Iltasanomat totuudentorvena, hyvä hyvä

Skottitutkija tyrmistyi näkyä ja hajua Helsingin kadulla: ”Voimme oppia, kuinka asioita ei kannata tehdä”

Lainaus:

Helsinkiläisen leipäjonon näky ja haju saivat minut muistelemaan kokemuksiani Lesbokselta viime vuonna. Vapaaehtoisia ohjaamassa pitkää jonoa ihmisiä saamaan pienen määrän lahjoitettua ruokaa – näky pakolaisleiriltä Helsingin kaduilla.

Lainaus:

Viimeisimmän Suomen-vierailunsa aikana MacLeod kertoo keskustelleensa monien sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat olleet rakentamassa ruoka-apujärjestelmää Suomeen. MacLeodin moni heistä nosti esille sen, että kerran lanseerattua avustusjärjestelmää on vaikea purkaa, eikä tilannetta ole helpottanut hyvinvointivaltiomallin ajoittain kokema vastatuuli.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001934083.html


Ruoka-apujärjestelmää rakentamassa olleilla ei ole mitään mahdollisuuksia purkaa järjestelmää vaan se kuuluu lainsäätäjälle ja oikeuslaitokselle, jotka 1990-luvulla lanseerasivat nykyisen velkomus- ja ulosottomenetyttelyn. Leipäjonoistamme ja saamme kiittä presidentti Mauno Koivistoa ja hänen konklaaviaan. Koiviston järjestelmää ei ole edes julkistettu kokonaisuudessaan saati sitten yritetty purkaa. Siksi saamme lukea näitä häpeällisiä artikkeleita vielä pitkään jatkossakin.

Ps. Leipäjonot linkittyvät selkeästi velkomustuomioihin ja ulosottoon. Pakolaisia ei jonossa näe, koska he eivät vielä ole ehtineet velkaantua ja perintätoimien kohteeksi, vaikkei heillä tiettävästi ole latin latia taskussaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"kaikkihomoiksi": kyllä sinun kannattaa pitää se veneerinen suolenpätkä housuissasi, kun et muutenkaan ole se terävin kynä tässä ulottuvuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

Skottitutkija tyrmistyi näkyä ja hajua Helsingin kadulla: ”Voimme oppia, kuinka asioita ei kannata tehdä”

Lainaus:

Helsinkiläisen leipäjonon näky ja haju saivat minut muistelemaan kokemuksiani Lesbokselta viime vuonna. Vapaaehtoisia ohjaamassa pitkää jonoa ihmisiä saamaan pienen määrän lahjoitettua ruokaa – näky pakolaisleiriltä Helsingin kaduilla.

Lainaus:

Viimeisimmän Suomen-vierailunsa aikana MacLeod kertoo keskustelleensa monien sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat olleet rakentamassa ruoka-apujärjestelmää Suomeen. MacLeodin moni heistä nosti esille sen, että kerran lanseerattua avustusjärjestelmää on vaikea purkaa, eikä tilannetta ole helpottanut hyvinvointivaltiomallin ajoittain kokema vastatuuli.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001934083.html


Ruoka-apujärjestelmää rakentamassa olleilla ei ole mitään mahdollisuuksia purkaa järjestelmää vaan se kuuluu lainsäätäjälle ja oikeuslaitokselle, jotka 1990-luvulla lanseerasivat nykyisen velkomus- ja ulosottomenetyttelyn. Leipäjonoistamme ja saamme kiittä presidentti Mauno Koivistoa ja hänen konklaaviaan. Koiviston järjestelmää ei ole edes julkistettu kokonaisuudessaan saati sitten yritetty purkaa. Siksi saamme lukea näitä häpeällisiä artikkeleita vielä pitkään jatkossakin.

Ps. Leipäjonot linkittyvät selkeästi velkomustuomioihin ja ulosottoon. Pakolaisia ei jonossa näe, koska he eivät vielä ole ehtineet velkaantua ja perintätoimien kohteeksi, vaikkei heillä tiettävästi ole latin latia taskussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu