Putin sen sai aikaan: Suomeen yksi Naton kannattaja lisää
Ylen Taloustutkimuksella heinä-elokuun taitteessa 2014 teettämässä kyselyssä 26 prosenttia vastaajista kannatti Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon. Jäsenyyttä kannattavien määrä on noussut yhdeksän prosenttiyksikköä viime vuoden marraskuussa tehdystä kyselystä. Natoa vastustaa yhä lähes 60 prosenttia vastanneista.
Vihreä vaikuttaja, Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Hannu Oskala kertoo blogissaan entisestä jyrkän kielteisestä Nato-kannastaan, joka on muuttunut Venäjän kehityksen vuoksi tyystin.
Oskala kirjoittaa pasifistisista lähtökohdistaan. Tähän liittyi se, että hän suoritti 2000-luvun alussa asevelvollisuuden siviiilipalvellen.
Vielä vuonna 2008 Oskala kirjoitti Nato-vastaisen blogikirjoituksen otsikolla "Nato tunteilulla", ja uskoa Venäjän harjoittamaan politikkaankin riitti. Nyt henki on toinen.
- Olin 2008 väärässä Venäjän suunnasta. Putinin ohjattu demokratia on selvästikin luisumassa kohti diktatuuria, jossa universaaleina pitämäni arvot kuten sananvapaus ja demokratia eivät ole kovassa kurssissa. USSR 2.0 – now with more bling and fancier cars. Tämän virhearvion myöntämisen myötä koko kuvio muuttuu, Oskala kirjoittaa nyt Puheenvuorossa.
Hänen Nato-kantansa on alkanut liukua jyrkän kielteisestä “optioon” ja “optiosta” myönteiseen. Nato-jäsenyys olisi uuden arvion mukaan luonnollinen jatkumo Suomen ulkopoliittisen aseman kehityksessä.
- Me olemme osa Eurooppaa ja Nato on Euroopan turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Se antaa meille mahdollisuudet toteuttaa kalleimmat asejärjestelmähankinnat yhteistyössä muiden arvopohjaltaan demokraattisten valtioiden kanssa. Lisäksi se on myös mekanismi, jolla Suomi osallistuisi Baltian turvallisuuden takaamiseen. Estlands sak är vår, hän toteaa.
Ovatko Putinin tekemiset vaikuttaneet sinun Nato-kantaasi?
44%Kyllä, minusta on tullut Nato-myönteinen
3%Kyllä, minusta on tullut Nato-kielteinen
38%Ei, olen ollut jo aiemmin Nato-myönteinen
15%Ei, olen ollut jo aiemmin Nato-kielteinen
us

Vastaukset 18
Vanhimmat
Putin tekee perustyön ja Venäjän trollit viimeistelevät työn. Kun Suomi liittyy Natoon, niin trollit voivat ottaa osan kunniasta. He ovat sen ansainneet.
Ööööh... tuo artikkeli on vuodelta 2014.
Tämä mr. Oskala ei tuossa vaiheessa tainnut olla vielä tietoinen länsivaltojen epärehellisyyksistä siinä määrin kuin väki on nykyisellään.
Tässä olisi hyvä huomioida esim. USA:n pelkkään propagandaan Irakissa käyttämät 540 miljoonaa taalaa:
http://www.thetimes.co.uk/article/thatcher-s-pr-guru-ran-iraq-propaganda-for-pentagon-lw5zlsfkx
Ei noihin luota enää kukaan ja Venäjän demonisointi on saman tahon propagandaa. Tämä on tullut nykypäivään mennessä suuren yleisön tietoisuuteen. Englannissakin vain 1 henkilö vaivautui paikalle osoittamaan mieltä, vaikka ulkoministeri maanitteli väkeä liikkeelle, Venäjän suurlähetystön edustalle. Vain yksi henkilö:
http://www.telegraph.co.uk/news/2016/10/12/the-one-man-stand-one-anti-war-campaigner-turns-up-after-boris-j/
RYSSÄ on moraaliton sotarikollinen ja patologinen valehtelija!
RYSSÄÄ ei usko kukaan ja RYSSÄ on aivan ypöyksin 'näkökantoineen' ja sekopäisyyksineen.
Britit näyttävät uskovan ja äänestivät jaloillaan.
Jotkut harvat näyttävät yhä uskovan jenkkien propagandaan, kuten sinä, joten ei mennyt ihan hukkaan tuo 540 miljoonan taalan panostus.
Voisit kertoa meille muille, onko totuus tosiaan niin kipeä, että se pitää kiistää silloinkin kun faktat on lyöty pöytään. Laitoin linkit nähtäville, asia on kiistaton.
Ei ne itkupotkuraivareilla miksikään muutu.
Venäjä hoitaa demonisoimisensa ihan itse. Ei kannata mennä sotkemaan väliin.
Ei tuo osaa lukea, sikäli linkit ovat turhia, kaveri on hyvä esimerkki jotenkin paikalleen jääneestä, aivot ovat jumiutuneet?
Olisiko syynä liian kova aivopesu ja on muuttunut aivopieruksi?
Siltä vaikuttaa. Ehkäpä argumentointieväät ei riitä muuhun kuin itkupotkuraivareihin.
NATO myöntää Putinille vielä MITALIN aivan loistavasta rekrytointikampanjasta :)
TYHMÄ ryssä!
Oikein!
Putin on paras Naton myyjä. Se on huomattu mullakin mailla.
Natoon
Natoon
Natoon
putte hoitaa homman
Natoon
Erommeli on mennyt median asettamaan ansaan :)) he he he:))
Natoon
Natoon