Maanantaina kokoontuva Tampereen valtuusto on kovan paikan edessä. Äänestämällä ratikalle kyllä se tuhoaa kaupungin tulevaisuuden hyväksyessään 400 miljoonan hukkainvestoinnin.
Tampereella on jo nyt 40 miljoonan euron valkataakka. Toivottavasti valtuusto tulee järkiinsä eikä kiirehdi tekemään ratikkapäätöstä nyt, vaan antaa uuden valtuuston päättää asiasta. Uusi valtuusto valitaan ensi keväänä.
Yksi merkittävä asia on jäänyt ratikkakeskustelussa liian vähälle. Ratikan rakentaminen kestää ainakin viisi vuotta, todennäköisempi aika on 10 vuotta. Koko sen ajan suuri osa Tampereen liike-elämälle tärkeintä ydinkeskustan aluetta on sekavaa rakennustyömaa-aluetta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Täti+topakka+kirjoittaa,+että+ratikan+rakentaminen+kestää+5+-+10+vuotta.+
VÄÄRIN!+Tuo+aikahan+menee+vain+ensimmäisen+tynkäreitin+rakentamiseen.+Tuo+yksi+kiskonpätkä+ei+pyhitä+YHTÄÄN+MITÄÄN,+koska+70+%+kumipyöräautoja+tarvitaan+edelleen.+Tarvitaan+lisää+reittejä+ja+lisää+yhteyksiä+kaikiin+kaupunginosiin,+eli+meillä+on+siinä+LOPPUMATON+rahareikä+ja+ikuinen+urakka+edessä.+
Valtuutettujen+kannattaakin+huomata,+että+päättäessään+tästä+yhdestä+torsosta+ratikan+pätkästä+he+antavat+valtakirjan+linjojen+ikuiselle+laajentamiselle.
konkurssi tulee tampereelle ,koska kaikki järkevät ihmiset muuttavat pois tampereeltamuualle .eivät halua maksaa lisäää idioottimaisia hankintoja ,yksi täysi turha tunneli tasamaalle riittää
Tampere jaetaan kappaleiksi, jotka liitetään naapurikuntiin. Keskustorille rakennetaan jättiläiskokoinen sfinksi, jolle tulee pääasiallisen Tampereen tuhoajan kasvot