Mielestäni on selvää, että nykyisellään lemmikinomistajat, erityisesti koiraanomistajat, levittäytyneenä hajalleen ympäri Suomea toimivat vastuuttomasti.
Auttaakseen ihmistä löytämään sisäisen auktoriteettinsa ja vastuunsa ja siten menestymään maailmassa valtiovallan tulisi antaa puitteet ihmisen vastuun ja itsenäisyyden kehittämiseksi.
Tällä hetkellä erityisesti koiranomistaja lemmikinpitäjänä ottaa suurimman osan elintilasta mikä kuuluu kaikille.
Se on yksinkertaisesti vastuutonta ja ressukkamaista käytöstä.
Lyhykäisesti perustellen mm. siksi että:
a) haukuttaessaan koiraansa lähiössä, maaseudulla tai kerrostalossa koiranomistaja varaa ilmatilasta ja maisemasta suuremman osan kuin mihin hänellä on juridinen tai eettinen oikeus.
Maisemaan ja elinympäristöön kuuluu myös ilmatila
ja ääniympäristö.
Koiranomistajista moni loukkaa jatkuvasti muiden ihmisten peruselintilaa. Tästä ei laki tällä hetkellä millään tavalla rankaise väärinkäyttäjää.
b) juoksuttaessaan koiraansa luonnossa vapaana ( lähiölakien ulkopuolella)
ison koiran (tai pienenkin allergisia ajatellen) se tekee ulkoilusta luonnossa epämiellyttävän joka on jo riittävä kokemus osoittamaan että asia ei suinkaan ole kunnossa.
Joissakin harvinaisissa tapauksissa ison koiran ryntäily metsässä on myös jopa vaarallinen tilanne, koska omistaja on vielä kaukana ja usein kykenemätön käskemään edes koiraansa. Se on varmastikin koiranomistajien mielestä harvinaista ja vähäteltävää, mutta riittävän ikävä asia että sitä voi sattua ollenkaan tapahduttavaksi.
c) lähiöalueilla allergisten ulkoilumahdollisuudet ovat epämiellyttäviä
koska koirille ei ole omia lenkkipolkuja tai ihmisille ei ole edes yhtä lenkkipolkua jolla koirantaluttajia ei tarvitsi tavata.
d) asumisen valinta on esim. allergiselle nykyisellään äärimmäisen vaikeaa koska allergeenit (jotka ovat allergiselle selkeästi vaarallinen jopa hengenvaarallinen aine) leviävät kerrostalo,- rivitalo tai omakotitaloalueilla naapurin omalta omistusalueelta myös toisen naapurin alueelle mikä on ilman muuta vastuuton ja törkeä tilanne, jokaisen sellaisen henkilön mielestä jolla oma sisäinen vastuu ja ajattelu toimii.
Koska kuitenkin allergia on vasta kasvamassa oleva ongelma maailmassa suurin osa on passiivisia ihmettelijöitä tulee laki ja asetukset laahaamaan asiassa perässä ellei tässä asiassa olla aktiivisia.
Asialle löytyisi monia käytännön organisointimahdollisuuksia.
Yksi on esim. osakkeeen,- tontin myynnin säätely lainsäädännöllä. sellaiseksi että yksi yhteisöstä ulosmuuttava ja sisäänmuuttaava naapuri ja ei muuta koko taloa tai asuinaluetta epämiellyttäväksi muulle osalle, jos uusi tulokas ei täytä niitä vaatimuksia mikä on vastuullista
yhteisön kannalta myyjän ottaa myyntitilanteessa huomioon. Tämä edellyttää luonnollisesti naapurien hyväksyntää, perustellusti lainmukaisia seurauksia puntaroiden.
Nykyisellään meiltä puutuu tällainen vastuu sisimmästämme sekä lain kirjaimesta. Siksi elämämme monesti onkin huonoa, koska olemme organisoituneet heikosti.
Esim. jos uusi naapuri aiheuttaa allergisen naapurin työn keskeytyksen ja terveyden menetyksen ja siten yhteiskunnallisten kustannusten kasvun, tällä hetkellä ei vastuuperiaate yhteisössä toimi vaan se sallii härdellitilanteet eikä johdata vastuuta sille jolle se kuuluu. Samasta syystä hyvin harva Suomalainen yltää menestykseen koska omaa vastuuta ja itsenäisyyttä ei elämässä löydy.
-------
Koeluontoisen ratkaisuna odotellessa aloitteita ja lainmuutosten
tapahtumista ehdotan että Etelä-Suomessa muodostetaan kaksi asuinaluetta
jotka ovat riittävän monta neliökilometriä laajoja. Toisessa saa olla koiria ja lemmikkieläimiä vapaasti ja heitä varten on erityisesti asiat helpotettu ja huomioitu koiranulkoiluttamisen yms. palveluiden osalta.
Toisella alueelle ei lemmikkieläimiä, ei ainakaan ulkoilutettavia (koira, ehkä myös kissa) saa olla ollenkaan.
Asian valvonta tulee varmasti monen tavallisen kansalaisen kritiikin kohteeksi. Sanoisin että valvontaa ei tarvitse miettiä. Valvonta ja organisointi on aina äärimmäisen helppoa.
Esim. allekirjoitettu sopimus sanktioinen riittää. Lainvoimaisuuden henki on siinä että asioista halutaan toimivia eikä hyväksytä henkilöitä, jotka ovat vastuuttomia porsaanreikien onkijoita. Sellaisia ihmisiä ei toimiva ja hyvin organisoitu yhteisö tarvitse.
Tällaisten koeasuinalueiden perusteella voidaan tarkkailla lainsäädännöllistä tarvetta katsomalla kuinka moni koiranomistaja muuttaa sellaiseen lähiöön, joka on täynnä lemmikeitä, jotka saavat räksyttää tontilta toiselle ja asunnosta toiseen ilman henkilöitä joita voi käyttää turvapuskureina että koiria ei olisi aivan omiksi vaivoiksi asti koiranomistajille.
“Elämänlaatu on valinta”
Jos en pidä koirista tai en voi olla niiden kanssa terveydellisten seikkojen vuoksi, yhteisön tu7lee olla riittävän terve ja voimakas jotta se kykenee järjestämään sellaisen organisointimallin, joka on oikeudenmukainen ja tuloksekas.
Elämä on rauhaisampaa ja menestyksekkäämpää ilman räksyttäjiä ja polunpaskojia ja sellaisten ihmisten seuraa, jotka tästä pitävät enemmän kuin ihmissuhteista.
Kiitokset niille jotka ovat asian osalta aktiivisia.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sitä suositellaan nykyään allergia-ongelmaisille. Lienee myös MT-potilaille paikallaan ;)
eläinten vihaaja!!!! HYI sinua!!!!
Eläimet on ihania!!!
ELÄIMET kuuluu luontoon ja koira on iätajat ollut ihmisen seura/hyötyeläin. Maailmassa eletään luonnon ehdoilla. Allergian syyt ovat paljon syvemmällä. Ei allergia koiria ja pujoja kitkemällä vähene... Kohta kai vaaditaan, että kaikki koivut pitää kaataa kaupunkialueilta jne. sekä Allergiset vaativat myös eläimiä pois julkisista kulkuvälineistä, pian varmaan jo niiden omistajiakin!
Paskarakinvihaajat,sun muut asennevammaiset. Osoittakaa vaan lääni,minne voin muuttaa kotieläimieni kanssa. Muutan välittömästi. Koira on monelle yksinäiselle ihmiselle kullan-arvoinen ystävä. Olen täällä Vantaalla törmännyt päivittäin koirien vihaajiin. Kaksijalkaiset niin aikuiset kuin pennutkin saavat terrorisoida ympäristöään, eikä se näy ketään häiritsevän.P.S.Muutenkin maalle tai ulkomaille muuttoa vakavasti harkitseva.
Monelle yksinäiselle ihmiselle koira on mitä parhain ystävä ja seuralainen. En viitsi kirjoittaa,mitä mieltä olen eläinten vihaajista( kirjoitustani ei julkaistaisi ).Koiraläänin perustajan pitäisi perustaa oma siirtokunta,sinne voisivat rauhassa muuttaa kaikki eläinten vihaajat sun muut asennevammaiset.
Kirjoituksesi näkee että luulet tai haluaisit olla napoleon. Voin hyvin kuvitella kun käyt kaupassa, lenkillä, virastoissa, niin kävelet ja käyttäydyt kuin olisit euroopan omistaja. Mutta jatka vain samaan malliin, niin juu on mulla 3 koiraa ja 1 kissa.
Olen ainakin pari kertaa saanut "kimppuuni" irrallaan olevan koiran lenkkeillessäni. Omistaja on molemmissa tapauksissa ollut ylimielinen, ei anteeksipyyntöä, ei mitään selittelyjä. Ilmeisesti kaikki oli minun omaa syytäni, kun erehdyin samaan aikaan samalle lenkkipolulle.