..ja silloinkin vain, jos valtio osallistuu hankkeen rahoittamiseen riittävän korkealla summalla.
Mikäli on pienintäkään epäilystä ettei 250 miljoonaa euroa riitä, niin silloin koko hanke kaatuu.
Eli laskekaa nyt tarkkaan kuinka kauas keskustorilta rahat riittävät. Tuskin päästään Hervannan varikolle saakka, joten varikko joudutaan uudelleensijoittamaan. Onko ehdotuksia minne?
Tai jos lähdetään Hervannasta päin tulemaan, niin ehkä päätepysäkki voisi olla Kalevassa Sammonkadun, Teiskontien ja Itsenäisyyskadun risteyksessä. Siitähän pääsisi kätevästi vaihtamaan sairaalan linjalla olevaan ratikkaan. Kallein Hämeenkadun osuus jäisi pois, eikä olisi tarvetta miettiä rautatiesillan alitusta, eikä Hämeensillan uudistamista.
Mikäli on pienintäkään epäilystä ettei 250 miljoonaa euroa riitä, niin silloin koko hanke kaatuu.
Eli laskekaa nyt tarkkaan kuinka kauas keskustorilta rahat riittävät. Tuskin päästään Hervannan varikolle saakka, joten varikko joudutaan uudelleensijoittamaan. Onko ehdotuksia minne?
Tai jos lähdetään Hervannasta päin tulemaan, niin ehkä päätepysäkki voisi olla Kalevassa Sammonkadun, Teiskontien ja Itsenäisyyskadun risteyksessä. Siitähän pääsisi kätevästi vaihtamaan sairaalan linjalla olevaan ratikkaan. Kallein Hämeenkadun osuus jäisi pois, eikä olisi tarvetta miettiä rautatiesillan alitusta, eikä Hämeensillan uudistamista.
Vastaukset 100
Vanhimmat
Mitähän ratikkaa koskevia sopimuksia on jo tehty? Mistähän on saatu valtuudet?
Valtuudet saadaan voitelurahoilla. Sitten niitä voitelurahoja maksetaan korkojen kanssa veroissamme takaisin voitelijoille.
Ratikkahanke on hiihtoliiton hyväksymä. Pitää minkä lupaa, ja jos vilpistä ei jää kiinni, niin silloin ei ole vilppiäkään tapahtunut.
Ei voitelemalla, vaan kiristämällä. Jos ratikkaa ei tule, niin sitten joku kuolee.
Eikä huomattu, että kaikissa tapauksissa joku kuolee, ennen ja tulevaisuudessa
Puitteet ratikkapäätökselle on tehty jo vuonna 2014, jolloin konsernijohtaja Yli-Rajala asetti reunaehdot.
"Päätös siitä, siirrytäänkö rakentamisvaiheeseen tehdään kaupunginvaltuustossa vuoden 2016 aikana. Tämä edellyttää sitä, että kehitysvaiheessa päästään sellaiseen toteutuskelpoiseen ratkaisuun, jonka kustannukset eivät ylitä rakennuskustannusindeksiin sidottua 250 miljoonan euron hintaa (maanrakennuskustannusindeksi MAKU 137,0 (2005 = 100). Indeksi kuvaa lokakuun 2013 hintatasoa) ilman kalustohankintaa. Edellytyksenä on myös valtion osallistuminen kustannuksiin 30 prosentin osuudella."
Kaikki valtuutetut, jotka äänestävät ratikan rakentamisen puolesta, äänestävät tätä Yli-Rajalan lauselmaa vastaan, sillä nykytilanne ei enää täytä mainittuja reunaehtoja.
Voidaanko asiaa edes tuoda päätettäväksi, kun tiedetään, että kustannukset ylittyvät ja siksi valtion osuus jää alle kolmenkymmenen prosentin? Ei pitäisi olla mahdollista.
Sinäpä sen sanoit. Jos aiemmin on tehty periaatepätös, ettei noita reunaehtoja saa ylittää, niin eihän asiaa todellakaan voi ottaa käsittelyyn.
Äkkiä valmistelemaan valitusta hallinto-oikeuteen ja muihin instansseihin virheellisestä menettelystä.
Miksi tehdä päätöstä, joka saadaan helposti kumotuksi? Selvääkin selvempi asiavirhe.
Aiemmat päätökset eivät ole voimassa, koska reunaehdot eivät toteudu. Sinne meni ratikka. Sommoro
Tulee Sannalle ihmettelyn paikka.
Ei saisi tehdä kardinaalitason munausta. Voipi olla ura katkolla. Ainakin nousuhype vaarantua
Uudelleen valmisteluun vaan koko homma.
Otetaan kymmenen vuoden aikalisä. Jos sitoumuksia on jo tehty, niitä tehneet vastaavat omalla omaisuudellaan. Tekniset jo laaditut suunnitelmat eivät vanhene, niitä voidaan käyttää tulevaisuudessakin. Nysseillä pärjätään vielä kauan
Pärjätään,mutta ratikka on tulevaisuutta. Perusta, jolle rakennetaan toimiva joukkoliikenne 300 000 ihmisen kulkemiseen.
Ei siis hosuta kiireellä
Liian suuri asia sählättäväksi tehdyn kiireen kanssa
Ratikka tulppaa nykyisenkin liikenteen. Ainoa tapa saada lisää kapasiteettia on joko metro tai skytrain. Metro on näistä fiksumpi.
Tampereen kaupunki ja liikenne on jo muutenkin tukossa ilman risteäviä raiteita ja ratikkaa. Joku uudemman polven skytrain, Näsijärven yli tai jotain muuta hienoa.
Nyt porukalla matkoille tutustumaan. Lähin skytrain on Bankokissa. Älkää suotta ostako paluulippua
Perustele.
Mihin haluat perustelun?
Pääseekö sillä hupipuistoon vuonna 2030, Ylöjärvenkautta?
Ratikalla pääsee kaikkialle. Se ratkaisee kaikilla mittareilla mitattuna jokaisen ongelman
Eikö tunneli eli hukkaputki ratkaissutkaan kaikkia ongelmia jo?
Avajaisissa runsas yleisö sekä torvimusiikkia
Kun asutus hajautetaan bussivaihto-ehdossa,se tarkoittaa myös enemmän oman auton tarvetta. Maaseutukaupunkina kustannukset olisivat kestämättömällä pohjalla,sensijaan tarvitaan tiiviisti rakennettu keskustaajama johon palvelut keskitetään. Tämä juuri tuo sitä synenergiaa joka tuplaa ratikkasijoituksen ja tekee Tampereesta elinvoimaisen.
Kuka sellaisessa tiiviissä keskustaajamassa vapaaehtoisesti asuu? En minä ainakaan. Voin pahoin aina käytyäni Itä-Pasilassa. Sitenkö pitäisi ihmisten asua Suomessa, jossa tilaa riittää? Harva asutus on meidän vetovoimatekijämme. Käytetään se hyväksi
Kustannuskysymys , kuten lukemalla ja ymmärtämällä luettuna sanotaan. Jokainenhan voi asua maalla jos haluaa. Palveluja ei voi vaatia joka niemeen ja notkelmaan. Lukemalla lehtiä asia valkenee. Puoli Suomea tyhjänä jo. Vauhti kiihtyy.
Välimuodot ovat usein parhaita, kuten väljästi rakennettu kaupunki. Ei pidä hyppiä äärimmäisyydestä toiseen. Alkaa pipo kiristään
Kustannuksista puhutaan. Ei se mikä on parasta. Makuasia muutenkin kumpi parempi. Raha,raha,raha.
Katsos raha on sitä varten, että sillä voi ostaa jotakin. Esimerkiksi paremman asuinympäristön. Ei me säästämisen vuoksi eletä. Raha liikkeelle. Muuta japanilaiseen häkkihotelliin. Säästät rahaa. Tuo ne Suomeen. Teet pisnestä
Samaa mieltä. Uudelleen vain valmisteluun. Kyllähän sen nyt kaikki näkevät, että asia menee vinoon. Kustannukset nousevat jo suunnitteluvaiheessa olennaisesti yli sen rajan, jonka valtuusto on asettanut. Mitä kaikkia koukkuja sitten rakennusvaiheessa vielä löytyykään? Lähtötiedot ovat myös olennaisesti muuttuneet siitä mitä oli, kun hanketta lähdettiin kehittelemään. Rantatunnelin vaikutus Tampereen liikenteeseen selviää kohtuullisen nopesti sen käyttöönoton jälkeen. Kohta valitaan uusi valtuusto, jolla silloin on luonnollisesti tuore kelpuutus tamperelaisilta hoitaa yhteisiä asioita.
Punavihreät valtuustossa tuskin päästävät asiaa uuteen valmisteluun. Jääräpäisesti pitävät kannastaan kiinni, vaikka raikkalinjan lähialue selvityksenkin mukaan kehittyy muita alueita arvokkaammaksi. Syntyy ns. eliittialue, mikä taas on vastoin punavihreiden yleisiä tasa-arvoperiaatteita.
Ei niillä mitään selkeitä periaatteita ole. Vain Linkola on rehellinen Vihreä. Muut ovat aatteella ratsastavia poliitikkoja
Onnistuneen valituksen tehneelle varma ehdokaspaikka eduskuntavaaleissa ja mahdollisuus poliittiselle uralle
Onhan näitä ollut, mm Myrkky-Marttiini
Niin, jos valtuusto asettaa ratikan kustannusarviolle ylärajan, ei ole tarkoituksenmukaista toimia asiassa, kun raja ylittyy. Jos toimitaan, vaatinee se jokaisen valtuutetun hyväksynnän. Eikö tähän löydy joku oikeustoimilain, tai millä nimellä se laki nyt onkaan, pykälä.
Aikaisemman päätöksen purkaminen tai mitä mutkia tahansa
tärkeintä että ylimmillä päättäjillä on PIIKKI AUKI
Mitä teillä on ratikkaa vastaan? Ettekö ole lukeneet hankkeesta tehtyjä selvityksiä? Esittäkää parempi vaihtoehto, niin asiasta voidaan keskustella. Nyt vain on kovaa itkua, kun ratikka maksaa jonkin verran enemmän kuin 250 miljoonaa. Ei se summa sitä tarkoittanut, että jos hinta nousee sen yli, niin hanke ei kannatakaan. Nyt ilmeisesti jotkut ovat käsittäneet tämän näin.
Ei aikasempien päätösten ylitse helposti kävellä
Jos+kaupunginhallitus+on+rajannut+aikanaan,+että+ratikka+ei+saa+maksaa+yli+250+miljoonaa,+ja+siinäkin+täytyy+olla+valtionapua+30+%,+niin+se+sitoo+valtuuston+kädet.
Miksi?
Maanantaina nähdään, onko päätös 250 miljoonan ehdottomasta rajasta tehty. Minun käsitykseni mukaan ei, koska 250 miljoonaa perustui arvioon, ei laskelmiin.
Laskelmat perustuvat arvioihin. Arviot perustuvat ennusteisiin. Ennusteltu on, että ratikka on kiva ja ratkaisee kaiken, me halutaan se.
Ennusteet perustuvat Pispalan Akkaan
Sitten on vielä budjetti. Mihinkä se perustuu? Olisiko toivoa, että totuuteen?
Johdettiinko valtuustoa harhaan? Kerrottiinko, että tämä on vain joku pölö-pölö hinta, joka ei merkitse mitään?
Ei.
Asia on silloin päätetty ja selvä. Käsittelyä ei voida jatkaa
Käsittely tuntuu jatkuvan. Outoa
Voiskohan olla niin, että kuvitelma käsittelyn loppumisesta perustuikin harhaluuloon?
Vajakille kaikki on outoa 😲
Luin äsken Aamulehden mielipidesivuja. Siellä sanottiin, että ratikka rakennetaan lainarahalla, eikä siihen käytetä kaupungin käyttömenoihin tarvittavia rahoja.
Jäi sellainen käsitys, että kun lainarahalla rakennetaan ei siitä synny kaupungille minkäänlaisia taloudellisia rasitteita.
Sellainen käsitys siitä pitikin jäädä. Se käsitys vain on täysin väärä. Lainaa sitten maksellaan käyttömenoista pois. Mistä muualta ne rahat otetaan?
Hehehehe. Sellaista lainaa ei olekaan, josta ei aiheutuisi kuluja.
Ei siltä vaikuta,kun katsoo talouksien lainanotto saldoja. Ilmaistahan tuo raha on.
Alkaa hirvittävä huuto, kun tulee pää käteen. Itsestään kuolettuvaa velkaa ei ole.
Voi sitä itkua ja hampaiden kiristysten määrää, kun velkoja tulee, laittaa kiskot rullalle ja vie ne mennessään. Ei ole sitten sen jälkeen enää ratikkaa eikä kivaa kenelläkään.
Monella on silloin oma talous hyvässä mallissa.
LAINA = Kulutettua rahaa, jota ei ole vielä olemassa/tienattu.
...Koska Tampere voi omalla kulutuksellaan lisätä rahan määrää taloudessa, vaikuttaa positiivisesti rahan kiertonopeuteen sekä kasvattaa reaalista tuotantoa, on sillä aina mahdollisuus katkaista deflaatiokierre alkuunsa ja vähentää taloudellisten toimijoiden epävarmuutta. Jos deflaatiokierre päästetään liian pitkälle, kuten esimerkiksi Kreikassa on päästetty, on sen katkaiseminen lähes mahdotonta. Siksi Tampereen tulisikin harjoittaa jatkuvasti riittävän laajaa kysynnänsäätelyä ja tällä tavalla pitää taloudellisten toimijoiden usko tulevaisuuden rahavirtoihin korkealla....
Juu, tamperelaisten kannattaa ottaa rutkasti velkaa. Syntyy sellaisia rahavirtoja, että koko Eurooppa pelastuu.
Ennen sanottiin, että kun jotain tehdään, on tärkeää mitä tehdään, jotta ei tehtäisi vahinkoa. Nyt näyttäs olevan suuntaus, että ei sen niin väliä mitä tehdään, kunhan tehdään.
Työnnellään ratikkavaunua - se ei paljon järkeä vaadi.
Tärkeintä on, että rahaa saadaan menemään.
kohta onkin PIIKKI AUKI
Katotaas ny, tehdäänkö valtuustossa muotovirhe. Valituslanketit on valmiina
Tiedossa käännekohtia poliittisille urille. Toisten katkeaa, toisten lähtee vauhtiin. Tarkan pelin paikka
Ratikalle kyllä ääniä niin tietää vaaleissa "ei ääniä". Tulee rankka harvesteri!
250 miljoonaa on siis vähän reilu 1000 euroa per tamperelainen.
Suomalaisten kotitalouksien nettorahoitusvarat nousivat vuodessa 2,2 miljardia, eli vajaa 500 euroa per nuppi tuli vuodessa kaikille lisää rahaa.
http://stat.fi/til/rtp/2016/02/rtp_2016_02_2016-09-30_tie_001_fi.html
Verotusta hieman kiristämällä ratikka voidaan maksaa alle 3:ssa vuodessa, jonka jälkeen kaikkien varallisuus kasvaa taas entiseen malliin.
Kukaan ei siis köyhdy näiden kolmen vuoden aikana.
Kolme vuotta. Big deal. Mikä siis on ongelma?
Se, että harhasi on ns hanurista. Täysin
Kepeät teoreetikot tekevät laskelmia 250 miljoonalla eurolla, mutta ovathan nämä asiantuntijatkin jo myöntäneet, että se ei riitä. Tämähän on huomattavasti pitempi ja monimutkaisempi projekti kuin rantatunneli. Taivasalla tehdään ja perustusten tulee olla syvällä maassa, koska maahan jäätyy näillä leveysasteilla suunnilleen kahteen metriin.
Ratikkaa ei voi puolustella millään järkevällä argumentilla tässä hajalleenasutetussa ja siksi idyllisessä maalaiskylässä. Se on vaan taas yksi tyypillinen suuruudenhullu aivopieru.
Ratikkareitin varrelta on ostettu paljon sijoitusasuntoja. Koska niiden valtuutettujen nimet julkaistaan? Heidän pitäisi olla jäävejä päättämään ratikasta mitään.
heh-heh-heeeee
Kyllä kaikki ilmoitetaan rehdisti.
On aina ilmoitettu.
Ja mitään en oo ottanu
menevätkö ratikkarahat ja omat rahat sekaisin?, yhteisillä rahoilla jotkut ostavat sijoitusasuntoja!
tämähän olisi tutkuvan journalismin paikka, jos ei olisi sitä hyväveli-verkostoa
Niin, kyllä se routaraja varmaan siellä 2 metrissä menee. Katselin kerran, kun rakennettiin rautatietä pellon kohtaan. Ensin työnnettiin ruokamullat pois. Sitten asensivat suodatinkankaan, minkä päälle sitten ajettiin routimattomia sorakerroksia suunnilleen pari metriä. Penkereellähän se rata pellolla menee.
Ei riitä 250 M€ ollenkaan. Homma juuttuu siihen. Päätös tulee olemaan mitätön, jos ratikka päätetään rakentaa
Ratikan hinnasta on tehty jo runsaasti arvioita, että kokonaiskulut tulevat ylittämään 500-550 milj. euron tason ainakin.
Kaikki sen tietävät
Kerrankin tänne rakennetaan asianmukaistapalvelua julkisenliikenteen todellisille käyttäjille.Satunnaiset matkailijat haluavat palvelun lähelle , vaikka tarve on minimaalinen. Auto on monessa taloudessa turha ja turhemmaksi muuttusi kun siirrytte julkisiin liikennemuotoihin. Tyhjä bussi on turha kapistus kansantaloudelle.
Jos ratikkapysäkit saadaan korkeintaan 300 metrin säteelle kaikkien taajama-alueen talouksien ulko-ovista, niin silloin muut joukkoliikennevälineet voidaan laukkauttaa ja yksityisautoilu kieltää kaupungin taajama-alueilla.
Ilma puhdistuu ja ihmiset alkavat voimaan paremmin.
Siksi ratikka.
Niinpä. Ratikka on hulluutta ja tuhlausta.
Kolmas järkevä reunaehto, joka ei täyty. Soommoro ratikalle
Nysse ei siis kelpaa. Vaikka se tulis kotua hakeen. Kateusko vai...
omalla autolla, omalla autolla
eihän tässä kommareita olla
Aivan. Mutta sillä ei ole väliä, paljonko maksaa. Vihreiden Irene Roivainen perustelee ratikan hankintaa mm. sillä, että ratikka on MATULLE SELKEÄ ja OPITTAVA (?!!)liikenneväline. No, sehän ratkaisee hankinnan. Matut tarvitsevat ratikkansa.
Maaltatulleilla on opittavaa kaupunkielämästä.
Miten ne löytää ratikkapysäkeille?
Maaltatulleett osaavat varmaan jälestää. Seuraavat vain ratikan jälkiä.
Omanauton käyttäjät eivät tarvitse nysseä sen kummemmin kuin Ratikkaakaan. Rahaa säästävin vaihtoehto on kaupunkirakenteen muuttaminen asukkaita varten.Autot maanalle, sillä saadaan lisää vihertävää moneen melkeinpä kaikkiin kerrostalojen pihoihin. Tonttimaatakin vapautuu rakentamiselle. Auton säilytyksestä pitää maksaa markkinahinta. Nysse tai Ratikka ,mutta autoilun suosittavuus kaupunkiliikenteessä on loputtava.
250 ei riitä. Puhutaan 300-500 milj.
Päätöksistä pidetään kiinni eikä venkoilla mistään arvio-, tavoite-, ennuste-, budjettihinnoista tms
Maanantaina muistettava asia
Osallistuuko valtio stadin spårien ostamiseen.
Ei osallistu
Harmi että hinta nousi ja ratikka jää rakentamatta.
"Hämeensillan remontti, kustannusarvio on noin 56 miljoonaa euroa.
Vaikutusten arviointi -yhteenvetoraportin mukaan kaupunki voisi hyötyä raitiotiestä jopa 398 miljoonaa euroa"
Eurot tuplaantuvat? Ajatelkaapa jos ratikkainfra maksaisi vajaat 300 miljoonaa, ja vaunut 100 miljoonaa, ja Hämeensilta 50 miljoonaa. Yhteishinta olisi jo suunnilleen 450 miljoonaa. Mentäisiin joka tapauksessa yli 398 miljoonan.
Onneksi jäi rakentamatta.
Tampere heittää miljoonia sinne sun tänne, mitenkääs suu sitten pannaan kun tulee takaisin maksun aika.
Sähkölaitos...
Yksityinen sähkölaitos kuppaa rahat sitten