Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto.
Salaliitto
Nääs
958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kirjoitin 25. syyskuuta blogin ”Suomen linjaa on selkiytettävä”. Esitin siinä, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä.
Pentti Sainion kirja paljastaa olennaisen osan tästä salaliitosta. Avainasemassa ovat olleet ne puolustusvoimien edustajat, joiden johdolla puolustustarvikehankinnat on suunniteltu ja toteutettu. Heillä on ollut oma puolustusdoktriininsa, jota ei ole määritelty hallituksessa eikä eduskunnassa.
Joillakin keskeisillä hankinnoilla Suomea on viety kovan kansainvälisen kriisinhallinnan ja sotilaallisen liittoutumisen suuntaan. Seuraava projekti näyttää olevan F-35 monitoimihävittäjän hankkiminen Hornettien seuraajaksi.
Bäckman voisi soittaa ulkoministeriöön ja kysellä sieltä ?
Samalla voisi soittaa Tehtaankadulle ja kysyä kuka sitä Venäjä propagandaa Suomeen tyrkyttää ?
Luuletko että ulkoministeriöstä vastattaisiin totuudenmukaisesti, linjasta poiketen?
En.
Koko aloitus on huuhaata !
Kylkirauta kolumnistin S. A. kirjoitukset ovat aina kuolinilmoitusten välissä koska tuo ilhduttavasti myös idän näkökulmaa esille.
Elisabeth Rehnin oltua puolustusministerinä tuli olo että vain taivas on rajana... Hänen poikansa ja Bernerin veli... Ihan tulee mieleen rautarouva jonka Mark poika jatkoi salaiseksi luokiteltua sotaa Afrikassa; koska vain taivas on rajana.
Äitien kullanmurut manipuloivat kouluttamatonta väestönosaa ja hallitus siunaa kaikki hölmöilyt; koska vain taivas on rajana ihmisen mielenvikaisuudessa.
Oikeuslaitos on heidän apunaan ja samoin tulli ja poliisi.
Kiusallinen tilanne. Nimet on selvillä mutta tuskin edes Europolia kiinnostaa koska taitavat olla samaa liigaa.
Siksi saamme apua Venäjältä ja he ovat pelottomia; muistatteko miten teatterihomma hoitui; tekivät mikä oli tehtävä. Kovia ovat ja eivät kumartele brysselin herroja!
Jos vanhan sanonnan mukaan yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää niin miljoonan suomalaisen taistelutaidottoman suvakin takia joudumme maksamaan palkat kymmenelle miljoonalle venäläissotilaalle. Mutta on se sen väärti; sitä saavat mitä tilasivat. Ne jotka tilasivat!
Voi olla ensiksi mainitut nimet eivät ole varmistettavissa. Pyydän anteeksi jos haukun väärää puuta. En ole journalisti enkä mikään muukaan.
naita johtaa mattanbuchus. 👽
Maamiinoista luopuminen oli paha virhe. Sitä on käytetty sittemmin perusteena siihen, että Hornetteja ollaan muuntamassa ilmavalvonta- ja ilmapuolustuskäytöstä rynnäkkökoneiksi. Niihin ollaan hankkimassa lisäksi ohjuksia, joiden kantama on useita satoja kilometrejä. Millähän tavalla niitä käytettäisiin Suomen puolustamiseen?