AA-yhdistykseltä "LEHDISTÖTIEDOTE"

Aito avioliitto ry on laittanut Facebook-sivulleen kirjoituksen, otsakkeella "LEHDISTÖTIEDOTE".
Naurattaa kun Facebook-sivulla on lehdistötiedote, mutta viralliselta sivullaan en mitään löytänyt.

Siinä kerrotaan heidän EU-aloitteestaan, jota AA-vetää Sarah Rizzon johdolla Suomen osalta.

He kertovat että, "eurooppalainen kansalaisaloite (ECI) ’Äiti, Isä & Lapset’ on kerännyt yli 50% vaadituista maakohtaisista minimikannatusmääristä."

https://www.facebook.com/avioliitto/posts/579072612279580:0

Kuten jo arvata saattaa, täyttä potaskaa kertovat tavoilleen uskollisina.

Vähintään 7 valtiota pitää saavuttaa maakohtainen minimitavoite (100%) ja ainoastaan Puola on sen saavuttanut ja kaikki muuta maat ovat hyvin kaukana siitä

Vuoden mittainen keräysaika alkaa olla lopuillaan ja päättyy 11.12.2016.

Koko EU-alueelle on myös asetettu miljoonan minimikannatusmäärä ja nyt kannattajia on yhteensä vain 128785 eli vajaa 12,88 %.
Siis kannattajista alle 12,88% kasassa ja keräysajasta on kulunut 84%.

AA kehuu kannattajien määrää, mutta tällä vauhdilla keräysaikaa pitäisi jatkaa vuoden 2022 kesäkuuhun saakka, jotta allekirjoituksia olisi riittävästi.
Toisaalta sekavalla aloitteella ei olisi muutoinkaan mitään mahdollisuuksia mennä läpi edes teoriassa.

Alla keräyslukemat:

Puola 121,94 %
Suomi 49,04
Kroatia 41,88 %
Ruotsin lukema on 1 %
Espanja 27,02%
Tanska 0,61%
Englanti 8,64%
Irlanti 5,03%
Pohjois-Irlanti 8,64%
Viro 1 %
Latvia 26,28%
Liettua 15,71%
Hollanti 3,11%
Belgia 3,63%
Saksa 25,05%
Ranska 13,62%
Portugali 6,95%
Italia 10,07%
Tsekki 13,69%
Itävalta 16,59%
Slovakia 35,45%
Unkari 38,7%
Romania 4,9%
Bulgaria 6,21%
Kreikka 6,77%
Slovenia 17,53%
Kypros 0,82%

https://signatures.mumdadandkids.eu/map.do

23

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mom.mom.and.kids

      Hitto mitä vajakkeja Saras Skizzo ja koko jengi :D

    • ei.mitään.merkitystä

      Paperiäänethän eivät tuossa keruujärjestelmässä näy ja aa-lahkollahan on paperiäänten osuus ollut suuri edellisen kansalaisaloitteen kohdalla. Näin on varmaan tässäkin, ääniähän kerätään mm. laitalahkolaisten kaatumakokouksissa ja muissa sen kaltaisissa tilaisuuksissa.

      Mitään realistisia mahdollisuuksia ei kuitenkaan ole tuota miljoonan rajaa saavuttaa ja mitä sitten vaikka saavutettaisiinkin kun koko asia ei kuulu EU:n toimivaltaan? Turhaakin turhempaa tämä touhu., kerätään kannatuksia asialle johon EU ei voi vaikuttaa. Mitä ne oikein meinaa?

      • ei.mitään.merkitystä

        Ja samahan koskee tätä 'Seta kieltoa', tuherrellaan lippuja ja lappuja joilla ei ole merkitystä kun opetussuunnitelman mukaan mennään joka tapauksessa. Kertoopa vaan kuinka hallitsematonta, valmistautumatonta ja luuloihin perustuvaa toi puuhastelu loppujen lopuksi on. Leikkivät hiekkalaatikollaan ymmärtämättä, että sen ulkopuolella pätevät eri säännöt.


      • "Mitä ne oikein meinaa?"

        Heidän tavoitteensa on pitää rahoittajansa hereillä.
        Laitonta rahankeräyslinkkiä en enää löytänyt allekirjoitussivustolta.
        Valittaminen on kai auttanut.

        Heidän verkkokauppansa on siellä edelleen.


      • rahat.tiukassa

        Ketkä noita rahoitttaa harvalukuista äärihihhuleiden joukkoa lukuunottamatta? Ei kukaan. Eihän aa-kerho saanut mukaan ainoatakaan yrityslahjoittajaa ja lähtikö mukaan edes ainoatakaan kristillistä järjestöä? Ainakin hyvin moni irtisanoutui koko touhusta ja jopa vanhoillislestat kielsivät nimien keruun suviseuroissaan.


      • rahat.tiukassa kirjoitti:

        Ketkä noita rahoitttaa harvalukuista äärihihhuleiden joukkoa lukuunottamatta? Ei kukaan. Eihän aa-kerho saanut mukaan ainoatakaan yrityslahjoittajaa ja lähtikö mukaan edes ainoatakaan kristillistä järjestöä? Ainakin hyvin moni irtisanoutui koko touhusta ja jopa vanhoillislestat kielsivät nimien keruun suviseuroissaan.

        "Ketkä noita rahoitttaa harvalukuista äärihihhuleiden joukkoa lukuunottamatta?"

        Ei tarvi montaa aivonystyrää käyttää huomatakseen tuon harvalukuisen joukon riittävän maksamaan palkkaa Leolle noin 150 000 vuosittain ja parillekymmenelle melkein saman verran ja pitämään kiikun kaakun pystyssä heidän medioitaan.
        Itse asiassa monet AA-aktivistit ovat ymmärtämättään itsekin noita saarnaajien rahoittajia.

        He pyrkivät pitämään rahoittajansa hereillä keinolla millä hyvänsä.


      • "...mitä sitten vaikka saavutettaisiinkin kun koko asia ei kuulu EU:n toimivaltaan?"

        Sillä lienee vain propaganda arvo?


      • >Turhaakin turhempaa tämä touhu., kerätään kannatuksia asialle johon EU ei voi vaikuttaa. Mitä ne oikein meinaa?

        Taivaspisteitä. Uskovan kuuluu ajaa raamatullista elämäntapaa kaikin voimin – vaikka sitten "uskontoneutraaliuden" varjolla ja aloittein jotka ovat tuhoon tuomittuja. Jos hän ei niin tee, Jeesus kyllä näkee hengellisen laiskuuden ja seuraukset voivat olla vakavat.


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Turhaakin turhempaa tämä touhu., kerätään kannatuksia asialle johon EU ei voi vaikuttaa. Mitä ne oikein meinaa?

        Taivaspisteitä. Uskovan kuuluu ajaa raamatullista elämäntapaa kaikin voimin – vaikka sitten "uskontoneutraaliuden" varjolla ja aloittein jotka ovat tuhoon tuomittuja. Jos hän ei niin tee, Jeesus kyllä näkee hengellisen laiskuuden ja seuraukset voivat olla vakavat.

        "Taivaspisteitä. Uskovan kuuluu ajaa raamatullista elämäntapaa..."

        Kyllä ja ajaa vielä sitä omassa päässään olevaa luuloa Raamatullisista tavoista, eikä sitä mitä se on oikeasti Raamatussa.


      • Pe.ku kirjoitti:

        "Taivaspisteitä. Uskovan kuuluu ajaa raamatullista elämäntapaa..."

        Kyllä ja ajaa vielä sitä omassa päässään olevaa luuloa Raamatullisista tavoista, eikä sitä mitä se on oikeasti Raamatussa.

        Niin tietysti.
        Tosin jätän yhä muille sen arvioinnin mitä raamatussa oikeasti sanotaan ja etenkin tarkoitetaan, kun en usko muinaisjuutalaisten jutuissa olevan varsinaista asiaa enää tämän päivän ihmisille.


    • Faktat.faktoina

      A-studioon voisi laittaa vinkkiä kuinka läpimätä tuo AA on.

    • Kaikkea-Sitä-Näkee

      "Perhe perustuu avioliitolle ja/tai sukulaissuhteelle"

      Tuossa on siis aloitteen määrittelemä ainoa oikea perhemalli. Eli avoparit joilla on adoptiolapsi ei ole perhe?

      • Mallikas.vanhempi

        Aa-poppoo jättää uppoavan kanoottinsa veteen, jäiden ja hyisen veden armoille. He ovat ymmärtäneet jo hankkensa mielettömyyden ja nyt on aika kerätä uutta rahoitusta Patmoksen pääpiruille Joulun Lapsi -keräyksellä. Älkää hyvät ihmiset osallistuko suureen huijaukseen!


    • Sananvapausko.vaarassa

      Ihme, ettei mikään lehti ole noteerannut AA-lehdistötiedotetta, edes paskaMV. Ilmeisesti ei järin painavaa sanottavaa.

      • Juu, tuo ilmoitus "Lehdistötiedote" Facebook-sivulla oli aika koominen juttu.

        Naurattaa, mutta saisko nauraa?
        Saa nauraa kun on selkeästi valheellinen ja paha asia mielessä, vaikka vaikuttaa aika ylksinkertaisesti ajattelevien kynästä tulleelta.
        Todellisuuden taju täytyy olla kadonnut jos itse uskoo tollaseen ja ymmärtämättömyyttä se, kun kuvittelee muiden uskovan heidän sanansa.


      • AA-tiedettä
        Pe.ku kirjoitti:

        Juu, tuo ilmoitus "Lehdistötiedote" Facebook-sivulla oli aika koominen juttu.

        Naurattaa, mutta saisko nauraa?
        Saa nauraa kun on selkeästi valheellinen ja paha asia mielessä, vaikka vaikuttaa aika ylksinkertaisesti ajattelevien kynästä tulleelta.
        Todellisuuden taju täytyy olla kadonnut jos itse uskoo tollaseen ja ymmärtämättömyyttä se, kun kuvittelee muiden uskovan heidän sanansa.

        Hih, kyllä! Todella näin pe.ku. Onko niin, että maailmankuvan pienentäminen, AA-henkinen paranoidisuus ja käpertyminen onkin yksi evoluution kannalta tärkeistä selviytymiskeinoista, joihin esim. RIZZO käytännössä luottaa? Eristäytymiseen siis synergian sijaan. Tuhoon tuomittu yritys. Jo neanderdaalit osoittivat sen.


    • Komarohvi

      Tämä mainos on ilmeisen toimiva: 14.10.2016 klo 20:20 ilmoitat Suomessa annetun verkon kautta 49,04 % vaadituista äänistä. Nyt runsaan neljän tunnin kuluttua on kasassa jo 79,07 % vaadituista äänistä. Kiitos!


      • hihiii
        Pe.ku kirjoitti:

        Juu, kiitos oikaisusta.

        Siinä on Suomen kohdalla näppäinvirhe ja 7 muuttunut neloseksi.
        Ei siis mainosta ole tullut kuin korkeintaan 0,03%

        Jo 19.9.2016 tekemässäni avauksessa mainostin Suomen osuutta seuraavasti.

        "Suomi on AA:n ansiosta ylivoimaisesti kakkosena (64,3%) :) :):):)"
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14483662/aa-liikkeen-eu-aloite-vastatuulessa

        0,03% nousu tarkoittaa noin kolmea uutta kannattajaa tällä välillä kun vertailulukuna on tuo minimikannatusluku 9750, hihii
        nyt on tullut yksi kannattaja lisää kun luku on hulppeat 79,8%


    • faktaarizzosta

      huvittavinta koko touhussa on se että rizzo on itse yksinhuoltaja, en tiedä onko eronnut (kielletty raamatussa) tai tehnyt huorin ja eronnut (ainoa syy eroon raamatussa on huorinteko ja se on taas itsessään synti) vai peräti saanut lapsen avioliiton ulkopuolella (huorintekemistä kai raamatun mukaan)..... eli tämä aa:n äänitorvi ei pysty edes omassa elämässään toimimaan siten kun hänen mielestään muiden pitäisi....

      sellainen tämä rizzo on....

      • faktaarizzosta

        ja kun on vielä yksinhuoltaja niin on vienyt siis lapseltaan isän kun ei ole antanut tälle yhteishuoltajuutta..... sellanen tapaus rizzo on....


      • "huvittavinta koko touhussa on se että rizzo on itse yksinhuoltaja"

        Sama juttu Puolimatkalla ja Jääskeläisellä ja lapsilta puuttuu, joko isä tai äiti.


    • "Äskeiset tapahtumat Euroopassa, kuten kansanäänestykset ja mielenilmaisut avioliiton ja perheen puolesta, ovat nostaneet nämä asiat poliittiselle etualalle."

      Noin tuossa tiedotteessa luki. Seuraavatko nämä ollenkaan mitä euroopassa tapahtuu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      215
      604
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe