Karl Marx loi ystävänsä ja toverinsa Friedrich Engelsin kanssa vallankumousopin. Ei vähempää eikä enempää.
1 800 luvun puoliväliin saakka historian filosofia käsitteli yksilöitä historiassa liikkeelle panevana voimana. Suurmiehet, sotapäälliköt, omistajat olisivat olleeet historiassa ensiarvoisessa asemassa. Yksijumalaiset uskonnot nostivat yksilön auktoriteettidiktaattorin asemaan ja jonka mahtia omistamattomat eivät saaneet kyseenalaistaa. Jumaluuksien kautta omistus, kuningasvalta ja omistajat legalisoitiin ja joiden mahdin epäilijöille julistettiin hirmuiset rangaistukset kuoleman jälkeen.
Marx tutki historian kulkua vastoin siihen saakka luotuja näkemyksiä ja sai selville yhteiskunnan jakautumisen suuriin asemaltaan merkittäviin yhteiskuntaluokkiin. Pääjakona kulki omistajat - omistamattomat sen jälkeen kun alkuperäinen tasa-arvoisten ihmisten yhteisö hajosi. Samalla alkoi omistajien ja omistamattomien välinen ristiriita.
Yhteiskunnan liikkeellepanevista voimista. Unohdetaan heti alkuun uskonnot ja muut porvarilliset opit. Toverukset totesivat yksinkertaisen totuuden. Tuotannon kehittämisen alkuperäinen syy on elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen. Sitä varten ihmiset alkoivat tehdä työkaluja. Yhteisön koon kasvaminen edellytti asumusten rakentamista. Karjanhoito ja maanviljelys kehittyivät. Ne tarvitsivat monenlaista tuotetta onnistuakseen. Palkkatyö ja omistaminen eriytyivät. Valtio astui esiin omistajien etujen mahtina palkkatyön yläpuolelle.
Ensimmäinen suurimittainen palkkatyön muoto on henkiorjuus. Oikeudettomat orjat olivat antiikin aikojen työväenluokkaa vastaava yhteiskuntaluokka. Ei puhettakaan orjien omista järjestöistä (ammattiliitoista!! yms.).
Historia on tuotannon kehittymisen historiaa. Tuotanto on yhä työkalujen kehittämisen historiaa. Aineellisen tuotannon kehittymisen kupeessa kehittyy kulttuuri.
Tässä on marxilaisuuden vallankumousopin juuria. Oleminen on ensisijainen tajunnan suhteen. Molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Kulttuuri, valtiolliset lait ja moraali heijastavat kutakuinkin aineellisen tuotannon kehitystasoa viiveellä. Tiettyä yhteiskuntataloudellista muodostumaa vastaa tietyt valtiolliset lait ja jotka luokkayhteiskunnissa turvaavat vallassa olevan luokan etuoikeudet.
1 800 luvun puoliväliin saakka historian filosofia käsitteli yksilöitä historiassa liikkeelle panevana voimana. Suurmiehet, sotapäälliköt, omistajat olisivat olleeet historiassa ensiarvoisessa asemassa. Yksijumalaiset uskonnot nostivat yksilön auktoriteettidiktaattorin asemaan ja jonka mahtia omistamattomat eivät saaneet kyseenalaistaa. Jumaluuksien kautta omistus, kuningasvalta ja omistajat legalisoitiin ja joiden mahdin epäilijöille julistettiin hirmuiset rangaistukset kuoleman jälkeen.
Marx tutki historian kulkua vastoin siihen saakka luotuja näkemyksiä ja sai selville yhteiskunnan jakautumisen suuriin asemaltaan merkittäviin yhteiskuntaluokkiin. Pääjakona kulki omistajat - omistamattomat sen jälkeen kun alkuperäinen tasa-arvoisten ihmisten yhteisö hajosi. Samalla alkoi omistajien ja omistamattomien välinen ristiriita.
Yhteiskunnan liikkeellepanevista voimista. Unohdetaan heti alkuun uskonnot ja muut porvarilliset opit. Toverukset totesivat yksinkertaisen totuuden. Tuotannon kehittämisen alkuperäinen syy on elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen. Sitä varten ihmiset alkoivat tehdä työkaluja. Yhteisön koon kasvaminen edellytti asumusten rakentamista. Karjanhoito ja maanviljelys kehittyivät. Ne tarvitsivat monenlaista tuotetta onnistuakseen. Palkkatyö ja omistaminen eriytyivät. Valtio astui esiin omistajien etujen mahtina palkkatyön yläpuolelle.
Ensimmäinen suurimittainen palkkatyön muoto on henkiorjuus. Oikeudettomat orjat olivat antiikin aikojen työväenluokkaa vastaava yhteiskuntaluokka. Ei puhettakaan orjien omista järjestöistä (ammattiliitoista!! yms.).
Historia on tuotannon kehittymisen historiaa. Tuotanto on yhä työkalujen kehittämisen historiaa. Aineellisen tuotannon kehittymisen kupeessa kehittyy kulttuuri.
Tässä on marxilaisuuden vallankumousopin juuria. Oleminen on ensisijainen tajunnan suhteen. Molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Kulttuuri, valtiolliset lait ja moraali heijastavat kutakuinkin aineellisen tuotannon kehitystasoa viiveellä. Tiettyä yhteiskuntataloudellista muodostumaa vastaa tietyt valtiolliset lait ja jotka luokkayhteiskunnissa turvaavat vallassa olevan luokan etuoikeudet.
Vastaukset 28
Vanhimmat
VERKKOPALVELUMESTARIT
Minkälainen oli HÄN siis Teidän kuuluisa Johtajanne Vihtori Kosola ja IKL AKS rs? Mitä me voimme sanoa myös Johtaja Kustaavo rs:stä siis Extyökkäriloisijan Arvoisasta Porvarinero Ostarimiesmanaaja rs:stä, niin mitä todella? Niin ja Mitä mieltä tai mielipökälettä me voisimme olla sellaisesta Henkilöstä ja Puoluenerosta kuin Espoon TIMPPA, niin mitä todella Arvoisat Toispuoltjokke Paturiloiset? Onko todella olemassa sellaiset henkilöt kuin Punikkiloiset, Työkkäriloiset tai Puoluenerot niin ja vielä sellaiset kaikkien erikoisalojen työnsankaritaistelijat kuten Extyökkäri ja Hänen Kaverinsa?
NATA KAPO MORA INRA PCIS
Mikä tauti mestariin on iskenyt kun muistelen tuon saman nähneeni jo useammassa paikassa?
TIETOPALVELUMESTARIT
Näkevätkö nyt Puolueneron silmät jotain sellaista kuin TOISPUOLJOKKE siis Satavan Kansallisseura ja Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmin rs:n Erikoisen? Miten ovat asiat ja asian haarakuviot Arvoisa Toveri Työeläkeläinen ei siis Extyökkäriloinen? Voihan nyt tarinasiirron joku tai jokin tehdä siten, että TARINA ensin 'maalataan' ja sitten painetaan hiiren oikeaa puolta ja kun tulee kuvioihin sellainen ilmoitus, jossa on monta vaihtoehtoa, niin painetaan hiiren oikean puolen avulla ilmoituksen kohtaa 'kopioida' ja sitten pitää mennä vielä siihen kohtaan, johon haluaa tarinansa siirtää ja siinä kohdassa, johon Työn Sankari haluaa Tarinansa siirtää, painaa kohtaa 'siirrä'. Mitä Te Arvoisat SINIMUSTAT-yhteisön Aseen ja Aisan Kannattajat ehkä haluatte sanoa nyt tästä Eräs Kulkuri ja Katunarri RS:n tarinasta, niin MITÄ todella? Onko todella Punikkiloisen vai todella Porvariloisen ERIKOISTARINA? Miten ovat nyt Näreet ja Katuojan Pökälepatun TOIVO- ja KORVA-remmi rs:n Ihantolapäreet Hyvä Toveri Työn Sankari sekä Extyökkäri- ja Yrittäjänero?
Marxilaisuus vallankumousoppi.
Marx toi historiankulkuun näkemyksen aineellisen tuotannon ensisijaisuudesta. Sen kehittyminen muuttaa ihmisten välisiä suhteita. Se muuttaa tietyissä vaiheissaan yhteiskunnalliset suhteet perinpohjin. Alkukantainen kommunistinen yhteisö hajosi. Tilalle tuli omistukseen perustuvat tuotantotavat. Niitä ovat orjanomistuksellinen, feodaalinen ja kapitalistinen tuotantotapa. Kullakin aikakaudella on tiettyjä sille ominaisia vallan rakenteita ns. päällysrakenne.
Marx ja Engels mullistivat historiankirjoituksen. Luonnollisesti historiaan kuuluvat sodat kaupan ja bisneksen jatkeena, taiteiden ja kulttuurin kehitys ja ennenpitkää tieteiden ja filosofian kehitys. Kullakin aikakaudella syntyy jotain universaalista ja jotka ovat yleispäteviä. Syöminen, työkalujen jatkuva kehittyminen, yhteisöllisyys, moraaliarvot, tieteellinen uteliaisuus yms. ovat yleisiä kaikille aikakausille yleispäteviä. Rakkaus ihmisten välisenä suhteena on universaalinen käsite kaikille aikakausille. Perhekäsite puolestaan on ollut muuttuva olotila ja on sitä edelleen. Siihen kuuluu omistusyhteisössä olennaisena osana omistaminen. Kauppa-avio avioehtoineen toimii edelleen enemmän omistavissa piireissä riippumatta siitä onko osapuolten välillä rakkautta vai ei.
Aineellisen tuotannon kehitystaso ja yhteiskuntataloudellisten muodostumien (valtiolliset rakenteet lakeineen) vastaavuus on ilmeinen. Vanhaan tapaan ei voi jossain vaiheessa hallita eikä yhteiskunnat kehittyä. Ristiriita ratkeaa vanhan jarruttavan aineksen kaatumisella ja uuden vallitsevia oloja vastaavien rakenteiden ilmaantumisella. Historia todistaa kehityskulun oikeellisuuden.
Marx pääsi johtopäätökseen toistakin kautta tutkimalla kapitalistisen tavaratuotannon lakeja. Kapitalismi perustuu jatkuvaan kasvuu. Pääoma ei voi jäädä seisomaan paikalleen. Pääomat kasaantuvat yhä enemmän ja harvempien omistukseen. Trendi on kiihtynyt viimeisten 40 vuoden aikana. Porvarillinen demokratia muuttuu kliseeksi. Kansa saa äänestää kaikesta muusta jopa edustajista mutta ei saa kajota pääomien omistajiin. Tilanne muistuttaa muinaista Ateenaa ennen ajanlaskun alkua. Vapaat miehet saivat äänestää rikkaimmasta luokasta (eniten orjia omistaneet) itselleen virkamiehet ja valtion johtajat. "Proletaareilla", orjilla ei ollut äänioikeutta. Nykyisen aikakauden kapitalistiluokka elää omaa elämäänsä valtion ulkopuolella, maksaa veroja jos huvittaa, kiertää niitä jos ei löydä tuottavaa sijoitusta ja leikkii hippaleikin sijasta sotaa. Porvarillinen moraali muuttuu jakomielitautiseksi. Rahvaalta vaaditaan siveellisyyttä, lakien noudattamista, alistumista. Kohoava ja lupaava työn tuottavuuden kohoaminen katoaa jonnekin kansan ulottumattomiin.
Tuotantovoimien ja -suhteiden välinen ristiriita kasvaa ja paisuu. Maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisumahdollisuuksien edessä järjestelmä estää niiden korjaamisen. Muutos on välttämätön. Se totetuuu tietoisesti tai väkivaltaisten purkausten kautta kuten aikaisemmin on tapahtunut.
Kapitalistinen pääoma kasaantuu kapitalistien tahdosta riippumatta ja yhteiskunnallistuu samalla aikaa. Vaikka porvarilliset valtiot säätävät monopolien vastaisia lakeja, vapaan kilpailun lakeja niin pääoman logiikka on kiertää ne. Käytäntö osoittaa tilanteen tällaiseksi.
"Marxilaisuus" vallankumousoppina mullisti filosofian perinpohjin ja karisti yltään olemattomien ulkopuolisten vaikutuksen ja nosti reaalisen ihmisen historian tekijäksi. Taloudelliset tutkimukset johtivat näkemykseen tuotantovoimien ja -suhteiden vastaavuden lakiin. Mikäli tuotantosuhteet muuttuvat kehityksen jarruksi, ne muuttuvat vapaaehtoisesti tai vallankumousten kautta. Historia on vahvistanut tämänkin asettamuksen.
Yksi seikka puuttuu vielä.
Ihmiset tekevät muutoksia yhteiskuntasuhteisiin.
Taantumuksellisin porvarillinen oppi, uskonto, olettaa reaalisen maailman ulkopuolisten voimien sekaantuvan ihmisten asioihin. Asia on päinvastoin. Ihmiset luovat päässään reaalisen todellisuuden vastineeksi aineettomien henkien mailman ja joka ei olisi kulttuuri-ihmisten maailma mutta jonka olemassaoloa ei voi todistaa koska uskonnot kuvaavat sen ihmisille näkymättömäksi.
Muutoksen airut on tuotantosuhteiden joutuminen ristiriitaan tuotantovoimien kehitysedellytysten suhteen. Muutos tulee välttämättömäksi. Vanhaan tapaan ei voi hallita eivätkä kansanjoukot halua elää entiseen tapaan.
Valtaantullut omistava luokka on aina halunnut legitimoida järjestelmänsä ikuiseksi. Hallitseva luokka ei halua luopua etuoikeuksistaan. Kansanjoukot muuttavat ihmisten väliset suhteet viimekädessä. Uusi yhteiskuntaluokka kasvaa vanhan uumenissa ja ottaa vallan. Orjanomistus kaatui paitsi kapinoihin myös tuotantotavan kannattamattomuuteen. Feodaalinen maanomistus vallan perustana asettui kolmannen säädyn porvariston tavaratuotannon kehittämisen esteeksi. Talonpoikaiskapinat vauhdittivat muutosta. Ranskan vallankumouksessa tehdastyöväestö toimi porvariston tukena feodalismin kukistamiseksi. Valtaan tullut porvaristo kumosi välittömästi tehdastyöläisten yhteenliittymisoikeudet. Vapaudella tarkoitettiin pääomien omistajien vapaata toimintaa.
Marxin aikana teollisuusproletariaatti muodosti väestöstä muutamia prosentteja. Sivistyneistön pääosa muodostui rikkaiden jälkeläisistä. Marx oivalsi työväenluokan merkityksen kapitalistien vastapoolina ja että sen tehtävänä on syrjäyttää kapitalistinen tuotantotapa. Historia on vahvistanut Marxin näkemyksen täydellisesti. Palkkatyöläiset hallitsevat tuotantoa suunnittelusta tavaroiden jakeluun saakka. Mitään ei tapahdu ilman työläisten käden ja aivojen kosketusta. Kapitalistiluokka on muuttunut puhtaasti osinkoja nostavaksi luokaksi.
Marx "ennusti" senkin oikein, että palkkatyöläiset järjestäytyvät luokaksi itseään varten ja käyvät aktiivisiksi yhteiskuntaelämän osanottajiksi. Eri maissa eri tavoilla proletaarit ovat käyneet tuimia otteluita saadakseen ne poliittiset oikeudet jotka heillä nyt on. Taivaan lahjana ei mitään ole tullut.
Palkkatyöläiset hallitsevat tuotantoa alusta loppuun saakka. He luovat henkisen kulttuurin. He katsovat tulevaisuuteen ja luovat visioita paremmasta maailmasta. Kapitalismin uumenissa kasvaa uuden tuotantotavan siemenet ja tekijät.
Marxia on sekin, että kapitalismin jälkeen on mahdollista lakkauttaa luokkayhteiskunta, ihmisten jako omistaviin ja omistamattomiin, etuoikeutettuihin ja alistettuihin, "hyväntekijöihin" ja saamattomiin loisiin. Palkkatyöläisten leimaaminen loisiksi on suuresti lisääntynyt porvarillisessa ideologiassa. Se heijastaa hallitsevan porvariston moraalista rappiota, kyvyttömyyttä nähdä todellisten ongelmien syihin. Propaganda mahdollistaa rajutkin otteet palkkatyöläisten suhteen ja jotka mm. Suomessa ovat osittain menossa. Loisideologian avulla syyllistetään palkkatyöläiset kapitalistien kyvyttömyydestä vastata kansallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin.
Työväenluokan hallussa on maailman valtatiet. Mitään ei tapahdu ilman sitä. Marx sanoi oikein siinä, että työväenluokka on kapitalismin "haudankaivaja". Työväenluokan tehtävä on poistaa luokkayhteiskunta ja muodostaa vapaiden kansalaisten kansalaisyhteiskunta.
Karl Marx: Älkää tyytykö pelkästään selittämään maailmaa. Muuttakaa sitä.
Sadat miljoonat työtätekevät ja sivistyneistön edustajat ovat yhtyneet teesiin. Vasta poliittisen työväenliikkeen syntymisen seurauksena mm. ääni- ja vaalioikeus saapui työläisten ja naisten ulottuville. Sosialistinen työväenliike toimi eturintamassa porvariston vastustaessa uudistusta viimeiseen saakka. Keskimäärin yleinen äänioikeus on vallinnut alle sata vuotta. Useimmassa Euroopan valtiossa äänioikeus vahvistui vasta toisen maailmansodan jälkeen. Samoin Yhdysvalloissa. Ylevistä julistuksista riippumatta valitettavavsti näin on.
Valkoisessa Suomessa vallitsi muodollinen äänioikeus mutta ehdokasoikeus oli rajoitettu. Tappio natsien rinnalla sodassa mahdollisti työväenliikkeen esiintymisen valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa.
Marxin ja Engelsin toimesta parituhatvuotinen filosofisen materialismin kehitys sai eheän opin sisällön. Olemisen ja materian olemuksen yhteyteen liitettiin ajattelun lait. Henkinen on olemassa ja se esiintyy tajunnan muodossa. Tajunta heijastaa mitäpä muutakaan kuin vallitsevaa ympärillämme olevaa todellisuutta. Suurimman idealistifilosofin Hegelin oppi on Marxin mukaan nurinpäinkäännettyä materialismia. Hegelin tuotannossa maailmanhenki edustaa kaikkialla läsnäolevaa ja ikuisesti liikkuvaa materiaa. Yksijumalaisten uskontojen jumalissa uskovat palvovat käytännössä materiaalista maailmaa ja asettavat sille toiveitaan. Lopulta ihmisten oma toiminta vaikuttaa ympäristöömme joko hyvin tai huonosti. Luonto ja materia ovat olemassa tajunnasta riippumatta ja toimivat omien sääntöjensä mukaisesti. Ihmisen tehtävä on tutkia ympäristöä, saada selville sen toimintasaloja, käyttää luontoa hyväksi mutta samalla olla "loukkaamatta" luonnossa vaikuttavaa kiertokulkua.
Kansantaloudessa 1 700 luvun tutkijat olivat lähellä Marxin Pääomaa. Marx ja sittemmin Engels saattoivat rakentaa tavaratuotannon lainalaisuudet koko kiertokulun osalta yhdeksi kokonaisuudeksi. He ratkaisivat arvoituksen voiton lähteestä. Jos työläiset ja omistajat saisivat tulonsa työnsä arvon mukaisesti, voittoa ei voisi syntyä. Tuotanto olisi itsekannattava. Koska omistajat saavat voittoa ainoa mahdollisuus on saada se palkkatyöstä. Pääoma I:n todisteluketju on kumoamaton. Tämä ei poista sitä etteikö työläisenkin elintaso voisi kohota sen oman toiminnan johdosta, järjestäytymisen johdosta, uskalluksesta vaatia jotain työnsä tuloksista.
Marx eikä kukaan muukaan ole siten suurmies. Kaikessa tieteessä yhteiskunnallinen tietoisuus kehittyy hitaasti ja kasaantuu. Tutkijat vuorollaan tuovat jotain uutta lisää. Tietyssä solmukohdassa pieni oivallus saavuttaa suuret mittasuhteet ja tutkijaa ylistetään. Kaikki kunnia yksilöille, kopernicuksille, einsteineille, marxeille. Tieteellisen läpimurron kohdalla yksilö palkitaan maineella.
Nykyisin tieteessä on suuret tutkijaryhmät. Yleensä läpimurron kohdalla ryhmän johtaja palkitaan ja arvostetaan vaikka saavutus on suuren joukon vuosien tutkimuksen tulos.
Nykyään vielä vähemmän kuin ennen yksilö yksin omine välineineen tekee suuria löytöjä. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja niiden nimen kautta tuodaan esiin uusia seikkoja. Joukon voima tutkimuksessa on suurempi kuin yksilöiden summa. Sama pätee yhteiskuntaan. Yksilötyöläinen jää ruikuttajaksi työehtojen parantamisvaatimuksessa mutta joukon toiminta muuttaa maailmaa.
Työväenluokka. Tuotannon yhteiskunnallistuminen.
Marx ja Engels osoittivat taloudellisten tutkimusten perusteella kuinka kapitalismi synnyttää sellaisen tuotantovoimien yhteiskunnallistumisen asteen jolloin yksityisomistuksesta tulee tuotantovoimien edelleenkehittämisen kahle. Yhteiskunnallistuminen luo myös sen voiman, työväenluokan, kapitalismin kumoutumisen ehdon.
Kapitalismi ei kumoudu sen sisäisen logiikan seurauksena itsestään. Maailma muuttuu ihmisten käytännöllis-kriittisen toiminnan seurauksena.
Kapitalismi ilmeisesti "haistaa" talouspoliittisen kriisin järjestelmäluonteen ja yrittää estää sitä lietsomalla sotaa. Liikapääomien hävittämisellä sodan avulla. Sotavarustelu yksin ei riitä. Sodan avulla ylijäämät imettäisiin kuiviin ja kapitalistinen yrityskilpailu saisi joksikin aikaa uutta kehitysvoimaa. Sota on palkkatyöläiselle kaikkein kurjin olotila.
Maailman työläisten tulisi voimistaa rauhaliikkeitä ja nopeasti. Esimerkiksi Itämerellä alkaa olla sotakalustoa niin, ettei sinne kohta siviilialukset sovi sekaan.
Työväenluokan luokkatietoisuus kehittyy sen oman toiminnan puitteissa, luokan ja yhteiskunnan kokonaisetujen puitteissa. Edistys vaati 1 800 luvulla yleistä äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta, joka silloin oli varallisuuteen sidottu niin työväenliike asetti rohkeasti tunnuksen myös naisten äänioikeudesta. Porvarien vastustuksesta huolimatta uudistukset toteutuivat. Työväenluokan oikeus perustaa omia järjestöjä ja puolueita oli aikanaan yleisesti kielletty. Tänään esiintyy voimakasta porvaillista propagandaa ammattiliittojen oikeuksien rajoittamisen puolesta ja hanke suuntautuu koko työväenluokkaa vastaan.
Työväenluokan tehtävä on puolustaa hyviä aikaisempia saavutuksia mutta esittää myös tulevaa edistystä merkitseviä teesejä. Työajan reilu lyhentäminen tulee entistä ajankohtaisemmaksi. Se tulisi esittää sodan vaihtoehtona. Sijoitetaan ylijäämäpääomia työajan lyhentämiseen ansiotasoa alentamatta. Tuottavuuden kohoaminen sen toteutumisen jälkeen tapahtuu väistämättä.
Luokkatietoisuus syntyy toiminnassa luokka- ja yhteiskunnan kokonaisetujen puolesta toimimisessa.
Saattaa olla, että kapitalismi elää murroskautta. Murroskautta siten että yhteiskunnallistet vallankumoukselliset muutokset olisivat välttämättömiä. Rahan vallasta tulisi siirtyä ihmisten valtaan ja se merkitsisi harppausta demokratian laajentamisessa. Tietyllä tapaa lähestyy tilanne, jossa kansanjoukot eivät voi elää entiseen tapaan ja porvarillinen politiikka yrittää reivata tilannetta kohti menneisyyttä. Sitä tilaa kohti jossa työläisten kansalaisoikeudet olivat paljon kapeammat.
Tuleeko maailman valtiaaksi rikkaiden miljardöörien yksi prosentti vai laajeneeko demokratia rauhan ja siviilituotannon maailmaa kohti.
Naisen asema.
Se on yhteydessä perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperään. Aiheesta on Engelsin aina ajankohtaisessa kirjassa selventävä esitys sen ohella kuin sosiaalisen yhteisön kehitys johti omaisuuksien syntymiseen ja ihmisten eriarvoistumiseen.
Alkuyhteisössä ihmiset olivat tasa-arvoisia ja sukupuolessa vaikuttivat vain biologiset erot. Omaisuuksien karttumisen myötä nainen jäi luonnollista tietä alempiarvoikseksi. Miehet sotivat, ottivat orjia ja sotasaalista, kävivät kauppaa jne.,. Tulot tulivat sille kuka niitä oli hankkinut. Se kirjattiin lakeihin. Hammurabin laki ja raamatussa Mooseksen laki vahvistavat naisen alisteisen aseman ja saivat jumalallisen valtuutuksen ilmauksen. Kun aikaisemmin suku oli ns. perhe niin sukuyhteisön hajoamisen tilalle tuli perhe. Naisen asema muuttui vapaasta yhteisön päätöksiin vaikuttavasta persoonasta miehelle alisteiseksi kodin hoitajaksi. Aviosta tuli ns. kauppa-avio. Eron varalle (vaati miehen hyväksymisen, nainen ei voinut erota) laadittiin säädös mitä nainen saa eron tullessa ja sillä varmistettiin miehen omaisuuden pysyminen ja siirtyminen omalle pojalle. Samalla naiselta vaadittiin ehdotonta "siveyttä".
Kristinusko vahvisti esivallan ylivallan ja myös miehen vallan. Varsinkin varakkaissa piireissä kauppa-avio jatkui ja jatkuu edelleen. Se hoidetaan avioehtosopimuksella. Kristinusko meni suhteessa pidemmällekin kuin ns. pakanauskonnot. Vihkimsen jälkeen ero-oikeus mitätöitiin. Tämä johti kristilliseen kaksinaismoraaliin. Miehet hakivat lemmenleikkejä muualta kun taas naisen oli siedettävä mitä vain.
Suomessa vasta 1 800 luvun lopulla nainen sai avioon tullessa pitää varansa ja omaisuutensa. Siinä sosialisti Minna Cantin kirjallisuus edisti naisen vapautumista.
Kun mainostetaan helleenisen Kreikan demokratiaa läntisen demokratian esikuvana, niin nainen ei saanut äänestää kansankokouksessa. Vain vapaat miehet saivat äänestää rikkaista virkamiehiä. Työläiset ts. orjat olivat järjestäytymisen ja äänioikeuden ulkopuolella.
Rikosoikeudessa avioerot ja omaisuusriidat ovat merkittävä juristeja ja tuomioistuimia työllistävä touhu.
Naisen aseman kehitys on nähtävissä selvästi omaisuuksien syntymisen ja valtion mukana. Suomesta voidaan todeta että vasta viime sotien jälkeen naisen ihmisoikeudet lähentyivät miesten oikeuksia. Nainen saapui työelämään ja poliittiseen toimintaan.
Marxilainen työväenliike on uranuurtaja naisen vapauttamisessa "kahleistaan". 100 vuotta sitten kristilliset piirit vaahtosivat maailmanloppua naisen avioero- ja äänioikeutta vaatimista vastaan. Se oli, oli todella, raamatun vastainen toimi.
Lähdekirja historiallisesta naisen aseman kehityksestä.
Friedrich Engels: Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä.
Teos on perustutkimus. Monet myöhemmät tutkimukset vahvistaneet ja tarkentaneet kirjassa esitettyä.
Kirjanen edustaa myös mielenkiintoisesti demokratiakäsitettä muutenkin kuin kaiken (moskankin) sanomisen oikeutena.
TIETOPALVELUMESTARIT000
24.10.2016 19:01
UUSI
KERHOPALVELUMESTARIT
24.10.2016 18:56
Oletteko Te Toveri ja Porvari Extyökkäri Todella Viisas Mies ja Yrittäjänero?
Voin todeta ainakin sen asian, että Te ette varmaankaan tunne sellaista kuviota, että jos väittää jotain kuten esimerkiksi jotain sellaista, että AY-liike on vain ja ainoastaan syyllinen siihen asiaan, että SUOMI-valtiossa on nyt tällä hetkellä JÄTTITYÖTTÖMYYS, niin tämä vaatisi todella myös vastauksen etsimistä MIKSI-kysymykseen.
Niin ja ME nyt totesimme jotain sellaista, että voihan myös vähän tyhmänsekainen KULKURI ja KATUNARRI (STAMPS et STREET FOOLS) väittää kaikenlaista varsinkin sitä toisenlaista Työttömyysasiassa. Nyt ainakin eräs kulkuri väittää jotain sellaista, että pääsääntöisesti TYÖTTÖMYYS johtuu siitä asiasta, josta ME voimme käyttää sanontaa: Ostovoimaista kysyntää on liian vähän. Nyt ME voimme kysyä sitä, että mistä kaikista tekijöistä Ostovoiminen KYSYNTÄ voisi kehkeytyä. Onko Teille Arvoisat Toverit ja Porvarit tulleet mieleenne se asia, että Palkkakuviolla on kaksisuuntainen merkitys Elinkeinoelämässä siis PALKKA on kustannustekijä Yksittäisessä Yrityksessa, mutta PALKKA on myös Ostovoimainen KYSYNTÄTEKIJÄ Talouselämän kuvioissa?
Mitä Te Toveri Extyökkäri haluatte sanoa yllä tarinoidusta siis siitä, että Yrityksen kannalta arvioiden PALKKA ei ole vain KUSTANNUS yksittäisessä Liikelaitoksessa tai yrityksessä vaan PALKKA on myös Yksittäisen Yrityksen kannalta arvioituna yhtä kuin MARKKINAKYSYNTÄ? Onko Tosi Kovan Porvarineron vaikeata tajuta ja ymmärtää yllä kerrottua ajatelmaa? Onkohan nyt yllä olevassa kyseessä jotain sellaista kuin Marxilainen Filosofia ja Sosiologia, Marxilainen Arkeologia ja FILOSOFIA sekä Marxilainen Filosofia ja SEMOLOGIA?
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Vastaa alkuperäiseen viestiin
Mitä tarkoittaa Materialistinen Filosofia LD?
HEI! Miten todella ns. Porvarisankarit haluavat oman USKONTO-asiansa pelastaa siis Uusklassinen Talousoppi eli Odotuksilla Täydennetty KlASSIKKOMALLI eli MONETARISMI rs:n?
Mehän ilmeisesti tiedäämme sen asian olevan totta, että Uusklassinen Talousoppi eli VALTAVIRTA romahtaa jo heti kättelyssä Logiikka- ja Realismitestissä Arvoisat Porvarit. Miksi ovat näreet ja aidan seipäät siten kuin tarinoin, niin MIKSI todella?
Mehän tiedämme ilmeisesti sen asian, että Uusklassinen Talousoppi perustuu ja pohjautuu KLASSIKKOMALLI rs:ään mutta kuitenkin Odotuksilla täydennettynä. Niin ja nyt Klassikkomallin keskeiset odotukset ovat seuraavat: IDENTTISYYSOLETUS C:n ja Q:n suteen; Vallitsee TÄYDELLINEN INFORMAATIO; Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta; Kunkin alan yritysten tuottamat ja valmistamat Hyödykkeet ovat keskenään täysin homogeenisiä eli Yhteneväisiä; Vallitsee TÄYSTYÖLLISYYSTASAPAINO, joten kaikki, jotka hauavat tehdä työtä, niin saavat sitä.
Niin ja nyt kysyn: Mitkä Klassikkomallin oletukset kestävät romahtamatta Realismitestissä Arvoisat Porvarisankarit kuten Totiset Toverit ja Vastaavat? Mitä esimerkiksi Porvarillisen Vallankumouksen Iskutaistelijat ehkä haluavat vastata?
Nyt me voimme vielä kysyä sitä, että kestääkö Uusklassinen Talousoppi eli VALTAVIRTA edes Logiikkatestiä, sillä mehän tiedämme sen asian olevan totta, että Uusklassinen Talousoppi romahtaa jo heti kättelyssä IDENTTISYYSOLETUS C:n ja Q:n suhteen kohdalla. Niin ja ME tiedämme myös sen asian olevan totta, että Klassikkomalli rs:n toinen nimi on ns. Täydellisen Kilpailun Malli.
Voiko enää sellainen Talousjärjestelmäteoria toimia loogisesti, jos Täydellisyyteen otetaan mukaan epätäydellisyyttä kuvaava sana ODOTUKSET? Miten sama TEORIA voi toimia hetkellä t1 Täydellisesti ja samalla hetkellä t1 Epätäydellisesti Arvoisat Porvarisankarit?
Niin ja nyt me voimme kehitellä sellaisen Lauselogiikkakaavan kuin eiA ja A, ja joka on aina loogisen Totuusteorian mukaan EPÄTOSI, kun taas kaava eiA tai A on aina TOSI, joten se siitä asiasta. Miten ovat nyt asiat ja asian haarat Arvoisat Porvarisankarit?(Huomaatte kai sen, että en käytä sanaa PORVARILOINEN, vaikka TE iskutaistelijat käytätte aina sanaa KOMULOINEN meistä KOMUT ja SOSSUT rs:stä.)
Me voimme vielä todeta sen asian, että Materialistinen Historiakäsitys LD ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD kestää romahtamatta sekä Logiikkatestin että Realismitestin. Miksi ovat asiat siten kuin tarinoin? Me voimme todistaa väitteemme oikeaksi jo sillä, jos pystymme osoittamaan sen asian olevan totta, että TELLUS-planeetan Elinkeinoelämän yritykset ovat Epäidenttisiä, koska on olemassa Kioskitason yrityksiä, Pieniä, Keskisuuria, Suuria ja Jättisuuria Yrityksiä sekä vielä Monikansallisia Jättisuuria Yritysryppäitä. Mehän Arvoisat Porvarisankarit tiedämme vielä sen, että ei torikauppiaidenkaan keskuudesta löydy kahta sellaista yritystä, joissa C ja Q olisivat edes Suurin Piirteinkään yhtä suuria. Niin ja nyt C tarkoittaa kustannuksia jotain aikayksikköä tai vastaavaa kohden, kun taas Q tarkoittaa valmistusmäärää jotain aikayksikköä tai vastaava
Marxilaisuus on luova oppi.
Marxilaisuudessa (kommunismin oppi) korostuu ihmisen luovuus ja itseluomisen näkemys. Ihminen itse on ajatteleva ja luova olento. Suuret ihmisjoukot liittymällä yhteen saavat aikaiseksi suuria asioita. Hyvässä että pahassa.
Porvarillisuus painottaa yksilöitä itseisarvona. Suurmiehet, supersankarit olisivat historian tekijöitä kansanjoukkojen katsellessa sivusta. Lisäksi porvarillisuus arvioi ihmistä paremmusjärjestyksessä sen johdosta kuka enemmän saa kerättyä omaisuutta. Raha ratkaisee. Porvarillisuus hakee inhimillisyyden käyttövoimaa ihmiskunnan ulkopuolelta abstraktioista, olemattomista jumalista, vaistoista tai peräti eläimellisestä perinnöstä. Darvinin luonnonvalintaoppia vääristellään vahvimman opiksi kun Darwinin luononvalintateorian ydin on sopeutuminen. Porvarillisuus on ehkä esitetty kärjistetysti mutta palstaporvaritkin esiintyvät mainitunkaltaisesti.
Ihmiset elävät kuitenkin yhteisöissä ja toimivat olemisen ehdoilla riippumatta uskomuksistaan. Marxilaisuus laajensi ihmisyyden käsitykset työprosessiin ja valtiorakennukseen ja se oli vallankumouksellisuutta aikanaan. Marxilaisuus toi käsitteen kansalaisyhteiskunta ilman omistuksen tuomaa eriarvoisuutta. Luovuus yhdistetään "itsensä tekemiseksi" yhteiskunnan tekemisessä. Aikaisemmin valta ja kansa olivat kaksi eri asiaa. Johtajat ja johdetut olivat ikäänkuin eri rotua.
Luovuus liittyy tietoisuuteen ja yhteiskunnallisen tietoisuuden kasvamiseen. Ei riitä vanhan kertaaminen vaan ihmisille on luotava mahdollisuudet kehittyä ja luoda uutta. Käytännöllinen tapahtuma toteutuu sekä yhteiskunnassa että yksilön päässä.
Demareista on usein sanottu, että puolueen seinät ja katto ovat rajattomat. Sinne sopiikin oikeistolaisista jopa marxilaisiin saakka väkeä. Viimemainittuja vähemmän eikä yhtään johtopaikoilla. Marxilaisuus avartaa ihmismielen pohtimaan syntyjä syviä olemisesta ja materiasta käsin. Tapahtuvien prosessien mahdollisimman oikeellinen ymmärtäminen edesauttaa luovan ja tasapainoisen ihmisen ilmaantumista.
Kannatatteko Te Toveri S.partakus nyt Marxismi-Leninismin Yhteiskuntatiede ja Filosofia rs:ää vai kuitenkin Marxilainen Revisionismi LD rs:ää, niin kumpaa todella? Niin ja nyt Marxilainen Revisionismi LD rs:n alaosastot ovat Marxilainen Filosofia ja Sosiologia, Marxilainen Arkeologia ja POLITOLOGIA sekä Marxilainen Filosofia ja SEMOLOGIA sekä nyt vielä LUONNON DIALEKTIIKKA LD ja DIALECTICA NATURALIS LD rs. Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä Toverien ja Porvarien kaikkien erikoisalojen Ihantolapäreet, niin miten todella? Me voimme vielä sanoa sen, että POLITOLOGIA NOVA pitää sisällään myös seuraavan kaltaisen kehitelmän: POLIPOLI eli AVOIN RENGAS, OLIGOPOLI eli PUOLIAVOIN RENGAS ja MONOPOLI eli SULJETTU RENGAS. Nyt on HYVÄ KYSYMYS sellainen, että mikä RENGASTEORIA rs:n osa-alue kuvaa hyvin sitä tilannetta, joka SUOMI-valtiossa ja laajemmin TELLUS-planeetalla vallitsee ja on vielä kaikesta huolimatta arkipäivää.
Vapaudesta.
Engels on todennut Marxin haudalla Karlin olleen ennenkaikkea kumousmies. Marxin toiminta tähtäsi kapitalistisen yhteiskunnan ja sen luomien valtiolaitosten kumoamiseksi ja proletariaatin vapauttamiseksi.
Vapauden ajatus kulkee Marxin tuotannossa punaisena lankana. Marx etsi (Engels myös) vapautusta luokkayhteiskunnasta, palkkatyöstä, omistukselle perustuvista hierarkioista ja porvarillisesta valtiosta. Niistä kahleista jotka typistävät ihmisen lajiominaisia mahdollisuuksia rahan ja omaisuuden ympärille. Itsensä toteuttaminen on päämäärä sinänsä ja se voi toteutua luokattomassa yhteiskunnassa, vapaiden kansalaisten kansalaisyhteiskunnassa.
Parhainkin porvarillisen demokratian valtio on sittenkin pääoman vanki ja joka vääristää ihmisen tietoisuutta tehtävistään ja mahdollisuuksistaan.
Vapaudesta.
Vapaus on luokkayhteiskuntaan nähden demokratian laajentumista. Sitä ei voi jättää pelkästään parlamenttien käsiin. Sen tulee olla paikallista ja kattaa kaikki yhteiskunnalliset instituutiot, myös talouselämän jossa valta on nyt kapitalistien käsissä. Vapaus on jotain toista kuin porvarillinen individualismi ja on irti yksityisomistuksesta. Ihmisen lajiolemuksellinen luonne mahdollistaa yksilön syntymisen ja kehittynmisen. Jokaisen yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys.
Marx on tuhannesti oikeassa. Muutamien ökyrikkaiden olemuksen vuoksi kokonainen kulttuuri vääristyy yksityisomistuksen laillistamisen propagandaksi. Siveellisyys ja moraali arvioidaan omaisuuksien perusteella. Ja mikä pahinta; ideologia on syöpynyt myös palkkatyöläisten veriin, jossa he huomaamattaan hyväksyvät mammonan jumalaksi ja hyveeksi. Yksilöllisen individualismin aate tähtää tunnustaa miljardööri ja työtön yhtäläiseksi ja samanveroisisksi lähtökohdiltaan. Jos yhdenvertaisuus ei toteudu niin työtön leimautuu väistämättä saamattomaksi loiseksi ja saa tyytyä osaansa.
Palstalla joku pienyrittäjä levittää tätä ökyrikkaiden ideologiaa jopa syyttämällä työläisten puolustusjärjestöä ammattiliittoja työttömyyden synnyttäjäksi.
Marx nimitti sitä itsevieraantumiseksi. Työläinen erotetaan tuotantovälineistä - työläinen vieraantuu todelisuudesta niin että ei toisin osaa kuvitellakaan.
Ihminen on vapaa kun ei alista toista henkisesti eikä taloudellisesti ja silloin kunkin kyvyt ja tarmo pääsevät kukoistukseen.
Kaikesta huolimatta, kapitalismin rahanahneuden aatteesta huolimatta kansalaiset tekevät monella saralla pyyteetöntä yleishyödyllistä työtä yhteiskunnalle. Auttavat heikkoja ja kasvavat ohessa itsekin.
2000-luvun sosialismi.
Tämä vuosisata on käänteentekevä aikakausi ihmiskunnan historiassa.
Viime vuosisadalla tapahtui historiallinen mullistus yhteiskuntakehityksessä. Työväenliikkeestä ja sosialismista tuli kansainväliselle kapitalismille krooninen päänsärky. Monet porvarit nukkuvat vieläkin huonosti. He säpsähtävät hereille ja pohtivat mikä valtio tänään aukoo uusia uria. Kapitalismi synnytti katalan fasismin, hirmuhallinnon, maailman ainoan sosialismin tuhoamiseksi. Tapahtuikin toisin. Maailman demokraattinen porvaristo liittoutui NL:n sosialismin kanssa fasismin ja sen liittolaisten lyömiseksi. Sosialismin vaikutusvalta ulottui kaikkialle.
Lähinnä NL:n ongelmat toivat työväenliikkeelle takapakkia. NL:oon sidoksissa ollut sosialismi koki tappion. Merkitsikö se työväenliikkeen kuolemaa! Käytäntö näyttää ettei merkinnyt. Valtaan jäänyt työväenliike peruutti valtiomonopolistiseen kapitalismiin. Samalla aikaa kun kapitalismi ilkkui Venäjän ympärillä, maailmalla kaikilla mantereilla eteni demokraattinen antikapitalistinen suuntaus. Läntinen kapitalismi ollen valtansa kukkuloilla rypee kriisistä toiseen. Kansanjoukkojen elinehtoja leikataan laajalla rintamalla tilanteessa jossa tuottavuus kohoaa aikaisempaa nopeammin. Läntinen kapitalismi olematta siviilituotannon kehittäjä kulkee natonsa turvin sodasta toiseen.
Kapitalismi on myös synnyttänyt 25 vuoden aikana merkittävästi maailmallista tuotannon yhteiskunnallistumista, vastoin tahtoaan pääoman logiikan sanelemana. Se näkyy taloudellisen yhteistyön liittojen etenemisenä. Prosessi etenee kaikilla mantereilla riippumatta siitä kuinka onnistuneita ne ovat olleet. Marxin ennakkonäkemys maailman muuttumista yhdeksi markkina-alueeksi etenee suurin harppauksin. Läntinen, lähinnä natokapitalismi, on putoamassa kehityksen johtavasta roolista. Se putoaakin ellei lopeta sotaisuuttaan.
Miten 1990 luvun jälkeisen murrokset vaikuttavat sosialismin näköaloihin. Mikä on muuttunut ja mikä on ennallaan. On selvää että vuosi 1 917 ja tuleva vuosi 2 017 ovat erilaisia. Maailmantilanne on erilainen.
2000-luvun sosialismi.
Vuonna 1 917 syntyi maailman ensimmäinen työväenvalta ja kesti 70 vuotta. Toisen maailmansodan jälkeen sosialismin rakennustyö eteni vauhdilla. Kapitalisteilla tuli hätä käteen. Yöunet menivät. Kapitalistien siirtomaajärjestelmä romahti sosialismin paineen alla. Kapitalistiluokka joutui perääntymään vaikka ulkoistikin sotatoimensa yhteisen natoarmeijan alle. Maailman työväenluokka järjesti ennennäkemättömän solidaarisuusliikkeen sorrettujen kansojen vapaustaistelun hyväksi. Tänä päivänä kehittynyt kapitalismi ulkoistaa sotiensa seuraukset mm. Turkin hoidettavaksi. Maahan ohjataan natosotien pakolaisia, jossa rakennetaan uskonnollista diktatuuria.
Vuonna 1991 NL:n ympärille rakentunut sosialismi tuhoutui. Se oli merkittävä takaisku maailman työväenluokalle. Monissa muissa sosialismia rakentavissa maissa peräännyttiin valtiomonopolistiseen kapitalismiin järjestyneesti. Näistä Kiina on vahvin ja ohittaa teollisuustuotannossa kohta USA:n tuotannon. Kiina hallitsee korkeaa tekniikkaa eikä sitä mahdolliset pakotteet kaataisi.
Kapitalismi sai näennäisesti voiton sosialismista. Muutama vuosi kului ja teollistunut kapitalismi ajautui krooniseen talouskriisiin. Palkkatyöläisiin ja työväenliikkeeseen kohdistui hyökkäys. Talous rypee useassa maassa, rikkaat rikastuvat ja vastapainoksi työttömyys kasvaa.
Kolmannessa maailmassa USA:n eteläpuolisessa Amerikassa ja Afrikassa syntyy laajoja antikapitalistisia liittoumia valtioiden sisällä ja niiden kesken. Tekeillä on lännen maailmankaupan ja pankkilaitosten ohi meneviä järjestelmiä. Naton sodat synnyttävät monissa maissa epäluuloa läntiseen "laillisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen". Mikäli kehittyvät maat ottavat rahan arvon mittariksi muun kuin dollarin maailmantilanne muuttuu kertaheitolla. Läntinen velkatalous ajautuisi yhä syvempään kriisiin.
Natosotaisuus ja asekalistelu mm. Euroopassa ovat heijastusta voimasuhteiden muutoksesta maailmalla. EU voisi korjata tilannetta irtautumalla USA:n napanuorasta ja ryhtymällä reiluun tavaranvaihtoon maailmankaupassa.
Tieteellistekninen taso antaisi mahdollisuuden ratkaista monia maailmanlaajuisia ongelmia ja edistää työtätekevien elinehtoja. Ensimmäinen ehto on sotien minimoiminen. Tapelkoot herrat keskenään mutta älköön sekoittako palkkatyöläisiä riitoihinsa.
Voittiko kapitalismi todella vai!
Edistikö sosialimin kriisi maailman talouden vakautumista tai rauhantilan saapumista. Tuliko sosialismin vaikeuksien takaa rauhallinen ja turvallinen maailma. Onko varmaa että vielä 10 vuoden kuluttua työväenliike ammattiliittoinen saa olla ja toimia? Kapitalismissa näyttää olevan yleinen diktatorinen kehitys vallalla. Se on seurausta oligarkkikapitalismin syntymisestä.
Mielestäni kapitalismi ei voittanut mitään. Työväenluokka menetti paljon maailmanlaajuisesti.
Eloonjäämisongelma.
Sosialismin välttämättömyys. Sääntelyn välttämättömyys.
Marxia: Kapitalismi on kasaantumista kasaantumisen vuoksi, tuotanto tuotannon vuoksi. Näin porvarillinen talousoppi ilmaisi yksityisomistuksen historiallisen tehävän. Samalla ihminen vieraantui työstään ja tuotteista. Se on merkinnyt ihmisen vieraantumista myös luonnosta. Marxin käsite itsevieraantumisesta lyhykäisesti.
Käytäntö on vahvistanut teesit oikeiksi. Hallituksen perustelut työllisyyden lisäämiseksi ovat esineellisiä perusteluja. Työtöntä ei nähdä ihmisenä. Työtön pitää itsekin itseään ulkopuolisena. Esine, työläinen, tulee pakottaa työhön vaikka työtä ei ole. Toiseksi työn tuottavuus mahdollistaisi työajan lyhentämisen mutta porvariston ideologia on päinvastainen.
Luonnon raiskaaminen, kasautuminen ja henkiinjäämiskysymys on kapitalismissa tapetilla. Jo monena vuotena luontoa on "hyödynnetty" enemmän kuin sen uusiutuminen vaatisi. Oligarkkikapitalismi purkaisi sääntelyä ja se merkitsisi luonnon antimien loppumista nopeasti. Luonnon kestokyky on äärirajoilla. Oligarkismi on varassa johtaa uudelleen fasismiin ja heidän jälkeensä tulisi "vedenpaisumus". Toinen vaarallinen suunta on ilmaston ja muun luonnon saastuminen.
Välihuomautus: Kapitalismin idea, jatkuva kasvu, on tiensä päässä. Maailma tavitsee kerrassaan toisenlaisen idean.
Muutama huomio.
Maailma tarvitsee 2 000 sosialismin ja jossa keskiössä on ihminen. Ihmisen elinehdot. Kaikkien ihmisten elinehdot. On selvää että sota ja sota-asetuotanto ei kuulu kuvioon.
2 000 luvun sosialismi perusperiaatteessa, työläisen vapautus pääoman ikeestä, on sama kuin 1 917 Venäjän Lokakuun vallankumoukseessa. Irti etenevästä harvainvallasta ja maailman uudistaminen vapaiden kansalaisten kansalaisyhteiskunnaksi.
Rauhanliike on ollut kateissa. Natokapitalismi on saanut huseerata rauhassa ja kyennyt saamaan muutamille sotatoimilleen YK:n hyväksynnän. Kommunistien tulisi kaikilla foorumeilla esiintyä kollektiivisen maailmanlaajuisen uuden järjestyksen puolesta jossa sota on poissuljettu keino kaupan jatkeena. Sen jälkeen aseistariisunta tapahtuisi yhtäläisesti kaikilla matereilla.
Siviilituotanto ja sota vastakkain ja silmäys viimeisen parin vuosikymmenen sotiin avaa kyllä ihmisten silmät.
Pakolaiskeskustelu on suunnattava uudelle uralle. Mustat porvarit ovat vallanneet foorumin väitteellä että pakolaiset syövät kanta-asukkaiden leivät. Lähinnä natomaiden sodat ovat ovat raunioittaneet useita maita ja synnyttäneet ennennäkemättömän pakolaistulvan. Porvarit, lähinnä perussuomalaiset, vaikenevat pakolaisuuden syistä ja keskittyvät seurauksiin kielteisesti.
Tämän vuosituhannen sosialismi.
Kapitalismi voi elää vain jatkuvan kasvun turvin. Siihen liittyy myös pääomien kasaantuminen. Yhä harvemmat omistavat yhä enemmän. Seurauksena näkyy suurtyöttömyys ja yritysrikollisuuden kasvu (veronkierto, finanssikeinottelu, yritysvakoilu ja sotatarviketuotanto).
Maailman luonnonvarat eivät kestä jatkuvaa kasvua. Sääntelyä tarvitaan. Uusliberalismin pääteesi "sääntelyn purkaminen" tuottaa uutta sääntelyä ja se kohdistuu finanssiylimystön etujen turvaamiseksi. Näin tapahtuu Sipilän hallituksenkin toimesta suurista puheista riippumatta.
Maailma tarvitsee ensinnäkin sellaisen maapallon jossa voi elää. Sotien sijasta toimet tulee kohdistaa maailman säilyttämiseksi elinkelpoisena.
Taloudellisen kasvun sijasta tulee kohdistaa huomio henkiseen kasvuun. Työaikaa tulee lyhentää, kulttuuria ja palveluja kehittää. Tulee toimia jokseenkin toisin kuin istuva hallitus tekee. Tutkimukseen ja koulutukseen tulee satsata entistä enemmän. Myös yleissivistykselliseen. Maapallon elinkyvyn säilyttämisessä riittää tutkittavaa ja tuottamista.
Pääomien omistajat tulee saada verolle. Näin voidaan sanoa, koska veronkierto on mittavaa ja maailmanlaajuista.
Kapitalismin rajojen puitteissa tehtävä on mahdoton. Oligarkkikapitalismia ei kiinnosta yleinen kokonaisuus ellei se tuota voittoa. Kapitalismin sisältä ponnistaakin kansainvälisiä yleishyödyllisiä kansainvälisiä järjestöjä. Niiden ääni ja vaikutusvalta kasvaa ohi sotauhojen ja sitä vastaan. Kapitalismin sisimmistä organisaatioista nousee rohkeita paljastajia. Ne kertovat merkittävillä seikoilla kapialismin moraalittomuudesta jopa toisiaan kohtaan. Internet palvelee yhä enemmän totuutta ja oikeudenmukaisuutta vaikka alkuun siinä pääsi liikkeelle niin sanotusti oligarkkien trollit.
Sanalla sanoen kapitalismi samalla kun kehittyy harvainvaltaisen oligarkismin suuntaan niin rinnalle rynnistää vapaan kansalaisyhteiskunna airuet ja jossa kansalaisia ei nimetellä loisiksi.
On jokseenkin selvää ettei kapitalismi voi hoitaa mainittuja suuria tehtäviä. Uusi kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen järjestys on välttämätön.
Maailma ei ole yksitoikkoinen. Jokaiselle kansalaiselle on tehtäviä toimissa paremman maailman puolesta.
Sotaisuus koituu koituu kapitalismin tuhoksi. Porvarillinen ideologia sisältää sodan leivän syöntiin verrattavana ominaisuutena. Ulkopolitiikka rakennetaan aseellisen uhan varaan.
Reaalisosialismia parjattiin rajoituksista, monin paikoin oikeutetustikin. Nykyaikainen kapitalismi laatii konkreettisia muureja rajoilleen. Vapaa matkustus on kyseenalainen. Kansalaisvakoilu ei koskaan ja missään ole mittasuhteiltaan ollut nykyisenkaltaista. Kaikilla "rauhaa rakastavilla valtioilla" on toisilta kohdistuvat uhkakuvat.
Yhtälö on yksinkertainen. Kaiken takana on porvarillinen yksityisomistus. Pääristiriidat syntyvät pääomien omistajien keskinäisestä kilpataiustelusta eikä yhden tai miljoonien ihmisten elinehtojen tuhoamiselle ole estettä.
Natomaa Turkki rikkoo laajassa mittakaavassa ihmisoikeksia. "Rauhaarakastava" nato myhäilee, kun Turkin hallinto panee kuriin vähemmistökansallisuudet ja työväenjärjestöt. Ukrainassa temppu on tehty onnistuneesti.
Kansat näkevät natokapitalismin kliseiden taakse. Nato on yksi suuri kapitalistimaiden yhteinen armeija pitämään kurissa ettei maailmalla pääsen yhteisöllisyyteen perustuva sisäpoliittinen hallinto.
HEI! Voitteko Te Toveri Extyökkärimanaaja kertoa meille todella sen asian, että minkälainen on ns. Kommunistinen Sosiaali- ja Työvoimapolitiikka ja että minälainen on Extyökkärin ja Espoon TIMPPA sekä J Halla-Aho-Seura rs:n kannattama Arjalainen Yhteiskunta- ja Elinkeinopolitiikka, niin MINKÄLAINEN todella?
Nyt Te Extyökkärimanaaja olette varmaankin samaa mieltä kuin ODOTUKSILLA TÄYDENNETTY KLASSIKKOMALLI rs:n kannattajat, että vallitsee TÄYSTYÖLLISYYSTASAPAINO, joten Kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä.
Niin ja onkohan todella se kuvio totta, että kansalaisen TYÖTTÖMYYS johtuu vain ja ainoastaan siitä, että HÄN kansalainen ei halua tehdä työtä vaan loisia tai HÄN kansalainen on Saamaton NAHJUS ja vielä sellainen, että HÄN kansalainen haluaa elää samalla tavalla kuin Extyökkäriloinen eli Työkansan SIIPIVEIKOT rs:n jäsenenä? Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä Ihantolapatujen Pökälepäreet, niin MITEN todella?
Voisiko todella pitää ainakin osittain myös se väite paikkansa, että TYÖTTÖMYYS voi johtua myös siitä asiasta, että Elinkeinoelämän ympäristössä ei ole olemassa riittävässä määrin Maksukykyistä Kysyntää siis ts. siis pelkkä TARJONTA ei riitä vaan tarvitaan myös sellaista kuviota kuin MAKSUKYKYINEN KYSYNTÄ?
Niin ja nyt ymmärtääkö todella Toveri ja Porvari Extyökkärinero sellaisten henkilöiden lisäksi kuin Extyökkärimanaaja ja Extyökkäriloinen sen asian ja ympäristön, että mitä tarkoittaa Marxilainen Revisionismi LD ja vielä Materialistinen Historiakäsitys LD sekä Pääomakirjan Arvolakimalli LD ja vielä Luonnon Dialektiikka LD siis DIALECTICA NATURALIS DN rs:n?
Niin ja nyt sitten LD on Pähkinän Kuoressa seuraavan Kaltainen Kehitelmä.
A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, Euklidinen GEOMETRIA, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZ-avaruus siis VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS.
LD:n Kategoria eli Laatumuuttujat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.
LD:n Liikelaki on yhtä kuin Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.
Onhan olemassa vielä Materialistinen Historiakäsitys LD ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD.
Nyt sitten Marxilainen Sosiologia on sama kuvio kuin Materialistinen Historiakäsitys LD ja Marxilainen Taloustiede on sama asia kuin Pääomakirjan Arvolakimalli LD.
MAKROTEORIA on Rahapääoma R-R, Tavarapääoma T-T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppa- eli Havittelupääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'.
MIKROTEORIA1 on Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä Lisäarvo, Pysyvä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Raaka- ja Apuaineet, Vaihteleva Pääoma on yhtä kuin Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma.
MIKROTEORIA2 on Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä Lisäarvo, Kiinteä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset, Koneet ja Laitteet, Liikkuva Pääoma on Raaka- ja Apuaineet, Työvoimakustannukset. Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma.
KÄYTTÖARVO on se HYÖTY, jonka Kuluttaja uskoo saavansa ostamastaan Palvelusta tai Tavarasta ja VAIHTOARVO on kaksijakoinen siis Rahayksikkö- ja Työtuntimääräinen.
KASAANTUMINEN on Yritys- ja Elinkeinoelämäkohtainen asia, kun taas KESKITTYMINEN on Yhteiskunta- ja Talouselämäkohtainen Kuvio.
Mitähän nyt Toverit ja Porvarit haluavat sanoa Puniikkipatujen Täydellinen Tieteellinen Teoria Marxismi-Leninismi rs:tä ja Mitä kaikkea Te Arvoisat Työn Sankarit ja Toverit sekä Porvarit haluatte tarinoida Kokkarekapojen Täydellinen Tieteellinen Teoria Rationaalisten Odotusten Koulukunta eli Monetarismus eli Uusklassinen Talousoppi ja SUHTEELLISUUSTEORIA rs:tä. Eiköhän ole loppujen lopuksi todella hieno asia se, että Oikeistoänkyröillä ja Vasemmistoänkyröillä siis Molemmilla on käytössään TÄYDELLINEN TIETEELLINEN TEORIA?
Mitä nyt haluavat tarinoida Eräälle Kulkurille ja Katunarrille sellaiset Puolueritarit kuin ovat Arvoisat Toverit ja Porvarit S.partakus, Extyökkärinero ja Espoon TIMPPA sekä J. Halla-Aho Seura rs?
KAPO MORA NATA INRA PCIS
Tykkää · Vastaa · Eilen 17:02
Pääomien kasaantuminen ja suhteellinen kurjistuminen.
Vuodesta 1970 kapitalismissa alkoi kiihtyvä pääomien kasautuminen. Toisen maailmansodan vaurioiden jälleenrakentaminen oli ohi.
Tätä nykyä finanssipääoma (pankkipääoman ja tuotantopääoman yhteisliitto) on suurempi kuin koskaan. Ylijäämäpääomien määrä on suurempi kuin koskaan. Mahdollisuuksiin nähden läntisen kapitalismin tuotantovoimien kehitys on lähes pysähtynyt. Työttömyys on valtavissa mitoissa. Palkat eivät ole nousseet moniin vuosiin juuri lainkaan. Sosiaaliturvan leikkaus on yleistä. Pankit, lailliset ja veronkiertokeitaat ovat täynnä rahaa. Valtiot silti velkaantuvat. Käydyt jatkuvat sodatkaan eivät ole syöneet ylijäämäpääomia.
Kaikki tämä suurten mahdollisuuksien edessä. Uusi tietoteknologia avaisi tuottaa entistä lyhyemmällä työajalla ja enemmän. Työllistämisestä ja kasvusta puhutaan enemmän kuin koskaan ja tapahtuu vähemmän kuin aikoihin.
Kyse ei ole normaalista kapitalismin suhdannevaihtelusta. Tuotantovoimien kriisi on syvä ja pitkäaikainen. Hälyttävää on, että Suomessa istuva hallitus syö tulevaisuutta leikkaamalla koulutuksesta. Nykyaikainen tuotanto tarvitsisi enemmän ja elämänkaaren täyttävää koulutusta leikkausten sijaan. Koulutuksen leikkaukset tulevat myöhemmin kostautumaan.
Tuotantovoimien kehitys ja tuotantosuhteiden ristiriita kasvaa. Kapitalismi ei kykene tai kykenee huonosti vastaamaan edessä olevien suurten tehtävien ratkaisuihin.
Näyttää siltä että kilpailu käy alaspäin. Valtiot kilpailevat siitä missä eniten viedään kehitystä taaksepäin!!!!!
Leninin imperialismiteoriako vanhentunut?
Ei laisinkaan mutta tarvitsee päivitystä.
Teorian perustoista.
Maailma on muuttunut yhdeksi markkina-alueeksi. 1 900 luvun alussa se toteutui kehittyneen kapitalismin siirtomaajärjestelmän kautta. Siirtomaajärjestelmä kumoutui maiden taistellessa aseilla itsenäisyyden. Entinen siirtomaakapitalismi hallitsee taloudellisin keinoin niiden poliittista järjestelmää. Toimiksi on pakotettu hienommat keinot mutta mukana on edelleen sotilaallista pakottamista.
Imperialismi on myös politiikkaa. Porvarillinen politologia hyväksyy tämän ja oikeiastaan pysähtyy siihen. Se oli aikanaan siirtomaapolitiikkaa, raaka-aineiden ja ohessa jopa ihmistyövoiman ryöstöä. Viime vuosisadan alussa suuret siirtomaavallat jakoivat keskenään mm. Afrikan vaikutusalueikseen ja sopivat, ettei toisten alueita pyritä valloittamaan. Vaiktusalueet ovat voimassa vieläkin osittain vaikka siirtomaat itsenäistyivät. Toki ylikansalliset suuryhtiöt sekoittavat pakkaa.
Kapitalismi oli kehittynyt monopolikapitalismin vaiheeseen. Syntyi suuria liikepankkeja ja niiden ympärille suuria tuotantopääomayhtiöitä. Syntyi liikepankkien ja tuotantopääoman avioliittoja ja joita nimitetään edelleen finanssipääomaksi. Tämä prosessi on kasvanut maailmanlaajuiseksi. Kun 1 900 luvun alussa suhteellisesti vallitsi muutamien satojen miljoonien finanssiyhtymiä niin nykyään niiden kokoluokka on satoja ja tuhansia miljoonia.
Monopolikapitalismi on kapitalismin korkein vaihe ja jolloin se alkaa mädäntyä ja polkea paikoillaan. Se ei tarkoita etteikö tieteet ja tuotanto kehittyisi. Ne kehittyvät edelleen. Poliittinen järjestelmä lahoaa. Kehitystä hidasti reaalisosialismin olemassaolo sekä II maailmansota. Sen jälkeen, jälleenrakennuksen loputtua, kapitalismi oli pakotetettu suuriin sosiaalisiin myönnytyksiin. Viimeiset 30 vuotta politiikan sisältö on palannut vapaan kapitalismin käsitteeseen ja johon eivät kuulu ammattiliitot ja työväenliike. Palstalla porvaritrollit toistavat suuryhtiöiden edusmiesten propagandaa työväenliikkeen turmiollisuudesta. Kapitalismin luomia sosiaalisia rakenteita puretaan kaikkialla.
Leninin aikoina (Imperialismiteos 1916) syntyi valtiollisia oligarkkeja. Nykyisin oligarkismin piirre on ehdottomasti ylikansallinen.
Vastavoimaikin kapitalismi synnyttää. Väistämättä. Laaditaan monopolien ja kartellien vastaisia lakeja mutta joita yhälailla kierretään. Käytäntö osoittaa että maailma kulkee kapitalismina oligarkkien harvainvaltaa kohti ja melkomoisesti tilanne on jo sellainen.
Syntyy kansainvälisiä järjestöjä sääntelemään oligarkkien toimia. Pakosta. Oligarkit itsekin hyväksyvät ne osittain. YK, maailmanpankit, Unesco ja monet muut rajoittavat oligarkkien vapaata mellastusta. Alueelliset valtioliitot heijastavat markkinoiden yhteiskunnallistumista.
Yhä selvemmin vastakkain ovat oligarkkikapitalismi ja maailman työväenluokka. Nationalismi on ikivanha keino saattaa työtätekevät omistajien tueksi. "Meidän maa. meidän vapaus" kun samaan aikaan pääoma ei tunne isänmaata vaan ainoastaan voiton tulipa se mistä hyvänsä.
Tuotantovoimat ovat laadullisesti korkeammalla tasolla kuin 100 vuotta sitten. Tieteellisen tiedon apu tuotantovoimille on korkeammalla kuin koskaan. Suuret maailman ongelmat voisi ratkaista jo yksistään sillä että sotatarviketuotanto ja sodat lakkautetaan.
Maailmanlaajuinen kapitalistiluokka haluaa syöstä suuren osan väestöstä paarialuokan asemaan ja ottaa sataprosenttisesti työn tuottavuuden kohoamisen itselleen.
Kansainvälinen työväenluokka tulee ja vaatii oikeutta.
Maailmalla talouspoliittinen keskustelu ja tutkimus nostaa aikasempaa enemmän Marxin talousoppia esille. Analysointi lisääntyy Marxin Pääomassa esitettyjen näkökohtien linjalla.
TELAKKAMESTARIT00
6.11.2016 19:40
UUSI
TUOTANTOMESTARIT000
6.11.2016 19:37
Onko nyt todella se kuvio totta, joka väittää siten, että myös SUOMI rs:n Elinkeinoelämä on sellainen kuin Adam Smith Kansakuntain Varallisuuskirja rs:ssä väitetään?
Niin ja nyt kysyn: Vallitseeko SUOMIVALTIO rs:n Elinkeinoelämässä IDENTTISYYSOLETUS rs:n mukainen tilanne C:n ja Q:n suhteen? Vallitseeko Täydellinen Informaatio SUOMIVALTIO ja laajemmin TELLUSPLANEETTA rs:n Yhteiskuntakuvioissa? Ovatko SUOMIVALTIO ja laajemmin TELLUSPLANEETTA rs:ssä kaikki yritykset pieniä kuin pisara meressä, joten niiden täytyy ottaa Markkinahinta Annettuna? Onko todella SUOMIVALTIO ja laajemmin TELLUSPLANEETTA rs:ssä sellainen tilanne olemassa, että Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta? Onko totta se kuvio, joka väittää siten, että SUOMIVALTIO ja laajemmin TELLUSPLANEETTA rs:ssä kunkin tuotantoalan valmistamat tuotteet ovat keskenään homogeenisiä siis yhteneväisiä? Onko myös totta se asia, että SUOMIVALTIO ja laajemmin TELLUSPLANEETTA rs:ssä vallitsee TÄYSTYÖLLISYYSTASAPAINO, joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä?
Mitä Te Toverit ja Porvarit sanotte nyt Adam Smithin KLASSIKKOMALLI ja Sen Oletukset rs:stä? Niin ja mitä nyt Te haluatte tarinoida erikoisesti Työttömyysasiasta? Onko todella esimerkiksi SUOMIVALTIO ja laajemmin TELLUSPLANEETTA rs:n Ekinkeinoelämä sellainen kuin KLASSIKKOMALLIN OLETUKSET rs:n mukaan pitääkin olla? Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sen suhteen, että voivatko todella kaikki korostan KAIKKI ns. Työn Sankarit saada työtä halutessaan? Miten ovat nyt asiat ja asian haarat sekä Ihantolapökäleet sen suhteen, että johtuuko TYÖTTÖMYYS todella vain ja ainoastaan Työn Sankarin Työhaluttommudesta ja Loisimisesta sekä vielä kovan tason NAHJUS- eli SAAMATTOMUUS rs:stä?
TELAKKAMESTARIT000
7.11.2016 13:10
UUSI
PUUTARHAMESTARIT180
7.11.2016 12:57
Extyökkäri kirjoitti:
Venäjä ei ole porvarillinen vaan exkommunistinen kunnes sen johtoon tulee joku kommunismin aatelin ulkopuolelta. Vanha koirakaan kun ei kuulemma opi istumaan niin mitä kuvittelette vanhan komun oppivan?
Putler on tuon nimensä todella ansainnut, jos vertaat hänen toimiaan Hitlerin toimiin 1930 luvun loppupuolella niin yhtäläisyyksiä on ihan liikaa ja sen pitäisi varoittaa meitä hänestä. Hitlerin uho johti II maailmansotaan ja julmaan ruumiskasaan. Onko se se mitä me haluamme? Jos ei niin Putleri on saatava syrjään tavalla tai toisella.
Hitlerhän teki liiton Stalinin NL:n kanssa varmistaakseen asemaansa, Putler tuskin onnistuu sakujen kanssa mutta Turkki taitaa olla listalla.
Näytä lisää
Mitä tarkoittaa ns. Porvarillinen Valtio ja mitä taas tarkoittaa Putin-Valtio, sillä eiköhän molemmissa ole vallalla Yksityinen Yrittäjyys ja myös Omistajuus?
Olisiko nyt Putler-tapauksessa hyvä muistaa se, kun Amerikan TEEKUTSULIIKE yritti ottaa hallintaansa tosi halvalla Venäjä-valtion kansallisen varallisuuden siis Kivihiili-, Maaöljy-, Maakaasu- ja myös Malmioesiintymät? Nyt kun eivät onnistuneet, niin aloittivat NATO-vyörytyksen Venäjä-valtiota vastaan.
Me voimme vain todeta sen asian olevan totta, että NATO-vyörytys Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka rs:n islamilaisia valtioita kohtaan onnistui ja joka toi nyt myös mukanaan kovat sisällissodat ja myös paljon surua ja murhetta.
Niin ja nyt Me komut ja sossut haluamme kysyä Teiltä SINIMUSTAT sitä asiaa, että kannattaako todella aloittaa valloitussodat Amerikan TEEKUTSULIIKE rs:n viitoittamalla tavalla?
Niin ja samalla haluan kysyä sitä, että kannattaako todella uhata Venäjä-valtion päämiestä eli Presidettiä siis sitä ns. PUTLER rs.ää.
Onko DEMOKRATIA sellainen valtiojärjestelmä, joka poistaa kaikki ongelmat sekä Yhteiskunta- että Elinkeinoelämäkuvioista tasan tarkkaan? Jos sanon siten, että ei pelkkä Demokratia-sana poista Talous- ja Yhteiskuntaelämän ongelmia, niin olenko oikeassa vai olenko väärässä? Mitä Kokkarekapojen TOIVO- ja KORVA-remmiaktiivit kuten myös Satavan Kansallisseura rs:n sekä vielä TOTUUDEN TORVI rs:n puoluemiehet haluavat vastata erään kulkurin ja katunarrin uteluihin?
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
Vastaa alkuperäiseen viestiin
UUSI
VERKKOKOULUMESTARIT18
7.11.2016 17:59
Extyökkäri kirjoitti:
Niin kauan kuin Putin matkii Hitleriä hän on silmissäni Putler!
Kun hän palauttaa Georgian tilanteen tilaan jossa se oli ennen hänen puuttumistaan asiaan, kun hän palauttaa Krimin ja lopettaa Itä-Ukrainan kapinan jossa hänellä on sormet pelissä vaikka korvat heiluen valehtelee, kun hän, siis Putler, kun hän maksaa alas ampumansa koneen vainajien omaisille reilut korvaukset ja esittää anteeksi pyynnön YK:ssa, sekä kun hän lopettaa Syyrian siviilipommituksensa ja pakottaa Assadin demokratian linjalle sekä tekee saman Venäjällä jossa jokainen halukas saa perustaa puolueen sen jälkeen niin lopetan tuon Putker nimittelyn.
KAPO NATA MORA INRA PCIS
Pitäisikö nyt VENÄJÄ ja sen Johtajat alistua kaikkeen siitä, mitä HYVÄ LÄNSI, TEEKUTSULIIKE ja Suomen SINIMUSTAT-yhteisö pitävät oikeana?
Nyt Teidän on myös HYVÄ huomata se asia, että KYLLÄ nyt UKRAINA-tapaus oli, on ja tulee olemaan aina sellainen asia, jossa tapahtui kapina ja vallankaappaus ns. Laillista Yhteiskuntajärjestystä eli Laillisesti Valittua Presidenttiä vastaan USA:n ja EU:n johtajien suosiollisella avulla ja avustuksella. Mehän tiedämme sen, että MAIDAN-aukion kapinallisia kävivät kiihottamassa USA:n varapresidentti BIDEN sekä Republikaanijohtaja ja entinen USA:n Presidenttiehdokas CANE sekä erinäinen joukko EU:n johtajiston jäseniä.
Mitenhän HYVÄ LÄNSI, EU ja USA sekä NATO olisi suhtautunut UKRAINA-tapahtumaan, jos siis MAIDAN-mielenosoitus rs:ää olisivat olleet tukemassa myös Venäjän Johtajat ihan USA-pomojen malliin?
Niin ja nyt ITÄ-UKRAINA rs:n tapaus oli minun tietojeni mukaan sellainen, että UKRAINA-valtiossa alkoivat harjoittaa omaa vallankumoustoimintaansa sellaiset oikeistolaiset yhteisöt kuin SVOBODA, RIGHT SECTOR ja Länsi-Ukrainan Suojeluskunnat uhkaamalla tappaa venäjänkieliset, vasemmistolaiset, kommunistit ja myös juutalaiset jne. Miten Te SINIMUSTAT kuten Toveri Extyökkäri ja Vastaavat alkaisitte käyttäytyä, josta Teitä alettaisiin esimerkiksi Natsikomujen toimesta uhkailemaan oikein kovalla tavalla aina tappouhkauksia ja Vastaavia antaen? Onhan Oikeistosektori eli RIGHT SECTOR ja Svoboda rs:n toimesta tapahtunut tappojakin Ukraina-valtiossa ja uhreina ovat olleet ainakin venäjänkieliset AY-aktiivit sekä kommunistit ja vasemmistolaiset.
Minä nyt ihmettelen vielä sitä, että MIKSI Te Toverit ja Porvarit syytätte malesialiskoneen alasampumisesta VENÄJÄ-valtiota, sillä sen puolesta, että Venäjä ja venäläiset olisivat ampuneet alas tämän malesialaisen matkustajalentokoneen, ei ole yksikään vähänkään merkittävä tutkimuslaitos esittänyt minkäänlaista pätevää todistusaineistoa. Voin sanoa siten, että pelkät Valokuvat nykyisenä Digiaikana eivät todista yhtään mitään, sillä Digikuvia on todella helppo muokata halutun kaltaisiksi, sillä kun ostin kerran Digikameran, niin sain muokkausohjelmat Digikameran kanssa.
Nyt sitten pitää ottaa käyttöön sellainen tieteen ala kuin CHRIMINOLOGIA NOVA eli Uusi Kriminologia, ja jonka mukaan pitää tutkia ainakin sitä, että kuka tai ketkä jostakin RIKOKSESTA hyötyvät. Niin ja nyt se pitää ottaa myös tarvittavassa rikostutkinnassa huomioon ja kehiin, että Rikostutkijat ovat mahdollisimman puolueettomia ei siis ns. hollantilaisia pelkästään vaan mukana pitäisivät olla myös venäläiset sekä kaikki tarvittava rikostekninen asiantuntemus. Kysyn vain sitä, että MIKSI venäläiset eivät päässeet mukaan hollantilaisten kanssa rikostutkintaan. Voin vielä todeta siten, että KIOVA hyötyi oikein kovalla tästä Malesialaiskoneen Alasampumisesta, sillä tällä tavalla pystyttiin syyllistämään separatistit ja samalla VENÄJÄVALTIO.
Niin ja nyt GEORGIA rs:n tapaus oli sellainen ainakin asianomaisen ajan YLE, MTV, IL ja IS rs:n mukaan, että Georgialaiset sotilaat hyökkäsivät YK:n luvalla Georgiassa olleita venäläisiä joukkoja vastaan ja myös tapahtui siten, että venäläiset löivät NATO rs:n tukemat Georgian Armeijan joukot muutamassa päivässä, ja joka ilmeisesti oli kova isku HYVÄ LÄNSI- ja SINIMUSTAT-yhteisölle.
Nyt SYYRIA rs:n tapaushan on sellainen, että siellä saadaan nauttia nyt TEEKUTSULIIKE ja HYVÄ LÄNSI rs:n masinoiman Oranssivallankumousasian jälkiseuraamuksia. Miksi USA ja NATO sekä EU tukee kovan linjan Jihadisteja ja MIKSI pitää yrittää syrjäyttää vallasta ns. Laillisesti Valittu Presidentti ihan Ukraina-valtion tapaan ja tyyliin? Voimme kai todeta, että Demokratialähetys onnistuu aikansa, mutta jossain välissä toimenpiteiden kohde huomaa sen, että missä mennään ja missä ei ja samalla alkaa vastus siis Kapinaliikkeen Kukistaminen. Olisiko nyt Arvoisat SINIMUSTAT ja TEEKUTSULIIKE syytä katsoa peiliin ja samalla muuttaa toimintatapoja ja hyväksyä se, että venäläiset ja myös arabit ovat ihmisiä eikä vain ali-ihmisroskasakkia äärimmäisen Oikeiston tapaan ja tyyliin arvioiden?
"Me voimme vain todeta sen asian olevan totta, että NATO-vyörytys Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka rs:n islamilaisia valtioita kohtaan onnistui ja joka toi nyt myös mukanaan kovat sisällissodat ja myös paljon surua ja murhetta. "
Kyllä. Ruumiita tuli ja paljon. Leskiä suuret joukot. Raunioituneet asutukset näkyvät pitkään ihanan rauhantahoisen Natomme tekosina.
Kylmän sodan loppumisen seurauksena oletus oli että maailmaan saapuu rauhan ja hyvinvoinnin aika. Olihan ilkeä ja pahantahtoinen sosialismi raivattu pois edistyksen tieltä.
Saaliiksi näyttää jääneen entisen Neuvostoliiton alueilta ryövättyjen omaisuuksien siirtyminen rahana läntisiin pankkeihin ja edellä mainittu Rauhannaton henkeäsalpaava arabimaailman tuhoaminen. Lisämausteena Eurooppaan suuntautui mittava sota- ja nälkäpakolaisten armeija. Mitä teki rikas ja erinomainen länsi! Asetti lapun rajoille: Pääsy kielletty. Niinpä tuhansittain pakolaisia hukkuu Välimerelle. Prosessin takana ovat suuret natomaat EU:ssa. Namusetä nato keksi ulkoistaa pakolaiset sellaiseen maahan, joka on vuosikausia ampunut oman maan vähemmistökansalaisia ja riistänyt niiltä oikeuden omaan kulttuuriinsa.
2000 luvun sosialismin tulee alkaa rauhan maailman luomisesta. Asiaan kiinnitti huomiota kommunistien kv-neuvottelukokous Hanoissa.