,eikä työpaikkojen säilyttäminen. Näin Mäntsälässäkin kepun määräyksellä, 1986 pereyritykselle ja puhelimitse jälkiä jättämättä !?
Sipilän oppi onkin työttömyyden lisääminen
Abrahamm
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis kapitalismi ja markkinatalous on kaatunut, tai kaatumassa !?
Venäjällä sensiaan suunitelmatalous kaadettiin, ulkomaisinkin avuin !?
Sama se on Usassakin.Luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista että päästään vallankahvaan.
Sipilä satsaa työpaikkoihin enemmän kuin tuottavat ja samalla tappaa ns. terveet yritykset kilpailulla !?( Mäntsälässä pakottiin terve perheyritys lopettamaan, kateudella tuettujen tieltä,aikanaan !?)
(Tokmannille 6 miljoonan etu ja kepulle vaalirahaa)
Yhdysvalloissa köyhät ei saa julkisuutta ja ei niitä noterata, ovatko edes rekistereissä. Siellähän vain rikosrekisteri on vain niille ja huume !?
Tai saada palkkansa tekemättä työtä,kuten maajussit saivat taas pääkepulilta suuret maataloustuet.Tienestit kaikilla kuin päämaanilveilijä vaalruussilla.
70-luvulla veronmaksajien huippu kusetus kepulaisilta.Suomalaiset bussilasteittain Etelä-Suomea myöten Haaparantaan ostamaan vår:a "halvalla" lähes ilmatteeksi.Tietämättömät veronmaksajat eivät tienneet paljonko olivat voista jo maksaneet maatalous tuotantotukeina ja vientitukeina tällä puolen rajaa,ois jääneet kalliiksi tulleet halvat voit ostettua.
Oudointa on, että Sipilä tukee tuontia!! Sen sijaan tulisi tukea vientiä!
Autoveron pudottaminen ja romutuspalkkio uuden auton ostajalle ovat tuonnin tukemista ja pääosin Saksan tuonnin tukemista! Miksi? Uudenkaupungin takia?
Sipilä. Kepu pettää aina.