MIksiOttaaTurvapaikaHakijoita2

Niin miksi???

Jostakin kumman syystä Ruotsista ohjattiin Suomeen suuret määrät turvapaikanhakijoita, jotka ovat ohittaneet tai jättäneet pakolaisleirit, monet Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaneita maita sekä Dublin menettelyssä olevia maita. Turvapaikan hakijat olisi pitänyt palauttaa heti Ruotsiin, miksihän niin ei tehty?

Suojelua on ollut tarjolla useita kertoja, useissa maissa ennen Suomea, turvapaikanhakijat kieltäytyvät turvapaikan haun mahdollistavat maat ja matkustavat mieltymystensä mukaan muiden vetovoimatekijöiden perusteella kuin suojelun. Suomeen tulevat avokätisen turvapaikkasysteemin takia, eikä niin että olisivat todellisen hädän alaisina.

Suomi toimii vastoin sopimuksiaan ja varautuu monilla eri tavoin perusteettomien turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen usein vielä vailla oikeutta poistaa maasta.

2000-2013 välillä Suomesta turvapaikkaa hakeneista 46 245 henkilöstä 96% todettiin ei-pakolaiseksi, eli lähes kaikki. Heillä ei ole ollut perusteltua vainoa tai uhkaa taustalla ja heidän suojelunsa olisi onnistunut pakolaisleireillä, mutta he päättivät suunnata paremman elintason perässä Suomeen.

Pakolaisleirin ohittaminen tai jättäminen on suojelusta kieltäytymistä, samoin Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaneiden maiden ohittaminen. Kaikki nämä tarjoavat turvaa perustellulta uhalta tai vainolta.

Kreikan jälkeen on monta turvallista maata, joiden kautta turvapaikanhakijat kulkeutuvat hakematta turvapaikkaa. Jos turvapaikanhakija tulee esim. Somaliasta, niin turvapaikkaa on tarjonnut 5-10 maata tai pakolaisleiriä ennen Suomeen tuloa. Jos kieltäytyvät 5-10 kertaa turvapaikasta ja tulevat Suomeen, se kertoo siitä että Suomessa on liikaa vetovoimatekijöitä jotka houkuttelevat, ei se että olisivat todellisia hädänalaisia.

Suomessa turvapaikka myönnettään liian helposti, yhtenä syynä se että mahdollisuudet tutkia turvapaikan tarve on huono. Turvapaikan saamiseen riittää jonkinlainen tarina minkälaisista olosuhteista on lähtenyt.

Nyt turvapaikkabisnes pyörii, ja me veronmaksajat kustannamme todella kalliin bisneksen.

On täysin selvää, että jos on maksanut matkastaan suuret summat ja on ohittanut useita turvallisia turvapaikan hakemisen mahdollistaneita maita, ei kyse voi olla mistään muusta, kuin jostakin muusta matkaperusteesta kuin todellisesta suojeluntarpeesta. Muu perustehan on suomen avokätinen turvapaikkapolitiikka.

On irvokasta ja sairasta meininkiä, kun Suomeen päästettiin hyväkuntoisia nuoria miehiä, ja niille vielä myönnetään turvapaikka, samalla kun lapset, naiset, vanhukset ja sairaat kärsivät kriisikohteissa ja pakolaisleireissä, nälissään janoissaan ja kylmissään. Samalla kun lähtömaiden nuoret uroot saavat Suomessa
hyvän palvelun.

Jotain on todella pahasti pielessä, ja suvakit ja muut maailmanhalaajat ja poliitikot hyväksyvät tämän.
1099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aluksi totean että ALEPPON kaltaisista paikoista kyllä Suomi voisi Hyvinkin ottaa.pakolaisia Mutta
Kun ne eivät pääse niin sinne jäävät.
Se miksi tilanne on muutoin kuvatun kaltainen johtuu taas Eurooppalaisesta ja Suomalaisestakin humanismista.
Joillekin on tärkeää että Suomi myös näyttää kansainväliseltä Esim. Helsinki jen.

Suomalaisia on nyt n. 5,5 miljoonaa. Tähän nähden Suomi kyllä voisi vielä
Ottaa lisääkin. Mutta tämä turvapaikka
Statuksen määritys tässä on tietenkin ongelma.

Sitten kun turvapaikan hakija saa myönteisen päätöksen ja saa täällä
Lapsia jotka puhuu äidinkielenään Suomea niin niistä tukee Suomalaisia.
Heille Suomi on sitten oikea kotimaa.
Ei tässä saisi olla liian jyrkkäkään.

Otetaan kuitenkin hiukan pehmeämpi
Asenne. Suomi täyttää pian 100 vuotta.
Hyväksytään myös erilaisuutta.

Äänestä

Humanismi tekee joskus hyvää niin itselle kuin muillekin . Jos pitää valita
Kahden väliltä Humanismin tai äärioikeiston niin valitsen humanismin.

100 vuotias Suomi. Suvaitseva Suomi.

Äänestä

Ei tarvitse valita humanismia tai äärioikeistoa, pelkkä järjenkäyttö asiassa riittää ts, haittamaahanmuutto on todellinen ongelma. Harva turvapaikanhakija on todellisessa turvapaikan tarpeessa. Ja on todellakin irvokasta että suomi hyysää hyväkuntoisia nuoria miehiä, kun todelliset hätää kärsivät eivät apua saa. Yököttävää toimintaa ajatelkaapa vähän.

Äänestä

??=

Äänestä

Laitoin juuri Aleppon pakolaisille muutaman euron. Olisin kyllä valmis siihen että Raahekin myöntäisi kantapaikkoja jos olisin valtuutettuna.

Minua ei muut kulttuurit häiritse. Kun käy vaikkapa marketeissa tms täällä Raahessa niin lähes päivittäin näkee muita kanaslaisuuksia.

On tietenkin totta että jokin on tämä maksettava mutta Suomen oli pakko ottaa tietty määrä vastaan koska olemme EU valtio ja se jo velvoittaa.

Näyttää siltä että tilanne on nyt rauhoittunut eikö mitään uutta ryntäystä ole tulossa.

SELVIÄMME KYLLÄ ME KAIKKI.

Äänestä
  • Aleppo alkaa olla jo tyhjä, minnehän sinunkin eurosi vilahtavat?

    Äänestä

"Suomen oli pakko ottaa tietty määrä vastaan koska olemme EU valtio ja se jo velvoittaa"

Mitään pakkoa ei ole. Suomella om kiintiöpakolaisjärjestelmä. Yhtään sen yli ei ole mikään pakko ottaa eikä kukaan siihen voi pakottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasistisuvakkinatsipaska kirjoitti:

Niin miksi???

Jostakin kumman syystä Ruotsista ohjattiin Suomeen suuret määrät turvapaikanhakijoita, jotka ovat ohittaneet tai jättäneet pakolaisleirit, monet Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaneita maita sekä Dublin menettelyssä olevia maita. Turvapaikan hakijat olisi pitänyt palauttaa heti Ruotsiin, miksihän niin ei tehty?

Suojelua on ollut tarjolla useita kertoja, useissa maissa ennen Suomea, turvapaikanhakijat kieltäytyvät turvapaikan haun mahdollistavat maat ja matkustavat mieltymystensä mukaan muiden vetovoimatekijöiden perusteella kuin suojelun. Suomeen tulevat avokätisen turvapaikkasysteemin takia, eikä niin että olisivat todellisen hädän alaisina.

Suomi toimii vastoin sopimuksiaan ja varautuu monilla eri tavoin perusteettomien turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen usein vielä vailla oikeutta poistaa maasta.

2000-2013 välillä Suomesta turvapaikkaa hakeneista 46 245 henkilöstä 96% todettiin ei-pakolaiseksi, eli lähes kaikki. Heillä ei ole ollut perusteltua vainoa tai uhkaa taustalla ja heidän suojelunsa olisi onnistunut pakolaisleireillä, mutta he päättivät suunnata paremman elintason perässä Suomeen.

Pakolaisleirin ohittaminen tai jättäminen on suojelusta kieltäytymistä, samoin Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaneiden maiden ohittaminen. Kaikki nämä tarjoavat turvaa perustellulta uhalta tai vainolta.

Kreikan jälkeen on monta turvallista maata, joiden kautta turvapaikanhakijat kulkeutuvat hakematta turvapaikkaa. Jos turvapaikanhakija tulee esim. Somaliasta, niin turvapaikkaa on tarjonnut 5-10 maata tai pakolaisleiriä ennen Suomeen tuloa. Jos kieltäytyvät 5-10 kertaa turvapaikasta ja tulevat Suomeen, se kertoo siitä että Suomessa on liikaa vetovoimatekijöitä jotka houkuttelevat, ei se että olisivat todellisia hädänalaisia.

Suomessa turvapaikka myönnettään liian helposti, yhtenä syynä se että mahdollisuudet tutkia turvapaikan tarve on huono. Turvapaikan saamiseen riittää jonkinlainen tarina minkälaisista olosuhteista on lähtenyt.

Nyt turvapaikkabisnes pyörii, ja me veronmaksajat kustannamme todella kalliin bisneksen.

On täysin selvää, että jos on maksanut matkastaan suuret summat ja on ohittanut useita turvallisia turvapaikan hakemisen mahdollistaneita maita, ei kyse voi olla mistään muusta, kuin jostakin muusta matkaperusteesta kuin todellisesta suojeluntarpeesta. Muu perustehan on suomen avokätinen turvapaikkapolitiikka.

On irvokasta ja sairasta meininkiä, kun Suomeen päästettiin hyväkuntoisia nuoria miehiä, ja niille vielä myönnetään turvapaikka, samalla kun lapset, naiset, vanhukset ja sairaat kärsivät kriisikohteissa ja pakolaisleireissä, nälissään janoissaan ja kylmissään. Samalla kun lähtömaiden nuoret uroot saavat Suomessa
hyvän palvelun.

Jotain on todella pahasti pielessä, ja suvakit ja muut maailmanhalaajat ja poliitikot hyväksyvät tämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu