Kuunnelkaapas Rovasti Olavi Peltolaa

Puplikaani2

Olavi Peltolan kotisivut kun avaat.
Löydät Puheet Teemat Evästä.
Löydät Roseniuksen Elämän Leivän.
Siinä on vahvaa ruokaa pitkäksi aikaa.
Siihen päälle kun vielä Sanaa tutkit.
Et tarvitse itseäsi muulla ravita.
Ihastut ja ymmärrät.
Olavi kun aiheen ottaa ei puheesta puutu pontta.
Hän itsensä likoon laittaa.esimerkin antaa sitten sanalla hän selittää.
Ei tyrkytä.ei tuputa.ei hillu eikä hypi.
Hän hyvin sanaa julistaa.
Armoa ja iloa lohdutuksen sanoja on täynnä hänen saarnansa.
Ei itseään hän koroita vaan Kristusta.
Hän elää Armosta.
Siis Kuunnelkaahan Olavia Vanhaa vaeltajaa.
Mutta sen sanon.vielä kuitenkin
Kuunnelkaa myös Tapani Suontoa.
Huutavan ääntä tässä pimenevässä illassa.
Kuulkaa ennenkaikkea.mitä Henki Seurakunnille sanoo.Amen

3

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olavi Peltola on väärä opettaja.

      Hän opettaa, että joku toinen voi uskoa puolestasi (?!) kasteessa. Olavi Peltola opettaa myös että kaste synnyttäisi uskoa. Raamatussa uskosta osattomat tai parannukseen haluttomat käännytettiin pois kastepaikalta.

      Peltola opettaa myös, että on oikein tarjota ehtoollista uskosta osattomalle, että ehtoollinenkin synnyttää uskoa. En uskaltaisi opettaa näin kun muistelen Paavalin sanoja.
      1. Korinttolaiskirje 11:27-29
      "Joka siis kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljasta, on syyllinen Herran ruumiiseen ja vereen. Tutkikoon siis ihminen itseään ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta. Sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo itselleen tuomion."
      Jos molemmat Jeesuksen asettamat toimitukset on vääristetty, miten sitten muu Raamatun ilmoitus? Parhaassakin tapauksessa opetus jää sekavaksi.

      Peltola opettaa myös, että Pyhän Hengen kaste saadaan vesikasteessa vauvana. Raamatussa on 4 kertaa kuvailtu Pyhän Hengen kaste. Näissä tilanteissa ensin tuli usko ja kääntyminen, sitten kaste eli upotus ja kasteen jälkeen Pyhän Hengen kaste, josta oli merkkinä kielillä puhuminen. Ainoa poikkeus on Korneliuksen kodissa, jossa Pyhän Hengen kaste edelsi upotusta. Yhdessäkään näistä Pyhän Hengen kastetta ei saatu vesikasteessa, ei varsinkaan vauvana. Peltolaa en voi suositella opettajaksi.

      Yksikään opettaja ei ole täydellinen, yksin Jeesus on täydellinen opettaja ja Hänen lähettämänsä Pyhä Henki. Pyhän Hengen valtuuttamia opettajia löytyy kuitenkin paljon ihan tavallisista helluntai- ja vapaaseurakunnista. Suosittelen itse kutakin menemään lähimpään näistä paikallisseurakunnista kuulemaan opetusta jonka Jumala on kullekin päivälle tarkoittanut. Suosittelen myös valvomaan ja rukoilemaan Hengessä ja totuudessa sekä tutkimaan Raamattua Pyhän Hengen johtamana. Näillä eväillä päästään jo pitkälle. Sitten vierailevat puhujat ovat hyvä lisä, pieniä makupaloja tähän arkiseen aherrukseen kunhan vain ovat Pyhän Hengen valtuuttamia. Heitäkin on niin monia etten edes yritä kaikkia mainita. Olkaa siunatut uskon tiellä!

    • Ex.lutku

      Eikö Olavi Peltola ole luterilainen? Niin ollen häntä ei pidä kuunnella.

    • Puplikaani2

      Kyllä on...viisläinen taitaa olla ja karismaattinenkin.
      Jos oikeasti löydät Peltolan opetuksista väärää harhaoppia niin sitten minä olen täysin väärässä hänen suhteensa.
      Ja mitäs pahaa Luterilaisuudessa on?
      Kyllä ajasta aikaan sieltä on noussut enemmän merkittäviä Jumalan miehiä kuin koskaan Helluntalaisuuden kirjavasta joukosta.
      Silti mitenkään väheksymättä helluntalaisuutta tai vapaita suuntia yleensä..Itse olen Vapaa kirkollinen ex luterilainen.
      Se ei sulje pois mitään.paitsi harhaopit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45231
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25986
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      324
      15673
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      10823
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      169
      10802
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9641
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8478
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      222
      6489
    Aihe