Kokoomus nuoret aikovat alkkauttaa yleissitovuuden

Kokoomus nuoret aikovat lakkauttaa yleissitovuuden

http://pessimarttunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218435-kokoomuksen-puoluekokous-muutakin-kuin-samppanjaa-ja-kansallishymneja

Kokoomusnuoret lähtivät puoluekokoukseen erityisellä markkinatalouden edistämistä korostavalla linjalla. Valtava kampanjointi työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa koskevan aloitteen puolesta palkittiin lopulta vastaavansisältöisen aloitteen läpimenolla.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yleissitovuuden lakkauttaminen tulee olemaan markkinatalouden loppu.

En ole vielä tavannut kokoomuslaista, joka ymmärtäisi edes alkeitakaan kansantalouden toiminnasta. Nuorkokoomukselaisilla näyttää olevan vielä muitakin kognitiivisen hahmottamisen ongelmia. Julkisuushakuisuuden puutteesta eivät tosin kärsi. Epäilemättä tuokin turha uutinen saa taas palstatilaa kautta median.

Alapuolella klikattavana on tietenkin uutinen Matti Nykänen pani taas itseään 30 vuotta vanhempaa/nuorempaa, mutta ei selvinpäin, katso kuvat. Tai vaihtoehtoisesti Nokian pörssikurssi taas hurjassa nousussa (arvo tosin alempi kuin viime viikolla). Vai olisiko sitten OAJ:n sponsoroima palkankorotusvaatimuksia valmisteleva uutinen "suomalaiset pisa-tutkimusten huippua, norsunluutornin yläpinnan kaltevuus ei huolestuta asiantuntijoita".

Äänestä

ei mulla nyt muuta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sovi_itse kirjoitti:

Kokoomus nuoret aikovat lakkauttaa yleissitovuuden

http://pessimarttunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218435-kokoomuksen-puoluekokous-muutakin-kuin-samppanjaa-ja-kansallishymneja

Kokoomusnuoret lähtivät puoluekokoukseen erityisellä markkinatalouden edistämistä korostavalla linjalla. Valtava kampanjointi työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa koskevan aloitteen puolesta palkittiin lopulta vastaavansisältöisen aloitteen läpimenolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu