1. Moos. 9:1,4

1 Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.

4 Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.

Palaan aiheeseen, jonka Rintti nosti esille, koska siitä on mielestäni syytä keskustella, vaikka varmuuden vuoksi. Rintti esittää ettei Nooan laissa kielletä veren syömistä tai juomista, vaan kyse on siitä ettei elävää eläintä saa käyttää ravinnoksi.

Toisin ilmaistuna Nooalle annettu kielto tarkoittaisi siis sitä, että kiellon on määrä varmistaa se, että ravinnoksi käytettävä eläin on kuollut, mutta veren syönnistä tai juonnista ei ole erillistä määräystä.

Tämä nyt herättää sitten kysymyksen siitä, onko ihmisillä ollut tällaisia tapoja, jossa he syövät eläimen elävältä. Eläimet kyllä tekevät tätä, mutta ihmisen toiminnasta ei ole tietoa ainakaan nisäkkäiden kohdalla, pikemminkin päinvastoin, vanhimmat sumerilaiset repeptit osoittavat ettei lihaa yleensäkään syöty kovin usein, ainakaan tavallisen kansan keskuudessa.
Mutta onko kyse jostain uhrimenosta, kuten oli vohlan keitto emonsa maidossa?

Onko kenelläkään tietoa asiasta lisää?
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lisään tähän vielä' sellaisen näkökulman, että tuo raamatunpaikkahan toteaa sielun olevan veressä. Toisaalta taas sanotaan, että sielu palaa johonkin kun veri vuodatetaan maahan, eikö näin ole? Jos veri nyt kuitenkin syödään, eikä sielu ole vapautunut, niin syödäänkö silloin myös sielua? Eli päädytäänkö tätä kautta siihen verensyöntikieltoon?
Korostan etten itse ajattele näin, vaan pohdin sitä miten historian aikana ovat tähän verensyöntikieltoon päätyneet.

Äänestä
  • Jos siis sielu on veressä on se jokin erillinen eikä sielu ole ihminen kuten jt on antanut minun ymmärtää

    Äänestä

Vertauskuvallista. Ja kun veren sanotaan Raamatussa olevan elämän vertauskuva, sanotaan myös että veren syönti elämän ylläpitämiseksi on luonnollista; onhan elämällä itsellään oltava suurempi arvo kuin sen symbolilla.

Joka tapauksessa 3 Moos 17:15 sallii veren syömisen.

3 Moos 17:15
"Jos joku, olipa hän israelilainen tai siirtolainen, syö itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua eläintä, hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. Sitten hän on jälleen puhdas.
(ei kieltoa eikä rangaistusta ! kuten täällä on huomautettukin).

(Ostereita väitetään syötävän elävältä)

Esimerkkinä mainittakoon seuraavat jakeet, jotka osoittavat Jeesuksen optettaneen että verta saa uuden liiton aikana syödäkin:

Kol 2:16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte
Matt. 15:11 Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.
1 Kor. 10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä.

Joh. 1 :1 kertoo meille että saimme Jumalan Sanan.

Äänestä
  • Filon Aleksandrialainen taas tiesi, että sana oli suuri arkkienkeli, ensimmäinen jumalan luoduista, joka tunnetaan monilla nimillä.

    Äänestä

  • ghoiefgkll kirjoitti:

    Filon Aleksandrialainen taas tiesi, että sana oli suuri arkkienkeli, ensimmäinen jumalan luoduista, joka tunnetaan monilla nimillä.

    Filon A oli se , joka kokosi Mooseksen Lain käskyistä sellaisen yleisselitteen , - sen kuuluisan -10 käskyä , Filon eli alkuseurakunnan aikana , mutta ei kuulunut siihen , hän oli juutalainen filosofi, -
    Selityksistä taas suom,Reino Helismaa esitti rallissaan hyvän , yleispätevän neuvon ; ikäänkuin yleisselitteen , ";
    " ; Älä selililitä älää selililitä ei se kannata ollenkaan, turha sun on selittää, se pahentaapi vaan ; .." -
    Se sanottiin aina , kun hän yritti avata suunsa , kun hän tuli kännissä kotiin , ja aikoi selittää, että eihän tämä ole minun vikani, kun läksin aamulla kirkkoon , niin nurkan takaa tuli miesjoukko , joka kaatoi minut maahan ja juotti väkisin kalliin pullollisen konjakkia ,..
    Niin vaimo ei uskonut tätä luotettavaa selitystä ,

    Äänestä

Noh, eikö aihe herätä mitään näkemyksiä tai ajatuksia?

Äänestä
  • Veri tuli laskea maahan teurastuksessa oli lähtökohta. Sitä ei saanut syödä.
    Mutta tiukan paikan tullen, elikkä hengenpitimiksi sai syödä, raadon mukana.

    Nyt pysytään siinä mitä VT:ssä on sanottu. Mitähän lie juutalaiset muutoin ovat mieltä, mutta ruokasäännöt yleensäkään, Kosher, eivät muuten koske raskaana olevaa, koska silloin on tuleva elämä arvossaan ja ruokarituaalisäännöt toissijaisia.

    UT ei näe edes erityisemmin perustelemisen arvoiseksi, sitä, että varmistetaan veren syömisen kiellon poistuminen. Se laki ei ole voimassa.

    Äänestä

  • "Varmistetaan veren syömisen kiellon poistuminen". Kielto ei poistunut, vaan se vahvistettiin. Apt 15:29: "kartatte epäjumalille uhrattua ja VERTA".

    Äänestä

Jos teurastetusta eläimestä ei valuteta verta pois, liha pilaantuu eikä kelpaa syötäväksi.
Ei kyseessä ole elävä eläin, vaan väärin käsitelty liha.
Veret pitää laskea pois teuraasta ja ruho riiputtaa. Vain siten saadaan murea ja syötävä liha.

Äänestä

Dibbadei 24.11.2016 17:42

"" Kielto ei poistunut, vaan se vahvistettiin. Apt 15:29: "kartatte epäjumalille uhrattua ja VERTA". ""

-Katsos, siteeraat vartiotornia. On kiinnitettävä huomiota siihen, että vartiotorni rupeaa puhumaan kiellosta, kun APT puhuu karttamisesta. Se on trikkimestarien lehti se vartiotorni.

APT 15: 28 Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet: 29 karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta

-Lue APT 15, ympärileikkasta koskevaan kysymykseen annettu vastaus. Kysyjille ei ollut veren osalta epäselvää syömisen suhteen Raamatun kannalta. mutta hienotunteisuuden osalta pöytätovereihin nähden annettiin tuo APT 15:29, omatunnon vuoksi,
Vertaa: Kor. 10:28 Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on uhrilihaa", jättäkää se syömättä hänen vuokseen, omantunnon takia. 29 En tarkoita teidän omaatuntoanne vaan tuon toisen. Miksi antaisin toisen ihmisen omantunnon määrätä omaa vapauttani? 30 Jos minä kiitän Jumalaa ruoastani, miksi minua moitittaisiin siitä, mistä itse kiitän? 31 Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. 32 Älkää loukatko sen enempää juutalaisia kuin kreikkalaisiakaan älkääkä liioin Jumalan seurakuntaa. 33 Minäkin yritän aina tulla toimeen kaikkien kanssa; en etsi omaa etuani vaan muiden ihmisten

APT 15:5 kertoo "karttamisohjeen" taustan:
APT 15:5 Silloin eräät uskoon tulleet fariseukset puuttuivat asiaan ja sanoivat, että kääntyneet pakanat oli ympärileikattava ja velvoitettava noudattamaan Mooseksen lakia.
APT 15:10 Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? 11 Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät. (Pietari)

Näin myös seuraavat jakeet:
Kol 2:16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte
Matt. 15:11 Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.
1 Kor. 10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä.

-----------

Vartiotorni on perustellut kirjoituksiaan esim. sillä, että kirjoitukset ovat henkilöiltä, jotka ovat nähneet v. 1914 tapahtumat. Mistä löytäisit Raamatusta noin nolon jutun ?
Muutoin "nähdeiden" kirjoitukset riiippuvat siitä mistä vartiotornista ne lukee:


Niin, Herätkää 22.5.1994 tärkeili sillä, että 3 alaikäistä todistajaa oli kuolleet verensiirrosta kieltäytymiseen.
Nykyään lehti sanoo että verensiirto ei olisi lääketietellisesti tarpeen. Lehden ainoiksi kirjoittajiksi ilmoitetuissa johtoelimen jäsenissä ei ole lääkäriä (eikä muutakaan opiskellutta).
Ja Consolation 12.1940 kertoi verensiirron pelastaneen New Yorkilaisrouvan hengen.
(Ja vartiotorni sanoo ettei ole pelastusta vartiotornijärjestön ulkopuolella).

Äänestä
  • höh, Alkuperäisimmissä teksteissä ei ole jaejakoa, ja, toiseksi , tekstit ovat olleet alkukiistan voittaneiden Nikea - pappien käsissä
    puolitoistatuhatta vuotta ,
    kaiken alkuna lie ollut nuoruutensa varsinaisena RymyEetuna viettäneen kirkkoisukki Augustinuksen juoponkireet kannanotot asioihin ,
    ja se , että kun jokaisen johtajan on osoitettava johtajuutensa jollain uudella tavalla ; niin augustinus toi mm, kirkkolaulun " Itämailta" , ja kertoi "itkeneensä vuolaasti " sitä kuunnellessaan ,
    Nykyturistitkin voivat käydä "Itämailla kuuntelemassa Buddhan munkkien hyminää , ja lieneekin syytä itkeä sitä Monotoonista kähinää kuullessaan ,

    Äänestä

Matt. 15:11 Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.

Mullen tullee mieleen, ettei suusta ulos tulevan osalta olisi Matteus tarkoittanut sitä vartiotorniuskonnon "teokraattista sodankäyntiä" kuten he sanovat, kun eivät ilkeä puhua valehtelemisesta, vaikka mielellään valehtelevatkin.

Raamatussa on myös että valheen isä on perkule. Ja täytyy arvata helppo: Tuo jae on v artiotorniuskonnon pannassa olevia jakeita (vartiotorniuskonto muutoin siteeraa monesti Raamattua)

Verensiirto on muuten elinsiirto. Kyselin kerran todistajilta, sanovatko he koskaan tämän ääneen. Vastasivat että sitä ei saa myöntää.

Äänestä
  • Totta tuo teokraattinen sodankäynti on,
    Siitä kirjoitti mm. watchtower 1957 May 1 "Spiritual warfare", it is proper to misdirect the enemy by hiding the truth.

    Siis tässä "maailmallinen" on nimitetty viholliseksi. Ja valehtelu "totuuden salaamiseksi".

    Toisaalta värväys alkaa ns rakkauspommituksella, jolloin ei puhuta ollenkaan vartiotornista, vaan kehutaan oven avaajan asunto, imarrellaan avaaja ja jutellaan mukavia. Jos tämän antaa kutitella itseään, saa kutsun todistajakotiin kahvillekin, ja sitten kun alkaa vartiotorniopiskelu, niin kristinopin kannalta yllättävimmät asiat antavat edelleen odottaa itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinstämänkanssaon kirjoitti:

1 Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.

4 Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.

Palaan aiheeseen, jonka Rintti nosti esille, koska siitä on mielestäni syytä keskustella, vaikka varmuuden vuoksi. Rintti esittää ettei Nooan laissa kielletä veren syömistä tai juomista, vaan kyse on siitä ettei elävää eläintä saa käyttää ravinnoksi.

Toisin ilmaistuna Nooalle annettu kielto tarkoittaisi siis sitä, että kiellon on määrä varmistaa se, että ravinnoksi käytettävä eläin on kuollut, mutta veren syönnistä tai juonnista ei ole erillistä määräystä.

Tämä nyt herättää sitten kysymyksen siitä, onko ihmisillä ollut tällaisia tapoja, jossa he syövät eläimen elävältä. Eläimet kyllä tekevät tätä, mutta ihmisen toiminnasta ei ole tietoa ainakaan nisäkkäiden kohdalla, pikemminkin päinvastoin, vanhimmat sumerilaiset repeptit osoittavat ettei lihaa yleensäkään syöty kovin usein, ainakaan tavallisen kansan keskuudessa.
Mutta onko kyse jostain uhrimenosta, kuten oli vohlan keitto emonsa maidossa?

Onko kenelläkään tietoa asiasta lisää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu