Syyrian hallituksen joukot aikovat tehdä suurhyökkäyksen ISIS ja muiden terroristien valtaamaan Mosuliin, luvassa on järkyttävä verilöyly jossa kuolee monta ihanaa terroristia. Vihreiden ja Vasemmistoliiton piirihallitukset kokoontuvat ensiviikolla hätäkokouksiin pohtimaan että mitä me voimme tehdä Syyriassa taistelevien ja kärsivien terroristien hyväksi. Vihreiden propakandavastaava Kamma Eri on ehdottanut että Vihreät pukeutuisivat jo maanantaista lähtien mustiin suruasusteisiin, laittaisivat marssimonot valmiiksi jalkoihinsa sekä varaisivat tiiliskiviä jos vaikka lähdemme yllättäen tukimielenosoituksiin murhattujen ISIS terroristien puolesta.
Kohta alkaa murhaaminen Mosulissa Aleppossa
59
178
Vastaukset
- kaksinaismoraalia
Vain USA ja sen kaverit saa taistella ISIS:iä vastaan, muilta se on kiellettyä, esim. Aleppossa näin ei enään saa tehdä, mutta Mosulissa saa.
Virallisenkin ilmoituksensa mukaan Yhdysvallat pommitti Syyriaa vuodesta 2014 tämän vuoden syksyyn mennessä 12 000 kertaa. Siis kertaus: USA pommitti Syyriaa 12 000 kertaa kahdessa vuodessa. Siis otetaanpa vielä kerran: USA pommitti Syyriaa kahden vuoden aikana 12 000, maata jolle se ei ole edes julistanut sotaa virallisesti. Mutta se ei ole sotarikos, koska Heyyy, No war, no war crimes, right?
Ja kannattaa muistaa, että USA liittolaisineen on pommittanut Syyriaa jo vuodesta 2011 lähtien.
Mutta se on oikein se, Vai mitä, poliittiset nuorisojärjestöt vasemmisto mukaanlukien?
Tämä on teidän mielestänne ihan laillista ja oikein
http://heavy.com/news/2016/07/syria-syrian-bombing-civilians-killed-photos-warning-graphic-children-videos-uncensored-u-s-coalition-airstrike-dead-deaths-isis-islamic-state/
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/10/tama-ei-ole-sotarikos.html- globalisaatioloukku
Suomi, kuten muutkin Euroopan unionin maat ovat USA:n vasalleja joita johtaa marionettihallitukset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marionetti - ei.puhuta.rumia
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pietarin trollipaskaa tuuttaa taas palstalle.
Kah, Pentagonin vakitrolli taas sekoilee palstalla vailla faktoja pelkän mielikuvituksensaa varassa, oikeistosostemi on selkeästi aivopesty merentakaisten ystävien toimesta ja vailla omia ajatuksia, kuuluiko ko. trollipelle siihen sadaan virkamiehen joukkoon joka lähetettiin USA:aan oppimaan propagandan tuottamista.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pietarin trollipaskaa tuuttaa taas palstalle.
Voisipa sanoa, että antaa kyllä ajattelemisen aihetta mistä oikein on kyse, ja miksi ?
- ei.vaikeeta
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Voisipa sanoa, että antaa kyllä ajattelemisen aihetta mistä oikein on kyse, ja miksi ?
Kyllähän noiden linkkinen jutut kannatta lukaista ja jhos epäilee, niin siellä on asiat hyvin lähdeviiteitetty käytännössä länsimediasta.
ei.vaikeeta kirjoitti:
Kyllähän noiden linkkinen jutut kannatta lukaista ja jhos epäilee, niin siellä on asiat hyvin lähdeviiteitetty käytännössä länsimediasta.
? ? ?
- pitää.hiukka.lukee
Turmiola.Tommi kirjoitti:
? ? ?
Kysyit, mistä oikein on kyse, monet asian tietävät, sen selvittäminen ei ole vaikeaa.
pitää.hiukka.lukee kirjoitti:
Kysyit, mistä oikein on kyse, monet asian tietävät, sen selvittäminen ei ole vaikeaa.
Todellisuus on vaikeampi selvittää, tarinoita tarpeeseen kyllä löytyy. Oikean tiedon ja kuvan muodostaminen edellyttääkin huomattavasti enemmän työtä ja perehtymistä useisiin tietolähteisiin.
