Kuolemanrangaistuspuheistaan kuuluisan työ- ja oikeusministerin esittämä työnäyte on nyt eduskunnassa rekrytointikokeilun nimellä.
Työttömille on tarjolla kuukausi ilmaistöitä yrityksissä.
Oikeus- ja työministeri esitteli huhtikuussa suunnitelmansa työllisyyspaketiksi. Sen kiistellyin kohta työnäyte uhkasi kaataa kilpailukykysopimuksen.
Lindströmin ideana oli, että työtön menee vapaaehtoisesti kolmeksi tai neljäksi kuukaudeksi töihin työnantajalle ilman työsuhdetta antamaan ”näytön”.
Nyt työnäytteen poika on eduskunnan käsittelyssä rekrytointikokeilun nimellä. Asiasta kertoi ensimmäisenä bloggari Saku Timonen. Hän nimitti sitä orjakokeiluksi.
Kyseessä on ilmaistyö yritykselle ilman työsuhdetta. Työtön saa sen työttömyyspäivärahan, jonka saa muutenkin, mutta ei kulu- eikä muita korvauksia.
Kokeilua ei pidetä työttömyysturvalakia sovellettaessa työllistymistä edistävänä palveluna, joten sillä ei voi välttää karenssia eikä sitä lueta mukaan työssäolovelvoitteeseen.
On mahdollista, että osa työnantajista hyödyntää kokeilua ottamalla työttömän kuukaudeksi palkatta tehtävään, johon työtön olisi palkattu ilman kokeiluakin.
Esityksen perustelujen rivien välistä voi lukea, ettei hallituksella ole aavistustakaan, mitä vaikutuksia rekrytointikokeilulla on. Työnantajat voivat keplotella.
Lue lisää hallituksen propagandasta vapaasta mediasta:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3619951-lindstromin-esittama-tyonayte-on-nyt-eduskunnassa-rekrytointikokeilun-nimella
Lahtari Lindströmin Orjakokeilu
ISÄNMAALLINEN.VASEMMISTO
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594