Hevosmiesten tietotoimiston mukaan kaupungin virkamiehille olisi tullut pikkuyllätyksenä, että uuden liikuntahallin perustuksia varten pitää lyödä kilometritolkulla paalua maahan. Ei siinä kai muuten olisi paalutuksesta aiheutuvia lisäkustannuksia isompaa ongelmaa, mutta kun muutaman metrin päässä sijaitsevaa uimahallia ei vissiin olekaan paalutettu. Jos tuo pitää paikkansa, niin mitenkähän mahtaa kaakelit ja vesi pysyä altaissa, kun paaluja aletaan junttaamaan savipatjan läpi oikein urakalla?
Liikuntahallin paalutus uimahallin tuho?
Paaluapalaa
16202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sijoituspaikka ahtauteen on muutoinkin järjetön teko. Esalla oli hyvä ehdotus,mutta
kun virkakoneisto ei sitä huomannut ei kelvannut.
Huhkolinna kumoon pikavauhtia ja uusi halli sen paikalle! Se on ainoa oikea ratkaisu.
Ratkaisu olisi oikea,,, mutta iso mutta! Sano se urheluseuroille ynnä muille ylpeille ihmisille, jotka eivät suostu luopumaa hetkeksikään omista eduistaan. Heillä pitää olla halli käytettävissä katkeamattomana jatkumona.. Nyt pitää ko syistä tehdä täysin ku..päisiä ratkaisuja hallin suhteen. Rakennetaan se niin pieneen väliin kuin mahdollista!
Ihan sohvaperunan puhetta sun suustasi. Tässä Huittisissa on muutenkin liian vähän tiloja urheiluharrastuksia varten eli nyt ei oo kyse mistään ylpeydestä vaan mahdollisuuksista harrastaa jotain.
Liikuntahallin paikka on vanhalla urheilukentällä.parkkipaikatkin hyvät.Jokinen kyl voi näyttää vahoja vehkeitään muualla.
Taas ei nähdä metsää puilta. Peltoa on nimperkeleesti taajama-alueella ja hyvää sellaista, mutta sehän on pyhää maata Huittisissa. Jos paikkakunnalla yksi suurempi kenttä markkinoita ja sirkuksia varten, se katsotaan aina ainoaksi mahdolliseksi paikalle uudelle pytinkille, vaikka sadanmetrin päässä olisi kymmenien hehtaarien peltoaukea. V.tun ihmeellistä.
...juu ja vielä kaupungin omistuksessa ....ele! Mutta viljellää vaan lanttua!
Ei hyvää, esi-isien raivaamaa peltoa saa tuhlata kaiken maailman koppien ja pytinkien alle.
Joutomaata ja mettänsyrjiä löytyy ihan kaupungin keskustaa myöten.
Ottakaa järki käteen, jos se ei päässä pysy.
Tuskin esi-isätkään aikanaan uskoivat, että alueen kehitys pysähtyy heidän kuokan jälkeensä maailman tappiin asti. Kaikki kunnioitus menneille sukupolville, mutta maailman muuttuu ja tätähetkeä eletään. Sitä paitsi nykyään ei kuulemma maanviljelys kannata.
Tuohon ei auta muu kun kepulit ulos.Maan käyttö rakentamiseen on ongelma koko
Suomessa.Sitä säästävät kepulit ja luonnnonsuojeliat.Ihmisen järkevät tarpeet,
esim asuminen ja eläminen unohtuu. Samoin matuille on asuntoja mutta Suoma-
laisille ei löydy(viime päivien uutiset)
Maanviljelys kannattaa aina, kun sinunkinlaistasi jouteneläjää on monen viljelijän pakko elättää..ja yhteiskunta maksaa siitä viljelijälle palkan.
Aika kova väite. Luulisi kaupungin tiedottavan tästä mahdollisesta ongelmasta. Vai yritetäänkö asia salata. Nyt pitäisi vaaleilla valittujen poliitikkojen olla valppaana ja tiedustella asiaa virkamiehiltä. Ihmettelen, ettei kukaan kaupunginhallituksen tai teknisenlautakunnan poliitikkojäsenistä vaadi asiasta selvitystä. Vai ovatko pelkureita. Yhteisiä verorahoja on kiva tuhlata.
Saamme uuden uimahallin ja lisää velkaa,sekä tekemistä turhalle virkakoneistolle joka muutoin taas voitaisiin lomauttaa.
Lomautetaan vaan saamme rahaa noihin halleihin.
Ei mitään lomia kun huhkolinnaa hajottaa joutilaat virkailijat.
Lauttakylä lehden uutisoinnin mukaan koululaisten vanhemmat ovat aiheesta huolissaan.kun rakennus ja purkamiset ahdetaan paikkaan missä käydään koulua ja
harrastetaan liikuntaa,uidaan yms.Aihetta olisi pohtia sijoittamista vielä turvallisuus
huomioiden.Toisaalta rakennetaan kiireesti ensin uusi koulukeskus(harrastukset jäävät silti alueelle jossa lapset ja nuoret yms liikkuvat paljon)Eli nekin uusiksi.
Uimahalli ja urheilukenttä.