Osatuotuus löytyy pidemmältä ajalta yhdistelemällä kyllä jopa kotimaisista medioista, sekavana, mutta löytyy, ja ihmetystä herättävänä.- ei.ole.vaikeaa
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Todellisuus on vaikeampi selvittää, tarinoita tarpeeseen kyllä löytyy. Oikean tiedon ja kuvan muodostaminen edellyttääkin huomattavasti enemmän työtä ja perehtymistä useisiin tietolähteisiin.
Osatuotuus löytyy pidemmältä ajalta yhdistelemällä kyllä jopa kotimaisista medioista, sekavana, mutta löytyy, ja ihmetystä herättävänä."Perehtyminen useisiin tietolähteisiin", se on tehty jo yli vuosikymmen sitten ja jatkuvasti sen jälkeen, aivan amerikkalaisten omilla sivuilla vieraillen, myös heidän kirjojaan lukien.
Vaikeaa tai mahdotontakin sen todellisuuden selvittäminen on, jos seuraa vain kotimaista uutisontaa ja ei ole alkuunkaan perillä siitä mitä on menossa. - Tunnettua.totuudestaan
ei.ole.vaikeaa kirjoitti:
"Perehtyminen useisiin tietolähteisiin", se on tehty jo yli vuosikymmen sitten ja jatkuvasti sen jälkeen, aivan amerikkalaisten omilla sivuilla vieraillen, myös heidän kirjojaan lukien.
Vaikeaa tai mahdotontakin sen todellisuuden selvittäminen on, jos seuraa vain kotimaista uutisontaa ja ei ole alkuunkaan perillä siitä mitä on menossa.Amerikastahan se suuri totuus tunnetusti löytyykin, pressaehdokkaatkin rehellisyyden perikuvia.
Selittää kyllä paljon kommenteistasi. - siltikin
Tunnettua.totuudestaan kirjoitti:
Amerikastahan se suuri totuus tunnetusti löytyykin, pressaehdokkaatkin rehellisyyden perikuvia.
Selittää kyllä paljon kommenteistasi.Siellä on suurimmat propagandapajat ikinä, siellä Amerikassa, mutta niille on siellä vastapainoa valtavasti, joskin siellä on alettu käymään jo esim. sikäläisen Wikipedian kimppuun (jo kymmenen vuotta sitten) ja monen muunkin median kimppuun, mutta varsinkin 90-luvulla siellä oli valtio aivan yhtä pihalla kuin Suomen valtio netin suhteen 2000-luvulla ja tietoa sai, nyt kannattaa seurailla myös muita maita ja niiden englannin kielistä keskustelua joka on aivan toisella tasolla jopa Zimbabwessa kuin Suomessa Zimbabwe teki Mugaben johdolla samat talousuudistukset 90-luvun alussa mitä Suomi on nyt tekemässä, ja siellä aika harvalla on kivaa, Zimbabwessa netistä monelle tuttu "Ned-setä" Yhdysvalloista oli opastamassa taloudenpitoa tunnetuin tuloksin, Ned-setä on käynyt monessa muussakin maassa opettamassa samoja oppeja...Zimbabwessa meinasi aiheuttaa sisällissodankin.
http://www.assatashakur.org/forum/breaking-down-understanding-our-enemies/29684-zimbabwe-power-propaganda-ousting-president-via-civil-society.html#post142287 - silviisii.se
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pietarin trollipaskaa tuuttaa taas palstalle.
Oikein sitten esittelit itsesi.
- kiljudemareitakin
ei.puhuta.rumia kirjoitti:
Kah, Pentagonin vakitrolli taas sekoilee palstalla vailla faktoja pelkän mielikuvituksensaa varassa, oikeistosostemi on selkeästi aivopesty merentakaisten ystävien toimesta ja vailla omia ajatuksia, kuuluiko ko. trollipelle siihen sadaan virkamiehen joukkoon joka lähetettiin USA:aan oppimaan propagandan tuottamista.
"oikeistosostemi on selkeästi aivopesty merentakaisten ystävien toimesta"
Saihan ne CIA rahaa jo Puskalan aikoina.
"Tekikö raha, aate vai valtatappio SDP:n entisestä järjestösihteeristä ja vs. puoluesihteerinäkin 1950-luvun alussa muutaman vuoden toimineesta Veikko Puskalasta salaisen agentin, joka ryhtyi vakoilemaan kommunisteja? Mikä sai entisen demareiden "satiaisen" viemään puolueesta lähtiessään kortistot mukanaan, myymään tietojaan ja ryhtymään porvarileirin rahoittamaksi vasikaksi?"
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/jarjestojyra-ja-agentti/406454/
"Puskalan kanssa riitautunut Armas D. Siimes, Suvi-Anne Siimeksen isoisä, kritisoi Puskalaa vuonna 1952 siitä, että tämä hääräsi "kaikennäköisissä konspiratiivisissa puuhissa".
Siimes myös paheksui Puskalan juopottelutaipumuksia ja aatteellisuuden puutetta. Suutuksissaan Puskala saattoi Siimeksen mukaan olla aggressiivinen. Kerran hän oli uhannut kantaa erään SDP:n johtajien juopottelua arvostelleen "raittiuspuhujan kukon ruuaksi", Vesikansa kirjoittaa." - konspiratiivisia.puuhia
kiljudemareitakin kirjoitti:
"oikeistosostemi on selkeästi aivopesty merentakaisten ystävien toimesta"
Saihan ne CIA rahaa jo Puskalan aikoina.
"Tekikö raha, aate vai valtatappio SDP:n entisestä järjestösihteeristä ja vs. puoluesihteerinäkin 1950-luvun alussa muutaman vuoden toimineesta Veikko Puskalasta salaisen agentin, joka ryhtyi vakoilemaan kommunisteja? Mikä sai entisen demareiden "satiaisen" viemään puolueesta lähtiessään kortistot mukanaan, myymään tietojaan ja ryhtymään porvarileirin rahoittamaksi vasikaksi?"
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/jarjestojyra-ja-agentti/406454/
"Puskalan kanssa riitautunut Armas D. Siimes, Suvi-Anne Siimeksen isoisä, kritisoi Puskalaa vuonna 1952 siitä, että tämä hääräsi "kaikennäköisissä konspiratiivisissa puuhissa".
Siimes myös paheksui Puskalan juopottelutaipumuksia ja aatteellisuuden puutetta. Suutuksissaan Puskala saattoi Siimeksen mukaan olla aggressiivinen. Kerran hän oli uhannut kantaa erään SDP:n johtajien juopottelua arvostelleen "raittiuspuhujan kukon ruuaksi", Vesikansa kirjoittaa."Suvi-Anne sitten ehti jo riitautua aiemmin jo yhden jenkkien presidenttiehdokkaan kanssa, nimittäin sosialistin, Bernie Sandersin kanssa, Bernie kun meni ehdottelemaan, että köyhille sairaille pitäisi sada halvalla lääkkeitä, Siimeshän siihen sitten, että ei sellainen tule kysymykseenkään.
- faktaa.peliin
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pietarin trollipaskaa tuuttaa taas palstalle.
Heppu ei selvästikään kestä faktoja, tää oikestosolisaaliratti joka myös palstatrolli on, joskin huono sellainen.
- gjchchc
faktaa.peliin kirjoitti:
Heppu ei selvästikään kestä faktoja, tää oikestosolisaaliratti joka myös palstatrolli on, joskin huono sellainen.
Palstalla on paljon sellaisia jotka ei kestä faktoja, vaan tekevät harhoistaan jopa avauksia, kuten se sossuista spämmäävä sekoboltsi joka myös tekee tuollaisia hölmönavauksia jotka kertovat siitä, että se ei tajua juuri mistään mitään ja on lähes kaikesta pihalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14538672/alepposta-marssitaan - vedätettäviä
gjchchc kirjoitti:
Palstalla on paljon sellaisia jotka ei kestä faktoja, vaan tekevät harhoistaan jopa avauksia, kuten se sossuista spämmäävä sekoboltsi joka myös tekee tuollaisia hölmönavauksia jotka kertovat siitä, että se ei tajua juuri mistään mitään ja on lähes kaikesta pihalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14538672/alepposta-marssitaanNiitä on monilla palstoilla, yllättävän paljon tälläkin palstalla.
- Naavanaama
Miksei Syyrian hallitus ja venäläiset käytä Aleppossa samanlaisia vihollisia valikoivia ihmepommeja kuin jenkit käyttää Syyriassa, ne eivät osu lainkaan siviileihin vaan ainoastaan vihollisiin.
- jhmeellista.on
Kyssäri tosiaan toiselta palstalta:
"Irakissa Mosulin kaupunki on Irakin ja Jenkkien moukaroinnin kohteena mutta lapsiuhreista ei ole yhtään uutista. Eikö Mosulissa ole lapsia vai käyttääkö Jenkit ja Irak lapsiturvallista räjähdettä ?"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14520021/kaytetaanko-mosulissa-eri-rajahdetta--aleppossa - iuyrtyrt
jhmeellista.on kirjoitti:
Kyssäri tosiaan toiselta palstalta:
"Irakissa Mosulin kaupunki on Irakin ja Jenkkien moukaroinnin kohteena mutta lapsiuhreista ei ole yhtään uutista. Eikö Mosulissa ole lapsia vai käyttääkö Jenkit ja Irak lapsiturvallista räjähdettä ?"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14520021/kaytetaanko-mosulissa-eri-rajahdetta--aleppossaSiellä on koomisia vastauksia ketjussa.
jhmeellista.on kirjoitti:
Kyssäri tosiaan toiselta palstalta:
"Irakissa Mosulin kaupunki on Irakin ja Jenkkien moukaroinnin kohteena mutta lapsiuhreista ei ole yhtään uutista. Eikö Mosulissa ole lapsia vai käyttääkö Jenkit ja Irak lapsiturvallista räjähdettä ?"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14520021/kaytetaanko-mosulissa-eri-rajahdetta--aleppossaMosul on suurempi kaupunki kuin Aleppo, eiköhän siellä lapsia, naisia ja vanhuksia ole enemmän kuin Aleppossa, joka on jo pitkään ollut lähinnä kapinallisten (Usan ja länsimaiden) tukemien terroristien pesäpaikka, eli varmaankin osa siirtynyt "pakolaisiksi".
- RetRock
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Mosul on suurempi kaupunki kuin Aleppo, eiköhän siellä lapsia, naisia ja vanhuksia ole enemmän kuin Aleppossa, joka on jo pitkään ollut lähinnä kapinallisten (Usan ja länsimaiden) tukemien terroristien pesäpaikka, eli varmaankin osa siirtynyt "pakolaisiksi".
Usalainen pommi ja ohjus osaa väistää lapset, naiset ja vanhukset. Ne osuvat vain terroristeihin, siis niihin jotka länsi on päättänyt sellaisia olevan.
RetRock kirjoitti:
Usalainen pommi ja ohjus osaa väistää lapset, naiset ja vanhukset. Ne osuvat vain terroristeihin, siis niihin jotka länsi on päättänyt sellaisia olevan.
Siltä tuo vaikuttaa länsipolitikkoja kuunnellessa.
- niin_pysyt_uskossasi
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Siltä tuo vaikuttaa länsipolitikkoja kuunnellessa.
Älä kuuntele länsipolitikkoja,kuuntele jatkossakin vain Putinin tiedotusvälineitä.
niin_pysyt_uskossasi kirjoitti:
Älä kuuntele länsipolitikkoja,kuuntele jatkossakin vain Putinin tiedotusvälineitä.
Ei ole syytä uskoa politikkoja olivatpa he lännessä tai idässä. Eikä heitä tukeviä medioitakaan. Mutta yhdistelemällä eri medioita ja niiden tietoa, ja ennen kaikkea terveellä järjellä, syntyy merkillinen kuva tuosta hässäkästä joka on käynnissä Lähi-idässä ja Afrikassa.
Ei siellä ole kyse ihmisoikuksista, vaan luonnon rikkauksien hallinnasta, ja suopeiden hallintojen valtaan saamisesta.
Erikoista on se kuva jota luodaan, Venäjän pommit pahoja ja osuvat lapsiin ja naisiin, Usa pommit hyviä, ne osuvat terroristeihin.- ei.uutta
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Ei ole syytä uskoa politikkoja olivatpa he lännessä tai idässä. Eikä heitä tukeviä medioitakaan. Mutta yhdistelemällä eri medioita ja niiden tietoa, ja ennen kaikkea terveellä järjellä, syntyy merkillinen kuva tuosta hässäkästä joka on käynnissä Lähi-idässä ja Afrikassa.
Ei siellä ole kyse ihmisoikuksista, vaan luonnon rikkauksien hallinnasta, ja suopeiden hallintojen valtaan saamisesta.
Erikoista on se kuva jota luodaan, Venäjän pommit pahoja ja osuvat lapsiin ja naisiin, Usa pommit hyviä, ne osuvat terroristeihin.Jokaisessa Arabikevään maassa ja aiemmissa värivallankumouksissa oli taustalla Amerikkalaisia järjestöjä, yksi niistä oli maailman suurimmaksi propagandapajaksikin jo reilu vuosikymmen sitten Suomessakin sanottu NED, myös tuntee nimen NED-setä, National endowment for democracy järjestö, joka käyttää USA:n veronmaksajien rahoja propagandan tuottamiseen, sen nettisivuilta voi aikoinaan suoraan seurata summia joita annettiin kyseisiin maihin joissa sitten lopulta syntyi ns. kapinointia ja vallankumouksia. Kyseinen järjestö seikkaili myös Euroopassa, ja seikkailee edelleen, aikoinaan ranskalaiset siihen hieman hermostuivat kun se puuttui heidän sisäisiin asioihinsa.
Ota ja käytä hakukonetta, lue vaikka vain amerikkalaisten sivuilta asiasta enemmän, suomeksi tieto kulki ja tuli ns. jälkijunassa vuosia muun maailman jälkeen. ei.uutta kirjoitti:
Jokaisessa Arabikevään maassa ja aiemmissa värivallankumouksissa oli taustalla Amerikkalaisia järjestöjä, yksi niistä oli maailman suurimmaksi propagandapajaksikin jo reilu vuosikymmen sitten Suomessakin sanottu NED, myös tuntee nimen NED-setä, National endowment for democracy järjestö, joka käyttää USA:n veronmaksajien rahoja propagandan tuottamiseen, sen nettisivuilta voi aikoinaan suoraan seurata summia joita annettiin kyseisiin maihin joissa sitten lopulta syntyi ns. kapinointia ja vallankumouksia. Kyseinen järjestö seikkaili myös Euroopassa, ja seikkailee edelleen, aikoinaan ranskalaiset siihen hieman hermostuivat kun se puuttui heidän sisäisiin asioihinsa.
Ota ja käytä hakukonetta, lue vaikka vain amerikkalaisten sivuilta asiasta enemmän, suomeksi tieto kulki ja tuli ns. jälkijunassa vuosia muun maailman jälkeen.Hys hys, älä sorruta hyvää demokratia kuplaa.
- kuplat.puhkee.itekseen
Twiitti kirjoitti:
Hys hys, älä sorruta hyvää demokratia kuplaa.
Jaa niin, että "Hajotkaa, täällä ei ole mitään nähtävää" juttu :)
- Vissiero
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Ei ole syytä uskoa politikkoja olivatpa he lännessä tai idässä. Eikä heitä tukeviä medioitakaan. Mutta yhdistelemällä eri medioita ja niiden tietoa, ja ennen kaikkea terveellä järjellä, syntyy merkillinen kuva tuosta hässäkästä joka on käynnissä Lähi-idässä ja Afrikassa.
Ei siellä ole kyse ihmisoikuksista, vaan luonnon rikkauksien hallinnasta, ja suopeiden hallintojen valtaan saamisesta.
Erikoista on se kuva jota luodaan, Venäjän pommit pahoja ja osuvat lapsiin ja naisiin, Usa pommit hyviä, ne osuvat terroristeihin.USA lla on tarkat pommit.
Venäjä roiskii sinnepäin, kumppani Syyrian Assadin kanssa.
Ei Syyriassa ole luonnonrikkauksia. Öljystäkin aika kuivaa.
Diktaattori vain saisi jo lopettaa, ja antaa kansalaisille ihmisarvo.
Kuin Neuvostoliitto ja DDR oli Syyrian kaltaisia, ihmisrikkomuksissa. - Idioottien.huipputasoa
Vissiero kirjoitti:
USA lla on tarkat pommit.
Venäjä roiskii sinnepäin, kumppani Syyrian Assadin kanssa.
Ei Syyriassa ole luonnonrikkauksia. Öljystäkin aika kuivaa.
Diktaattori vain saisi jo lopettaa, ja antaa kansalaisille ihmisarvo.
Kuin Neuvostoliitto ja DDR oli Syyrian kaltaisia, ihmisrikkomuksissa.Idiootti, oikein perus sellainen.
Normaalia tuollainen kirjoitus hävettäisi .
Oksetta porsas olet. - mediavalta
Idioottien.huipputasoa kirjoitti:
Idiootti, oikein perus sellainen.
Normaalia tuollainen kirjoitus hävettäisi .
Oksetta porsas olet.Se on nielaissun koko länsipropagandan koukkuineen päivineen, ilmeisesti sen virvelinkin...
"Venäjä ja Syyrian laillinen hallitus tuomitaan kaikkialla maailmassa ja media pursuaa samoista toistuvista videopätkistä, joissa siviilit hääräävät muutaman uhrin kimpussa. Halutaan lisää pakotteita ja kaivetaan jo verta Putinin nenästä.
Kukaan ei tuomitse ISIS:in taistelijoita. Ruotsi ilmoittaa ottavansa nämä "paluumuuttajat" takaisin ja tarjoavan heille ilmaisen asunnon, koulutuksen, psykologipalvelut ja velkasaneerauksen - kaikki verorahoilla. Suomessa puhutaan samanlaisista palveluista. Jos Eurooppaan eksyy tuhatkunta Mosulissa riehunutta ISIS-taistelijaa, heille on myönnettävä turvapaikka, koska heitä uhkaa kuolemantuomio Irakissa. Näiden taistelijoiden tekoja on jopa puolustettu sanomalla: "jokaisella on oikeus erehtyä ja yhteiskunnan on otettava nämä huostaansa". Tämä on aikuisten oikeasti ruotsalaisen demaripoliitikon suusta poimittu lause.
Entä Aleppon todellinen tilanne?
Siviilit ovat vain ihmiskilpinä. Jos siellä olisi hätä ja kapinalliset sallisivat ihmisten liikkuvan vapaasti, jokainen kärsivä siviili olisi poistunut suosiolla sotatantereelta."
http://kajgran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224825-sodan-ja-vihan-mittasuhteet
"Viime torstaina ISIS mestasi 284 miestä ja poikaa Mosulissa, mutta en ole nähnyt minkäänlaista mainintaa asiasta mediassa. Sen sijaan 8 ihmisen kuolema Aleppon pommituksista järkyttää maailmanrauhaa." - tavallinekepulainen
niin_pysyt_uskossasi kirjoitti:
Älä kuuntele länsipolitikkoja,kuuntele jatkossakin vain Putinin tiedotusvälineitä.
Toi ei ymmärtänyt lukemaansa, se on selkeesti kepulainen.
- Tosta.uutisia
"Äidit tapetaan lastensa silmien edessä ja sitten lapset poltetaan elävinä"
ja USA tukee näitä "maltillisia kapinallisia" Syyriassa... Näin kertoo, Vietnam veteraani, kenraali ja nyt Virginian senaattori Richard Black (Rep) käytyään itse paikan päällä. "
http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224760-aidit-tapetaan-lastensa-silmien-edessa-ja-sitten-lapset-poltetaan-elavina - muutmaathoitaapakolaiset
usan saatua saddamin tapettua on usan "vapaus ja demokratia" jatkunut irakissa siitä saakka ja tuloksenhan kaikki tietää, sekasortoista väkivaltaa, aivan kuin usan slummeissa , joita siinä maassa on ja paljon
- noinnaanniinn
Isisin joukot ovat täysiä terroristeja, ne täytyy tuhota. He ovat jatkuvasti sortaneet viattomia kansalaisia. Samoin kuin Arhinmäen kommarit täällä.
- IdioottiTaasPalstalla
noinnaanniinn kirjoitti:
Isisin joukot ovat täysiä terroristeja, ne täytyy tuhota. He ovat jatkuvasti sortaneet viattomia kansalaisia. Samoin kuin Arhinmäen kommarit täällä.
Kyse taitaa olla Usasisin toiminnasta, Arhinmäki taas ei asiaan liity mitenkään.
- www2
Alepposta EI SAATU YHTÄKÄÄN IHMISTÄ TURVAAN tulitauon aikana vaikka oli vapaat kädet, vai oliko? Oliko tää tosiaan osoitus USAN:n ylivertaisuudesta?
- edeltä
www2 kirjoitti:
Alepposta EI SAATU YHTÄKÄÄN IHMISTÄ TURVAAN tulitauon aikana vaikka oli vapaat kädet, vai oliko? Oliko tää tosiaan osoitus USAN:n ylivertaisuudesta?
"Entä Aleppon todellinen tilanne?
Siviilit ovat vain ihmiskilpinä. Jos siellä olisi hätä ja kapinalliset sallisivat ihmisten liikkuvan vapaasti, jokainen kärsivä siviili olisi poistunut suosiolla sotatantereelta." - Malak
edeltä kirjoitti:
"Entä Aleppon todellinen tilanne?
Siviilit ovat vain ihmiskilpinä. Jos siellä olisi hätä ja kapinalliset sallisivat ihmisten liikkuvan vapaasti, jokainen kärsivä siviili olisi poistunut suosiolla sotatantereelta."Hmmmm. Vai onkohan niin kapinallismielinen koko kaupunki ?
- lukeminen.auttaa
Malak kirjoitti:
Hmmmm. Vai onkohan niin kapinallismielinen koko kaupunki ?
Edeltä josta opit luetun ymmärtämistä, siksi sieltä ei paeta:
""Äidit tapetaan lastensa silmien edessä ja sitten lapset poltetaan elävinä"
ja USA tukee näitä "maltillisia kapinallisia" Syyriassa... Näin kertoo, Vietnam veteraani, kenraali ja nyt Virginian senaattori Richard Black (Rep) käytyään itse paikan päällä. ""
Mosulissa homma on vielä karmeampaa, isishörhöt tapaa pakoon yrittäviä ja vapauttava Irakin armeija tappaa samaan tahtiin niitä pakoon yrittäviä siviilejä, uutisten mukaan jo yli tuhat sunnisiviiliä tapettu armeijan ja puolisotilaallisten joukkoje (Made in USA) toimesta. - joo.sortaneet.on
noinnaanniinn kirjoitti:
Isisin joukot ovat täysiä terroristeja, ne täytyy tuhota. He ovat jatkuvasti sortaneet viattomia kansalaisia. Samoin kuin Arhinmäen kommarit täällä.
Mutta kun se USA ja sen kaverit tukee ISIS:tä, ne sen perustikin.
- trollauksen-trollausta
joo.sortaneet.on kirjoitti:
Mutta kun se USA ja sen kaverit tukee ISIS:tä, ne sen perustikin.
Tuolla Usarissa oikea NED/USA-trolli on vääntänyt blogin(jossa syyttää itsensä kanssa erimielisiä trolleiksi), sai sitten aikaiseksi melkein 200 kommenttia jossa sille yritetään selittää miten asiat oikein todellisuudessa ovat :)
http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225008-vaihtoehtouskovaiset-trollit
Jenkki/Natotrollit jäävät aika helposti hopealle surkeinen kommentteineen. - jep.totta
trollauksen-trollausta kirjoitti:
Tuolla Usarissa oikea NED/USA-trolli on vääntänyt blogin(jossa syyttää itsensä kanssa erimielisiä trolleiksi), sai sitten aikaiseksi melkein 200 kommenttia jossa sille yritetään selittää miten asiat oikein todellisuudessa ovat :)
http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225008-vaihtoehtouskovaiset-trollit
Jenkki/Natotrollit jäävät aika helposti hopealle surkeinen kommentteineen.Se sai kunnolla kyytiä, kuten muutkin Natotrollit siinä blogissa, olivat enemmänkin säälittäviä.
- Ilja-RySSä
Vanha raihnainen Putin ei saa orgasmeja kuin lapsia tappaessa.
- HyiVittuMitäTyyppejä
Kuulostaa kyllä enemmin oman pääsi tuotteelta, ja millainen "tuote", kertoo huomattavasti sinusta, kuin Putinista.
- Ilja-RySSä
HyiVittuMitäTyyppejä kirjoitti:
Kuulostaa kyllä enemmin oman pääsi tuotteelta, ja millainen "tuote", kertoo huomattavasti sinusta, kuin Putinista.
Totuus ei pala tulessakaan. Putini ei enää pysty nauttimaan kuin murhaamisesta.
- Lampolatvaarassa
Ilja-RySSä kirjoitti:
Totuus ei pala tulessakaan. Putini ei enää pysty nauttimaan kuin murhaamisesta.
Taas sulla pahat harhat päällä, mutta tossa sulle uutisia edeltä:
1) "Äidit tapetaan lastensa silmien edessä ja sitten lapset poltetaan elävinä"
ja USA tukee näitä "maltillisia kapinallisia" Syyriassa... Näin kertoo, Vietnam veteraani, kenraali ja nyt Virginian senaattori Richard Black (Rep) käytyään itse paikan päällä. "
2) "Viime torstaina ISIS mestasi 284 miestä ja poikaa Mosulissa, mutta en ole nähnyt minkäänlaista mainintaa asiasta mediassa. Sen sijaan 8 ihmisen kuolema Aleppon pommituksista järkyttää maailmanrauhaa."
3) "Entä Aleppon todellinen tilanne?
Siviilit ovat vain ihmiskilpinä. Jos siellä olisi hätä ja kapinalliset sallisivat ihmisten liikkuvan vapaasti, jokainen kärsivä siviili olisi poistunut suosiolla sotatantereelta."
4)"Kukaan ei tuomitse ISIS:in taistelijoita. Ruotsi ilmoittaa ottavansa nämä "paluumuuttajat" takaisin ja tarjoavan heille ilmaisen asunnon, koulutuksen, psykologipalvelut ja velkasaneerauksen - kaikki verorahoilla."
5) "Suomessa puhutaan samanlaisista palveluista. Jos Eurooppaan eksyy tuhatkunta Mosulissa riehunutta ISIS-taistelijaa, heille on myönnettävä turvapaikka" - VittuMikäIdiootti
Ilja-RySSä kirjoitti:
Totuus ei pala tulessakaan. Putini ei enää pysty nauttimaan kuin murhaamisesta.
Ja vain sinä tiedät totuuden ?
- heheheheheh
VittuMikäIdiootti kirjoitti:
Ja vain sinä tiedät totuuden ?
Se ei ole koskaan sellaista kuullutkaan, kepulainenhan se on ja kuten kaikki tietää, kepun tunnulause, slogan on, että Kepu pettää aina.
- kepuihme
heheheheheh kirjoitti:
Se ei ole koskaan sellaista kuullutkaan, kepulainenhan se on ja kuten kaikki tietää, kepun tunnulause, slogan on, että Kepu pettää aina.
Mitenhän ne tiulee toimeen keskenään kun aina pettävät toisiaankin?
- helppoo
kepuihme kirjoitti:
Mitenhän ne tiulee toimeen keskenään kun aina pettävät toisiaankin?
Ne on tottuneet siihen, ovat oppineet,että miehen sanaan ei ole luottamista.
- oikein.sanottu
Alkoi jo.
- hyvinarvattu
Eikä soineet kirkonkellot, sekin osattiin arvata.
hyvinarvattu kirjoitti:
Eikä soineet kirkonkellot, sekin osattiin arvata.
Surullista on, että kirkkokin on puolensa valinnut, maallisessa toiminnassaan. Alkaa pikkuhiljaa riittämään jo syyksi erota kirkosta, joka hyväksyy tappamisen.
- hyvä.syy
Twiitti kirjoitti:
Surullista on, että kirkkokin on puolensa valinnut, maallisessa toiminnassaan. Alkaa pikkuhiljaa riittämään jo syyksi erota kirkosta, joka hyväksyy tappamisen.
Erosin jo aikaa sitten, ainahan kirkko on ollut rahaeliitin puolella ihmistä vastaan, lue hiukka historiaa.
- Go_Syyria_Go_Venäjä
Vaatihan se miehiä taistelukin. Syyrian hallituksen edustaja kertoi, että he panevat stopin Eurooppaan pyrkivien terroristien etenemiselle. Juuri niin sen tulee ollakin. Suolet seinälle vaan maltillisilta ja kaikilta muiltakin terroristeilta.
- eu.eu.eu
Mutta Mosulista niitä tulee sitten pilvin pimein.
"4)"Kukaan ei tuomitse ISIS:in taistelijoita. Ruotsi ilmoittaa ottavansa nämä "paluumuuttajat" takaisin ja tarjoavan heille ilmaisen asunnon, koulutuksen, psykologipalvelut ja velkasaneerauksen - kaikki verorahoilla."
5) "Suomessa puhutaan samanlaisista palveluista. Jos Eurooppaan eksyy tuhatkunta Mosulissa riehunutta ISIS-taistelijaa, heille on myönnettävä turvapaikka" - veromaksajat.maksaa
eu.eu.eu kirjoitti:
Mutta Mosulista niitä tulee sitten pilvin pimein.
"4)"Kukaan ei tuomitse ISIS:in taistelijoita. Ruotsi ilmoittaa ottavansa nämä "paluumuuttajat" takaisin ja tarjoavan heille ilmaisen asunnon, koulutuksen, psykologipalvelut ja velkasaneerauksen - kaikki verorahoilla."
5) "Suomessa puhutaan samanlaisista palveluista. Jos Eurooppaan eksyy tuhatkunta Mosulissa riehunutta ISIS-taistelijaa, heille on myönnettävä turvapaikka"Taas aukee Eurooppa ja Ruotsin kautta tänne tullaan kuten vimeksikin, tosin viime kertainenkaan ei ollut yllätys.
"Suomeen tulleen pakolaistulvan on täytynyt olla hallituksen tiedossa viimeistään vuonna 2012, koska viranomaisvalmistautuminen aloitettiin jo 2013 SPR:n johdolla. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena oli valmistautua jopa 100 tuhannen pakolaisen ”yllättävään” vastaanottotarpeeseen, kuten SPR:n tiedotteesta ilmenee."
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206431-ei-lainkaan-yllattaen-ja-pyytamatta
"Kaikki mediavinkuna puutteellisista resursseista ja koko yllätysmomentti ovat olleet pelkkää teatteria. Tällainen operaatio olisi ollut täydellisen mahdoton ilman huolellista ennakkovalmistelua."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti13919424Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2462852Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori912391Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos292251Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks142235- 991558
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821532Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2401303- 541256
Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta221247