Valitettavasti näyttää siltä että kihniötä viedään joidenkin toimesta järjettömään suuntaan. Oli jo pieni valonpilkahdus kun vokki ilmoitettiin lopetettavaksi. Sitten alkoi nimien kerääminen vokin säilymisen puolesta. Sitten paljastui että täällä piilotetaan pakolaisia joille ei myönnetty valituksenkaan jälkeen turvapaikkaa ja heidät on määrätty poistumaan maasta! Eikö näiden piilottajien päässä liiku mitään? Maailmanparannusko on tärkeintä, kihniöläisilläkö ei ole mitään väliä? Miten te suhtaudutte näihin piilottajiin ja kiinteistöjen omistajiin jotka tätä toimintaa harjoittavat?
Kihniön tulevaisuus
89
947
Vastaukset
- Rauhotuny
Ei ny katkota verisuonia päässä ja saada sydänkohtausta, kyllä vokki loppuu, päätös on tehty ja pysyy, siihen ei adressit auta. Pihlajalinnakaan ei halua jatkaa Kihniössä. Kylillä kiertävät juoru-ukot ja akat ei ole asiasta Migrissä ja Pihlajalinnassa päättämässä. Piilottelu ja asunnonvuokraus maasta poistamista odotellessa on varmaankin eri asia. Muistetaan sitten kuntavaaleissa mitä puoluetta taas pitää joukolla äänestää, jotta voimme yksissä tuumin jatkaa hölmöilyä.
Juu pitäis varmaankin rauhottua mutta kun ei vaan tahdo ymmärtää että jotkin tahot haluavat tahallaan tuhota hienon kunnan.
- Asioista_tietävä
Kihniönkipakka kirjoitti:
Juu pitäis varmaankin rauhottua mutta kun ei vaan tahdo ymmärtää että jotkin tahot haluavat tahallaan tuhota hienon kunnan.
Noi suvakit on venäläisiä agentteja. Ne haluaa epäjärjestyksen Suomeen ja sitten se on helppo liittää perustettavaan Neuvostoliittoon. Tätä ei tiedä edes Suomen hallitus eikä KRP.
- Ruotsin_väliintuloa
"Äärisuvakit tekee saumatonta yhteistyötä Ruotsin ääricommunistien eli socialdemokraattien kanssa mamuvyöryn wyöryttämiseksi Suomeen"
har!11
.
- Eimikäänvellihousu
Kihniöllä tarvittais suoraselkäisiä miehiä hoitamaan asioita kuntoon!
Tästä miehestä mallia!
https://youtu.be/9URb-TjvoHw - kyykyy
Nämä kaikki odottavat että joku tulis joku mitä me emme tiedä. Joku joka
laittais asiat kuntoon ja tekis sen näitten sankarien puolesta mitkä tässä nyt kirjoittelee ja jotka on vain perseen nuolijoita ja kyttääjiä.- Saiskovastauksia
Annappa tulla sitten viisaita ehdotuksia kuinka pitäisi toimia että kihniö olisi parempi paikka?
- NämäMyös
Ja suvakit kans pois.
- Suvakit
Eiköhän suvakit tule järkiinsä ja jospa hoivausvietti jäisi päälle koskemaan paikallisia avuntarvitsijoita. Ai niin mutta ei ne olekkaan jännittäviä.
- Jännittää
Ruottis on jännittäviä mamuja muutama satatuhatta ja muutenkin jännittävät olot😁
- Vainott
Kun mahmut lähee, niin tuleeko suomeen uudet noitavainot? Historia yleensä toistaa itseään😢
- Totuustulee
Totuus tulee tyttöjen suusta https://m.youtube.com/watch?v=biS1jUiaj4M
- namut
Jos menee vaikeeks,niin erotaan kirkosta ja ruvetaan maksaan verot Parkanoon.Näkee sitten namut ja niiden hoivaajat kuinka jatkavat etiäpäin.
- Kirkosta
Erosin heti, kun pastori ylä-satakunnassa kehoitti ihmisiä allekirjoittamaan adressin. Tänne kaa yhteen adressiin nimee http://eroakirkosta.fi/
- Pienilasku
Kyllä nyt vituttaa lähtee aamulla töihin tienaan mamuille rahaa. Me töissä käyvät maksetaan vuodessa keskimäärin 909e näitten elintasopakolaisten hyysäämiseen, tai ainakin jälkikasvu maksaa.
- Paitsi_että
Kihniön tulevaisuus on valoisa kun persuista päästään eroon, sitä ennen ihan sama mitä siellä tapahtuu tai on tapahtumatta.
