Suomen palkkaerot ovat pysyneet pieninä

Tilastotietojen perusteella voidaan havaita, että palkansaajien palkkaeroissa ei runsaan 15 viime vuoden aikana ole tapahtunut Suomessa merkittävää muutosta. Palkansaajien palkkaero on edelleen Suomessa Euroopan alhaisimpia

Palkkaerot pysyneet Suomessa pieninä
Palkkarakennetilastosta lasketut palkansaajien palkkaerot ovat pysyneet vuodesta 1995 asti lähes samalla tasolla. Vuonna 1995 palkansaajien parhaiten palkattu kymmenesosa ansaitsi 2,2 kertaa enemmän kuin heikoiten palkattu kymmenesosa. Vuonna 2012 vastaava suhdeluku oli 2,4

Euroopan maista ainoastaan Ruotsissa palkkaerot olivat vuonna 2010 vielä pienemmät kuin Suomessa

Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2014.
1377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

palkkaerot ovat Suomessa yhä alhaisimpia Euroopassa
GINI-indeksikin osoittaa että tuloerot ovat pysyneet samana viimeiset 10 vuotta

Äänestä
  • Pienimmät suhteelliset tuloerot Euroopassa vuonna 2012 olivat Norjassa ja Islannissa ja suurimmat Bulgariassa ja Latviassa.
    Väestön suurituloisimman kymmenesosan keskitulot olivat Suomessa 5,2-kertaiset pienituloisimpaan kymmenesosaan verrattuna, kun suurten tuloerojen maissa ne olivat yli kymmenkertaiset.

    Yleisin tuloeromittari eli Gini-indeksi oli Suomessa 25,4, kun EU-maiden keskiarvo oli 30,5.

    Mitä suurempi Gini-kerroin on, sitä suuremmat ovat tuloerot.

    Äänestä

Ääripäistä kannattaisi silti olla huolissaan: maan hallitus tekee kaikkensa, että rikkaat rikastuisivat lisää ja köyhät köyhtyisivät lisää. Molemmilla on taipumus periytyä.

Äänestä
  • itseasiassa aika turhaa vertailla ääripäitä!

    Joku pieni marginaali ryhmä , promille kaikista on aidosti rikkaita.
    Keski tai mediaanipalkka kertoo totuuden, turha jäädä jumittamaan
    ääripäihin - niitä on aina, ja tulee aina olemaan.

    Äänestä

Yleisin tuloeromittari eli Gini-indeksi oli vuonna 2011 Suomessa 25,9, kun EU-maiden keskiarvo oli 30,6. Gini-indeksi saa arvon 0, jos kaikki saavat saman verran tuloja ja arvon 100, jos yksi tulonsaaja saa kaikki tulot.

Tuloerot ovat pääsääntöisesti suurempia Itä- ja Etelä-Euroopan maissa, joissa myös tulotaso on matalampi. Suomi asettuu sekä tulotason että tuloerojen suhteen ryhmään, jossa on pääosin Keski- ja Pohjois-Euroopan maita.

Tuloilla tarkoitetaan ostovoimakorjattuja verojen jälkeisiä rahatuloja, jotka koostuvat työ- ja omaisuustuloista ja tulonsiirroista

Vuonna 2012 Gini-indeksi oli lähes sama kuin vuonna 2001 ja noin prosenttiyksikön pienempi kuin ennen talouskriisiä vuonna 2007.

Äänestä

kaikki täällä yhtä köyhiä ollaan

Äänestä

mutta vasuri-kommarit eivät tätä halua uskoa vaan vinkuvat
samaa vanhaa halua

Äänestä

En usko, että Suomen ahnein kymmenes kiskoisi vain runsaan kaksi kertaa enemmän kuin köyhin kymmenes. Ja onko köyhimpään kymmenykseen lainkaan laskettu mukaan puolta miljoonaa työtöntä työnhakijaa, joilla suurella osalla tulot ovat vain hiukan yli 500 euroa kuussa? Jos köyhin kymmenesosa hankkii vain ehkä tonnin kuussa, rikkaimmatko vain 2200? Todellakaan ei pidä paikkaansa. Tilastoja voi lukea, miten kullekin sattuu sopimaan. Ja niiden laatiminenkin voi olla valheellisella pohjalla.

Suomessa on valtavat tuloerot köyhimpien ja rikkaimpien välillä, ja ero vain tuntuu kasvavan.

Äänestä
  • Aika turhaa ja lapsellista verrata köyhintä ja rikkainta prosenttia toisiinsa kun se
    ei kerro mistään mitään. Miksi vertailla työtöntä ja promillea palkansaajista?

    Mediaani kertoo kansakunnasta enemmän.

    Kannattaisi perehtyä miten tilastoja tehdään ja mikä on yleensä
    tilastokelpoista dataa

    Äänestä

  • nuo keskipalkka tilastot ei kerro mitään kadun tallaajalle kun ammatti kohtainen palkka vertailukin menee jo ylä kanttiin.

    Äänestä

  • haitarin kirjoitti:

    nuo keskipalkka tilastot ei kerro mitään kadun tallaajalle kun ammatti kohtainen palkka vertailukin menee jo ylä kanttiin.

    tottakai ne kertoo!

    Ainakin itselleni että olenko keskivertoa ala vai yläpuolella!
    Samoin ammattikohtaiset, tottakai pitäisi olla mediaanin yläpuolella
    tai sitten hakemaan palkan korotusta

    Äänestä

Eurostat:
palkkaerot ovat Suomessa yhä alhaisimpia Euroopassa.

EU:n tilastovirasto Eurostat tutkii palkkarakennetta neljän vuoden välein ja tuoreimman, vuodelta 2010 olevan vertailun mukaan vain Ruotsissa palkkaerot olivat pienemmät kuin Suomessa.

Suurin palkkahaitari oli Romaniassa ja Portugalissa.

Äänestä

Ei tarvitse kuin mennä itään, rajan taakse Pietariin niin näkee
todelliset palkkaerot, tai Tallinna myös!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fakta_on_faktaa kirjoitti:

Tilastotietojen perusteella voidaan havaita, että palkansaajien palkkaeroissa ei runsaan 15 viime vuoden aikana ole tapahtunut Suomessa merkittävää muutosta. Palkansaajien palkkaero on edelleen Suomessa Euroopan alhaisimpia

Palkkaerot pysyneet Suomessa pieninä
Palkkarakennetilastosta lasketut palkansaajien palkkaerot ovat pysyneet vuodesta 1995 asti lähes samalla tasolla. Vuonna 1995 palkansaajien parhaiten palkattu kymmenesosa ansaitsi 2,2 kertaa enemmän kuin heikoiten palkattu kymmenesosa. Vuonna 2012 vastaava suhdeluku oli 2,4

Euroopan maista ainoastaan Ruotsissa palkkaerot olivat vuonna 2010 vielä pienemmät kuin Suomessa

Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2014.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu