Lapsikaste

Aivan... Ei pieni vauva vielä ymmärräkkään VAAN lapsella on salattu lapsen usko...

"kastamalla ja opettamalla" tehdään Jeesuksen opetuslapsia (Mt.28)
ja pitäähän lapsen saada Pyhän Hengen lahja. Muutenhan lapsi jää pakanaksi.

Pääasia on kaste, ei sen ajankohta. Se, että on kastettu on tärkeämpää kuin se, milloin on kastettu.

että kaikki muukin kristinuskossa on aivan järjetöntä hölynpölyä? Yritä ihmeessä päästä eroon tuosta myyttien ja satujen sekasotkusta. Voit jopa sairastua henkisesti sen sotkuihin upottuasi.

Olen mainostanut tällaisia kirjoja kasteeseen liittyen, jos luterilainen kanta kiinnostaa:
-"Pyhä Kaste Raamatussa" ja "Pyhä Kaste Kirkossa",
kirj. Matti Väisänen,
-"Pyhän kasteen puolustus",
kirj. F.G. Hedberg


Pyhäkön lamppu-lehdessä on kirjoitettu kasteeseen liittyen:
www.luthersaatio.com/pyhakonlamppu/lehti02.pdf

Yksi Väisäsen kaste-luento myös tekstimuodossa:
http://www.opkokerays.com/mp3/matti/index.html

tullut tämä oppi, että lapsikaste pelastaa..."

1.

Näkemys perustuu käsittääkseni oppiin perisynnistä.
Esimerkiksi Vt:ssä on tästä mainintoja "isäni on minut synnissä siittänyt" ja "synnissä olen syntynyt", jotenkin tähän tapaan jos en väärin muista?
Näillä kohdilla perustellaan oppia "perisynnistä".
Uuden testamentin puolella mm. roomalaiskirje selittää vastaansanomattoman selvästi: kaikki ovat syntisiä Aadamin lankeemuksen tähden. Synti ei siis ole ensinnä teoissa, se on olemuksellinen asia, ei synnit (tekoina) vaan synti (synnin olemus).

Ihminen ei tule syntiseksi tekojen kautta. Hän syntyy synnin alaisuuteen. Siksi hän myös tekee syntisiä tekoja, eli siis oman olemuksensa ja luontonsa tähden hän on ikäänkuin "pakotettu" rikkomaan. Hänen jäsenissään oleva "synnin laki" johtaa hänet siihen.

Samassa yhteydessä kyllä sanotaan että "kaikki ovat syntiä tehneet" eli voidaan tulkita myös niin, että Aadamissa oleva perisynti tulee ihmiselle tuomioksi vasta sitten, kun se johtaa hänet tekoihin?

Itse olen joka tapauksessa sillä kannalla että ihminen syntyy syntiseksi ja tarvitsee näin ollen syntien anteeksiantajaa eli Vapahtajaa, johon Jumala on anteeksiantamuksen asettanut. Armo on (vain) Kristuksessa.
Ihminen siis on perisynnin alainen, jos tätä sanaa halutaan käyttää.

Eri asia sitten on tarvitaanko tämän tähden lapsikastetta! Peseekö lapselle annettava kaste pois hänen syntisen olemuksen? Synnyttääkö se hänet uudesti - niin että hänellä (syntisestä olemuksesta huolimatta) on Jeesuksen veren alla nyt KASTEEN KAUTTA Jumalan lapseus?

Kastetta pelastuksen ehtona voidaan myös perustella joillain yksittäisillä Raamatun kohdilla, mutta yleensä on niin ettei silloin puolustetakaan kastetta vaan omaa kastenäkemystä, joka on jo valmiiksi omaksuttuna ja jota tahdotaan kokonaisuudesta irroitetuilla jakeilla pönkittää.

2.

Minulle kaste kuvaa aiemman elämän jonka keskipiste oli oma minä, jäämistä taakse ja uuden jossa keskipisteenä on Kristus, alkamista. Hän on kuollut syntieni tähden (minä olen Hänessä kuollut vanhalle, lihan mukaan elettävälle elämälle) ja noussut ylös vanhurskaudeksi ja elämäksi (että nyt eläisin uutta elämää Pyhän Hengen johdossa).
Raamattu sanoo: "...pitäkää itsenne kuolleina..."
Sanamuoto tarkoittaa "pitäkää totena, että olette kuolleet". Tämä on käytännöllisen kristillisyyden ja pyhityselämän ehto. Pidän totena sen mitä Kristuksessa on tapahtunut: Häneen upotettuna olen kastettu Hänen kuolemaansa - ja noussut ylös elääkseni Hänen lunastamanaan ja vanhurskauttamanaan.
Tämän tosiasian merkkinä on kaste, jossa tunnustaudun Kristukseen.
Kaste on Jumalan asettama siunauksen väline niille jotka tahtovat antautua vaeltamaan Hänen seurassaan ja näin erottautua vanhasta, oman minän mukaan eletystä elämästä.

Alkuseurakunnan aikana kaste julkisena uskovaksi tunnustautumisena eli Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen tunnustautumisena, merkitsi usein ankaraa vainoa ja julkista häpäisyä, jopa kuolemantuomiota!

Vaikka olen itse ns. uskovien kasteen kannalla, en silti tee tästä riitakysymystä.
Tunnen monia ev.lut.kirkon uskovia jotka tahtovat pitäytyä lapsena saamassaan kasteessa. Meillä on hyvä yhteys keskenämme, koska tunnustamme samaa Jeesusta Kristusta, joka on meidät armossaan pelastanut.

Raamatun opetus on että usko pelastaa.
Silloin ei ole kysymys ihmisen "uskomisesta" pelastavana tekijänä vaan Kristuksesta, joka on "uskon alkaja ja sen täyttäjä".
Ihminen ei pelasta itseään uskollaan, vaan Jumala pelastaa uskon kautta, armossa.
Kaste siis ei pelasta. Ei lapsikaste eikä mikään muukaan kaste.

3.

"Antakaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä."
Kun tätä lausetta on kerta toisensa jälkeen luterilaisten toimesta käytetty hyökkäyksenä "anababtisteja" vastaan, on syytä miettiä estävätkö esim. helluntailaiset lapsiaan tulemasta Jeesuksen luo?

Jos helluntailaisen lapsi hyppäisi kehdosta ylös ja sanoisi: "minä menen nyt Jeesuksen luo", niin tuskin yksikään helluntailainen lasta estäisi. Siinähän olisi ilmeinen ihme kyseessä, kun muutaman viikon tai kuukauden ikäinen lapsi lähtee tietoisesti menemään Jeesuksen luo - ja kasteelle? Kiitos Jumalalle! Sehän on jokaisen uskovan harras toive ja rukous, että hänen lapsi ottaa uskossa Jeesuksen vastaan ja menee kasteelle, eli että hän löytäisi tien Jeesuksen luo ja elävän yhteyden Jumalaan.

Jeesuksen sanoja on täysin väärinkäytetty kastekysymyksen yhteydessä syyttämään "anababtisteja" siitä että nämä "estävät lapsiaan tulemasta Jeesuksen luo". Pöyristyttävää hengellistä väkivaltaa väittää niin. Ymmärtävätkö väitteen esittäjät yhtään mitä puhuvat ja kuinka vääristävät Jeesuksen sanoja?

Kysymyshän oli nimittäin siitä että lapset tahtoivat tulla Jeesuksen luo ja Jeesuksen syliin ja Jeesuksen siunattavaksi, eivät he olleet kasteelle menossa siinä vaiheessa eikä heitä ollut kukaan kasteelle viemässä, ei opetuslapset eikä kukaan siis estänyt lasten kasteelle menoa tässä.
Asian ydin oli siinä että lapset oli ihmisten mielestä jotenkin vähempiarvoisia ja he häiritsivät tärkeää opetustilaisuutta, mutta tällöin Jeesus yllättäen asettaakin lapset esikuvaksi.
Tärkeää on asiayhteys ja Jeesuksen opetuksen kokonaisuus. Ei hän tässä varsinaisesti puhu lapsista vaan lasten kautta meille: tärkeintä on tulla Hänen luokseen. Se on paljon tärkeämpää kuin ulkonainen opetusten ja oppien kuuntelu, tulkinnat ja muut - mitä kaikki teologiamme meitä hyödyttää, ehkä sinänsä täysin oikeakin teologia, jos sydän ei ole avoin itselleen Vapahtajalle ja Hänessä olevalle uudelle elämälle?

Totta kai Jeesus puhuu myös lapsista! Mutta pääasia siinä on kenelle hän puhuu, kenelle hän sanoo: Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta?
AIKUISILLE sanotaan nämä sanat. Miksi? Lastenko tähden? Ei suinkaan, vaan MEIDÄN tähtemme.
Myös meidän on tultava Jeesuksen luo ja synnyttävä Jumalan lapseuteen. Uskossa ei siis niinkään ole kysymys järkeilystä vaan tulemisesta Jeesuksen luo.

Ymmärrän että luterilaisilla on oma kasteteologia, jonka mukaan kasteen kautta pelastuu ja että siinä syntyy Jumalan lapseksi, mutta tuon ajatuksen ja opin tueksi ei voida esittää kyseisiä Jeesuksen sanoja lasten tulemisesta Hänen luo, tai jos näin tehdään silloin sanat erotetaan tekstiyhteydestä ja niitä käytetään väärin eli toisenlaisen kastenäkemyksen omaavien tuomitsemiseen ja syyllistämiseen.

- - -

Jatkan tätä vielä vähän. Kohta.

...

4.

Kun pelastukseen tarvitaan myös usko, niin joku luterilainen perusteli kasteen pelastavaa voimaa tässä keskustelussa sellaisella väitteellä, että onhan kastettavalla lapsella usko, se on sydämen salainen lapsenusko hänellä.

Eräs toinen (tai sama henkilö?) kirjoitti että helluntailaisten kannattaisi kiireesti viedä lapsensa "oikeaan kirkkoon" kastettavaksi, että näistä tulisi kristittyjä!
Vielä joku perusteli lapsikastetta sellaisella näkemyksellä, että "vähäinenkin kosketus kristillisyyteen on hyvä alku" ja parempi kuin ei mitään?

Kun itse tulin uskoon -89 ei minulla ollut minkäänlaista käsitystä luterilaisten opeista ja luterilaisesta raamatuntulkinnasta. Olen aikanaan kieltäytynyt vakaumuksellisesti rippikoulusta koska ajattelin tuolloin ettei ole mitään Jumalaa missään, lapsena minut on kyllä kastettu.
Kun sitten tuoreena uskovana ja avoimin mielin menin ensimmäistä kertaa ev.lut.kirkon nuorteniltaan, oli yllätykseni melkoinen. Siellä puhetta piti keski-ikäinen pappi ja puhui kasteen pelastavasta voimasta.
Itsekseni ajattelin että ei tämä asia nyt ihan näin mene, mutta koska olin tuore uskova enkä vielä ymmärtänyt kaikkea, pysyin hiljaa. En tahtonut ryhtyä riitelemään vaan rakentua yhteisestä uskosta!
Jossain vaiheessa minulle kuitenkin tuli paha mieli siitä mitä nuorille opetetaan ja sanoin mielessäni: Herra, jos tuo mitä puhutaan ei ole oikein ja jos haluat että asiasta keskustellaan, aloita keskustelu jonkun toisen kautta.
Silloin eräs nuori tyttö korotti äänensä ja esitti epäileviä kysymyksiä papille...

Papin näkemys kuitenkin oli se että kaikki ev.lut.kirkkoon kastetut ovat kristittyjä ja pelastettuja ihmisiä kasteen armosta.
Yhdyin keskusteluun, kysyin mm.:
"Onko siis niin että jokainen lapsena kastettu on pelastettu, uudestisyntynyt kristitty? Että suurin osa Suomen kansalaisista on sellaisia? Kun katselen ja kuuntelen näitä ihmisiä kaupungin kadulla kyllä se ainakin minun mielestäni näyttää jokseenkin erilaiselta minkä kuvan Raamattu antaa uudestisyntyneen ihmisen elämästä."
Muistan kuinka pappi tuli vähän vihaisen näköiseksi ja korotti ääntään:
"Mikä sinä olet arvostelemaan toisten uskoa!"

No, en tahdo arvostella toisten uskoa, mutta on kait lupa Raamatun perusteella näitä asioita tarkastella?
Tilaisuuden jälkeen keskustelin tuon kyseisen papin kanssa, kävi ilmi että nuortenilta oli erityisesti rippikoululaisten tilaisuus, jossa sillä kertaa oli varsinaisena aiheena kaste ja pelastus. Kun keskustelimme kahden kesken pappi sanoi toisaalta että ei hänkään ajattele täsmälleen näin mitä puhui, vaan että kyllä henkilökohtainen ratkaisukin tarvitaan ja että kristillisyyden pitäisi varmaan myös näkyä. Sitten hän kuitenkin käänsi kelkkansa, ja sanoi: toisaalta taas olen kirkon pappina pakotettu sitoutumaan siihen mitä kirkko kasteesta opettaa, ja jos olisin kirkon opin kanssa eri mieltä en tietenkään voisi toimia pappina, koska joutuisin puhumaan vastoin omaatuntoani. Tämän sanottuaan hän harkitsi asioita hetken, ja totesi sitten: kyllä se vain niin on että kaste riittää ja muuta ei tarvita.
Lähdin tilaisuudesta jokseenkin alakuloisena, kuitenkin iloiten siitä etteivät nämä asiat ole meidän käsissämme, ei minun eikä hänen.

5.

Se salainen lapsen usko, joka ei näy missään?
Onko se suurimmalla osalla suomalaisista?
Onko siis kaikki ev.lut.kirkkoon kasteen kautta liittyneet pelastettuja?

Tästä on kirkossa kahdenlaista näkemystä. Toiset sanovat että kyllä näin on. Olen valmis epäilemään tuolla tavalla ajattelevien hengellistä elämää, ihan suoraan. Joko he ovat uudestisyntymättömiä uskonnollisia ihmisiä eli ns. nimikristittyjä tai sitten yksinkertaisesti väärän opetuksen sitomia niin etteivät ole päässeet uskossa kasvamaan evankeliumin vapauteen.

Onneksi on suuri joukko niitäkin luterilaisia jotka Raamattuun perustuen uskovat ettei kaste suinkaan riitä, vaan henkilökohtainen usko Jeesukseen tarvitaan.
Tämä käsittääkseni oli Lutherinkin näkemys?
Toisaalta - kaste pelastaa, mutta - toisaalta: kasteen totuus täytyy ottaa vastaan uskossa, eli pysyä siinä - jonka vuoksi on konfirmaatio?
Onpa ev.lut.kirkossa niitäkin uskovia, jopa pappeja, jotka on itse käyneet uskovaksi tultuaan ns. uskovien kasteella, mutta eivät siitä pidä ääntä etteivät saisi aikaan turhia riitoja. Tunnen tällaisia pappeja ja tiedän että näin on.
Sitten on sellaisia uskovia luterilaisia, jotka pitävät kiinni lapsikasteesta eikä koskaan hyväksyisi uskovien kastetta, mutta kuitenkin sanovat ettei lapsikaste pelasta vaan tarvitaan henkilökohtainen usko.

Esimerkiksi rovasti Urho Muroma, tunnettu herätyskristitty ja monia kirjoja tästäkin aiheesta kirjoittanut, oli itse vankasti lapsikasteen kannalla, mutta sanoi (muistaakseni) että on Perkeleestä sellainen väite jos esitetään että lapsikaste uudestisynnyttää ja palastaa ihmisen.
Muistanko Muroman sanat oikein? Korjatkaa joku joka paremmin tietää, jos olen väärässä.

6.

Entä sitten rippikoulu?

Kiitos Jumalalle että siellä on moni tullut elävään uskoon. Ja moni on saanut sydämelleen piston, joka vuosien jälkeen vasta on tuottanut hedelmää. Moni muistaa rippikoululaulut ja opetukset Jeesuksesta.
Tärkeää onkin että rippipappi ja opettajat olisi elävässä uskossa.
Tiedän erään papin joka suoraan sanoi rippikoululaisille että vain usko pelastaa. Ja rukoili rippileirillä, joka pidettiin juuri ennen juhannusta, että Jumala antaisi vaikka sataa vettä juhannuksena jos se vähän hillitsisi ihmisten jumalatonta käyttäytymistä.
Papin opetuksesta loukkaantuneina rippikoulaiset marssivat ulos leiriltä ja tekivät papistaan valituksen!

Eikö kuitenkin ole niin, että pitäisi tehdä valitus sellaisesta papista joka ei näitä asioita opeta, eikä sellaisesta joka opettaa? Mitä hyötyä koko rippikoulusta muuten on?

Konfirmaation ongelma on siinä, että opetetaan nuoret lausumaan tietyt sanat joihin he eivät edes usko, ja sitten ajatellaan että he ovat kelvollisia kristittyjä.
Eikö se ole vähän pelottavaa? Että opetetaan nuoret valehtelemaan Jumalan edessä?

Olen monta kertaa jutellut nuorten kanssa jotka kieltävät Jumalan. Olen kysynyt kuinka sitten on mahdollista että he ovat kirkossa Jumalan ja ihmisten edessä tunnustaneet uskonsa?
Vastaus on yleensä seuraavanlainen: eihän sitä just kukaan tosissaan ota, sehän on vaan sellasta peliä ja pelkkä tapa!

Tämä oli syy miksi en itse mennyt rippikouluun. Ajattelin että kuitenkin on ihmisiä jotka oikeasti uskoo Jumalaan, ja jos minä joka en usko menisin rippikouluun pelkästään siksi että saisin lahjaksi mopedin, silloin väheksyisin heidän uskoa ja tavallaan pilkkaisin sitä.

Eikö rippikoululaisille tulisi siis opettaa kuinka tärkeä tämä asia on? Ehkä olisi oikein kysyä uskovatko he siihen mitä tunnustavat julkisesti? Tahtovatko he vaeltaa kristittyinä ja sitoutua Jeesuksen omiksi?
Niille jotka rippikoulun ja -leirin jälkeen yhä olisi sitä mieltä ettei voi omantunnon tähden tällaista ratkaisua tehdä, pitäisi ehkä järjestää "vaihtoehtoinen rippijuhla" jossa heidän vakaumusta kunnioitettaisiin? Ja annettaisiin heillekin jonkinlainen "kunniakirja" muistoksi riparin käymisestä (ja myös lahjoja?), mutta ei vaadittaisi tunnustamaan sellaista jota he eivät usko.

7.

Vielä tästä:
"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä."

Jos vähäinenkin kosketus kristillisyyteen ja Pyhään Henkeen on parempi kuin ei mitään, voidaanko tällä perusteella puolustella lapsikastetta enemmän kuin vapaiden suuntien uskovien käytäntöä?

En tiedä miten helluntailiikkeessä on tapana mutta ainakin vapaaseurakunnissa pienet lapset siunataan Jeesuksen nimessä eli siinä heidät tuodaan Jeesuksen luo, koska Jeesus Kristus on jo Golgatalla jokaisesta ihmisestä lunastuksen maksanut. Ei tämä lapsen siunaaminen vielä pelasta, hänet kyllä tuodaan siinä Jeesuksen pelastavan ja pyhittävän työn alaisuuteen ja rukoillaan Jumalan siunausta hänen alkaneelle elämälleen, mutta varsinaisen ratkaisun jokainen tekee itse jossain vaiheessa.
Se on Jumalan työ kun Hän ihmistä puhuttelee ja vetää Jeesuksen luo.

Jos nyt siis tahdotaan käyttää tätä "Jeesuksen tykö tulemista" sanotaan vaikka niin, että kun helluntailaiset siunaavat lapsiaan Jeesuksen nimessä (ja Hänen esimerkin mukaan, sillä Hän siunasi lapsia, ei kastanut heitä), siinä juuri annetaan lasten tulla Jeesuksen luo eikä estetä heitä.??
Kukaan ei siis voi loogisesti käyttää tuota Jeesuksen lausetta helluntailaisia vastaan ja väittää että estävät lapsiaan.

Kaiken edellä sanotun jälkeen tuntuu suorastaan koomiselta kun joku vetoaa, että pitäisi lapset tuoda "oikeaan kirkkoon" (oikea kirkko = luterilainen kirkko) että heistä tulisi "oikeita" kristittyjä.
Sellainen joka on kastettu ja konfirmoitu on oikea kristitty vaikka ajattelisi ja eläisi millä tavalla hyvänsä? Mutta jos on kasvanut helluntailaisessa kodissa ei voi olla oikea kristitty, vaikka sydämeltään rakastaisi Jeesusta ja kunnioittaisi Raamattua? Sellainen "helluntailaisuus" on vain farisealaisuutta ja epäkunnioitusta oikeita kristittyjä eli lapsena kastettuja ja konfirmoituja kohtaan?

Kumpikohan näkemys enemmän edustaa lahkolaisuutta siinä tapauksessa, helluntailainen vai luterilainen?

Kiitos Jumalalle että ev.lut.kirkossa on eläviä uskovia, jotka eivät ole lahkoluterilaisia eli kaikki muut kristityt yhteydestään pois sulkevia, vaan aidosti rakastavat, ylistävät ja kunnioittavat Herraa Jeesusta, oman kirkkonsa valona ja suolana pitäen esillä opetusta henkilökohtaisesta uskosta ja Vapahtajan seuraamisesta ristin tiellä.

Muuten: eräs ystäväni oli jokin aika sitten tukalassa tilanteessa, kun oli sanonut Jumalalle että puhu mitä vaan, tahdon totella.
Hän oli kirkossa sunnuntain jumalanpalveluksessa ja Pyhä Henki sanoi hänelle: "Mene tilaisuuden jälkeen ja sano tuolle papille: Sinä valkeaksi kalkittu seinä."
!!!
Hänen sanottuaan nuo sanat pappi purskahti itkuun, ja pyysi:
- Rukoile minun puolestani, olen pappi mutta en ole todellisesti uskossa, viime päivinä Jumala on minua puhutellut ja nyt tahtoisin antaa elämäni Jeesukselle.

Mitäs tähän sanotaan? Sanotaan AAMEN?

Voi yhtä hyvin olla ettei kaikki vapaiden suuntien papit ole uskossa jne. Ei mikään kirkkokunta pelasta ja vapaiden suuntien seurakunnissa on varmasti ongelmia myös. Olen niihin ottanut kantaa ja niistä keskustellut - en yleensä tällaisilla foorumeilla, mutta työntekijöiden ja seurakuntalaisten kesken.
Täydellistä seurakuntaa ei maan päällä ole, siksi onkin rikkautta kun saamme vajavaisina ihmisinä opetella toisiamme kunnioittamaan, meillä kun on täydellinen Vapahtaja, joka meitä epätäydellisiä auttaa rakkaudellaan.
100 % oikea oppi on vain Isällä taivaassa.

Kuitenkin vapaiden suuntien ja valtionkirkon välillä on se ero että ensin mainitussa jo edellytyksenä on henkilökohtainen usko, jälkimmäiseen liitetään lapsena eikä sieltä helposti eroteta vaikka eläisi julkijumalattomana ja pilkkaajana. Ei edes ev.lut.kirkon papilta vaadita henkilökohtaista uskoa, teologinen opiskelu riittää ja kirkon opin tunnustaminen.
Vaikka nykyään ei ehkä tarvitse tunnustaa kirkon opin alkeitakaan eikä Raamatun arvovaltaa missään määrin?
Kylliäinen etc.

8.

Kaikki ovat perisynnin alaisia (ovat langenneet syntiin ensimmäisessä Aadamissa) ja kaikki ovat lunastettuja (kun tulevat pelastukseen Jeesuksen veren kautta uudessa Aadamissa eli Kristuksessa).
Pelastuksen edellytys on tuleminen KRISTUKSEEN jossa pelastus ja uusi elämä eli elämä Jumalan yhteydessä on.

Varsinainen kysymyksemme siis on, tuleeko ihminen kasteen kautta sisälle Kristuksessa olevaan pelastukseen?

Muistaakseni Jeesuksesta sanotaan jossain Vt:n ennustuksessa jotenkin niin, että "siinä iässä, kun hän oppii erottamaan oikean ja väärän"? Jos muistan väärin, oikaiskaa!

Varmaankaan ei ole kysymys oikean ja väärän erottamisesta sinänsä, on kysymys iästä jossa tämä tapahtuu. Huom.: "Siinä iässä."

Jokainen siis on jo syntymästään syntinen ja sen vuoksi tarvitsee henkilökohtaista uskoa (ei kastetta). Uudestisyntyminen tapahtuu uskon kautta, näin olen käsittänyt.
Ajattelen jotenkin näin:
Vaikka ihminen syntyy synnin alaisuuteen eli on olemukseltaan syntinen, hänen syntisyyttään ei lueta hänelle tuomioksi ennen synnin tekoja, sitä ennen hän on Jeesuksen veren alla siinä lapsenuskon tilassa, jossa ei vielä ole rikkomusta Jumalan lakia vastaan.

Vasta sitten ihmisen syntisyys luetaan hänelle syyllisyydeksi, kun lapsen viattomuus ei ole enää voimassa. Silloin siitä on synnintekemisen kautta astuttu ulos, lain tuomiovallan alle.
Näin ajatellen on olemassa tietty ikä, "siinä iässä", jolloin lapsi tulee vastuulliseksi Jumalan pyhyyden edessä, ja hänen syntisyytensä erottaa hänet Jumalasta.

En ryhdy esittämään mikä ikä se olisi.
Saattaa sitä paitsi vaihdella eri yksilöiden kohdalla?
Joka tapauksessa se on Jumalan ja ihmisen välinen asia. Meidän asiamme vanhempina on rukoilla ja opettaa kaikessa pitkämielisyydessä ja rakkaudessa.
Paras opetus ei ole sanoissa vaan elämässä.
Millaisen esimerkin annamme Vapahtajan syvästä rakkaudesta, joka voidaan elää todeksi arjen elämässä ja pyhän Raamatun kunnioittamisesta auktoriteettina?

9.

Olen kasteasiaan ottanut kantaa vain muutaman kerran, koska riitely on täysin turhaa.
Olen valmis keskustelemaan näistä, mutta tämän foorumin ikävä puoli tuntuu olevan että rakentavaa keskustelua syntyy perin harvoin.
Valmiiksi opittuja iskulauseita on helppo heitellä puolin ja toisin...

Eräässä keskustelussa kerroin tapaamisestani luterilaisen teologin kanssa. Puhuimme kasteesta ja kysyin hänen näkemystään: - Jos kerta kaste on se, joka pelastaa, joutuuko pienenä vauvana kuollut automaattisesti kadotukseen, jos häntä ei ehditty kastaa?
Teologin näkemys oli tämä: - Kyllä joutuu, näin kirkko opettaa.
( Nämä samat ihmiset väittävät että helluntailaisten kaste on ihmisen teko, suoritus ja ansio joka väheksyy Jumalan armon lahjaa, ja että heidän kasteensa ei ole ihmisen teko vaan Jumalan armon lahja pelastukseksi lapselle. Jos näin on, miksi Jumala ei pidä huolta että kaikki lapset tulevat kastetuiksi vaan antaa toisten - esimerkiksi sairaina syntyneet vammaiset, joille ei ehditty suorittaa hätäkastetta - mennä kadotukseen? Minun mielestäni luterilaiset itse tekevät kasteesta ihmisen työn asettaessaan sen pelastuksen portiksi johon armo on näin ehdottomasti sidottu. )

Kun kerroin kasteen olemusta pohdiskelevassa kirjoituksessani tämän, eräs luterilainen vastasi syyttäen minua pelottelemisesta ja tuomitsemisesta. Muiden luterilaisten kannanotot samassa keskustelussa noudattivat tuttua linjaa. Monologia dialogin sijasta ja lyhyitä lauseita monilla huutomerkeillä, tyyliin: anababtistit ovat lahkolaisia!

Jos luterilainen sanoo minulle että minä saatan lapsen kuolemanvaaraan ja kadotuksen alaiseksi ellen kastata häntä ev.lut.kirkossa, niin minäkö silloin olen se joka tässä käyttää hengellistä/henkistä väkivaltaa, syyttää ja tuomitsee?
Nurinkurista ajattelua.

10.

Luterilaiset saavat pitää kastenäkemyksensä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku ajattelee lapsikastetta kasteena Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, joka sitten saa täyden pelastavan merkityksen kun tuo henkilö on tullut uskoon. Pääasia että on uskossa. Mutta jos joku väittää että kaste yksin pelastaa ja että siinä uudestisynnytään Jumalan lapseuteen täysin riittävällä tavalla, on helppo osoittaa Raamatulla että se on väärä oppi.

Tuollaisen harhan seurauksena papit ovat nukuttaneet syvemmälle uneen niitä herätyksen tilassa olevia, jotka esimerkiksi läheisen kuollessa ovat alkaneet pohtia uskon kysymyksiä.
Hautajaisissa pappi opettaa tähän tapaan: - Koska olette kasteen kautta tulleet Jumalan lapsiksi ja kirkon jäseniksi, sen perusteella saatte odottaa iloista jälleennäkemistä taivaassa tämänkin kastetun ja niin ollen pelastetun kirkon jäsenen kanssa.
Ei sanaakaan henkilökohtaisesta parannuksesta ja uskosta?

Tuollainen Jeesuksen omat sanat ohittava harhaopetus on turmiollista eksyttämistä.

Korostan vielä:
Pidän jokaista kristittyä veljenäni ja siskonani katsomatta mihin kirkkoon hän kuuluu. Kirjoitukseni ei ollut hyökkäys luterilaista kirkkoa vastaan, olen ev.lut.kirkon tilaisuuksissa usein kokenut Pyhän Hengen ihanaa läsnäoloa ja siunausta ja paljon saanut hyvää opetusta siellä. Jo pelkästään sekin on siunaukseksi, kun saa opetella toinen toisensa kunnioittamista erilaisina kristittyinä ja sen kautta kokea Jumalan rikkautta.

Kirjoitukseni oli kasteasian pohdiskelua, esitin tässä mitä olen ajatellut ja kokenut. Kritiikkini ei kohdistu luterilaisen kirkkoon sinänsä vaan siihen kasteopetuksen puoleen joka väittää että lapsikaste uudestisynnyttää ja pelastaa ja että ilman kastetta pieni lapsi on kadotukseen tuomittu.