HKI: 2015 syntyi yli 7000 vauvaa, eniten 45 v:teen

tiu9

Kuitenkin koko maassa syntyneiden määrä laskenut viime vuosina. Espoossa ja Vantaalla ei ole syntyneiden määrä kasvanut, niin kuin Hgissä.

Hgin kehitys ei johdu siitä, että Hgissä naiset synnyttäisivät paljon lapsia per nuppi, itse asissa hkiläiset naiset synnyttävät keskimäärin vähiten lapsia Suomessa. Kehityksen selittää yksin muuttoliike. Yhä lisää lisääntymisikäisiä muuttaa Hkiin.

Mitä tämä merkitsee kirkon kannalta? Syntyneiden kaste% on Hgissä maan matalin, reilusti alle 50%, paremminkin jonkin verran yli 40%.

Mutta nostaako muuttoliike tätä prosenttia? Ilmeisesti muualta Hkiin muuttavien keskuudessa kirkon jäsenyys on selvästikin yleisempää kuin Hgissä. Kuinka moni Hkiin muuttajista liittyy Hgissä asuinpaikkansa srk:aan?

Jäsenyyshän on käsittääkseni asuinpaikkakohtaista, ei voi olla lähtösrk:n jäsen, muuton jälkeen? Vai katsotaanko tätä läpi sormien?

Löytyykö tilalle yhteys uuden asuinpaikan srk:aan? Vai jääkö jäsenyys? Voisi kuvitella että lapsen syntymä ja kaste, vanhasta tottumuksesta ja suvun paineessa, voisi olla syy liittyä uuden asuinpaikan srk:aan.

Onko muuten mitenkään mahdollista että kirkkoon kuulumaton pariskunta saisi lapsensa evl. kirkon papin kastamaksi, ja vielä niin että vauvastakaan ei tulisi kirkon jäsentä? Vojko kirkko näin riistää kasteen "autuuden"/"lahjan", (mitä nuo sanat jotka omasta päästäni keksin sitten lie tarkoittanevatkaan), vain siksi että kastettu ei tulisi evl. kirkon jäseneksi, kirkollisverovelvolliseksi, sehän se jäsenyyden pointti kirkon kannalta pääasiassa on. Se kai olisi aika itsekästä kirkolta?

13

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • åpupo

      Mikä lie sitten "mamujen" osuus Hesan "vauvabuumissa". Heidän vauvelinsa laskevat kastettujen osuutta syntyneistä.

    • 8493

      Helsingiss%C3%A4 evankelis-luterilaiseeen kirkkoon kastettiin vuonna 2015 vain 42%2C8 prosenttia kaikista syntyneist%C3%A4.%3Cbr %2F%3E%3Cbr %2F%3Ehttp%3A%2F%2Fsakasti.evl.fi%2Fsakasti.nsf%2F0%2FFFEDB75916EB394AC22576CC003D875E%2F%24FILE%2FKirkkoon kuuluvuusa_ja_kastettujen_osuus_syntyneist%E4_2015.xlsx

    • 8493

      Uudestaan. Itse viesti j%C3%A4i jonnekin bittiavaruuteen.%3Cbr %2F%3E%3Cbr %2F%3EHelsingiss%C3%A4 evankelis-luterilaiseeen kirkkoon kastettiin vuonna 2015 42%2C8 prosenttia kaikista syntyneist%C3%A4.%3Cbr %2F%3E%3Cbr %2F%3Ehttp%3A%2F%2Fsakasti.evl.fi%2Fsakasti.nsf%2F0%2FFFEDB75916EB394AC22576CC003D875E%2F%24FILE%2FKirkkoon kuuluvuusa_ja_kastettujen_osuus_syntyneist%E4_2015.xlsx

    • 8493

      Helsingissä evankelis-luterilaiseeen kirkkoon kastettiin vuonna 2015 42,8 prosenttia kaikista syntyneistä.

      • 8493

        Linkit ei näköjään tule läpi. :(


    • Epäjumalienkieltäjä

      <<Kuinka moni Hkiin muuttajista liittyy Hgissä asuinpaikkansa srk:aan?>>

      Tuskin monikaan liittyisi, jos pitäisi erikseen liittyä. Kirkon pakkojäsenyys säilyy automaattisesti jos kirkosta ei erikseen eroa.

      Tämän jäsenyyden siirtymisen kirkko on osannut automatisoida. Sitten kun esimerkiksi perunkirjoituksen yhteydessä aletaan selvittää mistä saadaan kaikki vainajan virkatodistukset, pitää käydä läpi kaikki seurakunnat Mikkelin maakunta-arkistoa myöten että saa paperit kokoon. Perilliset ravatkoot ja selvitelkööt. Ei kiinnosta enää kirkkoa.

      Siksi:
      eroakirkosta.fi

      • EvLut

        Kannatan Aitoa Avioliittoa myös siitä syystä, että vainajan virkatodistukset ovat tallessa, ei spermapankkien muistitikuissa.


    • Munz

      Kirkolle on aika katastrofaalista, että lähes uskonnottomassa Helsingissä syntyy noin paljon lapsia ja kiihkouskovaisten peräkylissä ei synny melkein yhtään. Se saa pakkokastekäyrän jatkamaan laskuaan.

    • jkhngvbcx

      3/4 noista kersoista on muslimin tai afrikkalaisen siittämiä.

      • Munz

        Joo, kuvittele sinä vain harhoissasi niin. Jos vähääkään tutustut tilastoihin, huomaat olevasi väärässä. Suomalaisten uskonnollisuus vähenee, siitä on turha syyttää muualta muuttaneita.


    • "HKI: 2015 syntyi yli 7000 vauvaa, eniten 45 v:teen "


      Toivottavasti oli poikia

      niin julle saa lisää esinahkoja

    • A_______

      Suomalaisten lasten syntyvyys on matalampi kuin muslimilasten. Tämä on jo todettu fakta ja tällä vauhdilla muutamassa kymmenessä vuodessa islam on Suomen valtauskonto ja maa on jo syvällä barbaarisessa suossa.

      • Hehhah

        << tällä vauhdilla muutamassa kymmenessä vuodessa islam on Suomen valtauskonto >>

        Sitten silmä käteen, vajakki:
        http://www.3rdw.net/eroakirkosta/
        Kelaa alemmas graafiin
        "Ev.Lut. Kirkon jäsenmäärän muutokset suhteessa asukaslukuun"
        Mitäs luulet, miten käy "ortodoksit ja muut uskonnot" käyrälle ? Kuinka nopeasti tuo ohittaa käyrän "uskontokuntiin kuulumattomat" ?
        Jep, lopeta tuo vammainen idiotismisi. Suomesta on tulossa sekulaari valtio, jossa ei ole olemassakaan käsitettä "valtauskonto".

        << Suomalaisten lasten syntyvyys on matalampi kuin muslimilasten. >>

        Mutta edelleen tässä pelataan aivan aivan marginaalissa. Toisekseen kun muslimit kotoutuvat, niin varmasti sama uskonnosta luopumisen aalto lyö myös heihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 536
      8702
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3718
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2241
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      170
      1277
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      946
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      794
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      762
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      754
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      735
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      657
    Aihe