Sellaista se on. Jos ei propakantaa olisi, kaikki olisi yksimielisiä, polittiikka loppuisi. Jonkun pitää aina siihen tuoda valetta vrt Putin, ei se muuten toimi, ei voisi Putinkaan toimia, kuten toimii, ilman valetta.
Joka osaa parhaiten velehdella pärjää politiikassa. Sellaista se vasemmiston touhu yleensä ollut, lienee selvä ykkönen tällä saralla, kun ei varsinaista "työtä" ole taholtaan, joka luottamustehtävässä olisi maan eduksi.
Jos yrittikin, mutta joutui lähtemään kesken pois, ja jättämään työt muille, helpompi olla vain.
Trollipaskaa valuu taas palstalle !
2tuntiasivullinen
1
<50
Vastaukset
Aika käsittämätöntä, että oman mielipiteen esittämisestä, muutamat palstalla riekkuvat sen olevan trollausta, vaikka yleensä heidän tarinansa ja "mielipiteensä" ovat lähinnä sellaisia "vakiintuneita ja pitkään" julkisesti tarjottuja, joiden paikkaansapitävyyskin on kohtalaisen mureentununutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo185415457-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2232136- 1331637
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671301Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor631018J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.75999Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette170997- 54932
- 77905
Tule mukaan
Sanoisin sinulle jos uskaltaisin. Kertoisin miten kaipuu täyttää minut päivisin ja öisin huudollaan. Se huuto kaikuu sis39904