300 milj € vuodessa ja sillä saadaan kourallinen sähköä silloin kun sattuu tuulemaan. Euroopan paras sijoituskohde sattuu olemaan Suomessa ja valtio takaa tuotonJa sitten katse tulevaan.
Sipilän hallitus pyrkii edelleen lisäämään uusiutuvaa energiaa niin, että sitä 2020-luvulla olisi jo yli puolet energiasta. Marraskuussa hallituksen on määrä lyödä lukkoon energia- ja ilmastostrategia. Poliittisia päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta käytäväpuheissa esillä on jälleen pahankaikuinen tuotantotuki.
Tällä kertaa sitä maksettaisiin huutokauppamallilla, jossa suosittaisiin halvinta tuotantomuotoa. Tämähän kuulostaa ihan markkinataloudelta, mutta pintaa raapaisemalla paljastuu jälleen tuulivoimayhtiöiden lottovoitto.
Nimittäin tuulivoima pärjää kilpailussa, paristakin syystä. Maalle rakennetuista tuulimyllyistä on tullut edullisia sähköntuottajia. Lisäksi tuulivoimayhtiöt ovat skarppeina valmiina lähtötelineissä, sillä piirustuslaudalla on lukuisia hankkeita, jotka eivät päässeet ensimmäiseen isoon jakoon.
Vaikka uudesta tuotantotuesta ei tehtäisi vanhan tukiautomaatin tapaan Euroopan parasta sijoituskohdetta, kallista tulee silti. Varsinkin, jos takuuhinta olisi jälleen kiinteä. Silloin tuulivoimasijoittajien kirstuun kilahtaa aina sama summa, vaikka maailma ympärillä romahtaisi. Niin kuin se romahtikin 2010-luvulla sähkön hinnan osalta, poliitikkojen yllätykseksi.
Energiatuista uusi rahareikä
EU on lyhyessä ajassa pystynyt pilaamaan sähkömarkkinat ja luomaan maataloustukiaisten rinnalle toisen rahareiän, energiatukiaiset. Missä EU, siellä tukiaiset.
Veronmaksajien kannalta olisi järkevämpää sitoa tuulivoiman takuuhinta markkinasähköön. Näin valtion lupaama hinta seuraisi sähkömarkkinoiden nousuja ja laskuja erittäin maltilisella korvauksella, preemiolla. Tämä toki lisäisi tuulivoimayhtiöiden riskejä ja todennäköisesti vähentäisi investointihaluja – mutta sellaista se oikea elämä on.
Valtion lompsa on tyhjä. Ei tarvitse olla talouden nobelisti tajutakseen, että vanhojen ja tulevien tuulivoimatukien jälkeen rahaa ei mihinkään muuhun kovin paljon riitä. On siis suuri vaara, että panostuksia vähennetään oikeista energiainnovaatioista, tutkimusrahoista, tuotekehityksestä.
Tuulivoima on paluu menneisyyteen
Suomen uusi Nokia voisi löytyä esimerkiksi liikenteen sähköistämisestä tai älykkäistä sähköverkoista, jotka kertoisivat meille, koska mennä saunaan ja koska pannaan joulukinkku uuniin.
Tuulimylly, jatkuvasti nousevasta korkeudestaan huolimatta, ei ole hightechiä, vaan yli tuhat vuotta vanha keksintö. Se kuuluisa Don Quijoten jättiläismäinen vastustaja jo 1600-luvulta.
Loppujenkin rahojen iskeminen satametriseen keppiin, jossa pyörii muutama lapa, ei olisi loikka tulevaisuuteen vaan paluu menneisyyteen.
Sipilän hallitus pyrkii edelleen lisäämään uusiutuvaa energiaa niin, että sitä 2020-luvulla olisi jo yli puolet energiasta. Marraskuussa hallituksen on määrä lyödä lukkoon energia- ja ilmastostrategia. Poliittisia päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta käytäväpuheissa esillä on jälleen pahankaikuinen tuotantotuki.
Tällä kertaa sitä maksettaisiin huutokauppamallilla, jossa suosittaisiin halvinta tuotantomuotoa. Tämähän kuulostaa ihan markkinataloudelta, mutta pintaa raapaisemalla paljastuu jälleen tuulivoimayhtiöiden lottovoitto.
Nimittäin tuulivoima pärjää kilpailussa, paristakin syystä. Maalle rakennetuista tuulimyllyistä on tullut edullisia sähköntuottajia. Lisäksi tuulivoimayhtiöt ovat skarppeina valmiina lähtötelineissä, sillä piirustuslaudalla on lukuisia hankkeita, jotka eivät päässeet ensimmäiseen isoon jakoon.
Vaikka uudesta tuotantotuesta ei tehtäisi vanhan tukiautomaatin tapaan Euroopan parasta sijoituskohdetta, kallista tulee silti. Varsinkin, jos takuuhinta olisi jälleen kiinteä. Silloin tuulivoimasijoittajien kirstuun kilahtaa aina sama summa, vaikka maailma ympärillä romahtaisi. Niin kuin se romahtikin 2010-luvulla sähkön hinnan osalta, poliitikkojen yllätykseksi.
Energiatuista uusi rahareikä
EU on lyhyessä ajassa pystynyt pilaamaan sähkömarkkinat ja luomaan maataloustukiaisten rinnalle toisen rahareiän, energiatukiaiset. Missä EU, siellä tukiaiset.
Veronmaksajien kannalta olisi järkevämpää sitoa tuulivoiman takuuhinta markkinasähköön. Näin valtion lupaama hinta seuraisi sähkömarkkinoiden nousuja ja laskuja erittäin maltilisella korvauksella, preemiolla. Tämä toki lisäisi tuulivoimayhtiöiden riskejä ja todennäköisesti vähentäisi investointihaluja – mutta sellaista se oikea elämä on.
Valtion lompsa on tyhjä. Ei tarvitse olla talouden nobelisti tajutakseen, että vanhojen ja tulevien tuulivoimatukien jälkeen rahaa ei mihinkään muuhun kovin paljon riitä. On siis suuri vaara, että panostuksia vähennetään oikeista energiainnovaatioista, tutkimusrahoista, tuotekehityksestä.
Tuulivoima on paluu menneisyyteen
Suomen uusi Nokia voisi löytyä esimerkiksi liikenteen sähköistämisestä tai älykkäistä sähköverkoista, jotka kertoisivat meille, koska mennä saunaan ja koska pannaan joulukinkku uuniin.
Tuulimylly, jatkuvasti nousevasta korkeudestaan huolimatta, ei ole hightechiä, vaan yli tuhat vuotta vanha keksintö. Se kuuluisa Don Quijoten jättiläismäinen vastustaja jo 1600-luvulta.
Loppujenkin rahojen iskeminen satametriseen keppiin, jossa pyörii muutama lapa, ei olisi loikka tulevaisuuteen vaan paluu menneisyyteen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.