- peijoonit
Vittuako menet töihin jos niin vituttaa ei tule sinun töistäkään mitään vaan ne joutuu toiset tekeen sinun edestä ja se taas vituttaa sinun työkavereita.
- vempulako
Sun töistäs ei oo ikänä tullut mitään.
- kyyhää
Sinäkö sitten olet työpaikan tähti? Voithan olla työpaikan kyttäkin? Kuvittelet vain olevas korvaamaton.
- Sairastatouhua
Sairasta porukkaa😡
- käivärää
Ei näiden paikallisienkaan työ ollut paljon kummempaa tuossa putkitehtaassa kyllä jonkin sortin maahanmuutto yhdyskunta oli sekin. Osa oli kipeenä osa veti lonkkaa osa lintsas niin paljon kuin vain uskalsi.
- laiskat
Näin se vaan menee,jos ei mitään tehdä,sellaiset saa lähteä.Pätee myös mamuihin.
- Hommaputkessa
Nii, hullu paljon töitä tekee. Mutta rahaa me saatiin ihan vi......sti. Eihän se tehdas tuossa pyötinytkään kuin 40 vuotta, aika nopeesti huomasivat vemppailun ja sulkivat tehtaan....
- lonkkari
Hommaputkessa kirjoitti:
Nii, hullu paljon töitä tekee. Mutta rahaa me saatiin ihan vi......sti. Eihän se tehdas tuossa pyötinytkään kuin 40 vuotta, aika nopeesti huomasivat vemppailun ja sulkivat tehtaan....
Joo mutta teidän jälkikasvu ei saanut jatkaa lonkanvetoa. Ha ha haa haaaa
- Ihmeissäänolen
Jos joku tietää oikeasti että kielteisen päätöksen saaneita täällä piilotellaan niin silloin ilmoitus Suomen poliisille eikä Suomi24:seen.
- Ilmoitettuon
Olen ilmoittanut yhden tiedossa olevan osoitteen poliisille. En tiedä onko johtanut toimenpiteisiin. Tämä paikka aivan keskustassa.
- Ilmoitettuon
Ilmoitettuon kirjoitti:
Olen ilmoittanut yhden tiedossa olevan osoitteen poliisille. En tiedä onko johtanut toimenpiteisiin. Tämä paikka aivan keskustassa.
Ilmoitus mennyt perille koska tuli kuittaus: Sisä-Suomen poliisilaitos on vastaanottanut sähköpostinne.
Polisinrättningen i Intre Finland har fått ert e-meddelande.
Central Finland Police Department has received your e-mail.
- korvenasukki
Tänne vaan vasta adressiin nimiä http://www.adressit.com/vok_pois_kihniolta
- käykää
Tuohon adressiin ei kukaan laita nimeään. On hyvä että pojat ja miehet jää
kihniöön ei palata umpiperään enään jookos.- porkkanat
Siihen tulee nimiä pikavauhtia.Saat pian tilata maukantorilta tummia porkkanoita ja ruveta tunkeen niitä pimperoos.
- mahakas
Sinä ne porkkanat syöt ei niistä meille jää mitään. Sinä näet vain itsesi ja sukusi suuren mahan jota ylläpitään luulet kaikkien osallistuvan.
- Faktaaa
Täältä faktaa Kihniön ja muiden kuntien tilanteesta:
http://yle.fi/uutiset/3-9192528- Faktaaa
Osallistu vaalikoneen tekoon
Samaisessa osoitteessa: Mikä Kihniön asioissa mättää? Mistä pitäisi puhua? Lähetä meille kysymys tai kommentti, hyödynnämme niitä kuntavaalikoneen tekemisessä keväällä 2017.
- hyväätäätekee
Kysy maahanmuuttajilta koska he tänne jäävät näitten uskovien kanssa.
Koska nämä ovat valloittaneet uskovien tyttäret ja sukulaiset. - adressi
Kerrankin adressi johon voi laittaa nimensä.Jesse on oikealla asialla.
- oliskosaika
Eikö ketään kunnanvaltuutettua edes pikkusen pelota, kun ens keväänä on vaalit ja voipi käydä niin et alkaa puhaltaa uuret tuulet täälläki ja mamutus loppuu ku seinää. Ajatelkaas mitä tuo porukka saa aikaa koko Suomes ku se saa sekasi näinki piene paikan tosta vaa ja toiset kulkee lappuset silimillä eikä tunnusta tosiasioita.
- karwakulli
Onko noissa vihjailuissa perää että hengelliset-sisaret on maistaneet eksootista "Jormaa" jos niin on setiä ja enoja on myös autettava se kun kuuluu tapoihin.
- Vanhatvarikset
Sekasin koko paikkakunta? En määrä oo mitään huomannut, töis käyn ja ruokakaupassa. Kaikki kuten ennenkin, eukkokaa ei oo mitään huomannut. Sama vanha rauha. Menkää ny kotio riehumasta joutavia.
- epäpyhä
Oot varmaan kans uskovainen!
- tahtitukumus
Antakaa nyt vain vinkkiä "loisjormien" käyttäjä katraasta tai antakaa vinkki suoraan MV-lehteen. Kansa vaatii totuutta
- allamahanaasinpaska
Mitähän poliisit pörräs tänään kaffilan talon pihassa.??
- Jassesetä
Jokohan ne on niskoksella käyny??
- kuskusaa
Kävivät kuulemma kusella ja jatkoivat matkaa.
- Laittomat
Kävivät kuulemma poistamassa nää laittomat maahantulleet.
- suaraselkä
Mitä vittua? Kuka saatana kanteli? Olis nyt antanut vaan olla. Niin sitä pitää
se on sitä suoraselkäisyyttä. - Suvakismi
Kurkistus suvakin pään sisään.
http://www.finnleaks.net/ala-herata-nukkuvaa-suvakkia-hanella-on-unelma-lukijan-kertomus/ - pieniikö
Katoppa ettei sukulaiset pidä piilossa ketään? Hah hah hah haaa
Tuloo kuule huussi polulla vastaan hurmuri. - juipit
On kuulemma tuolla koivikon alueella joku perustanu oman pikku vokin.On kai joku uskovaasen tenava.Mamukollia siellä ravaa päivällä ja taitaa olla yökyläskin.Eikös niiden joutilaiden pitäis olla siellä ahneen pihlajalinnan hoivattavana.Me veronmaksajat maksetaan pihlajalinnalle jokaasesta juipista.Pannaan polliisi tarkastaan onko se määrä mistä maksetaan.Samalla käyvät koivikon alueella sie yhyres talos nurkalla pissimäs ja voivat kyllä kurkata sisällekkin.
- Hulluutta
Täytyy kyllä nyt ihmetellä tätä touhua? Olisko liikaa vaadittu että ilmoitettais jossakin ne henkilöt nimineen/kuvineen jotka ovat "kadoksissa" eli eivät ole enää vokissa ja ovat saaneet kielteisen päätöksen. Vaikka migrin nettisivuilla. Varmaan tietenkin joku älytön laki näitäkin suojelee ettei niin voi tehdä.
Jos joku on saanutkin kenties turvapaikan ja haluaa tänne asettua niin leimautuu näiden laittomasti majoittuvien takia! Olisi meidän kihniöläisten turvallisuudenkin kannalta äärimmäisen tärkeää saada asiaan virallinen tieto kuka on laittomasti täällä ja kuka ei. Tietääkö joku asioiden oikean laidan. Jollei tiedä niin olisi varmaan syytä esim. Kunnanjohtajan selvittää asiaa migrin suunnalta.
Jos näitä kielteisen päätöksen saaneita tosiaankin täällä joku piilottelee ja majoittaa niin täytyy sanoa että päässä viiraa ja pahoin! Ovat ilmeisesti ihmisiä jotka elävät jossakin aivan omassa maailmassaan. Onko kenties uskonto sekoittanut pään? Onko jollakin seurakunnalla kenties varaa kustantaa näiden majoitus ja ruuat yms? Kauanko kenties aikovat jatkaa elättämistä? Saavatko laittomasti täällä olevat kenties sossusta jotain rahaa? Todella iso uhka että alkavat tehdä rikoksia jollei muualta rahaa saa! Nyt täytyisi hyvin nopeasti alata selvittelemään tätä todella sairasta touhua täällä? Oon aina ollut siinä käsityksessä että todelliset uskovaiset eivät valehtele. Tämmöstä toimintaa ei voi valehtelematta tehdä joten ilmeisesti nämä "uskovaiset" ovatkin jotakin muuta kuin niitä oikeita! - Esiin
Totta muriset🍻 piilottelu pitää loppua,koska nämä henkilöt saattaa radikalisoitua, kun rahat loppuvat ja yhteys yhteiskuntaan katkeaa.
- maailmanesa
Joo yli 20 vuotta ulkomailla asuneena voin valaista kyömyjen moraalista jotakin. Nuo ovat vieneet perseennuolemisen ihan uudelle tasolle ihan hirvittää jos jotkut eivät huomaa miten itsekkäitä kyömyt ovat kaikki asiat tapahtuu vain oman itsensä vuoksi jos ei tapahdu näin karjuminen ja uhkailu alkaa
- pullonpohja
Kai pojat saa puolensa pitää. Nyt on loppu määräilyt mitä kaikki juopot täälläkin harrasti.
- potkutko
Pian saavat mennä pitään puoliaan sinne mistä ovat tulleet.
- Erehdyitkö
Mitä seuraa kun uskoo juoruajien perättömiä puheita ja toimii niiden mukaan? Tekee perusteettomia rikosilmoituksia kuulopuheiden perusteella, ehkä joidenkin tarkoitusperiä sekin palvelee.
- Hulluutta
Juuri tässä ongelman ydin onkin. Kun ei ole muutakuin juoruja ja kuulopuheita. Mikään virallinen taho ei tiedota mitään. Oliko tuossa kirjoituksessani mitään järkeä mielestäsi? Pitäisikö antaa asioiden vain antaa mennä omalla painollaan? Epätietoisuus ei ole missään asiassa hyvä. Tässä tapauksessa tilanne aiheuttaa huolta ja pelkoa. Sanohan nyt sitten mikä on totuus. Piilotellaanko täällä kielteisen päätöksen saaneita? Jos piilotellaan niin onko se mielestäsi aivan ok?
Joku on kuulemma ilmoittanut poliisille mahdollisesta piilottelusta ja ilmeisesti täällä on joku osoite käyty tarkistamassa? Olen samoilla linjoilla ilmoittajan kanssa. Poliiseilla on kuitenkin tiedot keitä on kadoksissa ja keillä on turvapaikka saatuna. Kaikkien kannalta olisi parempi että asiat tuotaisiin julkisuuteen niin olisi vähemmän huhupuheita. Mitä mieltä täällä ollaan?
- naputtaa
Minun on hyvä mieli kun pojat ja miehet ovat päivät piilossa. Illan tullen kömpivät kultsunsa viereen oi kuinka jännää tämä on tuo eloa ja säpinää
tänne nukkuvaan kateita ja kitsaita olevaan kylään. - Onteilläjutut
Kihniön tulevaisuus on kihiniöläisistä kiinni, ei mamuista! Yrittäkää edes jotain, kylä kuolee pikkuhiljaa.
- palkkio
Kihniön kunnan valtuutetut vain ostaa lisää ja velka vain lisääntyy.Ovat ruvenneet jo miettimään, että jos sattuisivat pääsemään uudelleen,niin paljonko kokouspalkkiota pitäisi nostaa.Sehän on aina se ensimmäinen asia.
- Erehdyitkö
Kunnan väkiluku alle 2000. Siitä pois lapset ja vanhukset, eipä jää työikäistä ja varsinkaa työssäkäyvää mikään mahdoton määrä. Tulevaisuus mahdoton, ei riitä rahat vaikka mitä tehtäisiin. Ja ketä tuolla isossa maailmassa kiinnostaa vajaa pari tuhatta pikkukyläläistä?
- Eimahdoton
Millälailla mahdoton? Ei maailma siihen kaadu vaikka kihniö jossakin vaiheessa joutuisikin liittymään vaikka parkanoon. Kyllä me varmaankin täällä jatkossakin voidaan asua. Mutta kyllä sitä silti voisi yrittää selvitä omillaan.
- kakstuhatta
Joo, kyllä selviätte. Nostakaa veroäyri kolmeenkymppiin niin voitte olla itsekseen.
Kyllä asua voi vaikka kuinka syrjässä palveluista, kun vain sen asian hyväksyy. - Peejoki
Ottakaa Kihniössä "mallia" Peräseinäjoesta, miten lähti terveyspalvelut Seinäjoelle yhdistymisen jälkeen.
No, eihän tuo nyt ole matka eikä mikään, sama kuin Kihniöstä Parkanoon, voi vaikka Lidlissä poiketa samalla reissulla. Harmi vain niille joilla ei käytössä omaa autoa. - upupupu
Kihniössä sohlaa asioista jotka ovat itse ollut päättämässä terveyspalveluista kun eivät tienneet mitä tekevät. Muuttavat varmaan siihen muistamattomien taloon kunhan nyt muistavat tehdä sen valmiiksi.
- Kihniönliike
Jotain positiivista kihniön liike-elämään. Kohta loppuu sirolasta pakastimet. http://mvlehti.net/2016/10/31/pakastimesta-loytyi-syyrialaisaidin-ja-kahden-lapsen-ruumiit-perheen-isaa-ei-ole-tavoitettu/
- Jotainrajaa
Olisit voinut jättää ton sirolakommentin kirjoittamatta😡
- arska33
MIelestäni nämä sotapakolaiset pitäisi palauttaa mahd nopeasti pitämään huolta omista perheistään, raukkamaisuuttaan tulivat tänne Hyvinvoimaan ja jopa Kihniön kunnan yhteinen yhteishenki elinvoimaisuus kärsii siitä .Mamut pois nopeasti Kihniöltä ja Suomesta
- poloiset
Sinä se jaksat olla huolissas toisista ja jakamas neuvojasi. Menisit auttaan poikia ja miehiä niin jumalakin muistaa sitten sinua poloinen.
- arska33
Toivoisin että sinäkin olisit olisit huolissasi siitä että nämä sotapakolaiset palutettaisivat huolehtimaan omista rakkaista perheistään Isänmaahansa
- Sinisilmäisille
Poloiset vahvistaa käsitykseni teistä "auttavista uskovaisista" Autatte koska siitä on teille itselle hyötyä, tai niin ainakin kuvittelette. Oikeat, todelliset uskovaiset tekevät sen pyyteettömästi. Nämä miehet ja pojat eivät toki mitään apua tarvitsekkaan vaan apua tarvitsevat ovat heidän kotimaissaan. Härskisti käyttävät hyväksi suomen ja kihniön sinisilmäisiä ihmisiä. Kuinka ihminen voikin olla niin tyhmä ettei ymmärrä miksi he ovat täällä. Helpon elämän perässä ovat tänne tulleet suurin osa! Eivätkä edes häpeä!
- limaista.rahaa
Sinisilmäisille kirjoitti:
Poloiset vahvistaa käsitykseni teistä "auttavista uskovaisista" Autatte koska siitä on teille itselle hyötyä, tai niin ainakin kuvittelette. Oikeat, todelliset uskovaiset tekevät sen pyyteettömästi. Nämä miehet ja pojat eivät toki mitään apua tarvitsekkaan vaan apua tarvitsevat ovat heidän kotimaissaan. Härskisti käyttävät hyväksi suomen ja kihniön sinisilmäisiä ihmisiä. Kuinka ihminen voikin olla niin tyhmä ettei ymmärrä miksi he ovat täällä. Helpon elämän perässä ovat tänne tulleet suurin osa! Eivätkä edes häpeä!
Miehet tekstaavat viikottain rahapyyntöjä vaimoilleen
kotimaahansa jossa vaimot myyvät tyttäriään rahan
saamiseksi.
- arska33
Poloinen samaan lähtöjunaan Mamu partalapsien ja karvakäsien kanssa auttamaan heitä uudelleen sopeutumaan omaan kulttuuriinsa ja perheisiinsä. Suomalaiset veronmaksajat ovat jo heidän lomamatkansa maksaneet
- pooloiset
Kuka paikallinen poloinen kärähti ratista linnankylässä tänään? Siinä taas saa veronmaksajat maksaa tämänkin sankarin hommia.
- Vaaraa
Pisara valtameressä kun vertaa mamukuluihin!
- Vokinloppu
Missä päin täälä niitä kielteisen päätöksen saaneita piilotellaan? Kiinnostais ittekki tietää...
- miikkulaiset
Varmaan kannattais käydä katsomassa sukulaistes nurkat jos vaikka siellä olis maahanmuuttaja ihana mies.
- reettio
Kihniön tulevaisuuus on nimeltään Parkano! Jonka nimiseksi kunta muuttuu seuraavan 2 vuoden sisällä.
- Liitokseen
Näin taitaa käydä. Olishan virrat, seinäjoki, kurikka ja ylöjärvi myös mahdollisia kumppaneita. Toki parkano varmaan se luontaisin suunta.
- heijakki
Joo kurikka. Onkohan kaikki kotona vai muutenko vaan hei hei.
- Kurikkaa
Naapurikunta sekin!
- katiskaaa
Niin siellä jakissa jotta. Jotta siellä jakissa.
- yrpäå
No sinun kommenttiasi on jo odotettukin Kusipää!
- Hiiaa
Sää otit pilluus kulleroa. Sää et varmaan tiennyt että tuut tiineeksi??
Tiesikö sinun äitesikään että tuloo tiineeksi??? Ei muuten äitekään tiennyt?
Tyttö ja äite yhtä hulluja. Mutta pelastus: Suomen laki äite ei tiennyt että jos päästää sisälle tuloo tiineeksi. Elatusapua pillua antaneelle tälle raukalle
joka jää orvoksi?? Taas löysi uuden ihanan miehen joka pani äitee ja taas
oli toisten syy???- jerkku67
Kihniön homppelipoika kirjoittelee mamumiehen puutteessa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768