Mitä ajattelette?

Helsingin Saalemissa on kauheita riitoja. Kristityt ympäri kaupunkia tietävät ja puhuvat Saalemin tilanteesta. Kuorotoiminta ja soittokunta loppuvat, tilalle tulevat diskovalot ja savukoneet. Samaan aikaan Saalem mainostaa itseään kotina, vaikka saalemilaiset itse voivat pahoin ja riitelevät. Miksi kukaan kiinnostuisi evankeliumista, kun helluntalaisten uskonto ajaa tuollaiseen epäjärjestykseen.
344127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin nuoriso on hävinnyt Saalemin tilaisuuksista. Haetaan uusia konsteja tai metodeja heidän saamiseksi takaisin tai jopa ihan uusia nuoria. Onhan se järkyttävää, jos kuorotoiminta ja soittokunta lakkaavat. Katson joskus netistä sunnuntain päiväkokousta, jota nykyään kutsutaan jumalanpalvelukseksi. Kovasti on ilmoituksia ja muuta alussa sekä levoton bändi/lauluryhmä odottamassa osuuttaan. Yleisöä siellä ei näy koskaan. Tylsää. Mutta Jumalan armosta olemme sitä mitä olemme nykyäänkin. Aloittajan mainitsemat savut ja diskovalot ovat juuri näitä uusia metodeja, bändimeluhan on jo ollut pitkään ja tästä pahimpana esimerkkinä viime juhannuskonferenssi Keuruulla. Seurasin sitä netin kautta. Lavalla ei ollut muuta kuin mahdoton määrä sähköjohtoja, vahvistimia, soittimia ja muutama laulaja. Oli se avuttomana oloista ja tunsin myötähäpeää kun melkein 10 000 uskovaista joutui tähän "ylistysmusiikin" kylmyyteen, eikä tämä valtava joukko saanut juurikaan yhdessä laulaa, joka yhdistää ja luo Me-henkeä.

Näin sivustaseuraajana en kuitenkaan usko, että aloittajan kuvaus pitää paikkansa Helsingin Saalemin nykytilasta? Saalemin toiminta on valtavan monipuolista ja sen historia on Jumalan kansan historiaa Suomessa ja Pohjoismaissa.

Äänestä
  • "Saalemin toiminta on valtavan monipuolista ja sen historia on Jumalan kansan historiaa Suomessa ja Pohjoismaissa."

    Tarkoitat varmaan "kolmiyhteisen Jumalan" kansaa (katso helluntaiseurakuntien uskontunnustusta)

    Ongelma on siinä että kolmiyhteistä Jumalaa ei ole.

    Äänestä

  • Puhuttaessa historiasta; kannattaa tutustua vaikkapa vuodesta 1915 alkaen jolloin Albin Kervinen perusti "kolmas linja 8" seurakunnan- siitähän se lähti Helsingissä. Erimielisyydet ovat kuuluneet vahvasti kuvioihin. Seurakunta on erimiesyyksien takia jaettu usampiin lohkoihin. Eniten huomiota sai ns. soiniskäräjät jossa Eino Manninen voitti valtataistelun. Ei tämä nykyinen Saalemin juttu ole muuta kuin; historia toistaa itseään.

    Äänestä

  • Minäkin seurasin juhannuskonferenssia netin kautta. Nuorisokokoukset olivat kaikkein parhaimpia.
    Musiikki oli hyvää Jumalaa koroittavaa, ei esittämistä, vaa Jumalan palvomista ja puheet olivat voimakkaita ja Raamattuun pitäytyviä!
    Kaikki kunnia Jumalalle!

    1Äänestä

  • Jumalankunnipitus kirjoitti:

    Minäkin seurasin juhannuskonferenssia netin kautta. Nuorisokokoukset olivat kaikkein parhaimpia.
    Musiikki oli hyvää Jumalaa koroittavaa, ei esittämistä, vaa Jumalan palvomista ja puheet olivat voimakkaita ja Raamattuun pitäytyviä!
    Kaikki kunnia Jumalalle!

    Entäs suuri yleisö, joka istui ja ihmetteli toimettomana. Siltä se näytti minun netissä. Kyllä väkijoukon pitää olla aina mukana tunnelmaa luomassa suurtapahtumissa, eikä niin kuin nyt konferenssissa: oli bändi kamoineen rockfestivaalien kalsealla lavalla ja yksinäinen saarnamies muovituolissa odottamassa puheenvuoroaan sivussa. En itseasiassa nähty edes ristiä. Oliko sellainen jossakin?

    Äänestä

Mika Yrjölällä oli jo Lappeenrannan aikana sama metodi; hengellinen disko, jolla ryöstettiin tanssia saatanalta, kuten selitys kuului!! Tämä oli vanhimmiston tiedossa kun remonttimiestä valittiin!!

Sekakuoro löi hanskat tiskiin kun joku näistä idioottitasolle vajonneista johtajista esitti hyvin valmistautuneelle kuorolle YHDEN LAULUN esittämistä vuorollaan sunnuntain päiväkokouksessa.

Heidän jälkeensä sitten kai tulivat nämä vinkuvat rääsyläiset!

Seurakunta, joka alentuu nuorten kalasteluun ja heidän ehtoihinsa, tukehtuu ajanoloon siihen, että talous ainakin sortuu ja OIKEIN HYVÄ niin! TYHMYYS sallittakoon, mutta ei SRKJOHTAMISESSA!

Nyt siellä on lauma vellihousumiehiä ja akat mesoo!!

JUMALA HÄNET HYLJÄNNEEN SRKN SEULOO. OLIPA MITEN VAHVAT PERINTEET TAHANSA. NIISSÄ EI ELÄ IHMINEN EIKÄ SRK! Perinteisiin nojaava srk on jo kuollut, koska ELÄVÄ YHTEYS SRKN PÄÄHÄN ON KATKENNUT.

Iloitsen, että suurikin sortuu Jumalan edessä!

Äänestä
  • Älähän nuolase ennenkuin tipahtaa.

    Uskon, että Herra on Saalemissa profetian kautta kehoittanut koettelemaan henget ja lopettamaan yhteistyön niiden tahojen kanssa , jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta lihaantulleeksi. Nyt pitäisi totella mitä sanassa lukee ja käytännössä katkaista kaikki yhteistyö antikristillisen tahon kanssa.

    Äänestä

  • seulontakäytosin kirjoitti:

    Älähän nuolase ennenkuin tipahtaa.

    Uskon, että Herra on Saalemissa profetian kautta kehoittanut koettelemaan henget ja lopettamaan yhteistyön niiden tahojen kanssa , jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta lihaantulleeksi. Nyt pitäisi totella mitä sanassa lukee ja käytännössä katkaista kaikki yhteistyö antikristillisen tahon kanssa.

    No niin pitäisi,ja olisi pitänyt jo vuosia sitten!

    Herrahan ei ole mikään tomppeleiden leikkikaveri, vaan Pyhä ja Vanhurskas

    Äänestä

  • Kannabiksen pössyttely parvekkeella toisi aivan uuden ryhmän sunnuntai aamun tilaisuuksiin varsinkin, jos talo tarjoaa.

    Äänestä

  • Seurakunta, joka ei ota huomioon nuoria, kuolee pystyyn.

    Äänestä

Pitäisi koittaa joskus sitä että laitettaisiin kaikki musiikki ja muu pois ja keskityttäisiin vain Jumalan sanaan ja rukoukseen, välittämättä siitä kuinka paljon porukkaa lähtee pois. Jos sitten Jumala alkaisi toimimaan seurakunnassa, niin ehkä porukka tulisi takaisin.

Äänestä

Saalemin sivuilla kirjoitettiin siitä, kuinka nuoret aikuiset ovat Saalemissa lähes puuttuva ikäluokka, ja mitä asialle aiotaan tehdä. Asia ei mennyt aivan niin, kuin aloituksessa oli kirjoitettu...

Äänestä
  • Hassua, olisiko nuorisopastori Waltteri Haapala syypää???
    Piritta Poutala on ollut vasta kuusi vuotta musiikkityön johtajana, joten hänen syykseen nuorisokatoa ei voine laittaa???
    Saalemin opetuslapseuskoulut olleet turhia???

    Äänestä

  • hassujuttumuttatuttu kirjoitti:

    Hassua, olisiko nuorisopastori Waltteri Haapala syypää???
    Piritta Poutala on ollut vasta kuusi vuotta musiikkityön johtajana, joten hänen syykseen nuorisokatoa ei voine laittaa???
    Saalemin opetuslapseuskoulut olleet turhia???

    Perkele on se syypää, joka yrittää eksyttää !!!

    Äänestä

  • hassujuttumuttatuttu kirjoitti:

    Hassua, olisiko nuorisopastori Waltteri Haapala syypää???
    Piritta Poutala on ollut vasta kuusi vuotta musiikkityön johtajana, joten hänen syykseen nuorisokatoa ei voine laittaa???
    Saalemin opetuslapseuskoulut olleet turhia???

    Sen kirjoituksen mukaan poissaoleva ikäluokka ei ole nuoret vaan nuoret aikuiset. Eli puhutaan ehkä jostain kolmekymppisistä?

    Äänestä

  • Saaleminsivut kirjoitti:

    Sen kirjoituksen mukaan poissaoleva ikäluokka ei ole nuoret vaan nuoret aikuiset. Eli puhutaan ehkä jostain kolmekymppisistä?

    Kyseessä ovat juuri nuorisopastori Waltteri Haapalan opetusta ja ohjausta saaneet nuoret. Jos nuorisopastorin lauma ei kasva vastuullisiksi seurakuntalaisiksi, jossain on menty pahasti pieleen. Eikö nuorisopastorilla ole vastuuta?
    En haluaisi sanoa, että Saalemin nuorisotyön tuloksena nuoret aikuiset luopuvat uskostaan.

    Äänestä

  • nuorisotyöntulos kirjoitti:

    Ei kai tässä nyt siitä ole kyse, että nuoret aikuiset luopuvat uskostaan, vaan että heitä ei näy seurakunnassa? (En tiedä, paljonko heitä oikeasti näkyy Saalemissa, mutta kuitenkin.) Onko niin, että uskovat nuoret siirtyvät aikuistuttuaan eri seurakuntiin? Jos, niin mistä se kertoo? Siitäkö, että seurakunta on liian suuri, ja aikuistuneet nuoret etsiytyvät pienempiin seurakuntiin?

    Joo, tietysti vanhempiensa uskolla jonnekin myöhäiseen teini-ikään selviytyneitä jää aina pois, mutta ei se aina johdu opetuksesta. Itse olen pienessä seurakunnassa ollut mukana hyvässä nuorten porukassa, jossa mielestäni pyrittiin kasvattamaan ihmisiä osaksi seurakuntaa ja Jumala-suhdetta; ei pelkästään osaksi nuorten porukkaa. Siitä huolimatta veljeni lähti toiselle tielle - jopa siitä huolimatta, että isäni ja äitini ovat rukoilevia ihmisiä, jotka näyttivät myös hyvää kristityn mallia. Kaveriporukka vaan veti veljeäni niin voimakkaasti eri suuntaan.

    Mutta jos joku saa todella ajatuksia, joita puhua jollekin nuorisopastorille, niin kannattaa mennä rohkeasti juttusille! Mutta kannattaa muistaa, että pastorit kuulevat varmasti jatkuvasti kaikenlaisia ideoita ja näkemyksiä siitä, miten asiat pitäisi hoitaa, joten kannattaa varmistua siitä, että itsellä on jotain todellista sanottavaa!

    "Onko niin, että uskovat nuoret siirtyvät aikuistuttuaan eri seurakuntiin? Jos, niin mistä se kertoo?"

    Usein siirtyvät. Kertoi ainakin omalla kohdallani siitä, että eväät olivat lopussa, ja piti saada tukevampaa ruokaa. Mutta myös siitä, että seurakunnassa halveksittiin nuorten maailmaa. Eikä ymmärretty, että he tulevat elämään hyvinkin erilaista elämää kuin vanhempansa. Ja tarvitsevat siihen myös hengellisiä eväitä. Minusta on vaan hyvä juttu, että nuoret etsivät omaa tapaansa elää uskoa todeksi. Seurakuntien kohdallakin se menee niin, että ne, jotka eivät uudistu, kuolevat pystyyn.

    Äänestä

Eiköhän ole aika Saalemissakin luopua ja irroittaa ote tuosta 1992 käännöksestäSehän on paikoitellen ihan pihalla totuudesta.Eihän Jeesusta Kristusta tule ihmiseksi tunnustaa, vaan Hänhän on Herramme ja Jumalamme ja tulee tunnustaa Jeesus Kristus, lihaan tullut. Lihaan tullut ilmaisee Jeesuksen ihmiseksi tulemisen olemuksen, ei tarvitse sekoittaa ja lisätä Raamatun sanaan enää mitään ihmissanaa.
Esim. kuulee saarnoja, ettei uskota Jeesuksen parantanee Jumalana vaan ihmisenä Pyhän Hengen voimalla ja niin Jeesuksen Kristuksen jumaluus katoaa johonkin, mutta on ainakin ihmiseksi Jeesus tunnustettu, muuta silloin ei ole opillisesti kyse Raamatun Jeesuksesta Kristuksesta vaan antikristillinen oppi, sillä Jeesus kristus on parantaessaankin Herramme ja Jumalamme, ei vain ihminen.

Biblia 1776
2 Joh 1:7
1:7 Sillä monta vietteliää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on vietteliä ja antikristus.

2 Joh 1:7 Käännös 1938
1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

2 Joh 1:7 Käännös 1992
7 Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

Äänestä
  • Jokainen lukutaitoinen ymmärtää, että noissa 2 Joh 1: 7 käännösversiossa on aivan sama ydinsisältö. Jos ongelmia on, ne ovat lukutaidottomuudessa.

    Ei ihme, että nuoret lähtevät, jos ongelmat ovat seurakunnissa tätä luokkaa. Nuorethan lukevat raamattua monilla eri kielillä ja useina käännöksinä, kuten minäkin olen aina lukenut. Se mistä käännöksestä kukin pitää on lähinnä makuasia.

    Äänestä

1Tim.6:16. Biblia. Jolla ainoalla on kuolemattomuus, joka asuu kirkaudessa, johon ei yksikään tulla taida, jota ei yksikään ihminen nähnyt ole eikä taida nähdä: jolle olkoon kunnia ja ijankaikkinen voima, amen! Kirjoitetaan: iankaikkinen. 1Joh.1:18. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt.... 1Joh.4:12.

Äänestä
  • Joh 6:46

    Jeesus sanoo:
    46. Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.

    Äänestä

  • Jeesus sanoo näinkin:
    Joh. 14:9
    Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

    Äänestä

  • AMEN.

    Äänestä

  • toinentotuus kirjoitti:

    Jeesus sanoo näinkin:
    Joh. 14:9
    Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

    Jeesus sanoo niin, koska Hän ja Isä ovat yhtä, mutta Isä on Jeesuksen sanojen mukaan häntä suurempi ja Poika tottelee Isää ja tekee kaikessa Isän tahdon.
    Jeesus Kristus on meidän Herramme ja Jumalamme ja Isä on meidän ja Jeesuksen Kristuksen Jumala ja samalla myös Isä. Isä on aina myös Jumala .Jeesus Kristus on Jumalan Pyhästä Hengestä siinnyt, Hän on Jumalan Poika.

    Joh 17 Jeesus sanoo:

    21. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin MEISSÄ olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
    22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin ME olemme yhtä -
    23. MINÄ heissä, ja SINÄ minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
    24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.

    Markus 12:36 Biblia
    36. Sillä David sanoi itse Pyhän Hengen kautta: Herra sanoi minun Herralleni: istu minun oikialle kädelleni siihenasti kuin minä panen sinun vihollises sinun jalkas astinlaudaksi.

    Äänestä

Osaako joku sanoa että pitääkö paikkansa aloittavan väite diskovaloista ja savukoneista sekä kuorojen poistamisesta? Kuulostaa nimittäin aika hurjalta.
Ymmärrän että nuorille voisi olla oma jumis esim illempana mutta että suntaijumis olisi diskovalojen ja savun kyllästämä, ei voi kyllä pitää paikkaansa niin hurjalta se tuntuu väitteenä.

Äänestä

Luehan tarkkaan ja tuo toinenkin Saalemia koskeva aloitus, niin ymmärrät!

Äänestä

Mika Yrjölä on ainakin hyvä puhuja.

Äänestä

Täällä palstallahan näitä riidankylväjiä ja seurakunnan tuholaisia näyttää riittävän. Voittakaa ihmeessä katkeruutenne, sillä se vahingoittaa lähinnä teitä itseänne.

Äänestä

Valitettavasti Saalemin asiat eivät näytä olevan kunnossa. Mielestäni on otettu askelia väärään suuntaan. Seurakunta ei ole enää se turvallinen paikka kuin esim. Antturin ja Hautakankaan johtaessa vanhimmiston kanssa tätä kallisarvoista hengellistä kotia.
Jumala antakoon armossaan parannuksen ja kääntymyksen iankaikkisille poluille, jotta kaikki uskovat henkilöön ja ikään katsomatta voisivat hyvin tässä laumassa.

Äänestä

Osoitus siitä, ettei Jumala anna siunaustaan näille porukoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

helluntalaisethäpäisevät kirjoitti:

Helsingin Saalemissa on kauheita riitoja. Kristityt ympäri kaupunkia tietävät ja puhuvat Saalemin tilanteesta. Kuorotoiminta ja soittokunta loppuvat, tilalle tulevat diskovalot ja savukoneet. Samaan aikaan Saalem mainostaa itseään kotina, vaikka saalemilaiset itse voivat pahoin ja riitelevät. Miksi kukaan kiinnostuisi evankeliumista, kun helluntalaisten uskonto ajaa tuollaiseen epäjärjestykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu