Alempana käytiin kuumaa keskustelua naisten painoista. Joku nuori mies oli sitä mieltä, että nainen joka on 164cm ja painaa 59 kg on ylipainoinen. Ehkei ylipainoinen kuitenkaan, mutta ei minunkaan mielestäni mitenkään äärimmäisen hoikka. Joten olit oikeassa herr Nussbaum.
Mutta mutta, missä olit silloin kun minä olin sinun ihannemitoissasi 159cm/39kg? Olisit tullut silloin sanomaan minulle, että olen ihanan hoikka ja juuri sopiva, jolloin minun ei olisi tarvinnut maata sairaalassa anoreksia diagnosoituna, vaan olisin ollut itseeni tyytyväinen. Tai muutamaa vuotta myöhemmin, kun painoin 45kg ja näytin miesten mielestä ajokoiralta, koska kylkiluuni pullottivat; tai kuulin miehiltä että he eivät seurustele naisten kanssa joilla on pienemmät rinnat kuin heillä. Missä olit silloin?
Omasta mielestäni olen nyt ääretön läskikasa (painan 55 kg) ja inhoan katsoa itseäni peilistä. Enkä suinkaan ole enää mikään pikkutyttönen, vaan ikää on jo yli 30-vuotta. Huomaatko, Herr Nussbaum, että koko elämääni on värittänyt sairastettu syömishäiriö, enkä kykene koskaan suhtautumaan vartalooni niinkuin normaalit naiset? Joten mitä luulet, olenko onnellinen?
Hienoa, että olen joskus ollut sinun ihannemitoissasi, mutta kustannus on ollut aika kallis, enkä haluaisi kenenkään 13-vuotiaan lukevan sinun mielipidettäsi; siinä leikitään jo hengellä.
t.Annaliina
Mutta mutta, missä olit silloin kun minä olin sinun ihannemitoissasi 159cm/39kg? Olisit tullut silloin sanomaan minulle, että olen ihanan hoikka ja juuri sopiva, jolloin minun ei olisi tarvinnut maata sairaalassa anoreksia diagnosoituna, vaan olisin ollut itseeni tyytyväinen. Tai muutamaa vuotta myöhemmin, kun painoin 45kg ja näytin miesten mielestä ajokoiralta, koska kylkiluuni pullottivat; tai kuulin miehiltä että he eivät seurustele naisten kanssa joilla on pienemmät rinnat kuin heillä. Missä olit silloin?
Omasta mielestäni olen nyt ääretön läskikasa (painan 55 kg) ja inhoan katsoa itseäni peilistä. Enkä suinkaan ole enää mikään pikkutyttönen, vaan ikää on jo yli 30-vuotta. Huomaatko, Herr Nussbaum, että koko elämääni on värittänyt sairastettu syömishäiriö, enkä kykene koskaan suhtautumaan vartalooni niinkuin normaalit naiset? Joten mitä luulet, olenko onnellinen?
Hienoa, että olen joskus ollut sinun ihannemitoissasi, mutta kustannus on ollut aika kallis, enkä haluaisi kenenkään 13-vuotiaan lukevan sinun mielipidettäsi; siinä leikitään jo hengellä.
t.Annaliina
Vastaukset 14
Vanhimmat
eivät kaikki miehet ole samanlaisia kuin herr Nussbaum!
itse olen aina seurustellut lievästi ylipainoisten naisten kanssa. olipa kerran oikein kunnolla ylipainoinenkin.
eli nuoret naisenalut, älkää missään tapauksessa laihduttako itseänne sairaalakuntoon. miehet eivät pidä anorektikoista!
Jos provosoidaan, ei pidä provosoitua. Jokainen järkevä ihminen katsoo itseään peiliin ja pyrkii terveyteen ja hyvään itsetuntoon. Opettele hyväksymään itsesi nyt ja tällä hetkellä. Menneisyys on mennyttä ja huominen on arvoitus. Tunteet ja järki sotkevat ihmisen elämää jatkuvasti. Ihminen on sitä mitä hän syö tai jättää syömättä. Yleensä sairaudet syntyvät eri syistä, ja ruoka on yksi. Anoreksia tai bulimia on liitetty mielenterveyteen ja se pitää paikkansa. Jas mieli on tasapainoinen, niin ihminen on myös pitkälle terve. Jas pää toimii, niin asiat on hyvin. Vai mitä olet mieltä?
Luulis jo jokaisen äijän takaraivoon menevän tämän asian. Minkä ihmeen takia miesten pitää AINA yleistää nuo naisten paino"indeksit". Jos painaa 50 niin on lihava... ei voi yleistää.
Itse olin n. 20 vuotiaana nuorena äitinä laiha, painoin hädin tuskin 50 kg ja pituutta on melkein 170 cm. Köyhänkin laskutaidon omaava osaa jo laskea että olin alipainoinen. Ja olinko silloin onnellinen hoikkuudestani?! kaikkea muuta. Sukulaiset olivat huolissaan. Mutta koska minulla oli pieni lapsi (ja sairas sellainen) en ehtinyt huolehtimaan omasta hyvinvoinnista. Yritin syödä aina kun ehdin. En hirvennyt edes peilistä itseäni katsoa. Stressi sairaasta lapsesta vei voimia ja energiaani niin paljon, enkä jaksnut huolehtia itsestäni niin paljon kuin olisi pitänyt. Nyt vuosien päästä, kun lapseni on jo isoja (ja luojan kiitos terveitä) olen jo ehtinyt syömäänkin ja huolehtimaan itsestäni. Olen saanut yli 20 kg lisää painoa. Ylittänyt jo ihannepainoindeksini. On takapuolta, rintoja mutta myös vyötärö. Ja terveeet ja myös aika onnelliset lapset, ja mikä parasta; tyytyväinen aviomies.
Että miettikää miehet näitä. Mikä tässä elämässä ehkä on tärkeämpää.
Olen 174 tappi painan 74 ja vaimo valittaa koko ajan läskivatsasta - mitä vastaan ?
Puhut asiaa. Aika lapsellinen ja ajattelematon on se henkilö, jotka nämä läskiprovo -viestit on kirjoittanut. Pitäisi hänenkin tajuta, että anoreksia on TODELLINEN sairaus, joka voi johtaa kuolemaan. Ei se ole mikään leikin asia. Nimimerkin Nussbaum takana on selkeästi vielä kypsymätön, nuorehko mieshenkilö.
Taitaa olla nykypäivän henki se, että ihmistä satutetaan mennentullen puuttumalla ulkonäköön:läskeys/ruipelot. Turhalla ulkonäkö ja paino arvostelulla aiheutetaan heikon itsetunnon omaaville ihmisille itsetunto ongelmia. esim:syömishäiriöt.Jokainen ihminen katsoo oikeudekseen ´olla huolissaan toisten paino-ongelmista`.Huumorilla olen itse selvinnyt, mutta anorexia on jo todella vakava paikka, voimia vaan kaikille anorektikoille anorexiasta selviämiseen.
Hienoa päivänpolttavaa keskustelua... sheriffi olet lähes John Waynen veroinen... Ihanaa!!!
itse en ole koskaan ymmärtänyt anorektikkoja, paitsi jos heillä ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi ruokaa.
anoreksiasta ei ole hyötyä tyttölapselle ollenkaan.
hän näyttää luurangolta ja kauhealta ja pojat varmasti karttelevat ja saattavat kiusatakin.
lisäksi hän on koko ajan vaarassa joutua sairaalahoitoon ja jopa hautaan.
anoreksiasta jää elimistöön elinikäisiäkin vaivoja ja vajaatoimintoja.
..anorektikko ei näe asiaa noin, vaan näkee itsensä liian lihavana.
Itse olen pyörinyt aivan anoreksian "rajoilla", ja parhaalla ystävälläni oli bulimia. Molemmat kadehti toista kun "se on niin laiha ja mä tällanen läski".
Anoreksia on sairaus, ei sitä tietoisesti "hanki", saati ajattele sen seurauksia.
http://www.ccafin.org/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi
Eikö sillä sanasepällä ole mitään sanottavaa asiaan?
Iteppä pidät sitä ulkonäköä niin tärkeänä että se häiritsee sinua.
Olen itse joku 95kg ja 178cm mies. Kaljamaha löytyy enkä ole ihannemitoissani, mutta tiedätkö mitä? En välitä siitä paskan vertaa.
Miksi naiset yleensä tekee ulkonäöstään liiankin ison numeron? Niin ison että itseäänkin oikein ahdistaa?? Miksi se on niin tärkeää olla miellyttävä muille?
Ensinnäkin anorektikko ei omin avuin voi sille mitään, että laihduttaminen on pakkomielle.
Toiseksi: Tämä Nussbaum eli miespuolinen se teki asiasta ensin numeron.
Tämä onkin se huolestuttava juttu, että kun en tee ulkonäöstäni isoa asiaa, vaan se on minulle entiselle syömishäiriöiselle jäänyt takaraivoon kolkuttamaan nuoruudestani. Ja tässä on myös syy, että näitä p..ajuttuja ei saisi levitellä 12-13-vuotiaille. En sairastunut anoreksiaan tahallani enkä huomionhakuisuuttani,en voinut sairastumiselleni yhtään mitään. Huomatkaa, että useimmat anoreksiaan sairastuvat ovat todellakin vasta 12-13-vuotiaita, jotka eivät edes ymmärrä mitään aikuisten maailmasta ja joiden ei tarvitsisi edes miettiä, että ovatko he lihavia vaiko laihoja.
Ei minun elämäni pyöri painon ympärillä ja tuskinpa kukaan ulkopuolinen edes tietää minun sairastaneen syömishäiriötä, koska sitä ei tiedä edes lähimmät ystäväni. Mutta sairastettu syömishäiriö värittää loppuiäkseni minäkuvaani, enkä kykene koskaan olemaan tyytyväinen itseeni ja tuntemaan itseäni kauniiksi (vaikka muut sitä kuinka minulle hokisivat).