Kiitos pysäköinninvalvojille tärkeästä työstä!

EiVoiMuutaKuinIhmetellä

Jos pitäisi valita ammatteja, joita arvostaa eniten, niin minun kohdallani olisi pysäköinninvalvoja olisi yksi näistä. Pysäköinninvalvoja tekee erittäin tärkeää työtä antaessaan parkkisakkoja mielenvikaisille sekopäille. Väärin pysäköity auto on turvallisuusriski. Väärinpysäköity auto voi jopa olla ambulanssin tiellä.

Myös parkkimaksun maksamatta jättäminen on mielestäni todella sairasta toimintaa. Parkkimaksut ovat täysin perusteltuja maksuja, jotka vain sairaimmat yksilöt jättävät maksamatta.

Pysäköinninvalvojan työhän on myös vaarallista. Koskaan ei voi tietää, että kuinka sekaisin sakotuksen kohde on. Sakotettavahan voi olla jopa niin sekaisin, että hyökkää kimppuun, kun näkee, että saa sakon. On aivan epäloogista suuttua sakoista, jos on pysäköinyt autonsa väärin tai jättänyt parkkimaksun maksamatta.

Olen aina unelmoinut alanvaihdosta pysäköinninvalvojaksi ja aion myös unelmani joskus toteuttaa. Onneksi en ole myöskään koskaan saanut parkkisakkoja, koska pysäköin aina oikein.

24

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Delfin31

      Oikaistaanpa, ettei kyseessä ole sakko vaan pysäköinnin valvontamaksu, joka kirjoitetaan virheellisestä pysäköinnistä. Ja näitä maksujahan ei saa, kun ei pysäköi miten sattuu.

      • Kiitos oikaisusta. Kirjoitin epähuomiossa väärin termein, joita varsinkin puhekielessä kuulee paljon.

      • P.e.n.t.t.i

        Kirjoittelet pikkupoliisina niitä lappujakin sitten epähuomiossa väärin perustein. Siihenhän se toisten pysäköinnillä ansainnan logiikka perustuukin.

      • P.e.n.t.t.i kirjoitti:

        Kirjoittelet pikkupoliisina niitä lappujakin sitten epähuomiossa väärin perustein. Siihenhän se toisten pysäköinnillä ansainnan logiikka perustuukin.

        Miten olen kirjoittelemassa lappuja väärin perustein? Eikö sääntöjen vastainen pysäköinti tai kiekon pois jättäminen tai pydäköintimaksun maksamatta jättäminen ole perusteltuja syitä?

        Ja sanoin tuota pysäköintivirhemaksua vahingossa sakoksi, vaikka se ei ole sakko. Puhekielessä moni sanoo sitä sakoksi, joten kirjoitin virheellisesti, mutta asia on nyt oikaistu, jos kommenttisi perustuu tähän, että käytin virheellistä termiä.

    • noooh

      noooh.. se on pre-siis näin! aivan liian ali arvostettua on järjestyksen ja turvallisuuden yllä pito...

    • parkkeeja

      " Pysäköinninvalvoja tekee erittäin tärkeää työtä antaessaan parkkisakkoja mielenvikaisille sekopäille."
      Miksi menet henkilökohtaisuuksiin haukkumalla ja nimittelemällä väärin pysäköiviä?
      Mistä päättelet, että väärinpysäköivät on mielenvikaisia sekopäitä?
      Ei voi ymmärtää mitä pahaa he ovat sinulle tehneet?

      Millä alalla nyt toimit?

      • p-kiekko

        Kyllä he ovat pahaa tehneet, jos vievät varatun ja maksetun autopaikan, pysäköivät pelastusteille, estävät jäte- ja jakeluautojen työn jne... Täydellä syyllä heitä voidaan kutsua vajaajärkisiksi. Onneksi on yksityinen valvonta, joka toimii myös virka-ajan ulkopuolella. Kiitos valvojat, yleensä saatte p____aa niskaan, mutta työnne on hyvää ja arvokasta!

      • parkkeeja
        p-kiekko kirjoitti:

        Jos, jos ja vielä kerran jos.
        Minkä koututuksen antamalla tiedolla ja taidolla sinäkin haukut väärinpysäköijät vajaajärkisiksi?
        Onko sittenkin kysymyksessä täydellisen tietämättömyyden antama varmuus?

      • parkkeeja kirjoitti:

        Jos, jos ja vielä kerran jos.
        Minkä koututuksen antamalla tiedolla ja taidolla sinäkin haukut väärinpysäköijät vajaajärkisiksi?
        Onko sittenkin kysymyksessä täydellisen tietämättömyyden antama varmuus?

        No onko väärinpysäköinti sitten mielestäsi jotenkin järjellä perusteltavissa?

      • parkkeeja
        EiVoiMuutaKuinIhmetellä kirjoitti:

        No onko väärinpysäköinti sitten mielestäsi jotenkin järjellä perusteltavissa?

        Kysymys oli osoitettu aivan toiselle nimimerkille, joten väliin tunkeutumisesi kysymyksesi ei ole mitenkään järjellä perusteltavissa.

      • parkkeeja
        parkkeeja kirjoitti:

        Kysymys oli osoitettu aivan toiselle nimimerkille, joten väliin tunkeutumisesi kysymyksesi ei ole mitenkään järjellä perusteltavissa.

        piti olla, kysymykseeni

      • parkkeeja kirjoitti:

        piti olla, kysymykseeni

        Pahoittelut väliintunkeutumisestani. Saanko silti vastauksen kysymykseeni?

    • PerttiPeräreikä

      Viestisi täytyy olla ironiaa, ei kukaan voi pitää nykyisenlaista pysäköinninvalvontaa tärkeänä työnä.

      Pilkunnussinta ja täydellinen mielivaltahan kuvaa toimintaa parhaiten, näitä "parkkisakkoja" on annettu mm. parkkikiekon väärän värin tai jopa "väärän pyöristyksen" vuoksi. Sitä ei edes ollut tarkasti määritelty kuinka paljon kulmia sai olla pyöristetty, "sakkoon" riitti se ettei kiekko ollut juuri parkkikiekkoasetuksessa olleen ESIMERKKIKUVAN mukainen.

      Alla esimerkki pilkunnussinnasta, jossa minuutin yliaika riitti "sakotukseen":
      "Sara Sieppi joutui parkkipirkkojen kynsiin: todellista virkaintoa!

      Ex-missi Sara Sieppi puhisee raivoa saamansa parkkisakon vuoksi. Se on sikäli ymmärrettävää, että pysäköinninvalvoja iski todella heti kun vain saattoi. Sara kirjoitti Facebookissa:

      "Parkkiaikaa maksettu klo 11.04 asti ja sakkolappu ilmestyi 11.05. Nyt on parkkipirkot iskussa! Iso arvostus - työmotivaatio kohillaan. Voi nyt saatana. Oikeesti. Ei mul muuta. Moi.""

      Lisää vastaavia esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka paljon, kun toiminta on muuttunut pelkäksi maksimaaliseksi voitontavoitteluksi.

      • PerttiPeräreikä

        Ja tuossa esimerkki näiden sankareiden omasta pysäköinnistä:

        "Pysäköinninvalvojan parkkimoka herätti huvittuneisuutta Helsingissä.

        Pysäköinninvalvojat eli parkkipirkot kiertävät kaupungeissa sakottamassa väärin pysäköineitä autoilijoita. Aina he eivät kuitenkaan itsekään tiedä, mihin auton saa jättää ja mihin ei.

        Tämä kävi ilmi Helsingin Pasilassa viime viikolla, kun "pysäköinninvalvonta"-tekstillä varustettu henkilöauto hinattiin pois siirtokehotusalueelta."

      • p-kiekko

        Olen samaa mieltä, että kunnan pysäköintikyttä laputtaessaan minuutin yliajalla olevan auton, on todellinen ihmisrodun saasta. Tällainen ihminen saa ilmeisesti jotakin nautintoa asiasta. Näistä on nautinto haettava, kun yleensä ei ole muuta elämää eikä kavereita ja oikeaa työpaikkaakaan ei ole koskaan saanut.

        Sen sijaan valvoja, joka pitää pelastustiet puhtaina ja huolehtii liikenteen sujuvuudesta ja valvoo, että varatut ja maksetut paikat ovat oikeiden henkilöiden käytettävissä, tekevät hyvää työtä. Heidän työnsä voi tiukassa paikassa pelastaa jonkun elämän.

        "Sen sijaan valvoja, joka pitää pelastustiet puhtaina ja huolehtii liikenteen sujuvuudesta ja valvoo, että varatut ja maksetut paikat ovat oikeiden henkilöiden käytettävissä, tekevät hyvää työtä. Heidän työnsä voi tiukassa paikassa pelastaa jonkun elämän."

        Pitäisikö tuon kuvata edustamaasi yksityistä pysäköinninvalvontaa?

        Otapa selvää kuka voi määrätä maksun pelastustielle pysäköinnistä, muutenkin kuvauksesi kuvaa enemmän erään viranomaisvaltuuksin toimivan ammatin(tai oikeastaan useammankin) edustajia, kuin yksityisiä kyyliä.

      • "Sitä ei edes ollut tarkasti määritelty kuinka paljon kulmia sai olla pyöristetty, "sakkoon" riitti se ettei kiekko ollut juuri parkkikiekkoasetuksessa olleen ESIMERKKIKUVAN mukainen."
        No eikö tämä asia jo muuttunut?

        "Alla esimerkki pilkunnussinnasta, jossa minuutin yliaika riitti "sakotukseen":
        "Sara Sieppi joutui parkkipirkkojen kynsiin: todellista virkaintoa!"
        No johonkinhan se raja on vedettävä, että milloin auto on siirrettävä pois tai on maksettava lisää parkkiaikaa. Ei kuulostaisi hirivittävän tasapuoliselta, että pysäköintivalvoja saisi päättää, että ketä sakotetaan ja ketä ei. Sara Sieppikin varmaan tiesi pysäköidessään, että pysäköintiajan päättyminen tarkoittaa, sitä että auto ei enää ole ruudussa, kun kello lyö sen tietyn ajan yli (tässä tapauksessa 11:04). Kannattaisi varmaan laittaa varmuuden vuoksi vähän enemmän rahaa sinne automaattiin, että kerkeää autolle takaisin, ennen kuin rikos on tapahtunut.

    • Nohhh

      Tärkeää ja tärkeää... Pelastustielle laputettu auto on edelleen hälytysajoneuvojen tiellä, vaikka siihen kirjoittaisi kymmenen sakkoa lasiin

      • korttelikyylä

        Totta, yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on pikaisesti annettava oikeus kuljettaa törkeästi väärinpysäköidyt autot pois. Taannoin Prahassa terassikahvilassa istuessani ihailin rivakkaa toimintaa: Autoilija pysäköi porttikongin luiskalle, sen näköisenä että mä käyn vaan nopeesti tuolla. Ravintolan tarjoilija huomasi tämän, kyseessä oli ilmeisesti ko. kuppilan sisäpihalle vievä tavarankuljetusreitti. Soitti jonnekin, muutaman minuutin päästä saapui hiiab-auto, liinat kiinni pyörien taakse ja kinneri heilahti lavalle, kuormuri ajoi pois. Autoilija saapui, kävi kova kälkätys, viittoilu ja ympäriinsä tanssahtelu, puhelimellakin soiteltiin. Vaan ei auttanut, sinne män. Sama meno vaan meillekin, välittömästi paten sininen nosturiauto paikalle ja väärinpysäköijän kottonen säilöön kehä kolmosen taakse.

      • Dream0n
        korttelikyylä kirjoitti:

        Saahan sitä haaveilla, ja kivan tarinankin keksit! Pusihali!

      • korttelikyylä kirjoitti:

        Totta, yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on pikaisesti annettava oikeus kuljettaa törkeästi väärinpysäköidyt autot pois. Taannoin Prahassa terassikahvilassa istuessani ihailin rivakkaa toimintaa: Autoilija pysäköi porttikongin luiskalle, sen näköisenä että mä käyn vaan nopeesti tuolla. Ravintolan tarjoilija huomasi tämän, kyseessä oli ilmeisesti ko. kuppilan sisäpihalle vievä tavarankuljetusreitti. Soitti jonnekin, muutaman minuutin päästä saapui hiiab-auto, liinat kiinni pyörien taakse ja kinneri heilahti lavalle, kuormuri ajoi pois. Autoilija saapui, kävi kova kälkätys, viittoilu ja ympäriinsä tanssahtelu, puhelimellakin soiteltiin. Vaan ei auttanut, sinne män. Sama meno vaan meillekin, välittömästi paten sininen nosturiauto paikalle ja väärinpysäköijän kottonen säilöön kehä kolmosen taakse.

        Tuo Tsekin meno kuulostaa kyllä erittäin asialliselta. Suomen tulisi tästä mallia.

      • patettu
        korttelikyylä kirjoitti:

        Totta, yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on pikaisesti annettava oikeus kuljettaa törkeästi väärinpysäköidyt autot pois. Taannoin Prahassa terassikahvilassa istuessani ihailin rivakkaa toimintaa: Autoilija pysäköi porttikongin luiskalle, sen näköisenä että mä käyn vaan nopeesti tuolla. Ravintolan tarjoilija huomasi tämän, kyseessä oli ilmeisesti ko. kuppilan sisäpihalle vievä tavarankuljetusreitti. Soitti jonnekin, muutaman minuutin päästä saapui hiiab-auto, liinat kiinni pyörien taakse ja kinneri heilahti lavalle, kuormuri ajoi pois. Autoilija saapui, kävi kova kälkätys, viittoilu ja ympäriinsä tanssahtelu, puhelimellakin soiteltiin. Vaan ei auttanut, sinne män. Sama meno vaan meillekin, välittömästi paten sininen nosturiauto paikalle ja väärinpysäköijän kottonen säilöön kehä kolmosen taakse.

        Yksityisvalvonnan oikeuksia tullaan ilman muuta lisäämään, jo nykyhallituksen aikana.

      • näin.on
        patettu kirjoitti:

        Yksityisvalvonnan oikeuksia tullaan ilman muuta lisäämään, jo nykyhallituksen aikana.

        Totta. Saavat valtuudet mm. siirtää minkä tahansa auton omistajuuden itselleen koska tahansa ja tappaa kenet tahansa.

        PS. Ihan totta hei!

    • lippalaalappalii

      Tarkoittavatkohan kirjoittajat oikeastaan pysäköinnintarkastajia, eikä pysäköinninvalvojia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      20
      4141
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      150
      4049
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      13
      3206
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      66
      3048
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      150
      2619
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      77
      2604
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2293
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      31
      1799
    9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      114
      1574
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1495
    Aihe