Onko ihmisellä oikeasti vapaus valita tekonsa vai onko todellisuus illuusio, jonka kaikki näkevät?
Ihmisen väitetty vapaa tahto
11
389
Vastaukset
- Ana
Tuohon tuskin kukaan osaa vastata tämän maallisen tallauksen aikana.. Vapaalla tahdolla on mielestäni monia tasoja. Minä voin aamulla valita menenkö luennolle vai jäänkö kirjoittelemaan keskustelupalstoille. Kukaan taas ei voi valita muuta fyysistä olomuotoa kuin ihmiskehonsa johon on syntynyt. Eli olemme siis tietyllä tavalla täysin riippuvaisia ruumiistamme, siinä mielessä kenelläkään ei ole vapaa tahtoa. Niin, tämänkaltainen ajattelutapa tietenkin edellyttää että uskoo sieluun. Mutta on silti lohduttavaa tietää että kaikkiin kysymyksiin vastataan aikanaan.
- Tuttan
Mun ajatus tuohon olisi, että riippuu vähän miten painottaa elämäänsä. Jos on täysin hengessään heräämätön mitään uskontoa kohtaan ja on hyvässä uraputkessa ja mielenkiintoinen työ, elää niin sanotusti" Hyvin menee, mutta menköön" -lifestyle:ssa luulenpa että vaihtoehto ykkönen pelaa silloin.
Jos elämä on hyvin voimakkaasti hengellinen ja siihen on juurtunut, katselee ihmisten tavaranperässä juoksemista hieman viistoon, saattaa hyvinkin kokea maanpäällisen elämän juuri tuollaisena illuusiona. - ihmisellä
Ihmisellä on vapaus itse valita, ja tämä elämä on vain alle 100 vuotta!
- Nitro
Hyvä kysymys. Luin eilen kirjoittamasi epäilyt Raamatun suhteen ja nekin olivat hyviä. ( En osannut vastata kaikkiin ) Kuhan et levitä sitä epäuskoa enempää!
Uskon, että meillä on vapaus valita, kuten kristinusko opettaa. Jos väittää, että todellisuus on illuusio, joutuu ristiriitoihin ja kuten tunnettua, kun hämärä laskeutui Humekin sytytti kynttilän
Muuten, lue ( lukekaa ) ihmeessä kirja "Perusteltu usko" Siinä on juuri näitä aiheita. Suosittelen.. - Trubaduuri
Tuo lause sinänsä on jo illuusiota osin, ehkä.
Kyllä ihminen saa tahtoa aivan vapaasti, ihan mitä vain, mutta toteutuuko se ihmisen tahto, onkin jo muiden tekijöiden varassa kokonaan. Ja sitten
täytyy muistaa vapaan tahdon yksi perusolemus, ja se on, ihmistä ei rangaista siitä, että hän tahtoo jotakin. Eli, ihmisellä on vapaan tahdon oikeus ja vapaan tahdon ilmaisu oikeus sekä täysi vapaus tahtomiseen. - käärmelahti
myös paetaan...
Ihmistä on varmaan aina kiehtonut ajatus valinnan vapaudesta. Aivan luomiskertomuksesta lähtien.
Jos ajatellaan vapautta teologisessa mielessä, on mielestäni turhaa puhua vapaudesta muussa mielessä kuin niissä valinnoissa, joita teemme omasta näkökulmastamme (jokapäiväisessä elämästä) käsin. Ja jos vielä uskomme Kristukseen, rajoittuu tämäkin vapauden kaipuumme entisestään (siis maallisesta näkökulmasta käsin), koska synti se kurkistelee monen "vapauden" vieressä.
Nyt jo voi alkaa ahdistamaan, kun miettii mitä jäljelle jää...mutta on hyvä muistaa, että elämme yhteiskunnsassa, jossa vapaudesta on tehty jonkinsortin epäjumala ja kaikki mikä sotii vapauttamme vastaan leimataan automaattisesti esim. suvaitsemattomuudeksi. Joten kristillinen vapauskäsitys esittäytyy tämän maailman silmissä ahdistavalta pakkosääntelyltä, joka tuntuu vain vievän kaiken ilon elämästä. Onko sitten näin?
Vapauteen Kristus meidät vapautti, mutta mihin vapauteen? Mielestäni vapauskeskustelussa usein unohdetaan unohdetaan vielä yksi vee eli vastuu. Uskova on vastuussa omasta vapaudestaan, tästä puhutaan Raamatussa monessa kohdin eli uskovalla on vapaus valita vastuullisesti.- vastuuta peliin
Vihdoinkin asia, jota olen miettinyt erittäin paljon.
Voimmeko valita uskoon tulemisemme vai ei.
Olen miettinyt sitä ihan omalta kohdaltani ja myös kyllä lukenut paljon aiheesta.
Eli seuraavassa omia mietelmiäni asiasta.
Voiko ihminen omassa syntisyydessään edes ajatella mahdollisuutta uskoa Jeesukseen, se on aika paljon vaadittu ihmiseltä, joka kuitenkin koko ajan pyrkii poispäin Jumalasta.
Ja toisaalta me pelastumme armosta, emme omista teoistamme.
Usko tulee kuulemisesta.
Mutta usko meissä on Jumalan teko eikä meidän.
Missä silloin on valinta, meidän valintamme, jos Jumala on tehnyt jo kaiken valmiiksi?
On antanut meille sen uskon mikä meillä on , on antanut kaiken jo valmiiksi.
Ja tässä tullaan siihen, että Jumala on suunnitellut kaiken valmiiksi joka piirtoa myöten.
Miksi Hän olisi jättänyt meille ihmisille yhtään mitään?
Mutta tämä ei tosiaankaan vapauta meitä vastuusta.
Meillä on uskovina ja ihmisinä.
Olen ollut uskossa 35 vuotta. Niihin vuosiin mahtuu paljon elämää, ihmisenä olemista, ihmisenä olemisen opettelemista, alkeista lähtien ja niitä alkeita on Jumala opettanut minulle ihan Isän kädestä.
Mietin vain näitä asioita kun olen niin paljon nähnyt ja kokenut ja oppinut tuntemaan ihmisen sisimpää Raamatun ja oman kantapääni kautta ja tosi viimesen päälle. vastuuta peliin kirjoitti:
Vihdoinkin asia, jota olen miettinyt erittäin paljon.
Voimmeko valita uskoon tulemisemme vai ei.
Olen miettinyt sitä ihan omalta kohdaltani ja myös kyllä lukenut paljon aiheesta.
Eli seuraavassa omia mietelmiäni asiasta.
Voiko ihminen omassa syntisyydessään edes ajatella mahdollisuutta uskoa Jeesukseen, se on aika paljon vaadittu ihmiseltä, joka kuitenkin koko ajan pyrkii poispäin Jumalasta.
Ja toisaalta me pelastumme armosta, emme omista teoistamme.
Usko tulee kuulemisesta.
Mutta usko meissä on Jumalan teko eikä meidän.
Missä silloin on valinta, meidän valintamme, jos Jumala on tehnyt jo kaiken valmiiksi?
On antanut meille sen uskon mikä meillä on , on antanut kaiken jo valmiiksi.
Ja tässä tullaan siihen, että Jumala on suunnitellut kaiken valmiiksi joka piirtoa myöten.
Miksi Hän olisi jättänyt meille ihmisille yhtään mitään?
Mutta tämä ei tosiaankaan vapauta meitä vastuusta.
Meillä on uskovina ja ihmisinä.
Olen ollut uskossa 35 vuotta. Niihin vuosiin mahtuu paljon elämää, ihmisenä olemista, ihmisenä olemisen opettelemista, alkeista lähtien ja niitä alkeita on Jumala opettanut minulle ihan Isän kädestä.
Mietin vain näitä asioita kun olen niin paljon nähnyt ja kokenut ja oppinut tuntemaan ihmisen sisimpää Raamatun ja oman kantapääni kautta ja tosi viimesen päälle.Niin...
pohdit tärkeitä ajatuksia.
Itse koen että kuitenkin
Jumala kaikessa armossaan ja rakkaudessaan
antaa ihmisen valita -
myös Rakkaus on valinta.
Hänen Viisautensa näissä kaikissa asioissa
on loppujen lopuksi parhain,
sillä mitä olisimme ilman yhteyttä Luojaamme?
ja mihin joutuisimme?
Olen eri mieltä tuosta että ihminen koko ajan pyrkisi Jumalasta pois päin?
luulen että pohjimmiltaan jokainen ihminen
etsii, kaipaa ja pyrkii lähemmäksi sitä rakkauden täyteyttä, mikä vain ja ainoastaan löytyy yhteydestä Jeesuksen kanssa.
Siksi Jumala on antanut ihmiselle etsikkoaikoja.
Mutta harvat haluavat luopua omasta itsekkyydestään ja oikealla tavalla nöyrtyä
Kaikkivaltiaan eteen.
Jumala ON Rakkaus.
Ja tahdon valinta on:
haluatko seurata sitä
vai pidätkö mielummin kiinni
ainoastaan itsestäsi?
Hän antaa elämäsi takaisin moninkertaisesti -
kun vain vapaasti HALUAT ensin luovuttaa kaiken itsestäsi Hänelle.
"Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte,ja te saatte sen."
Joh.15:7
Silloin kun pysyy Herraa lähellä,
elämä on Viinipuussa.
Kun oksa pysyy yhdistyneenä Viinipuuhun, sen elämä tuottaa hedelmää oksan kautta.
Toisin sanoen ELÄMÄ on Kristuksessa!
Ennen kuin uskova voi tulla oksastetuksi
Viiniköynökseen, hänen pitää tulla leikatuksi irti vanhasta elämästä.
Uutta virtaavaa elämää -
virtaa oksien kautta
ja kun Herran uusi elämä
virtaa meidän kauttamme, koko olemuksemme kihelmöi siitä, jopa ruumimmekin.
ja ILO että saamme kuulua Rakkauden valtakuntaan
sama ilo virtaa myös oksissa ja hedelmät tulevat niitä tarvitseville :)
Siunausta sinulle,
olet tehnyt parhaan mahdollisen valinnan
kun tahdot seurata Vapahtajaamme.- uskon kyllä
runotytto1 kirjoitti:
Niin...

kun tahdot seurata Vapahtajaamme.Mutta kaikesta huolimatta me olemme vain ja ainoastaan ihmisiä.
Miksi Jumala antaisi meidän valita.
Koska eihän siitä mitään tulisi.Kuka haluaisi valita kapean ja kaidan tien, jossa ihmisen elämä punnitaan tosi tarkasti, jossa mennään tosi syvälle ihmisen sisimpään, jossa punnitaan kaikki henkilökohtainen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.
Haluaisiko kukaan meistä ihmisistä tietää mitä me todella olemme sisimmissämme.
Haluaako kukaan valita vapaaehtoisesti sen kaidan ja tuskallisen tien, jota käydään Jeesuksen seurassa. Eli tutkimaan itsessään olevaa ihmistä, josta ei todellakaan löydy mitään ihanaa.
Voiko Jumala tosiaankaan antaa meille ihmisille valinnan vapauden näin tärkeässä asiassa, joka on ihmisen elämän kaikkein tärkein asia.
Tässä tullaan sitten sellaiseen asiaan joka on ihan toisen luokan kysymys, eli onko meillä ihmisillä missään asiassa päätäntävaltaa, vai onko Jumala tehnyt kaiken jo ihan valmiiksi?
- Minä
Uskonnollisessa mielessä vapaa tahto tarkoittaa sitä, että ihminen päättää toteuttaako elämässään Jumalan tahtoa vai ei, onko Jeesuksen seuraaja vai kieltääkö koko jutun. Eli eikö se näin pelaakin?
- en tiedä mutta silti..
Näyttäisi siltä että ihmisellä on vapaa tahto, voin valita juonko teetä vai en.
Mutta toisaalta jokainen ihminen on kasvanut tietynlaisessa ympäristössä josta hän on ollut alttiina erilaisille vaikutuksille. Olemmeko esimerkiksi 2-vuotiaina toimineet vapaan tahtomme mukaan, päättäneet että nämä vaikutteet ja tavat omaksumme ja noita toisia taas emme. Vai onko vapaa tahto vain oma keksintömme?
Olisiko Suomessa syntynyt ja kasvanut harras kristitty edelleenkin harras kristitty jos olisikin syntynyt vaikka esim. Pakistaniin ja hyvin uskonnolliseen muslimiperheeseen. Toisaalta, tuo on kylläkin täyttä jossittelua, koska jos näin olisi käynyt niin eihän tämä henkilö olisi silloin ensinkään syntynyt tänne Suomeen vaan sinne Pakistaniin, eikä tätä kysymystä voisi silloin edes esittää ilman että se olisi täysin järjetön, vaikka kyllä se on sitä jo nyt.
Ajatusleikki:
Voit valita menetkö elokuviin, teetkö ruokaa, luetko kirjaa vai teetkö sitten jotain muuta. Jos valitset tietyn vaihtoehdon, vaikkapa elokuviin menon, niin olisitko todella voinut valita jotain muuta? Koska kyseinen hetki jolloin "valitsit" meni jo, ja menit elokuviin, niin oliko niitä muita vaihtoehtoja todellisuudessa olemassakaan, vai keksitkö itse ne "vaihtoehdot", jotta voisit "valita". Ehkä vain näyttää siltä että ihmisillä on vapaa tahto. Kuka tietää.
Oliko sinullakaan, hyvä lukija, todellisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin lukea tämä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171065124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?103319Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2282230Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232043Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin21442Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491154- 721140
- 1761034
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59999Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77959