lainalla tehtyä työn-palkaa ja ostokykykyä.
elikkä kansalle annettaisiin, työtävastaan 5-10miljardia, vastoin Sipilän saman määrän nyysimisen työkansan, eläkeläisten, vammaisten, sairaitten ja lasten pussista ja etuuksista.
..joka em esitykseeni vastaa, ettemme voi tehdä velkaa enää, niin miten muut EU-maat on voineet, olemme ed maista vähiten velkaisia. Joka vastaa, ettemme voi tehdä lapsillemme velkaa, on saamaa kuin Kokomuksen Häkkänen huutaa, ettei eläkeindeksiä saa muuttaa, kun lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat maksamaan , kuten tämä eläke- sukupolvi on sotien jälkeen on maksanut työeläke kertymäänsä työantajien kanssa yhdessä, vähissä on kokomuspolitikolla ideat, kun etsii niitä "paluu tulevaisuuteen ajasta!, Kokomustalle on valaistunut se tosiasia, ettei rahat riitä, kun aukaisivat Sote-rahat veronkiertäjä-sijoittajille yhdessä Keskustan kanssa sullemulle-kauppoja tehdessään, nopeutetulla prosessilla "kukonlaulun aikaan.
Mun mielestä pitäisi laittaa eläkekatto vaikka 2500e ei kukaan elkeellä pysty enenpää kulttaan tuossakin on jo puolet liikaa!
Jokunedellä väitti poliisien määrää leikatun, ei pidä paikkaansa. Nythän koulutetaan 50 uutta vihapuhepoliisia. Niinkuin ei poliisi osannut tähänkin asti vihaisesti puhua. Kouluttamattakin. Kuinka vihaisesti ne puhuu kurssit käytyään...
Kärsämäen Reagani riittäisi, se on koulutuksessa (katso Video) Paakarin Pysäkki = tähdet näkyy.
pyloorin mainokset on huonosti niistei taho saaha selvää
perusvirhe on tehty pylorin maalauksessa, eihän siihen valkoinen käy ja sekin on veellä lontrattua säästösyistä, pyloori olisi pitänyt tervata hautatervalla ollen siten yhtenäinen ja ulottuen pyhänhengen Paanukirkon liittoon, samalla mustalle pohjalle olisi saanut mainokset näkyviin ja "mustahenkiset mainokset näkymättömiin..
kävin tänä aamuna täältä metsähaciendaltani vartavasten "pyloorin kieräämässä, kieräsin varmuuden maxinoimiseksi ja taikauskon vaikutuksen eliminoimiseksi pylorin myötä-ja vastapäivään, suitsukkeita en enkä ristinmerkkiä tehnyt, että kaikki, syntiset ja synnittömät pääsevät pylooriin, elikkäs nyt matkatähtiin on vapaa!
Valkamo voi jäädä eläkkeelle..
"kukkahattuset voi istua jalat ristissä(yleensä muutenkin) pyloorin juurella heinäpaalien päällä kuunnella innokkaimman tähtientarkkailijan hurmiollisia huuhdahduksia, kerraten kurkut ylösojentuneena mitä "ylhäältä kuuluu..
ja kun hurmio saa täyttymyksensä voi ylhäältä mitä antoisimmin viuhkasta vihkivettä heinäpaalilla istujille
luulen, mutten tiedä, että muslumit sen pyloorin vallottaa hazreedikseen
synkkä yksinpuhelun monologistanut..
Onko ehdokasasettelu jo tehty vai vieläkö pääsen mukaa listalle? Myönteisessä tapauksessa otan nron 313, kielteisessä harkitsen asiaa yön yli.
"313 et voi saada, sillä siitä tehdään "pysähäätyneisyyden ikoni, varoitukseksi ja opiksi tuleville kustaan kärsijöille ja yliopistoihin "kunta ja romahdus uuden oppisuunnan keskustelujen pohjaksi, mikäli vihreät antaa rahaa!
varmuudella pääset ehdokkaana läpi nimimerkillä KOPS" jonka tatuoit otsaasi.
myös "neuvottelutauko" on hyvä vaalivaltti, sillä se siirtää onkelmat tuleville, yli hautojen
Oikein hyvä!! KEPU tarvitsee lisää, NOITA HUU HAA UKKOJA. Jotka haluaa "Ratsastaa" Valan huipulla. No siitä, se sitten kannatuksen alamäki alkaa.
tiedoksesi vaan, että kustaan kuset kuivuu a´la Sipilän eturauhasen ylikasvun vaikutuksesta, kämäellä, sairaanhoitopiirin todistamana keskustan huu haa ukot lisääntyy
Kohta Teurajärvi loikkaa Oulun RKP:hen,kun siellä ollaan liberaalisia ja uudistusmielisempiä,kuin Keskustassa.Keskustassa tulee taas seinä vastaan,kuin tuli Perussuomalaisissakin.
Harmi että voin äänestää Teurajärveä vasta maakuntavaaleissa, koska kuntavaaleissa väärän kunnan ehdokas.
Minä äänestän myös Teuraa maakuntavaaleissa. Sanoo ja saa aikaiseksi.
Teura on vain kolisija"
Kalevassa bloggaa ja on ottanut elämäntehtäväkseen persujen mollaamisen jokaisessa blogissaan oli niiden aihe mikä tahansa aina saa käännettyä aiheen persuja vastaan.
Ainoa kepu joka mustamaalaa persuja. Muut keput odottavat persujen oppositioon joutumista sitten se taas alkaa kepujenkin leiristä. Tarkoitin siis jatkuu. Pieni tauko vain menossa ja se kestää vain siihen asti kun hallituspersut nuolee kepua. Kun se loppuu alkaa paskasade joka ei enää koskaan lopu koska persut ovat ensimmäistä ja viimeistä kertaa hallituksessa äänestäjiään pettämässä.
Teuran blogit on Kalevan suosituimpia. Täällä vain kateelliset huutelee tuulee.
niinhän ne lukee muutkin vajaat
ei yksikään puolue ole pitänyt lupauksiaan
kiusaa http://www.radiopooki.fi/uutiset/keski-pohjanmaa/teurajarvi-syyttaa-oulun-perussuomalaisia-kiusaamisesta-132692?_ga=1.144268342.265553505.1483428598
aika naurettavaa tekstiä sen jälkeen kun itse harrasti persuissa kaikkea samaa mistä persuja edellä syytti. Loikkasi koska persut pelasi ulos kuntavaaleista lakkauttaen sitä ennen kärsämäen persut savustaen Remeksen ulos persuista ja sitten syyttää persuja hänen savustamisesta??
Ei Teura tule koskaan sopimaan mihinkään, seläntakana touhuaja, kuten kaikki narsistit, myös kärsämäessä!
Kylläpä Teurajärvellä on kalevassa taasen erittäi hyvä kirjoitus tuosta kodinhoito asiasta!
jaa, vai niinn, jassoo, vais sillälailla, no mites se "hyvinkirjoittavan perheessä Kärsämäellä on tämä varhaiskasvatus järjestetty ja onnistunut tuomaan vanhemmille työniloa?
Mites luulet ylipäätään näissä korpiloukkojen kunnissa ko asia toteutunut, tasoltaan /Oulun kaupunki?
Mikis se Kesk. /teurajärvi on vain huolissaan Oulun kaupungin v-kasvatuksesta, ei ole huolissaan maakunnan vastaavasta, eikö Kes. olekkaan laajemmin kiinnostunut, kuin vain Oulun kaupungin v-kasvatuksesta.
Teurajärvi on vain irtopisteitten kerääjä ja itsekehu haisee, en haulaisi allatuulen ollaa 100 m lähempänä!
Mustaki toi Teurajärvi on täysin oikessa!
jos ooot "mustakin vielä niin onko sulla maahantulo ja asumis oikeus?
"Puupäät ei huku, paitsi vettyneet!
"täysin oikiassa" olevaa ei ole olemassakaan!
Määki hyväksyn ton Teurajärven kirjoituksen täysin!
onko se valtuuston "määkiminen jo tarttunut sinuunkin?
seon jo umpipöhölö joka seuraa Teuraa
eihän sillä Teuralla ole mitään näyttöjä mistään, kukahyvänsä voi alkaa seuraamaan tapahtumia ja kirjoitella kommenttejaan kuten Teura ja luulottelemalla, että on Jeesus!
.. ja Jeesuskin joutui Kristille, kun Kustaa luuli että hän on Jeesus!
..kunnes Teudeburgin metsässä Asterix pamautti Kustaata, että sandaalit jäi polulle!
Ei se tee ihmisestä jeesusta jos vaikka tallissa on syntynyt. Niitä vale-jeesuksia on nähty ja kuultu Kärsämäessä liiankin kanssa. Ihmisen iän ovat silmänkääntötemppujaan harrastaneet ja täyvestä on menny. Nyt varsinkin nuorten äänestäjien kannattaisi ottaa selvää kenestä on ja kenestä ei ole valtuustoon. Nämä vanhat märännäispuolueet kuten keput ja persut on syytä unohtaa. Niistä ei ole nuorille kuin pelkkää murhetta vain. Samoin nuo pois potkitut, nehän ovat vain takinkääntäjiä. Onhan tuo nähty aikojen saatossa.
Kämäki on siinä tilanteessa, kuten muutkin suomen kunnat, elikkä Sipilän löylyn lyömäsen pysähtyneeessä ajassa oottaen mitä tuleman pitää, tätä "pysähtyneisyyden aikaa voi kestää pahimmassas tapauksesa yhenkäensormin laskettavissa vuosissa, MUTTA ONHAN SE TOINENKIN KÄSI JOSSA SORMIA...
Mitäs se Teuralärvi on tällä kertaa kirjoittanut kalevan sivuilla kun uusin kirjoitus on sensuroitu? Otsikko "Valkea – pahuuden pesä" näkyy mutta ei muuta. Ihan sama mitä todella mietin oli se, miksi se sai jatkaa vielä sen jälkeen kun sai estot samaiseen lehteen?
"Valkea" tarkoittaa Oulun kaupunkia="pahuuden pesä"
teura kosiskelee lestoilta ääniä
"lestat ei äänestä entistä Ps,läistä
Teuran jäsennyyden voi rinnastaa " Dostojewskin "kuolleisiin sieluihin, Kustaalla´ kin niitä on kirjoilla.