Make Russia great again

Tämä oli Ilkassa, eli kuuluu siis seinäjokipalstalle.. Suomen vaihtoehdoksi jää Nato
Kun Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari on sitä mieltä, että Suomen tulee liittyä sotilasliitto Natoon kiireesti, niin kyllä se niin on tehtävä.
Venäjä muuttuu koko ajan Putinin komennossa aggressiivisemmaksi ja arvaamattomammaksi. Jos halutaan välttää sotilaalliseen konfliktiin joutuminen, on Suomella kaksi vaihtoehtoa: Liitymme suosiolla Venäjän vaikutuspiiriin ja hyväksymme sen, että Venäjä sijoittaa Suomeen omia tukikohtiaan.
Tämän seurauksena Suomen ja Venäjän välinen kauppa lähtisi varmaan nousuun, mutta Suomen ja EU:n ja Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa tyrehtyisi väliaikaisesti, luultavasti kuin seinään. Todennäköisesti joutuisimme luopumaan aika pitkälle myös itsenäisyydestämme ja omasta päätäntävallastamme.
Toinen vaihtoehto on liittyä Natoon heti. Vaikutukset Venäjän kauppaan olisivat luultavasti lyhytaikaisia ja tämän päivän tilanteeseen verrattuna tuskin paljon suuremmat.
Suomen Nato-jäsenyys tulisi aiheuttamaan Venäjän taholta uhittelua ja joukkojen keskittämistä Suomen itärajan tuntumaan entistä enemmän. Kysymys kuuluu, mitä sitten? Putin ei tule hyökkäämään Nato-valtioon, koska syntyvän konfliktin lopputulos olisi hänen ja Venäjän kannalta katastrofaalinen.
Jos tilanne joskus kärjistyisi Naton ja Venäjän välillä sille tasolle, niin Suomen kävisi hullusti joka tapauksessa. Oltiin sitten Natossa tai ei, Suomi olisi taistelukenttänä, mutta siinäkin tapauksessa on Suomelle parempi olla kerrankin voittajan puolella.
Jos Suomi ei liity pikaisesti Natoon, voi edessä olla tilanne, jossa Venäjä yksikertaisesti siirtää joukkonsa Suomen puolelle turvatakseen ns. omaa aluettaan. Tällaisessa tilanteessa Nato ei tulisi reagoimaan sotilaallisesti, vaan kuten Ukrainassa asiaa paheksutaan, esitetään vahvoja vastalauseita ja lisätään pakotteita. Ja taas kuuluu kysymys, mitä sitten? Tällä kertaa Venäjän puolelta, Putin ja Venäjä eivät välitä vastalauseista tai pakotteista minkään vertaa.
Suomen ja Ruotsin välistä sotilaallista yhteistyötä on kyllä hyvä kehittää ja varmaan ostaa ne hävittäjätkin sieltä, jos niitä saadaan koota Suomessa. Kannattaa kutienkin muistaa myös se tosiasia, että ruotsalaisten kannalta yhteistyö lähtee siltä pohjalta, että Suomi on puskurivaltio ja taistelutanner.
Se tuli aika selväksi Ruotsin puolustusselonteosta, autetaan ja tuetaan kyllä, kuten tehtiin talvisodassakin eli lähetetään muutama tuhat neuvonantajaa ja karvalakkeja rintamalle. Paheksutaan Venäjää ja esitetään vahvoja vastalauseita, mutta samalla pidetään huoli, että itse ei sotkeennuta varsinaiseen konfliktiin.
Tietysti kannatta katsoa kuka on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Jos se on Donald Trump, asia menee hiukan mutkikkaammaksi.
JUHA NIEMI
Koskenkorva
1560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

NOT! Mikset käytä omaa nimimerkkiäsi ja miksi vtussa et jatka siihen vanhaan ketjuusi jossa jo kirjoitit ihan saman tekstin???

ja EI Suomen ei pidä liittyä Natoon vaan heittää kaikki ulkomaalaiset joita povellamme elätämme ulos maasta ja lopettaa kehitysapu kokonaan.
Saamme useita MILJARDEJA lisää joka vuosi oman armeijamme varusteluun.

Äänestä
  • Jos meinaat yksityisetsiväksi, niin älä vielä jätä päivätyötäsi, mikäli sinulla sellainen ylipäätään on.
    Kuvittelet siis, että olen ainoa Naton kannattaja, vai millä perusteilla päädyit tähän johtopäätelmään?

    Sinulla raukalla ei ole uskallusta kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä. Miksi? Kirjoitatko niin jumalattoman paljon eri niceillä, että itseäsikin hävettää?

    Äänestä

  • Mieronluoma kysyy vaan mitä rohkeutta on rekisteröidyssä nimimerkissä? :D Suoli kaksnelosessa...

    Äänestä

Näetko uusi avihollsia joka puolelle? Joku vainoaa sinua satojen nickien takaa? Elämäsi alkaa olla siis vaarallista jos sinulla näin mahtava vihollinen.
Itse olet merkittävä henkilö ja koko yhteisösi tukipylväs siilä mielpiteesi niin merkittäviä että... . keep dreamin ;)

Äänestä

Kas kun MV lehti ei kerro mitään Venäjä uhasta ? No ei tietenkään , syynhän me tiedämme.

Äänestä

"Sinulla raukalla ei ole uskallusta kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä. Miksi? Kirjoitatko niin jumalattoman paljon eri niceillä, että itseäsikin hävettää? "

Kuka tahjansa voi rekisteröidä vaikka minkä tahansa paskahousu-nimimerkin mutta näytäpä mallia ja kerro oikea nimesi? Miksi piileksit nimimerkin takana?

Äänestä
  • En löytänyt FonectaCallerista Anti Tullavaa nimistä joten oletkin sellainen paskahousu puskista huutelija.

    Äänestä

NOT ilmoitti että on reilua esiintyä omalla nimellä. Ei ole hänen omaa nimeään näkynyt. Kukaan muu ei ole nimeään luvannut paljastaa.

Äänestä

Miksi ihmeessä muuten ahvenanmaalaiset ei halua että heidän saariaan puolustetaan??? Haastatteluissa moni totesi että eivät halua sinne Suomen armeijaa ja jos Venäjä heidät haluaa niin kyllä se jokatapauksessa ottaa joten odotellaan vain sitä.

Ruotsikin tuntuu kannattavan Suomen joukkoja Ahvenanmaalla ja jos Suomi ilmoittaisi siirtävänsä joukkoja Ahvenanmaalle sitä ei vastustaisi kukaan muu kuin ahvenanmaalaiset. Venäjä jotain saattaisi urputtaa mutta he eivät ole edes allekirjoittaneet demilitarisointisopimusta aikanaan joten heillä ei ole asiaan mitään virallista sanottavaa.

Joten kysymys kuuluu pidetäänkö Ahvenanmaa itse vai annetaanko pois?

KRIMInalisoidaanko Ahvenanamaa? ;)

Äänestä

Venäjä veti herneen nenään kun sen ns. lentotukialukselle nauroi koko maailma, joten se julkisti pommin jolla saa tuhottua kerralla ison valtion, (luultavasti se on Venäjä itse, koska Tsernobyl) ja nyt se änkeää uusimmilla korveteillaan Itämerelle.

Tässä Suomen vastaus;

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102622521575_uu.shtml

Äänestä

Tsernobyl ei kylläkään ole Venäjällä vaan Ukrainassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


copypastaaja kirjoitti:

Tämä oli Ilkassa, eli kuuluu siis seinäjokipalstalle.. Suomen vaihtoehdoksi jää Nato
Kun Nobelin rauhanpalkinnon saanut Martti Ahtisaari on sitä mieltä, että Suomen tulee liittyä sotilasliitto Natoon kiireesti, niin kyllä se niin on tehtävä.
Venäjä muuttuu koko ajan Putinin komennossa aggressiivisemmaksi ja arvaamattomammaksi. Jos halutaan välttää sotilaalliseen konfliktiin joutuminen, on Suomella kaksi vaihtoehtoa: Liitymme suosiolla Venäjän vaikutuspiiriin ja hyväksymme sen, että Venäjä sijoittaa Suomeen omia tukikohtiaan.
Tämän seurauksena Suomen ja Venäjän välinen kauppa lähtisi varmaan nousuun, mutta Suomen ja EU:n ja Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa tyrehtyisi väliaikaisesti, luultavasti kuin seinään. Todennäköisesti joutuisimme luopumaan aika pitkälle myös itsenäisyydestämme ja omasta päätäntävallastamme.
Toinen vaihtoehto on liittyä Natoon heti. Vaikutukset Venäjän kauppaan olisivat luultavasti lyhytaikaisia ja tämän päivän tilanteeseen verrattuna tuskin paljon suuremmat.
Suomen Nato-jäsenyys tulisi aiheuttamaan Venäjän taholta uhittelua ja joukkojen keskittämistä Suomen itärajan tuntumaan entistä enemmän. Kysymys kuuluu, mitä sitten? Putin ei tule hyökkäämään Nato-valtioon, koska syntyvän konfliktin lopputulos olisi hänen ja Venäjän kannalta katastrofaalinen.
Jos tilanne joskus kärjistyisi Naton ja Venäjän välillä sille tasolle, niin Suomen kävisi hullusti joka tapauksessa. Oltiin sitten Natossa tai ei, Suomi olisi taistelukenttänä, mutta siinäkin tapauksessa on Suomelle parempi olla kerrankin voittajan puolella.
Jos Suomi ei liity pikaisesti Natoon, voi edessä olla tilanne, jossa Venäjä yksikertaisesti siirtää joukkonsa Suomen puolelle turvatakseen ns. omaa aluettaan. Tällaisessa tilanteessa Nato ei tulisi reagoimaan sotilaallisesti, vaan kuten Ukrainassa asiaa paheksutaan, esitetään vahvoja vastalauseita ja lisätään pakotteita. Ja taas kuuluu kysymys, mitä sitten? Tällä kertaa Venäjän puolelta, Putin ja Venäjä eivät välitä vastalauseista tai pakotteista minkään vertaa.
Suomen ja Ruotsin välistä sotilaallista yhteistyötä on kyllä hyvä kehittää ja varmaan ostaa ne hävittäjätkin sieltä, jos niitä saadaan koota Suomessa. Kannattaa kutienkin muistaa myös se tosiasia, että ruotsalaisten kannalta yhteistyö lähtee siltä pohjalta, että Suomi on puskurivaltio ja taistelutanner.
Se tuli aika selväksi Ruotsin puolustusselonteosta, autetaan ja tuetaan kyllä, kuten tehtiin talvisodassakin eli lähetetään muutama tuhat neuvonantajaa ja karvalakkeja rintamalle. Paheksutaan Venäjää ja esitetään vahvoja vastalauseita, mutta samalla pidetään huoli, että itse ei sotkeennuta varsinaiseen konfliktiin.
Tietysti kannatta katsoa kuka on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Jos se on Donald Trump, asia menee hiukan mutkikkaammaksi.
JUHA NIEMI
Koskenkorva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu