Enkelit

Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle
Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti

tässä muutama esimerkki raamatussa esintyyvistä sanoista"enkelit"

mitä He yleensä olivat ja miksi siellä oli myös "taivaallista sotaväkeä" olen aina ajatellut,että siellä nyt sotaväkeä viimeksi tarvittaisiin.
Vastaisitko sinä Leo
19536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ei Leo osaa vastata tuohon.

Jumala on luonut henkimaailmaan enkeleitä, jotka ovat Jumalan avustajia. Jeesus on tavallaan enkeli, mutta erikoisasemassa koska hänet on luotu ensin. Saatana on myös yksi enkeleistä, mutta lankesi myöhemmin. Jeesus ja Saatana ovat ikävä kyllä veljeksiä. Muutamia enkeleitä liittyi saatanan joukkoon ja heistä tuli ns. demoneja. Jumalalle uskolliset enkelit ovat siis auttajia, mutta heitä ei saa palvoa.

Äänestä
  • jänskää on, että kristityt eivät nykyään enää puhu juuri lainkaan enkeleistä auttajina. Enemmän puhutaan pahoista enkeleistä demoneista, pitäisikö sen sitten tulkita olevan heidän palvomista? Sanotaan, että Jumala puhui siinä ja siinä tilanteessa, mutta joskus tuntuisi melkein uskottavammalta jos sanottaisiin, että enkelit hänelle sen sanoivat, Herran palveluksessa olevat :-)

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    jänskää on, että kristityt eivät nykyään enää puhu juuri lainkaan enkeleistä auttajina. Enemmän puhutaan pahoista enkeleistä demoneista, pitäisikö sen sitten tulkita olevan heidän palvomista? Sanotaan, että Jumala puhui siinä ja siinä tilanteessa, mutta joskus tuntuisi melkein uskottavammalta jos sanottaisiin, että enkelit hänelle sen sanoivat, Herran palveluksessa olevat :-)

    Kyllä näin voidaan päätellä. Jumala on niin suuri ja mahtava energian lähde, että hänen on järkevääkin käyttää välittäjää ihmisen kanssa. Mutta sanoma tulee kuitenkin Jumalalta vaikka sen välittääkin enkeli.

    Äänestä

  • Jeesus on jumalan ainoa poika.Miten hänellä voisi olla sitten veli?

    Raamatussa tehdään meielestäni aika selvä ero jumalan/enkelien ja ihmisten välillä.

    Äänestä

  • eki kirjoitti:

    Jeesus on jumalan ainoa poika.Miten hänellä voisi olla sitten veli?

    Raamatussa tehdään meielestäni aika selvä ero jumalan/enkelien ja ihmisten välillä.

    Enkeleistä käytetään raamatussa "henkipojat" nimitystä, eli kaikki ovat jumalan Kaikkivaltiaan isän henkipoikia. Jeesus on esikoinen, ja näin ollen kaikkien muiden henkipoikien pää. Eli Saatana on tavallaan Jeesuksen pikkuveli.

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Kyllä näin voidaan päätellä. Jumala on niin suuri ja mahtava energian lähde, että hänen on järkevääkin käyttää välittäjää ihmisen kanssa. Mutta sanoma tulee kuitenkin Jumalalta vaikka sen välittääkin enkeli.

    Kuka niille keksi siivet. Ei siivistä puhuta raamatussa mitään. Jonkun joka ei ymmärrä taivaalla voitavan liikkua jollakin muulla voimalla on täytynyt jäljestä käsin piirtää enkeleille siivet.

    Äänestä

  • KYSYMYS kirjoitti:

    Kuka niille keksi siivet. Ei siivistä puhuta raamatussa mitään. Jonkun joka ei ymmärrä taivaalla voitavan liikkua jollakin muulla voimalla on täytynyt jäljestä käsin piirtää enkeleille siivet.

    Tai yhtä hyvin voisi kysyä että minkä näköisiä he ovat ja miksi taivaalla? Raamatussa kyllä puhutaan esim kerubeista, joilla oli siivet jne... Henkimaailma on ihmisjärjelle niin vaikea käsittää, että jonkinlainen kuva on raamatussa täytynyt ihmismielelle antaa. Yhtä hyvin voidaan kuvata Kaikkivaltiasta Jumalaa istumassa valtaistuimella, vaikka hyvin tiedetään ettei siellä mitään kirjaimellista valtaistuinta ole. Kaikkilla näillä on vain kuvaannollinen merkitys. Tämä kaikki siksi että ihminen saisi jonkinlaisen kuvan. Kukaan ei tiedä millaiselta enkeli todellisuudessa näyttää.

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Enkeleistä käytetään raamatussa "henkipojat" nimitystä, eli kaikki ovat jumalan Kaikkivaltiaan isän henkipoikia. Jeesus on esikoinen, ja näin ollen kaikkien muiden henkipoikien pää. Eli Saatana on tavallaan Jeesuksen pikkuveli.

    mitä edustat, mutta kristitty et ainakaan ole. Kristitythän pitävät Jeesusta jumalana. Kolminaisuusoppiin uskovat pitävät jopa Jumalana. Koska selvästikään et usko kolminaisuuteen, et voi olla kristitty.

    Äänestä

Professori Aapeli Sarisalo antaa niin täydellisen vastauksen kysymykseesi, että siteeraan suoraan sitä:

Enkeli
(kreik. angelos, sanansaattaja). Raamattu opettaa, että e:t ovat henkiolentoja, «Hepr. 1:14», korkeampia kuin ihminen, «Hepr. 2:7»; «Ps. 8:5». Siksi, etteivät ne ole syntyneet, vaan luodut, niitä sanotaan Jumalan pojiksi, «Job 1:6»; «Ps. 89:7», ja 'pyhiksi', «Job 5:1»; «Ps. 89:8». Taivaassa on e. joukkoja, «Luuk. 2:13»; «Matt. 26:53»; «Dan. 7:10»; «Job 25:3», jotka ympäröivät Jumalan istuinta, «Ilm. 5:11»; «Ilm. 7:11», ja muodostavat taivaallisen pyhäkön kuoron, «Luuk. 2:13»; «Jes. 6:3»; «Ilm. 5:8»; «Ilm. 14:3»; «Ilm. 15:2-3».
Raamattu puhuu Herran sotajoukon päämiehestä, «Joos. 5:14», ja ruhtinaista, herrauksista, hallituksista ja valloista, «Kol. 1:16», sekä hyvien että pahojen e:ien kesken, «Ef. 1:21»; «Ef. 2:2»; «Ef. 3:10»; «Ef. 6:12»; «Room. 8:38»; «Kol. 2:15», erikseen myös e.-ruhtinaista, vieläpä mainitaan niiden nimiäkin, Gabriel, «Dan. 8:16»; «Dan. 9:21»; «Luuk. 1:19», «Luuk. 1:26», ja Miikael, «Dan. 10:13», «Dan. 10:21»; «Dan. 12:1»; «Juud. 9»; «Ilm. 12:7». Apokryfikirjoissa mainitaan lisäksi Raafael ja Uuriel. Ylienkeli mainitaan myös, «1. Tess. 4:16». Luonnonvoimatkin ovat Jumalan palvelijoita, «Ps. 104:4»; toisaalta taas mainitaan niiden olevan erityisten e:ien hoivissa ja puhutaan 'vesien e:stä', «Ilm. 16:5», 'e:stä, jolla oli tuli vallassaan', «Ilm. 14:18», ja 'syvyyden e:stä', «Ilm. 9:11», joka ilmeisesti on paha e.
E:t eivät kuitenkaan ole täydellisiä luonteeltaan, «Job 4:18»; «Job 15:15», eivätkä tiedoiltaan, «Matt. 24:36»; «Mark. 13:32»; «1. Piet. 1:12», vaikkakin tietävät paljon enemmän kuin ihmiset. Ulkonäöltään ne saattavat olla miehen tai nuorukaisen näköisiä, «1. Moos. 18:16»; «Tuom. 13:6»; «Mark. 16:5»; «Luuk. 24:4», niin että heidän taivaallista alkuperäänsä ei aina tunnettu, mutta usein heidän ympärillään loisti taivaallinen valo, «Luuk. 2:9»; «Matt. 28:3»; «Dan. 10:6»; «Hes. 1:13»; «Ilm. 1:14»; «Ilm. 19:12». E:eitä ei aina voitu nähdä ilman erityistä Jumalan voimaa, «4. Moos. 22:31»; «2. Kun. 6:17». Siivellisiksi kuvataan e:t vain «Ilm. 14:6»:ssa, paitsi kerubeja (ks. ). E:eillä ei ole määrättyä sukupuolta, «Matt. 22:30».
E:ien tehtävänä on toimia Jumalan sanansaattajina ihmisille ja toimittaa hänen tahtoansa. E:t ilmestyvät ihmisille unessa, «1. Moos. 28:12»; «Matt. 1:20», tai valveilla, «Luuk. 1:11», «Luuk. 1:26-38»; «Luuk. 2:9», «Luuk. 2:11». Ihmismuodossa e. ilmestyi Aabrahamille, Haagarille, Lootille, Moosekselle, Joosualle, Gideonille, Maanoahille, Elialle, Danielille, Sakarialle Pietarille ja Paavalille. E:t iloitsevat ihmisten pelastuksesta Jeesuksen syntyessä, «Luuk. 2:10», ja syntisen parannusta tehdessä, «Luuk. 15:10», sillä he tuntevat olevansa seurakunnan jäsenten palvelustovereita ja veljiä, «Ilm. 22:9». Jumala ryhtyikin ihmisiä pelastamaan, "että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon", «Ef. 3:10», niiden palvottavaksi ja ihailtavaksi.
E:t suojelevat Jumalaan turvaavia vaaroilta, «1. Moos. 24:7», ja ovat näkymättöminä heidän ympärillään, «Ps. 34:8»; «1. Moos. 28:12», «1. Moos. 48:16»; «2. Kun. 6:17»; «Jes. 63:9». Huomattavat ovat Jeesuksen sanat «Matt. 18:10»:ssä, jossa hän edellyttää suojelus-e:ien olemassaoloa ja rangaistusta niille, jotka pienokaisia halveksivat tai vahingoittavat. E:t toimeenpanevat rangaistuksia, «2. Kun. 19:35»; «2. Sam. 24:16»; «Ps. 35:5-6». Jeesukselle oli lohdutukseksi jo se tieto, että hän voisi saada avukseen e. joukon, «Matt. 26:53»; tuskan hetkenä e. todella tulikin häntä vahvistamaan, «Luuk. 22:43». Myös Daniel sai e:n vahvistusta, «Dan. 10:17-18». Muita esimerkkejä: «Ps. 91:11»; «Dan. 6:22»; «Ps. 34:7»; «Mark. 1:13». E:n tehtävänä saattaa myös olla velvollisuuden muistuttaminen, «Tuom. 6:12», varoittaminen ja ojentaminen, «Tuom. 2:1». E:n tehtävänä on auttaa kuolevia, «Luuk. 16:22», ja toimia Herran apulaisina hänen toisessa tulemisessaan, «Matt. 25:31». E:t kokoavat viljan ja erottavat lusteet nisusta, «Matt. 13:39», «Matt. 13:41»; «Matt. 24:31»; «1. Tess. 4:16»; «2. Tess. 1:7».
Jeesus puhuu e:eistä harvoin, mutta kuitenkin niin paljon, että selvästi näkee niiden olleen hänelle todellisuutta. Hän omaksui VT:n ja aikansa juutalaisten käsityksen, mutta ei näiden tavoin pitänyt e:eitä välittäjinä, jotka vievät rukouksia Jumalalle, ja kielsi suorastaan niitä rukoilemasta. Samoin apostolit varoittavat e.-palvonnasta, «Kol. 2:18»; «Ilm. 22:8-9». Valitut pyhät saavat tuomita e:eitä, «1. Kor. 6:3».
Raamatusta ilmenee myös, että e:t ovat joutuneet uskollisuudessaan koettelemuksiin, jolloin muutamat lankesivat, «Juud. 6»; «Joh. 8:44». Saatana oli asetettu maata hallitsemaan. Hänen langettuaan, «Jes. 14:12-15», Jumala loi ihmisen hänen sijalleen, mutta se juuri aiheutti saatanan kiukun ihmistä vastaan, niin että hän tekee kaikkensa saadakseen hänet kapinaan Jumalaa vastaan ja eroon hänestä.
Muutamin paikoin VT:ssa puhutaan 'Herran e:stä' aivan kuin tämä olisi ollut itse Jumala. Tämä liiton e. oli Herran erityisen läsnäolon ilmestys, ja se oli vanhan liiton ajalla sen jumalallisen ilmoituksen välittäjä, joka uudessa liitossa on ilmennyt Jeesuksessa. Se on Sanan väliaikainen ruumiillistuma, koska sillä on valta antaa syntejä anteeksi, «2. Moos. 23:20-21». Vrt. «1. Moos. 18»; «1. Moos. 22:11-12»; «1. Moos. 24:7», «1. Moos. 24:40»; «1. Moos. 31:11-12»; «1. Moos. 32:24-25»; «2. Moos. 3»; «2. Moos. 13:21»; «2. Moos. 14:19»; «2. Moos. 32:34»; «2. Moos. 33»; «Joos. 5:13»; «Joos. 6:2»; «Tuom. 2:1-5»; «Tuom. 6:11-13». Tämä e. oli 'Herran läsnäolo', joka myös asui pyhäkössä armoistuimella.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi.
    Kysyisin vielä,että:
    Mitä mieltä olet Leo karman laista(eli syyn ja seurauksen laki)onko raamatussa tästä aiheesta mitään

    Vastausta odottaen

    Äänestä

  • Marjuska kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi.
    Kysyisin vielä,että:
    Mitä mieltä olet Leo karman laista(eli syyn ja seurauksen laki)onko raamatussa tästä aiheesta mitään

    Vastausta odottaen

    karman laista Raamatussa ei ole mitään, eikä edes koko sielunvaellusta siinä mielessä kuin intialaisessa uskontofilosofiassa sillä ymmärretään.

    Sen sijaan tähän elämään liittyvästä syyn ja seurauksen laista, jota tarkoitan puhuessani karman laista, puhutaan Galatalaiskirjeen 6 luvussa:

    7. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
    8. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
    9. Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.
    10. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    huomioitavaa myös se kohta, jossa Jeesus sanoi, ettei sitä rampaa ja sokeaa misetä ollut kohdannut tuo "onnettomuus" hänen vanhempien tai hänen omien tekojensa tähden, vaan jotta Jumalan teot (käännetty myös tahto) tässä näkyisi. Tässä voidaan ihan hyvin ajatella maailmankaikkeuden lakia, joka menee yli meidän persoonallisten elämien. Karma ei ole vain laki syystä ja seurauksesta, se on myös laki toisesta mahdollisuudesta, oppi kuolemattomuudesta, oikeudesta ja päämäärästä. Näistä mikään ei ole nähdäkseni ristiriidassa Raamatun kanssa. Armokin on yksi karmanlain osakokonaisuuksia, mutta missään mielessä se ei ole sattuman varaista lakia ja armeliaisuutta. Jumalaan kun ei voi liittää määrettä sattuma, niin ei kai armoonkaan? Lisäksi Jeesus sanoo, että joka seuraa ja uskoo Häntä eli tekee kuin Hän sanoi ja teki, niin sellainen pelastuu. Taaskin kysymys on ihan selvästä laista. Mutta joka hylkää Jeesuksen sekä kieltää, kadottaa elämänsä. Voiko olla ajattelematta, että se on ainakin syyn ja seurauksen lakia?

    Joitakin oli kuollut tornin alla eikä Jeesus pannut sitä niitten omaksi,eikä Jumalankaan viaksi.

    Jos kysyt syvällisiä totuuksia, tuskin Leo siihen osaa vastata.

    Äänestä

  • ma kirjoitti:

    Jos kysyt syvällisiä totuuksia, tuskin Leo siihen osaa vastata.

    sinä osaat.

    Eikö?

    Äänestä

  • ~~ kirjoitti:

    sinä osaat.

    Eikö?

    Tottaka, kysy minulta!! Käy sivuillani www.antiareologia.fi, jossa levitän omia käsityksiäni ja haluan kaikkien ajattelevan juuri niinkuin minä haluan. Olen siellä, jotta muut löytäisivät minut. Telaan kaikki muut uskonnot ja ajatussuunnat. Kerron siellä omasta henkisestä harrastuksestani: mato-onginnasta, jonka avulla kaikki pääsevät sinuiksi itsensä kanssa ja löytävät todellisen minuuden. Tarkastelemme myös erilaisia onginta-asentoja sekä keskusteluryhmä eri onkimallien perusteellisesta analysoimisesta.
    Lisäksi mahtava määrä linkkejä eri yksityisten ihmisen sivuille, jotka vakoilevat uskovaisten ihmisten tekemisiä sekä tartutaan hanakasti pilkkuun ja pisteeseen. Nämä kaikki viedään tietokantaan ja asetetaan aakkosjärjestykseen. Jos ihminen on kerran tehnyt jotaki väärää, hänet on tuomittu ja koko hänen lahkonsa tuomitaan hänen kanssaan, ja asia on loppuun käsitelty. Mitkään selittelyt eivät auta. Näin rakennamme parempaa ja rakkaudellisempaa maailmaa jossa kaikki ovat onnellisia.

    se sieltä.

    Äänestä

  • Siilon torni kirjoitti:

    Joitakin oli kuollut tornin alla eikä Jeesus pannut sitä niitten omaksi,eikä Jumalankaan viaksi.

    minä ainakin sanoisin, että sille tapahtumalle oli lukemattomia erilaisia syitä. Elämänlangat, salatut ja näkyvät johdattivat heidät sille siilolle, ja kysyä vain voi, että jos ei linnusta tipahda ilman Jumalan tietoa ja tahtoa sulkaa, niin liikkuuko ihmisen jalat sitten ilman tuota voimaa?

    lukematon määrä niin järkyttäviä ja käsittämättömiä ihmisohtaloita, että on vaikea uskoa näitä minkäänlaisen Jumalan tahdoksi tai edes sallimukseksi. Niin sairasta ja sadistista Jumalaa ei yksinkertaisesti ole.

    Kotikylälläni tapahtui helmikuulla 1954 tapaus, jossa eräs pienlentokone oli lennättämässä järven jäällä kyläläisiä. Mm. opettaja kustansi meidät oppilaat lentämään.

    Tätä lentokonetta oli katsomassa myös eräs silloin 6 vuotias pikkutyttö, ja kun lennättäminen kesti useita tunteja, paleltui tämä tyttö jäälle niin, että hänet piti kantaa jäältä kotiin. Seuraus oli, että tyttö sairastui aivokalvontulehdukseen, menetti kuulonsa ja koko hänen kehityksesnsä pysähtyi 6 vuotiaan tasolle eikä pysty itseään hallitsemaan ja nykyään on jo yli 50 vuotias, mutta on edelleen 6 vuotiaan kokoinen ja tasoinen.

    Tytön äiti kuoli tytön olessa yksivuotias ja hänen enonsa ammuttiin juhannuksena 1973 ja tyttö ainoana perijänä peri liki 1000 ha.n maa- ja metsäomaisuudet ja holhouslautakunta on päättänyt perinnön hoidosta eikä tytölle itselleen ole ollut perinnöstä mitään hyötyä.

    Tämä tapaus on jo järkyttävyydessään sitä luokkaa, että tätä on vakea edes Jumalan sallimukseksi ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marjuska kirjoitti:

Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle
Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti

tässä muutama esimerkki raamatussa esintyyvistä sanoista"enkelit"

mitä He yleensä olivat ja miksi siellä oli myös "taivaallista sotaväkeä" olen aina ajatellut,että siellä nyt sotaväkeä viimeksi tarvittaisiin.
Vastaisitko sinä Leo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu