"Älyllinen elämä on ainoa mahdollisuus, osa tähtitieteilijöistä väittää.
Älyllinen elämä on ainoa mahdollisuus, osa tähtitieteilijöistä väittää.
Tutkijat ovat kuulleet erittäin epätavallisen viestit syvältä avaruudesta. Suuri osa heistä uskoo nyt, että sen ovat lähettäneet älylliset olennot.
Tiedemiehet ovat tehneet uuden analyysin pienestä tähtijoukosta saadusta datasta. Se näyttää heidän mukaansa lähes ilmiselvältä, että datassa on viestejä, jotka on voinut lähettää vain maapallon ulkopuolinen elämä.
Viestin väitetään varoittavan meitä heidän olemassaolostaan, kirjoittaa muun muassa The Independent ja AOL.
Viesti on paikannettu vain 234 tähteen joukkoon kaikkiaan 2,5 miljoonasta tähdestä.
Osa tutkijoista ei keksi löydölleen mitään muuta selitystä kuin sen, että sen takana on älyllistä elämää.
”Huomaamme, että havaitut signaalit ovat täsmälleen siinä muodossa, jota olemme edellisessä julkaisussamme ennustaneet”, Quebecin yliopistossa työskentelevät tähtitieteilijät kirjoittavat.
Viesti saatiin tutkimalla erittäin nopeita valopulsseja.
Osa tähtitieteilijöistä kuitenkin kehottaa laittamaan jäitä hattuun. Heidän mielestään on liian aikaista yksiselitteisesti väittää, että signaalit olisivat maapallon ulkopuolisen sivilisaation lähettämiä.
Silti signaalit ovat heidänkin mielestään ”rohkaisevia”."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-saimme-viestin-muukalaisilta-avaruudesta/7N2djUD2
Mikä meni pieleen?
MeniköMikään
2
61
Vastaukset
- Panteisti
https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/207144-osa-tutkijoista-vaittaa-avaruudesta-tuli-alyllisen-olennon-viesti
Emme ole ainoita luotuja maailmankaikkeudessa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431347
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39936Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad36671- 14610
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17563Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17533