Mies kadonnut - hyvä niin

Olen nelikymppinen monen lapsen äiti, naimisissa kymmenisen vuotta ja sitä ennen oltiin avoliitossa joku 5 vuotta. Mies on mua runsaat 10 vuotta vanhempi. Mies ei silloin tutustuessa kertonut että oli kuiva alkoholisti. Kun en itekkään juo niin en tullut ajatelleeksi että siinä olis jotain kummallista. Tutustuttiin samalla työpaikalla ja jotenkin me vaan ajauduttiin yhteen vaikkei se nyt mitään tunteiden paloa ollutkaan. Mulla oli silloin toive perheen perustamisesta ja vaikka se nyt hirveän tylsältä kuulostaakin mutta ihan semmosesta tavallisesta arkielämästä. Edellinen miesystäväni oli semmoinen ettei sille mikään ollut tarpeeksi hurjaa tai kaukana, iso tai vaikea - se oli aika rasittavaa ja monesti niitä sen seikkailuita jouduin minäkin maksamaan tavalla tai toisella. Siksi tuntui silloin että semmoinen tavallinen tallaaja olisi turvallisempi. Laitettiin tilit yhteen ja laitettiin talo ja vähän elukoitakin, minun toiveesta nämä.
Ensimmäisen kerran se ratkesi kun odotin meidän ensimmäistä yhteistä lasta. Oltiin kauppaan lähdössä ja se oli just ennen sitä autoon istumista aikamoisen paukun juonu, siinä ajon aikana se tuli känniin ihan laakista ja alkoi haastamaan riitaa. Tempasi sitten rattiin kiinni ja ojaan siitä mentiin. Oli vissiin hyvät suojelusenkelit mukana. Se häipyi siitä onnettomuuspaikalta, meikäläistä sieltä piti vähän hitsailla ulos. Sairaalassa kun makasin niin anoppi soitti ja oli niin maan perusteellisen vihainen ja halusi tietää mitä mä oon sille tehny kun se taas on alkanu juomaan. Siinä sen puhelun aikana sitten tuli selville yhtä ja toista. Erottiin mutta takaisinhan se luikerteli. Sillein ne vuodet sitten meni. Kaikkeen tottuu paitsi naulaan jalkapohjassa, tapasi mummoni sanoa ja niin se kai on. Koitin monta kertaa erota mutta en sitä terroria jaksanut, aina se ujuttautui takaisin. Se lipsui sitten semmoiseen ettei se enää pystynyt säännölliseen työhön. Monta kuukautta meni ihan ok, välillä melkein vuosi mutta aina se vaan ratkesi. Ja se ratkeaminen on ollut joka kerta ihan totaalista, työpaikalla häiriköintiä ja tappeluita. Ja se sama mies joka pensasaitaa leikatessa varasi jo laastaripaketin haalarintaskuun varmuuden vuoksi on kännissä ihan saatanallisen väkivaltainen. Eikä ikinä selvin päin halunnut kuulla sanaakaan vaikka meitsillä oli käsi paskana ja silmä mustana. Kerran se löi semmosella kepillä multa 2 hammasta suusta ja muutaman kuukauden päästä taas kännissä huusi että olen ihan idiootti kun en osaa hampaitani pestä niin että ne suusta tippuu.
Sitten jossain vaiheessa joku sen vanha tuttava tarjosi sille firmaansa ostettavaksi kun se halusi eläkkeelle. Olin sitä vastaan mutta se puhui tätinsä ympäri, semmoinen varakas lapseton leski-ihminen. Vuoden sisällä se pulju oli konkurssissa ja se onneton oli laittanu oman puolensa talosta lainan vakuudeksi. Siitä lähtien se juominen tapahtui aina vaan useammin ja ne juomisvaiheet piteni. Jo ihan alkuaikoina sovittiin että juovuksissa en päästä sitä sisälle, en vaikka mikä olisi, että lasten ei sitä tarvi kärsiä. Monta kertaa anoppi sen kävi terassilta korjaamassa vaikka sanoin että jätä se siihen nukkumaan. Anopin mielestä olin milloin mitäkin kun en miehestäni huolehtinut. Näinä aikoina sain olla aina omillani, mun vanhemmat on kuollu jo aikapäiviä ja veljet on antanu ymmärtää että niin makaat kun petaat. Niin kai sitten. Jos ne ryyppykaudet venyy niin monesti oon joutunut jotain myymään tai lainaamaan rahaa, kun kaikki tilit on isännän hoidossa ja kun s e lähtee reissuun niin NIIN kännissä se ei ole ikinä ettei huolehtisi siitä ettei kaikki talouden maksuvälineet olis mukana. Ajokortti on menny monta kertaa ja viimeisiä sakkoja maksetaan vieläkin. Ehdollista tuli kun se kännissä aiheutti onnettomuuden eikä jääny siihen onnettomuuspaikalle.

Nyt se on yli viikon juomareissulla. Anoppi sen kanssa lauantaina viimeksi puhui puhelimessa, sen jälkeen ei mitään elonmerkkiä. Anoppi on ihan paniikissa, on tänään tehnyt katoamisilmoituksen poliisilaitoksella. Lapsista nuorimmainen tänään kysyi että tuleeko isä hänen synttäreille (joulukuussa). Vanhin sanoi eilen että huommatko miten aina on kevyempi hengittää kun isä ei oo kotona.

Ei haittaa vaikkei se elävänä löytyiskään. Talo menee konkurssipesään muutenkin. Se kyllä harmittaa että tämä eläinten pito loppuu, niistä me kaikki kyllä tykätään.

Tuntui vaan että oli pakko päästää tämä ulos.