Tehkää hyvää:

Oikea usko synnyttää hyviä tekoja, ja ilman okeaa uskoa ihminen ei kasva Jumalan yhteyteen.

Joku sanoo, että hänellä on usko, mutta ei tekoja, mutta kuollutta hänen uskonsa on, jos se ei synnytä tekoja.

Monet, jotka huutavat "Herra, Herra" eivät pääsekkään lopulta pelastukseen, ja nämä ovat niitä ihmisiä, jota sanoivat olevansa uskossa, mutta jotka eivät kuitenkaan eläneet kuten uskossa eletään hyvää tehden.

10. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. (Paulus)
12147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Teepä lista niistä omista hyvistä teoistasi, että mekin asiasta tietämättömät tietäisimme millaisia tekoja meidän tulee tehdä.

Äänestä
  • Jaa vaikka omastasi köyhille. Ei tämä niin vakeaa ole, jos on hyvää tahtoa oikeasti? Herramme oli meitä kohtaan hyvin epäitsekäs, ja niin meidän tulee vaeltaa uudessa elämässämme, kuten hän, jos hän kerran on meidän päämme, ja meitä ohjaa.

    Äänestä

Matt 7:21 emmekö tehneet ansaitaksemme pelastuksen -tyyppiset ihmiset eivät ole kristittyjä uskovia. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

Paina Mikko päänuppiisi, että sinä et ole kristitty, jos kuvittelet pelastuvasi teoilla.

Äänestä
  • Mikko ei sanonut pelastuvansa teoilla. Hän sanoi uskon synnyttävän halun tehdä hyvää. Yksikään uskonratkaisun tehnyt ihminen ei kuvittele pelastuvansa teoilla. Jokainen tietää, että usko on yksin Jumalan työ. T´ämä on "muutaman" kerran sinulle selvitetty.

    Äänestä

Se ettei hyvillä teoilla pelastuta johtuu siitä, että maailma ja tavalliset ihmiset tekevät hyviä tekoja enemmän kuin laki sallii. Enemmän kuin yksikään kristitty. Jos hyvien tekojen perusteella pelastuisi pelastuisi vain maailma ja tavalliset ihmiset.

Otetaan esim. jokin kolmen lapsen äiti, joka on yksinhuoltaja ja joku lapsista saattaa olla nautinnonhaluinen narkomaani. Se, että äiti ruokkii ja kasvattaa nuo lapset vuodesta toiseen on enemmän hyvää kuin tavanomainen kristitty ehtii hyvää tehdä elämänsä varrella vaikka kuinka yrittäisi.

Nainen voikin pelastua jo pelkästään lasten synnyttämisen kautta.

Äänestä
  • Kuten kirjoitettu, että ei siinä ole mitään erinomaista, että rakastaa niitä, jotka sinua rakastavat takaisin, tai että omia lapsiaan hoitaa.

    Tekeväthän syntisetkin siten.

    Mutta nyt etsitään sitä tydellistä rakkautta, joka tulee Jumalasta, joka hoitaa kyllä omatkin lapset, mutta ei rajoitu vain heihin.

    Äänestä

  • Anteeksi vain Mikko mutta muistutat palstalla tiuhaan itseään kehuvaa puuhevosen persereiän kairaajaa, jonka piti hyvällä teollaan päästä lehteen ja linkittää toistuvasti sinne.

    Matteuksen evankeliumi:
    6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
    6:2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
    6:3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
    6:4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
    6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

    Äänestä

  • TutultaKuulostaa kirjoitti:

    Anteeksi vain Mikko mutta muistutat palstalla tiuhaan itseään kehuvaa puuhevosen persereiän kairaajaa, jonka piti hyvällä teollaan päästä lehteen ja linkittää toistuvasti sinne.

    Nuo raamatunlauseet vaikuttavat lähinnä irvokkailta tuollaisen räähkäilijän kommenteissa. Oletkohan itse tehnyt kenenkään hyväksi ikinä muuta, kuin aukonut päätäsi.

    Äänestä

  • TutultaKuulostaa kirjoitti:

    Anteeksi vain Mikko mutta muistutat palstalla tiuhaan itseään kehuvaa puuhevosen persereiän kairaajaa, jonka piti hyvällä teollaan päästä lehteen ja linkittää toistuvasti sinne.

    Matteuksen evankeliumi:
    6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
    6:2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
    6:3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
    6:4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
    6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

    Jumalan sanan sinut saa vihaiseksi, ja kannataa ehkäpä kysyä itseltäsi, että miksi vihaat hyviä tekoja? Jos köyhälle annetaan ruokaa syödäkseen, tai vaattetta päälle. Miksi tämä saa sinun vihastumaan? Mikä henki sinussa tekee työtään?

    Äänestä

Kulunut kohta raamatussa on Korinttolaiskirjeen rakkauden pienoisevankeliumin varoitukset siitä millaista on hyvän tekeväisyys mitä suurinkin arvoltaan ilman rakkautta. Ja tunnettu on myös tosiasia, että mitä suurempi syntinen niin sitä enemmän rakkautta hänellä on.

Kun pikkusyntinen yrittää hyvää tehdä tapahtuu se yleensä ilman suurempaa rakkautta ja ei ylitä tavallisten ihmisten jokapäiväistä huolenpitoa lähimmäisistään.
Mutta itselle kyllä voi hyväntekeväisyydestä koitua palkkaa pikkusyntisellekin. Sanotaanhan Laodikealaiskirjeessä: Osta minulta ..........
Voi saada itselle puhdistettua kultaa, valkeat vaatteet tai silmien voitelun.

Olette siinä oikeassa M.A. että hyväntekeväisyys on hyödyttänyt teitä itseänne. Mutta kuinka suuri hyöty lähimmäiselle on edes miljoonan euron lahjoituksesta niin se on pientä äidin huolenpitoon verrattuna. Jos pyritään lähimmäistä auttamaan niin muut keinot olisivat ehkä dynamiittia. Jopa tavanomainen ystävällisyys ja vieraanvaraisuus kantaa kestävämpää hedelmää kuin monetkaan lantit. Muistan aina vanhan tädin lapsena joka antoi muovipussin pullojen keräämiseen tai sen koulutoverin, joka kutsui ekana maistamaan kebabia. Sukulaiseni puolestaan on auttanut minua tuhansin euroin, mutta sydämeni ei lämpiä sille silti.
Eräs kristitty kutsui luokseen ja tarjosi aina teetä vieraanvaraisuutta osoittaen. Se puolestaan on motivoinut minua tekemään samoin.

Hyväntekeväisyydessä laatu voittaa määrän.

Äänestä
  • "Sukulaiseni puolestaan on auttanut minua tuhansin euroin, mutta sydämeni ei lämpiä sille silti."
    Kai sinä sanoit sukulaisellesi, ettet arvosta lainkaan hänen antamiaan tuhansia euroja.
    Toivotaan ettei sukulaisesi vastaisuudessa anna sinulle eurojaan, kun tulet niitä tänne julkiselle palstalle väheksymään.

    Äänestä

  • Annetaan sitä mitä meillä on annettavana.

    Jumalan sanan antaminen voi antaa elämän, mutta äidin rakkus antaa usein vain perustarpeet, joilla ei kasveta pelastukseen.

    Mutta jos antaa näitä kumpaakin, eli hengellistä ravintoa, ja ruumiin tarpeita, niin silloin kasvatetaan ikuiseen elämään toisia, ja jos tätä vielä tehdään henkilöön katsomatta, että onko sukua vai ei, niin tämä on hedelmän kantamista täydellisyydelle, toisin, kuin vaikkapa jumalttoman äidin rakkaus omaan poikaansa.

    Eivät äidit sillä pelastu, että he omia poikiaan kasvataa, vaan sillä että he kokoavat Jumalan huoneeseen, kuten on laita meidän muidenkin kohdalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko.A kirjoitti:

Oikea usko synnyttää hyviä tekoja, ja ilman okeaa uskoa ihminen ei kasva Jumalan yhteyteen.

Joku sanoo, että hänellä on usko, mutta ei tekoja, mutta kuollutta hänen uskonsa on, jos se ei synnytä tekoja.

Monet, jotka huutavat "Herra, Herra" eivät pääsekkään lopulta pelastukseen, ja nämä ovat niitä ihmisiä, jota sanoivat olevansa uskossa, mutta jotka eivät kuitenkaan eläneet kuten uskossa eletään hyvää tehden.

10. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. (Paulus)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu