Kiinan ilmavoimat on aloittanut oman J-20-stealth-hävittäjänsä taistelutestit. Tekniset testit on jo suoritettu.
Taistelutesteissä on nähty 2 eri J-20-tyyppiä ilmavoimille ja merivoimille.
Kiinan J-20 muistuttaa USAn F-35-hävittäjää, mutta Kiinan hävittäjissä stealth-teknologia on edistyksellisempää kuin F-35:n stealth eikä Kiinalla ole ollut viiveitä J-20:n valmistuksessa.
Taistelutesteissä on nähty 2 eri J-20-tyyppiä ilmavoimille ja merivoimille.
Kiinan J-20 muistuttaa USAn F-35-hävittäjää, mutta Kiinan hävittäjissä stealth-teknologia on edistyksellisempää kuin F-35:n stealth eikä Kiinalla ole ollut viiveitä J-20:n valmistuksessa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tosin puuha on turhaa kuten Valkeakosken Tiltu on useasti jo todennut, koska stealthit näkyy jo kaikissa tutkissa:-)
Niinhän ne näkyy etenkin Kiinan, Venäjän, Britannian tutkissa.
Kiinan stealth-teknologia kuten myös Venäjän on kuitenkin uudempaa stealth-teknologiaa, jossa stealthin valmistus prosessina on järkevämpää, taloudellisempaa ja Kiinan sekä Venäjän stealth-materiaali on vähemmän heijastavaa kuin Usan.
Kaikki koneet näkyy tutkissa, paitsi F-35 ei näy natotrollin mielikuvitustutkassa.
Hyvin tuntui heijastavan puskaryssien koneet kun suomen hornetit kävi kuvaamassa
Niimpä ... Huippuammattilaisemme vektoroivat nopsaan ADIZ-rajaa lähestyvät koneet. Sääli vaan, että "vakavaa varoitusta" ei päästy antamaan. ;-)
Usan, Naton, Suomen F-35 ei pärjää Kiinan J-20:lle.
Ongelmasi onse, ettei Suomella ole eikä tule F-35-koneita!
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Valkeakosken Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Tuntuu tää F-35 olevan aika susi jo syntyessään ,taitavat rahoituksen lopettaa ennen aikojaan .
Kiina ja Venäjä saavat nopeammin valmiiksi stealthinsa kuin USA.
Kiina ja Venäjä menevät nopeammin konkkaana kuin USA.
USA on jo käytännössä konkassa.Kun dollarista aletaan luopua alkaa jenkeissä sisällissota!
Tiltun kostea uni? USA on varsin elinvoimainen ja dollari vahva! Kohta Tiltut saavat oikeata suremista kun Putinin Venöjön talous romahtaa!
Katotaan kuinka vahva us-taala on ku Kiina pistää 1,3bilj. = 1300 mrd. jenkkien velkakirjat myyntiin. Montakohan mrd:a Suomitroikka ostaa, ettei isännäl tuu pipi, vaikkapa maksamalla F-35 kaupat etukäteen(vaik kehittämiiseen ollaanki pantu jo satoja miljuunii)?
Venäjällä niin valtavat luonnon varat ettei koskaan romahda.
No eikös ne olleet vielä valtavammat silloin NL:n aikaan, vaan kuinkas kävikään?
Onko Kiina supervalta?
Ei.
Yhdysvallat on hakenut patenttisuojan termille, eikä sitä saa käyttää muut kuin Yhdysvallat.
Kiinan ilmavoimilla ei ole mitään merkitystä Natomaille eikä Euroopan maille. Kiina ei ole Euroopan vieressä kuten Venäjä ja Kiina ei ole Venäjän liittolainen. Venäjä on yksi Kiinan heittopusseista, jota se lypsää tarvittaessa.
Kiina on loikannut huomattavasti Venäjää ylemmäs eikä Kiinalla ole aikaa eikä halua paappoa mitättömiä muinais-50-luvun-valtioita. Maailmankauppa tehdään USA-Eurooppa-Kiina-Korea-Japani-Intia liittoumalla, eikä Venäjällä ole osaa eikä arpaa muiden kehittyneiden valtioiden kauppasopimuksissa. Itseasiassa Venäjä on talouspakotteissa :D
Kiinan J-20 esiintyy jo ilmailunäytöksissä.
Usan, Naton, Suomen F-35:lta sellainen on kielletty, koska F-35:lla ei saa tippumis- ja räjähtänisvaaran vuoksi lentää lentonäytöksissä, yleisötapahtumissa ihmismassojen yläpuolella, tiheään asuttujen kaupunkien, taajamien yläpuolella.
Venäjällä on jo paremmat ilmavoimat kuin Usalla ja Natolla ja nyt alkaa olla jo Kiinallakin.
Lisäksi Venäjän ja Kiinan ilmavoimat voivat jo toimia yhdessä yhteisen komennon alla.
Kiina ja Venäjä käytännössä jo sotilasliitossa keskenään.
JA ........... sit sä heräsit kylmissäsi lattialta ... tyyny oksussa ja latinki pöksyissäs jne. .....
IMHO
Usa:n f-35 on lentävä sinkkiämpäri.
Väärin ... mutta jatkahan oikeinkirjoitus- ja lukutaidoton peräkammarin wänkkääjä vaan unelmointias.
Ymmärrät lentokoneista tasan yhtä vähän, kuin sika pohjantähdestä ... . Sekin on FAK-TA!.
IMHO.
Siitä puhe. mistä puute ... tämä on täysin väärä palsta tuollaiselle teinihinttarille. Kokeiles suuhuora tuota ... sopii varmaan paremmin pirtaasi.
http://www.pikadeitti.fi/?room=gay
Tiltut ihannoi Kiinaa kun juuri Kiinalla on käyttöä puhtaalle viljelymaalle ja raaka-aineille.
Ja mistä niitä helpoiten löytyy? No Venäjän väkityhjästä Siperiasta. Venäjä muuten varasti osan Koillis-Kiinaa aikoinaan ja kuten tiedetään kiinalaisilla on pitkä muisti.
Ja toisin kuin Suomella on Kiinalla voimaa ottaa omansa takaisin. Vaikka J-20 koneilla. Kunhan Etelä-Kiinanmeren kysymys on ratkaistu ei Kiina enää tarvitse Venäjän poliittista tukea.
Kello käy.
Ei kauaa enää nokka tuhise kun Korean sota alkaa, Kiina miehittää Taiwanin ja Baltian maissa alkaa venäläisvähemmistöjen kansannousu. Todennäköisesti hyvin pian Olympialaisten jälkeen.
Kiinan poikien ei tarvnnu aloittaa suunittelua nollasta, kopsasivat jenkeiltä. (jenkkien häpeä tietysti ja kiinahakkereiden taidonnäyte) Missään ei ole todistettu, että tuo J-20 olisi milliäkään parempi, kuin F35. Sotilasasiantuntijat pitävät F22 ja F35 parempana. Ja miksi emme uskoisi asiantuntijoita, kun S24:ä on pelkkiä kansakoulupohjaisia Nintendon pelaajia ?
"The J-20 has some notable flaws. Most experts agree the aircraft possesses excellent low-observable (LO) stealth characteristics from the front angle. However, the rest of the fighter’s design suggests the aircraft would be identified by radar systems from side or rear angles. This would likely limit China’s potential role as a deep-strike fighter."
Onko TILTUN jatkuvan aseonanoinnin kohteena siis kevytvalusta valmistettu huono kiinalainen kopio???. TIRSK.
Teollisuusvakoilun saralla USA on maailman numero uuno.
Snowdenin paljastamien asiakirjojen perusteella selvisi, että NSA on vakoillut ei pelkästään vastustajiensa teollisuutta mutta myös liittolaistensa teollisuutta. Tästä esim. Japani ja E-Korea älähtivät USAlle. Natovouhakkeet puolustavat sitä sanomalla, että USA on ystävällismielinen maa.
Meidän Nokiammekin oli NSAn kohteena. Saadut tiedot annetaan USAn korporaatioille vastikkeeksi siitä, että nämä tekevät yhteistyötä USAn valtion viraston NSAn kanssa vakoilun mahdollistamiseksi.
Pitäisikö meidän olla kiitollisia USAlle siitä, että he vakoilevat teollisuuttamme, päättäjiämme, kansaamme ja kaikkea sähköistä viestintäämme?
Jos Kiinan on onnistunut vakoilla USAa niin sehän on pelkästään hyvä asia. Kiina on saamassa häivehävittäjänsä sarjatuotantoon ennätyslyhyessä ajassa - ainakin jos sitä vertaa F35 -koneeseen, joka ei vieläkään ole valmis ja valmista siitä ei taida tulla ikinä vaikka siitä on tullut USAn historian kallein sotatekninen hanke. USAn on pakko saada myydyksi näitä epäonnistuneita koneitaan saadakseen edes osan siihen törsätyistä rahoista takaisin.
Kiinan J-20 saattaa hyvinkin olla parempi kuin F35. Satavarmaa on, että se on halvempi kaikin puolin. Kiinalaisille tuotteille ei voi nykyisin hymähdellä. Onnentoivotukseni kiinalaisille.
Kiina jyrää jenkit.
Kiina ei hyökkää Suomeen, joten What Ever.