1580-luvulla venäläiset(karjalaiset) talonpojat tekivät tuho- ja ryöstöretkiä Oulun seudulle, Oulujärvelle ja Rovaniemen seudulle ja tappoivat paljon suomalaisia asukkaita ja tuhosivat paljon taloja. Oulujärven savolaisasutus katosi kokonaan. suurin osa Limingan pitäjästäkin tuhottiin.
että näin ajankohtaista...
että näin ajankohtaista...
Vastaukset 35
Vanhimmat
Raappasodaksi kutsuttu heimosotien vaihe Suomen historiassa käytiin pääasiassa karjalaisten ja hämäläisten välillä. Molemminpuoliset ryöstö- ja hävitysretket olivat säälimättömiä ja tuhoisia, siitä nimi raappasota.
Lue kirja "Juho Vesainen" Yläpohjan talonpoikaispäällikkö, jonka johtamat ryöstöretket ulottuivat aina Petsamon luostariin asti. Kun yläpohjan talonpojat lähtivät kuukausia kestäville ryöstöretkille kohteenaan lappalais- ja karjalaisasutus, he saattoivat kohdata vain naisia, lapsia ja aikuisia. Karjalaiset kun samanaikaisesti ryöstelivät yläpohjan kyliä. Tämä "kulttuurivaihto" oli molemminpuolista. Taustalla oli mm. lappalaisten verotusoikeus ja ikimuistoiset nautinta-alueet.
"Juho Vesainen" saattoi olla fiktiivinen Santeri Ivalon kooste", mutta itse kirja kertoo historiallisista oloista. Poikavuosien lukemistoa.
Nämä Santeri Ivalot ja Kyösti Vilkunat oli oman aikansa hurmahenkisiä kaheleita Suur-Suomi -fiktioineen. Kirjoissa ei ole mitää perää ja ne voi laittaa samaa kastiin Aarno Karimon Kumpujen yöstä teoksen kanssa.
Vilkuna sai Darvin-palkinnon ilmattuaan päänuppinsa.
Juu ja pohjalaiset eli ruotsalaiset ihan rauhantahtoisesti hävityivät mm Vienassa luostarin. Mutta tuohan on tiedetty ettei pohjalaseen rehtiyteen sisälly erityisempi totuudenrakkaus.
Nykyään on tullut tavaksi syyttää noistakin länteen tehdyistä tuhoretkistä venäläisiä. Venäläisillä ei ollut niiden kanssa mitään tekemistä.
Hyökkääjät olivat bolseviikkejä joita Stalin johti. Täytyi olla koska eihän kukaan muu hyökkäile koskaan.
Stalin siis johti yli 300 vuotta ennen syntymäänsä?
Isä Aurinkoiselle ei mikään ollut mahdotonta!
Suomalaiset kun olivat edenneet silloisen Venäjän rajan yli. Rajan kulku oli silloin likimain nykyisellä Joensuu-Raahe -linjalla.
Ei ollut, oli Viipuri - Kalajoki linjalla. Ei siis lähelläkään Joensuuta.
Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323 oli merkitty vain Suomenlahden ja Saimaan välille. Olavinlinnasta pohjoiseen oli yhteisiä erä-alueita. Nämä jaettiin Täyssinän rauhassa 1595.
Kun Pähkinäsaaren rauha tehtiin ei Olavinlinnasta ollut tietoakaan. Ruotsi rakensi linnan myöhemmin ja teki sen Novgorodin maille.
Linna rakennettiin erämaahan, tosin vastoin linnat kieltävää rauhansopimusta. Ruotsi rikkoi sopimusta Olavinlinnalla, Novgorod puolestaan linnoitetuilla luostareilla.
-----Linna rakennettiin erämaahan,-----
Erämaahan niin mutta vieraan valtion alueelle !
Erämaa ei ollut Novgorodin eikä Ruotsin aluetta, vaan kummankin yhteisesti käytössä ollut ja verottama alue.
Avaus valehtelee. Eivät karjalaiset retkiä tehneet vaan sotivat omalla maallaan sitä puolustaen. Ruotsin alamaiset olivat levittäytyneet rajan väärälle puolelle omien itselleen karjalaisten maat ja kalavedet.
Rosvoja ja rikollisia olivat Ruotsin kruunun alamaiset karjalaisten mailla.
Pähkinäsaaren raja oli kaupparaja ei mikään valtion raja.
Kyllä se oli Ruotsin ja Novgorodin valtionraja.
Aivan, mutta vain Suomenlahden ja Saimaan välillä.
Koko suomen alueella asui 1580 enimmillään noin 330000 ihmistä ja heistäkin vain murto- osa Oulun korkeudella. Että ei heitä ollut aloittajan esittämällä tavalla paljon tapettaviksi!
Eikös ole kummallinen juttu kun Suomen vanhimmat puukirkot säästyivät Isonvihan tuhoilta? Niin kävi vaikka vainolainen kuulemma tuhosi kaiken...
Oulujokea pitkin nämä vainolaumat kävi Oulussa ja Iissäkin saakka. Silti Muhoksen kirko on tänäänkin pystyssä, vaikka se on käytännössä ihan Oulujon saaressa. Hailuodossa oli vanhin puukirkko, mutta se poltettiin 1968 erään tunnetun suvun hulttiopojan toimesta. Ei sitä salama tuhonnut.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hailuodon_vanha_kirkko
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Muhoksen_kirkko
Mutta ns. isonvihan aika eli Suuren Pohjan sodan aika ei ollut 1580....
Ei tietenkään ollut, mutta ihan ihmeteltäväksi vaan laitoin tuon havaintoni.
Keskisarja esitelmöi Hailuodon murhaperjantaista Hailuodossa 2015 ja kysyin häneltä samaa asiaa. Ei osannut sanoa mitään, ihmetteli kyllä itsekin tuota asiaa.
Hailuodossa tapettiin satoja paikallisia ja pakolaisia "murhaperjantaina"
Hailuodossa muistellaan joukkosurmaa 300 vuoden takaa isonvihan aikana. Venäläiset sotilaat surmasivat satoja hailuotolaisia ja pakolaisia osana Venäjän poltetun maan sotataktiikkaa Perämeren rannikolla.
Kotimaan Uutiset
16.8.2015
https://yle.fi/uutiset/3-8227929
Rappasota ei ollut valtioitten vällistä sotaa vaan siinä kaksi Suomen heimoa, karjalaiset ja savolaiset, lahtasivat toisiaan.
Karjalaiset pitiävät mailleen tulleita savolaisia matuina.
Se oli osa Ruotsin ja Venäjän välistä pitkää vihaa (sotaa) 1570-95.
Ei länsi eli Ruotsi ollut yhtään sen huonompi, Karjalaa tuhottiin maan tasalle.
Entäs sitten? Toki nälânhädillä ja kulkutauteilla oli varmasti osuutta väestön suureen kuolleisuuteen Suomen historiassa.
Sotahan siitä tuli kun Pähkinäsaaren rauhan rajan Ruotsin puolelta tunki laitonta asutusta karjalaisten alueelle. omien Oulujärven rannat ja vedet itselleen. Samoin Limingan seudun asutus. Tuli reviiririita.
Varsin yksipuolinen näkemys. Erämaata asuttivat sekä lännestä savolaiset ja pohjalaiset että idästä karjalaiset. Lopulta yhteisverotuksen alue jaettiinkin Ruotsin ja Venäjän kesken Täyssinän rauhassa 1595.
Eivät ne olleet ei-kenenkään maata vaan karjalaisten asuttamia maita sekä heidän ikivanhoja riista- ja kalamaitaan.
Ne olivat saamelaisten asuttamia alueita, joita verottivat sekä Ruotsi että Novgorod/Venäjä. Karjalaisten riista-alueita ne olivat yhtä paljon kuin hämäläisten, savolaisten ja pohjalaisten.
Saamelaisia ei ole koskaan asunut Oulujoen eteläpuolella. Siis nykysaamelaisten esivanhempia. Kantasaame kieli on kyllä syntynyt Sisäsuomen ja Karjalan alueella.
Savolaiset olivat karjalaisia vielä 1323. Sattuivat jäämään Ruotsin alaisuuteen ja käännytettiin katolilaisuuteen. Tästä johtuen heistä osa siirtyi Novgorodin (myöh. Venäjän) puolelle rajaa.
Saamelaisilla ei ole koskaan ollut Oulujoen ylityskieltoa. Nykyäänkin eniten saamelaisia asuu Helsingissä.
Savolaiset olivat alkuaan karjalaisia, kyllä, mutta se ei tee Saimaan ja Pohjanlahden välisestä linjasta Novgorodin valtionrajaa. Kyseessä oli yhteisalue, jota myöhemmin asutettiin sekä Savosta että Novgorodin Karjalasta käsin. Jos Novgorodin valtioalue olisi ulottunut Perämerelle asti, niin myös Ruotsin raja Perämerelle olisi pitänyt määritellä. Tällaisesta rajasta ei kuitenkaan koskaan sovittu ennen vuotta 1809.
Hailuodon joukkosurmaan liittyen on aina paikallaan muistuttaa siitä yksityiskohdasta että ihmiset jotka siellä tapettiin,tapettiin kirveillä.