Elämäntehtävä

Uskon, että jokaiselle ihmiselle on annettu jokin elämäntehtävä. Minulla tuli mieleen, että jos tämän elämäntehtävän hukkaa ja touhuaa omiaan, niin ei sekään hyvä ole? Sitten kuolee joskus ja heti ensimmäisenä Jeesus Kristus, tai joku muu kysyy, että miksi teit noin, vaikka suoraan sanottiin että nämä tehtävät hoidat ja nyt kuitenkaan et hoitanut? Jälkikin on hirveää, kun touhusit omiasi?

Itse olin taideasioissa nuorena hyvä ja sain nimeäkin jo nuorena. Sitten tuli perhejutut ja joutui menemään töihin, leipä oli kuitenkin tiukassa. Noin kymmenen vuotta pyöri mielessä, että milloin pääsen palaamaan niihin taiteiluihin. Kuitenkin koulutusta hankin sitä silmälläpitäen ja se kyllä kannatti. Tuli laaja-alaisuutta ja osaamista. Kuitenkin luovutin ja ajattelin jo, etten palaa ikinä. Myöskin liikaa touhusin omiani, myöskin hirveää pessimismiä. Olisin ollut jo vuosia niissä oikeissa asioissa, mutta osittain olen hukannut aikaa. Työt oli myös aika erikoisia, joten jo siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa. Näistä ei kuitenkaan voi ottaa liikaa kunniaa itselleen, sillä ne on lahja.

Tämmöisiä kehäpäätelmiä minulla on nyt ollut. Nyt yritän tehdä uudet suunitelmat ja töissä menen toistaiseksi, että saan rahaa kasaan ja sitten menen sinne, missä omasta mielestä pitäisi olla, jos elinpäiviä riittää.

Tässä on minusta se asia, että jos "herra" tulee ja tapaa touhuamasta omiaan, vääriä asioita, niin ei hyvä heilu. Tietenkin moni voi olla hukassa ja ei löydä sitä omaa paikkaansa. Tämmöinen tuntu minulla oli vuosia.

>>>Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt. 24:44-51).<<<
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minäkin uskon, että jokaisella on joku tehtävä. Ja kun se avautuu, niin siinä kannattaa olla uskollinen. Ns. omaa puuhailua kannattaa silloinkin välttää, sillä se ei johda mihinkään hyvään. Jumalan maailmassa oikean ajan odottaminen on yhtä tärkeä taito kuin tekeminen.

Jumala antaa kullekin tarvittavat lahjat elämäntehtävän hoitoon. Aluksi ne voivat olla vielä itseltä piilossa, mutta Jumala vapauttaa ne toimimaan, kun elämän ohjauspyörä on ensin annettu Jumalan haltuun. Jumala ei voi toimia niin kauan kuin ihmisen omat sormet ovat tiellä.

Minä löysin oman elämäntehtäväni juuri luovuttamalla ohjauspyörän Jumalalle. Aivan aluksi Jumala opetti minulle, että vaatimattominkin tehtävään liittyvä asia on tehtävä niinkuin Jumalalle. Lihallista pätemistä tulee välttää ja antaa Jumalan pitää huolen ihmisiin vaikuttamisesta ja ovien avaamisesta.

Elämää taaksepäin katsoen on ihmeellistä, kuinka Jumala tiesi paremmin kuin minä itse kaikki kykyni. Vaikeissa olosuhteissa oli turvallista olla Jumalan johdatuksessa. Jokaiseen päivään sai tarvittavan voiman ja viisauden tehtävän suorittamiseksi.

Ja onhan siinä sellainenkin puoli, että kun hommansa hoitaa niinkuin Jumalalle, niin siitä yleensä seuraa positiivista palautetta myös ihmisiltä. Vaikka se ei olisi tekemisen motiivi, niin toki se rohkaisee eteenpäin. Jumala käyttää ihmisiä rohkaisemaan toisiaan.

Äänestä

Uskon että minun elämäntehtäväni on ja on ollut kasvattaa lapseni yksin erottuani n. 16 v. sitten. Tämä on se tehtävä jonka koen saaneeni Herralta. Tehtävä on ollut raskas, monen rukouksen kautta olen kulkenut.
Oma käsitykseni on, ettei Herralta saatu tehtävä ole koskaan helppo, se vaatii aina paljon.
Nyt olen jo tehtäväni loppusuoralla.

Äänestä

Olette oikeassa. Jokaisella meistä on ajallinen ja myös iankaikkinen tehtävä. Sen löytäminen ja uskollinen suorittaminen on tärkeää. Jos ihminen ei löydä tarkoitusta ja tehtävää niin elämällä ei ole mieltä.

Äänestä
  • Minulla oli juuri nuo tunteet, kun luovuin unelmistani. Elämä meni noin viideksi vuodeksi sekaisin. Välillä oli kyllä selkeitä hyviäkin jaksoja. Ihmettelin vain, miksi olen tässä ja mikä on minun tarkoitus. Myöskin ajauduin osittain ikävien asioiden pariin, päihteet. Sitä ennen tein palkkatyöni säntillisesti, vaikka ei ollut sitä taiteilua, mutta nyt myöhemmin tukee paljon sitä.

    Nyt pitää tehdä taas töitä niiden asioiden eteen, että taiteilut tulee suoritettua, kun aika on kypsä. Näitä voi sitten vaikka opettaa jälkipolville, omille lapsillenikin. Myöskin moni muu pitää tässä repivässä maailmassa luovista aloista. Rikkinäinen maailma, joka vain repii ihmisiä kappaleiksi, sekä henkisesti, että ruumiillisesti. Onneksi kuitenkin vielä hengissä ollaan ja moni lähipiiristä on jo ihmetellyt, että mikä minua pidättää.

    Olen kanssa sitä mieltä, että palkkatyöt, sekä taiteilut pitää tehdä Herralle. Kunnia ei kuulu niistä minulle. Hän on kuitenkin järjestänyt ne mahdollisuudet. Toki luusin olevan tyytyväinen, jos tapaa minut niiden askareiden parista, jos "noutaja" tulee.

    Äänestä

Minun elämäntehtäväni on rakastella mahdollisimman monen naisen kanssa.
Tunnen, että se on kutsumus jota minun täytyy seurata....
Kiitos Jeesukselle kaikista ihanista naisista ketä olen rakastellut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mercedes__ kirjoitti:

Uskon, että jokaiselle ihmiselle on annettu jokin elämäntehtävä. Minulla tuli mieleen, että jos tämän elämäntehtävän hukkaa ja touhuaa omiaan, niin ei sekään hyvä ole? Sitten kuolee joskus ja heti ensimmäisenä Jeesus Kristus, tai joku muu kysyy, että miksi teit noin, vaikka suoraan sanottiin että nämä tehtävät hoidat ja nyt kuitenkaan et hoitanut? Jälkikin on hirveää, kun touhusit omiasi?

Itse olin taideasioissa nuorena hyvä ja sain nimeäkin jo nuorena. Sitten tuli perhejutut ja joutui menemään töihin, leipä oli kuitenkin tiukassa. Noin kymmenen vuotta pyöri mielessä, että milloin pääsen palaamaan niihin taiteiluihin. Kuitenkin koulutusta hankin sitä silmälläpitäen ja se kyllä kannatti. Tuli laaja-alaisuutta ja osaamista. Kuitenkin luovutin ja ajattelin jo, etten palaa ikinä. Myöskin liikaa touhusin omiani, myöskin hirveää pessimismiä. Olisin ollut jo vuosia niissä oikeissa asioissa, mutta osittain olen hukannut aikaa. Työt oli myös aika erikoisia, joten jo siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa. Näistä ei kuitenkaan voi ottaa liikaa kunniaa itselleen, sillä ne on lahja.

Tämmöisiä kehäpäätelmiä minulla on nyt ollut. Nyt yritän tehdä uudet suunitelmat ja töissä menen toistaiseksi, että saan rahaa kasaan ja sitten menen sinne, missä omasta mielestä pitäisi olla, jos elinpäiviä riittää.

Tässä on minusta se asia, että jos "herra" tulee ja tapaa touhuamasta omiaan, vääriä asioita, niin ei hyvä heilu. Tietenkin moni voi olla hukassa ja ei löydä sitä omaa paikkaansa. Tämmöinen tuntu minulla oli vuosia.

>>>Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt. 24:44-51).<<<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu