Sellutehdasinvestoinnit ja Helsingin loisijat

Tiedoksi kaikille Helsingin Punavuoren elämäntapaintiaaneille. Keski-Suomessa Äänekoskella on valmisteilla selluteollisuuden jätti-investointi, arvoltaan noin 1 200 miljoonaa euroa. Sitä suurempi on tulossa Kuopioon, 1 400 miljoonaa euroa. Hankkeiden työllisyysvaikutus rakennusvaiheessa 6 000 miestyövuotta. Valmistuttuaan ne antavat valtavan määrän työtä metsäsektorille. Tosin Kuopion hanketta jarruttavat paikalliset viherhipit ja muut ympäristöhörhöt. Projekti todennäköisesti toteutunee. Valmistuttuaan molemmat tehtaat jauhavat hyvinvointia Suomelle, mukaanlukien Punavuorelle.
954
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Ne on siis marssimassa käytännössä Pentagonin ja Hillary "Kaaos" Clintonin haluamaan suuntaan. Näin USA on onnistunut kaappaamaan ennen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluneen suomalaisen rauhanliikkeen. On syntynyt epäpyhä uusi allianssi: Pentagon, Vihreät, Vasemmistoliitto, sunnimuslimit ja Kokoomuksen/RKP:n natohihhulit.

    Äänestä

Tietääköhän Maija Vilkkumaa ja hänen hengenheimolaisensa olevansa nyt Washingtonin ja Suomen Nato-puolueen taskussa ja pelaavansa USA:n suurvaltastrategian pussiin? Todennäköisesti eivät. He ovat hyödyllisiä idiootteja.

Äänestä

Barack Obaman, CIA:n ja Pentagonin ehkä suurin saavutus viime vuosina oli Amnesty Internationalin sekä monien rauhanliikkeiden kaappaus. Visio näyttää siis ollen Washingtonin sotapuolueella käyttää mustaa miestä, valkoista naista, homoja ja lesboja savuverhoina joilla hyväätarkoittavat hölmöt saadaan siirrettyä omaan leiriin. Putinhan on Euroopan viimeisiä vallassa olevia traditionaalisia konservatiivijohtajia.

Äänestä

Äänekoskella ja Savossa haisee.

Äänestä
  • Jokainen Paperi- ja Metalliliiton työntekijä tietää ettei raha haise. Vain punavihreillä ituhipeillä on varaa (toistaiseksi) moiseen kaksinaamaisuuteen.

    Äänestä

Rikastuvat, mutta ei välttämättä tuollaiseen laitokseen sijoittajat, koska tuotanto niissä voi tulla kalliiksi, kuten Kaidille kävi.

Äänestä

Uudet molokinkidat puillemme... sama kai se. Eihän Suomessa ole enää juurikaan oikeita metsiä. Ainoastaan nuoria ilajiköyhiä puupeltoja jotka tarjoavat koneille kuutioita, mutta eivät monipuoliselle elämälle sitä vaihtelevaa kasvupohjaa jonka oikea koskematon metsä tarjoaa. Pentti Linkola sanoikin, että oikeassa metsässä vain neljäsosa puumassasta on elävää. Loput on eri lahoamisvaiheessa olemaa puuta, keloina, konkeloina, maassa, jne. Ja voi sitä kasvi- ja eläinlajien kirjoa mikä sellaisessa metsässä viihtyy. Ihmisellekin se on kuin oikein vaikuttavaan kirkkosaliin astuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arvo-Konservatiivi kirjoitti:

Tiedoksi kaikille Helsingin Punavuoren elämäntapaintiaaneille. Keski-Suomessa Äänekoskella on valmisteilla selluteollisuuden jätti-investointi, arvoltaan noin 1 200 miljoonaa euroa. Sitä suurempi on tulossa Kuopioon, 1 400 miljoonaa euroa. Hankkeiden työllisyysvaikutus rakennusvaiheessa 6 000 miestyövuotta. Valmistuttuaan ne antavat valtavan määrän työtä metsäsektorille. Tosin Kuopion hanketta jarruttavat paikalliset viherhipit ja muut ympäristöhörhöt. Projekti todennäköisesti toteutunee. Valmistuttuaan molemmat tehtaat jauhavat hyvinvointia Suomelle, mukaanlukien Punavuorelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu