MV-lehden toimitus sai torstai-iltana viestin MV-lehden Ilja Janitskilta hieman ennen iltakymmentä:
“Olen poliisilaitoksella.”
“Olen poliisilaitoksella.”
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 202
Vanhimmat
MV-lehden Ilja Janitski haettiin torstai-iltana kuulusteltavaksi Barcelonassa.
Hillary Clinton ilmoitti myös tästä vaalikampanjassaan.
""Suomen poliisi oli ilmeisesti luokitellut Iljan vaaralliseksi henkilöksi, sillä heti pidätyksen jälkeen Iljalle alettiin syöttää Diapamia. Hän on edelleen jonkin verran sekavassa tilassa, kunnes huumeen vaikutus lakkaa.""
Mitä helvettiä?
Miksi?
Yrittikö ne kuulustella huumeiden vaikutuksen alaisena, jotta saisivat aivopestyä kuulusteltavan?
Mitä helvetttiä? Miksi poliisit syöttänyt diapameja ja miksi ilja suostunut niitä syömään?
ILJALLE PAKKOSYÖTETTIIN HUUMEITA!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14547604/iljalle-pakkosyotettiin-huumeita!
Ilja Janitskin alkaa kuulostaa omalta itseltään kolmen päivän koettelemusten ja hänelle PAKKOSYÖTETTYJEN HUUMEIDEN JÄLKEEN. Tässä ovat hänen videoterveisensä MV-lehden lukijoille.
http://mvlehti.net/2016/10/29/ilja-janitskinin-videoterveiset/
Pitääkö Ilja Janitskinille PAKKOSYÖTTÄÄ huumeita?
Mitzabin lihottaa!
Kymmenekiloa puols vuodes
Diatzepaami tekee veltoksi ja mukautuvaiseksi ehdotuksille, Suomi pelaa näköjään CIA tyyliin totuus seerumilla tunnustuksia.... ^^
No oli kyllä tillintallin piripäissään pidätyshetkell. Iljalle ei ole koskaan tarvinnut mitään syöttää/ juottaa - imuroi naapureidenkin päihteet lupaa kysymättä.
Ilja VAPAUTETTU!!!
Äsken tuli tieto, että Ilja on vapautettu.
Ilja haettiin torstai-iltana kuulusteltavaksi ja pidettiin vankina to-la.
Ilja vapautettiin vasta juuri äsken oikeudenkäynnin jälkeen.
Ryssäkonsulaatti maksoi takuusumman.
Joo niin varmaan kaikki jotka aidosti ja oikeasti ajavat Suomen ja suomalaisten parasta, vastustamalla matutusta, ovat ryssäntrolleja?
Toistet haukkuu fasisteiksi, natseiksi, nationalisteiksi.
No ihan sama, koska pääasia on SUOMEN ja SUOMALAISTEN paras!
Koirat haukkuu, mutta SUOMI PELASTETAAN!
Iljan terveiset:
“Terve kaikille, mä on vapaa.”
“Kun saan akkua ladattua vähän lisää, kerron enemmän.”
Mitähän hirvittävää sieltä paljastuu?
Mitä poliisi on Iljalle tehnyt?
No ei yhtään mitään. Ollu päissään ku pelikaani ja ny sitte kankkusessa. Mitä sulle on tehty Janne Kupsunen... heh
Toisinajattelijoiden vaino Suomessa on mennyt jo näin pitkälle.
Suomalaisia vainotaan mielipiteidensä vuoksi, ympäri maalimaa!
Mitä varaa Suomella on valittaa Pohjois-Korean vainoista kun Suomen päättäjät itse syyllistyvät täsmälleen samaan?
Toisinajattelija on virallisen ajatussuunnan vastaisia mielipiteitä julkisesti esittävä henkilö.
Suomessa vallassa olevat matuttavat ja homottavat.
Kaikki jotka eivät halua matutusta ja homotusta ovat hallituksen mielestä toisinajattelijoita, jotka on vaijennettava keinolla millä hyvänsä.
Onko Suomi totalitäärinen valtio?
Eikö Suomi olekaan oikeusvaltio, vaan poliisivaltio?
Toisinajattelija tarkoittaa maan kansalaista, joka vastustaa oman maansa virallista ajatussuuntaa.
Maahanmuuttoa vastustavat ovat Suomessa toisinajattelijoita, koska vastustavat oman maansa, Suomen "virallista" ajatussuuntaa matutusta.
Oletko sinäkin toisinajattelija?
Voiko Suomen poliisin vainot kohdistua sinuun?
Voe prkele opetelkaa kirjoittamaan. VartiJa vartioi. VartiJa vaiennettiin. Ketään ei vaiennettu.
J-kirjaimen käytöstä pitäisi antaa oppitunti.
ei näin: vartia. vaijennettu.
Pilkunnussit koska asiaa et pysty kommentoimaan?
Mitä väliä oikeinkirjoituksella kun tärkeintä on että viesti välittyy oikein?
Suomen kieli muuttuu ja uusiutuu jatkuvasti.
Ei ole oikeaa ja väärää, on vain sovittu miten nyt tällähetkellä joku sana kirjoitetaan, huomenna se saattaa olla toisin.
Jos ei muuta asiaa,kuin olla muka muita parempi nussimilla pilkkuja. Osoitaa sen että pää on tyhjä. Jos ei osaa lukea sellaista mikä ei ole täysin oikee,niin niin olisi hiljaa eikä osoita tyhmytään ainostaa arvostelemmalla kirjoitus virheistä. Huom! Tämä sivu ei ole äidinkielikoe.
Tuossahan sanotaan espanjaksi että eurooppalaista pidätysmääräystä ei laiteta täytäntöön :))))
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/10/Ilja-vapaa-kk.jpg
HAHA...mikä myötähäpeä nyt Suomen oikeuslaitosta kohtaan :D :D
HAHAHA !!!
Ilja siis voitti Suomen sisäministeri Risukon ja sen alamaiset poliisit?
Hienoa että edes jossain päin maailmaa saa oikeutta.
Seppo Lehdon olisi pitänyt ymmärtää lähteä Suomesta maanpakoon Espanjaan niin olisi välttänyt monen vuoden vankeuden?
Ei Sepi ollut vuosia vankeudessa, ehdollista sai ensin ja sitten puolen vuoden vankeusrangaistuksen rikoksen uusijana.
hyvä että jossain on vielä sananvapaus?
Ilja on parhaillaan Madridissa.
Ilja kuljetettiin viime yönä Barcelonasta Madridiin oikeudenkäyntiin huumattuna ja kädet ja jalat sidottuina vankien kuljetusbussilla.
Suomen poliisi oli ilmeisesti väittänyt Espanjan poliisille Iljan olevan erittäin vaarallinen?
Miksi muuten kuulusteltava HUUMATTAISIIN?
Suomen oikeuslaitos haki Ilja Janitskinille 13 vuoden tuomiota Espanjassa!
Millä helvetin perusteilla?!
Janitskinin mukaan hänelle pakkosyötettiin Diapamia alusta saakka, koska häntä pidettiin erittäin vaarallisena.
Tämä määritys voi olla ainoastaan lähtöisin Suomesta?!
Janitskin kuljetettiin viime yönä vankien kuljetusbussilla Barcelonasta Madridiin oikeudenkäyntiin.
Seitsemän tunnin ajan Janitskinin kädet ja jalat olivat sidottuina.
Ilja oli myös jatkuvasti huumattuna!
Janitskin kertoo, että hänelle oli haettu oikeudessa 13 vuoden tuomiota syytteistä, joita Helsingin poliisilaitos aktiivisesti keräsi viime keväästä saakka.
Ihan mielisairasta!
Edes niille kaulankatkaisija, pikkulapsenraiskaaja, ym. oikeille rikollisille EI vaadita tuollaisia vankeustuomioita?!
SDP:n oman 8-vuotiaan pikkutyttönsä multisarjaraiskaajalle, suomalaissyyttäjä vaati vain 8 vuoden tuomiota, josta tämä istuu vain pienen osan!
Suomen viranomaiset luulivat että Ilja saataisiin sieltä tänne sen tarkemmin asiaa tutkimatta kunhan on riittävän kovat vaatimukset tuomiosta ja aikaisempia tuomioitakin on käytetty vakuuttamaan sikäläiset poliisit jotka koukun nielaisivatkin.
Juttu siirtyikin nyt valtiolliselle tasolle ja suomesta esitettyjä luovutuspyyntöjä punnitaan paljon tarkemmin varsinkin kun Ilja esittää korvausvaatimuksen liian järeistä pakkokeinoista ja sikäläinen lehdistökin alkaa kirjoitella asiasta.
aivan sairasta toimintaa "väärät" mielipiteet on suurempi rikos suomessa kun ihmisen tappo ym.?
Vapautttu kaikista syytteistä.
Siis jumalalauta 13 vuoden tuomiot haettu !=??!! HAHAHHAHAHAHA
HAHAHAHA
HHAHAHHAH
Kenen suomalaisen julkisuudessa tunnetun henkilön salattuja tietoja Janitskin paljasti? Kuka järkyttyi niin paljon, että vaati Janitskia tuomittavaksi? Tuskin kyseessä on kukaan pikkunilkki, joka toimittaa uutisissa vähän sitä sun tätä?
Kuka nosti syytteen Ilja Janitskinia vastaan?
Jokainen joka uskoo tuon Iljan vitteen on kylllä idiootti jonka ÄÖ on jossain 50 tietämillä.Toki ymmrärän että Iljan opetuslapset eivät kovin hyvin tunne termiä "lähdekriittisyys".Uskovat kaiken mitä tuo sälli suustaan ulos suoltaa.
Onhan tämä täysin uskomatointa.
Että olisi vaadittu 13 vuoden tuomiota. EI VOI OLLA TOTTA.
EKokoomusmafialla on niin paljon luurankoja kaapissa että ennen pitkää niitä päätyy Ilja Janitskinin kautta MV-lehden sivuille. Edward Snowden ja Julian Assange ovat samanlaisia henkipattoja jotka halutaan varoittavaksi esimerkiksi ettei uusia tietovuotajia enää tulisi. Tieto on nykyään vaarallisin ase vallanpitäjiä ja rahavaltaa vastaan. Maksituomiot pelotteeksi tietovuotajille.
Niinhän ne huutaavat ja sit ne yhdistelee tuomioita.
Mutta hyvin kävi.
Suomen oikeuslaitos haki Ilja Janitskinille 13 vuoden tuomiota Espanjassa – Espanjan oikeus vapautti kaikista syytteistä!
Kirjoitit äääööö Olee.Oikea termi on ÄO.... TAITAA SINULLA HEITTÄÄ PAHASTI!!!Sinun älykkyys menee alle kategorian.....
Mä luulen että valtamedia aloittaa nyt rummutuksen jossa espanja leimataan fasistiseksi ja takapajuiseksi valtioksi joka ei noudata kansainvälisiä sopimuksia.
Mitä muutakaan ne voivat.
“Viimeinen kysymys oikeudessa oli, että onko mulla täällä perhettä. Sanoin, että koira, marsu ja kani.”
“Oikeus alkoi nauramaan, ja samalla sekunnilla tuli päätös ehdottomasta vapaudesta”, kertoo Janitskin.
Hyvä että Espanjassa oli huumorintajuisia tuomareita.
Kyllä tää Suomen valtion ja poliisin vaatima 13 vuoden tuomio onkin ihan naurettava.
lyön persepanon vetoa että ilja on suomalaisessa vankilassa viettämässä joulua
Et tule saamaan sisääsi haluamaasi persepanoa , vituttaako?
Suvakkivihervassarin märkä (aivo-) pieraisu
Ilja ainakin voittaa tuon palkinnon ihan oikeuden avustamana.
Suomen oikeuslaitos: 8 vuotta lapsen elämän tuhoamisesta, 13 vuotta suvakin itsetunnon loukkaamisesta.
On siinä Suomen kusettajilla ollu hätä ku noin paljon tuomiota haluttu eli MV-lehti on SUURI uhka eliitille ja muille säätäjille kertomalla totuuksia.....
13v. hakeminen on aivan käsittämätön onko tässä touhussa enää mitään järkeä tuosta pitäisi tehdä jo valitus johonkin ihmisoikeus tuomioistuimeen?
Niin ja varsinkin 13 vuotta vankeutta haettiin poliisien pomon sisäministeri Risukon kännikuvien levittämisestä:
http://mvlehti.net/2016/09/23/valokuvia-sisaministeri-paula-risikosta-ankyrakannissa/
Tää on se todellinen syy vainojen aloittamiseen?
Ilja Janitskin on vapaa syytteistä Espanjassa.
Suomen oikeuslaitoksen todella törkeä poliittinen ajojahti törmäsi Espanjan oikeusvaltion periaatteisiin.
Suomalaisten on hyvä tietää että maailmassa on sentään yksi maa joka suojelee suomalaisia oman maansa vainoilta?
kyllä tuosta vainosta pitää johonkin valittaa ei näin härskisti voi toimia kun jossain diktatuurissa?
Kuka haastoi Ilja Janitskin oikeuteen, KUKA nosti syytteen ja mistä? Kenen suomalaisen julkishenkilön salaisuuksia on paljastunut liikaa?
Miksi loukattu henkilö ei julkisesti kerro, kuinka väärää ja valheellista tietoa hänestä on kerrottu ihan suomenkielellä?
Suomi ON POLIISIvaltio!
Nyt sen tyhmempikin tajuaa.
Suomessa ollaan antamassa poliisille entistä laajemmat valtuudet vainota suomalaisia.
Jo nyt Suomen poliisilla on laillinen oikeus hakkeroitua kotikoneellesi ja asentaa sinne ihan mitä tahansa saadakseen sinut kiinni haluamastaan rikoksesta.
Miten pystyisit todistamaan että poliisi on sinut lavastanut?
Haetaan suunnilleen elinkautista:DD..aika vitsi moni murhamies pääsee vähemmällä:DD
mikä ihmeen hyväveli mafia siellä oikeuslaitoksessa oikeen häärää kun noin kohtuuttomia tuomioita haetaan "vääristä" mielipiteistä tämä tapaus pitäisi oikeasti pistää johonkin ihmisoikeus tutkintaan kuten seppo lehdonkin tapaus?
Kun pikimusta demari raiskaa useita kertoja viikossa vuosia omaa pikkutyttöään, Suomen syyttäjä vaatii ainoastaan 8 vuotta vankeutta.
Mutta kun Ilja KERTOO TOTUUDEN, syyttäjä vaatii 13-vuotta eli elinkautista vankeutta?
Kumpi mielestänne on suurempi rikos?
Totuuden kertominen vai oman pikkutyttönsä viikottainen raiskaus?
Kummasta mielestänne pitäisi saada isompi tuomio?
ei mene oikeustajuun ei iljan olisi maksimissaan kuulunut saada sakkoja ja korvauksia siis aivan maksimissaan tuo 13v. tuomion hakeminen on jo oikeuden halventamista?
Todella Hyvä Uutinen !
Seuraavaksi jäämmekin odottamaan oikeudenkäyntiä, jossa räkä-Jimin todetaan yksinkertaisesti vetäneen liikaa ja pahoinpitelysyyte hylätään.
Diapam ei ole mikää huumausainen vaan rauhoittava lääke. Diapamia saa syöttää ihmselle todella suuren määrän. että se jotenkin näkyisi hänen käytöksessään ja silloin se tulee esiin siinä että ihminen nukkuu.
Oli varmasti hyvä, että sai Diapamia. koska ei turhaan kiihtynyt eikä menettänyt malttiaan. vaan vastaili rauhallisesti.
Suomessahan nykyisin Diapamit ja muut lääkkeet joilla saataisiin ihmisten elämä tuntumaan elämisen arvoisena on asettu tosi kovaan pannaan - tämä toiminta on tosi sairasta
En kyllä söisi vaikka tarjottaisiin ilmaiseksi.
Huumaaviksi luetelluista lääkkeistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/PKV-lääkkeet
Kyllä se yksikin vitosen pami huumaa, jos ei nyt satu olemaan muutenkin toleranssia bentsoihin.
""Kuka haastoi Ilja Janitskin oikeuteen, KUKA nosti syytteen ja mistä? Kenen suomalaisen julkishenkilön salaisuuksia on paljastunut liikaa?
Miksi loukattu henkilö ei julkisesti kerro, kuinka väärää ja valheellista tietoa hänestä on kerrottu ihan suomenkielellä?""
13 vuotta vankeutta haettiin poliisien pomon sisäministeri Risukon kännikuvien levittämisestä:
http://mvlehti.net/2016/09/23/valokuvia-sisaministeri-paula-risikosta-ankyrakannissa/
Olisiko tämä se todellinen syy vainojen aloittamiseen?
""Suomessa "väärät" mielipiteet on suurempi rikos suomessa kun ihmisen tappo ym.? ""
Näköjään ON!?
Suostuukohan Risukko, poliisi tai syyttäjä kommentoimaan miksi ne vaati 13-vuotta?
Luin että nännikuvien... klikkasin ja etsin niitä, en löytänyt :(. Mutta tuossahan lukeekin että känni...
Jos media on paikalla, mun mielestä kuvaaminen on sallittua ja pitäisi olla sallittua. Jos paikalla on maksettu kuvaaja työsuhteessa, on kuvausoikeus rajattu, eiköstä?
Jos juhlat ovat yleisiä vaikkakin kutsukorttien mukaan, mielestäni on vieraalla oikeus kuvata. Se oikeus ei tarkoita julkaisuoikeutta vaan omaan albumiin.
Jos juhlista tulee poliittinen ja siellä on julkisuuden henkilöitä, ei kuvien julkaisua voi kieltää, siis mun mielestä.
eikö oikeuden palvelijan kuulu olla puolueeton tämähän on jo kohtuutonta vainoomista?
Janitskinin espanjalainen asianajaja pisti tuulemaan heti pidätyksen jälkeen, ja häntä avusti suomalainen yhteyshenkilö.
Yhdessä tämä kaksikko tuki Iljaa prosessin ajan.
Luojan kiitos että Iljalla oli kunnon asianajaja, joka osaa hommansa.
Suomesta sellaista ei olisi löytynyt.
Haha ei ole todellista siis nämä vajakit oikeasti uskoo tuon "haettiin 13 vuoden tuomiota" väitteen. Mitä tulee taas diapameihin niin Ilja on niitä varmaan itse pyytänyt koska on kokaiinia snorttaava narkkari.Nuo huumausjutut nyt on taas niin paksua tuubaa ettei mitään rajaa.
Ilja pidäteetiin siis Espanjassa tehtyistä rikoksista ei liity Suomen pyyntöön mitenkään.
Suvakkinahan osaat luetun väärinymmärtämisen jalon taidon , mikä on tyypillistä pelleporukalle.
Joo. Siinä espanjalaisessa paperissa on päällimmäisenä että eurooppalainen pidätysmääräys ja luovutus.
Ei suomen oikeuslaitos aja juttuja ulkomailla vaikka halua varmasti olisikin.
Taas farssien farssi, varsinainen kaikkien farssien äiti. Jälleen kerran Suomen päättäjät menettivät kasvonsa, tällä kertaa koko Euroopan silmissä. Sitten ei taas muuta kun päätä pensaaseen ja toivomaan, että kohu hälvenee, kukaan ei kommentoi mitään.
Toivotaan, että eivät Euroopassa ajattele että Suomen kansa on yhtä tyhmää, kuin päättäjät.
Suomessa katsotaan liikaa amerikkalaisia poliisisarjoja ja halutaan rikollisille 100 vuoden tuomioita ja ne todelliset vakavista rikoksista tuomitut istuu pari hassua vuotta ja taas takas kadulle jatkamaa sitä mistä ne istu tämä tanssi on omistettu Suomen pelkureille:
http://imgur.com/gallery/cPgaTtJ
Miksei Persuja MTV3 ja Iltasanomia pidätetä koska nekin julkas Risukon kännikuvat?
https://www.suomenuutiset.fi/kokoomuksen-bileista-kasittamaton-hardelli-kamerat-takavarikoitiin-sitten-alkoi-kaatuilu/
Persujen SU: Kokoomuksen bileistä käsittämätön härdelli – kamerat takavarikoitiin, sitten alkoi kaatuilu
Kokoomuksen hurjaksi äityneistä juhlista kantautuu lisää outouksia.
MTV3 uutisoi ensin kansanedustaja Tapani Mäkisestä, joka otti sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon syleilyynsä ja romahti sitten lattialle.
Aiheesta kirjoitti myös Ilta-Sanomat.
Molemmat mediat päätyivät sensuroimaan valokuvan, jossa parkettia partaveistellyt Mäkinen makaa naureskellen kaatuneen, vähemmän huvittuneen daaminsa vieressä.
MTV3 kirjoitti uutisensa loppuun: ”Kuvagalleriasta on poistettu aiemmin julkaistu kuva Risikosta ja Mäkisestä tanssilattialla”.
Ilta-Sanomat puolestaan kirjoitti: ”Jutusta poistettu toinen kuva kello 21.49”.
On epäselvää, miksi kyseinen kuva on sensuroitu kahden kaupallisen mediatalon sivuilta.
Kuva on varsin helposti hankittavissa STT-lehtikuvan kuvapankista!!!!!
Iljaa siis vainotaan ihan syyttä suotta?!
Kaatumiskuvaan liittynyt sensurointi ei kuitenkaan jäänyt ainokaiseksi.
Paikalla ollut Iltalehdelle kuvannut valokuvaaja Matti Matikainen kertoo hämmästyneenä illan kokemuksistaan.
– Tilanne lähti siitä, että olin iltajuhlassa ostetulla illallislipulla. Lähdin hakemaan kahvia, ja
törmäsin kokoomuksen viestintäpäällikkö Lasse Pipiseen.
Hän sanoi: ”Ethän ota kuvia. Täällä ei saa ottaa kuvia. ”
Heti tämän jälkeen järjestysmiehet saattoivat Matikaisen narikkaan ja pyysivät häntä jättämään kameransa sinne.
Matikaisen mukaan koko hänen 30-vuotisen uransa aikana ei akkreditoidulta kuvaajilta ole tällä tavalla poistettu kameroita.
Tilanteen kummallisuutta korostaa se, että samaan aikaan Ylen ja Sanoma-konsernin edustajat saivat kuvata vapaasti.
– On häkellyttävää, että toiset mediat saavat toimia vapaasti, mutta toisia medioita rajoitettiin, Matikainen toteaa.
– Yleensä puoluekokouksissa päinvastoin kehotetaan kuvaamaan.
Hyvin erikoinen on kokoomuksen touhu tässä asiassa.
Miksi Kokoomus toimii näin?
Kuka pystyisi tuollaista "13v-tuomiota vaatimalla" häpäisemään Suomen Lain, Oikeuslaitoksen, siis koko viranomaisportaan ??? ??? ???
Kuka???
Tämä vielä selitetään väärinkäsitykseksi.
saas nähdä minkälaista tuomiota haetaan otanmäen tappajille heistä kertoneelle haettiin heti 13v.?
Onkos se naurava epsanjalaismies saanut jo hyvät naurut tästä?
Iljan videoviesti:
https://www.facebook.com/ilja.janitskin/videos/vb.586139234/10154635910704235/?type=2&theater
Käykää toivottamassa onnea Iljalle Suomen poliisivaltion voittamisesta?
""Kyllä se vaan Espanja päättää, ketä luovuttaa Suomeen mielipidevangiksi. Vai meinaatko, että karhuryhmä tekee kommandoiskun sinne aseet laulaen ja hakee ukon tänne? ""
Mikähän on Suomen sisäministeri ja poliisien seuraava liike?
Tuskin jättävät tähän?
Ei ainakaan mikäli on samanlainen jahtaaminen kun Auerin tapauksessa.
Kaikki keinot käytetään, likaisetkin.
Suomen pyynnöt ja vaatimukset lentää luultavasti jatkossa suoraan roskakoriin epsanjassa.
13v. tuomiota haetaan eihän tässä touhussa ole enää mitään tolkkua kenen henkeä ilja on uhannut tai kenet hän on tappanut kun tuollaista tuomiota haetaan?
13 vuodeksi vankilaan
Rikos: esitti vääränlaisia mielipiteitä ja totuuksia, joita ei saa paljastaa.
Suvakit ovat hyvin omaksuneet Stalinististen kommunistien pakkokeinot.
Suomen poliisit noudattavat vanhaa hyvää naapurista omattua Stalinistista tapaa.
Suomessa on jo vuodesta 1945 lähtien punapoliisi mielipidevanginnut ja vainonnut.
Tästä syystä Suomi on niitä harvoja maita jossa poliisi tutkii toisen poliisin rikosta.
Missään muussa maassa, ei edes totalitäärisissä, poliisi tutki omaa rikostaan.
Olisiko Suomenkin vihdoin aika päästä oikeiden oikeusvaltioiden joukkoon?
Suomeenkin tarvitaan oma osastko joka tutkii poliisien rikoksia!
Professori Pekka Aula, 49v Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihteeri, muistuttaa että elämme herkkiä aikoja, some-möläytyksiä suvaitaan yhä huonommin.
Maineenhallinnan asiantuntija Pekka Aulan mielestä anteeksipyyntö ei enää riitä some-mokien selittelyssä.
Monelle tämä paljastuu vasta sitten, kun jokin menee pieleen.
Ai että suvakki homottajat ja matuttajat saavat sanella mitä tässä maassa saa sanoa ja mitä ei?
Suomen oikeuslaitos oli yksilöinyt vaatimuksensa Janitskinin vangitsemiseksi.
Seitsemästä syytekohdasta ja niiden vankeusrangaistusvaatimuksista tulee yhteenlaskettuna 13 vuotta:
Kiihotus kansanryhmää vastaan – kaksi vuotta vankeutta.
Rahankeräysrikos – kaksi vuotta vankeutta.
Rahapelirikos – kaksi vuotta vankeutta.
Kunnianloukkauksia – kaksi vuotta vankeutta.
Uhkauksia – kaksi vuotta vankeutta.
Salaisten tietojen julkaisu – yksi vuosi vankeutta.
Tekijänoikeusrikkomukset – kaksi vuotta vankeutta.
Madridin oikeus ei nähnyt tarpeelliseksi vangita Janitskinia, vaan hänelle myönnettiin “ehdoton vapaus”!
Todella upeeta että jossain päin maailmaa on maa joka uskaltaa uhmata Suomen poliisivaltiota.
Suomen “syyttäjä” Heikki Wendorf vastaan MV-lehden Espanjan asianajaja Juan Ignacio Navas Marqués
Janitskinin espanjalainen asianajaja Juan Ignacio Navas Marqués ei saanut Janitskinin suomalaiselta asianajajalta tukea prosessin aikana!
Eikä mikään ihme koska Suomessa ei ole asianajajia jotka uskaltaisivat uhmata Suomen poliisivaltiota?
Navasia auttoi suomalainen yksityishenkilö, jota MV-lehden toimitus – ja varmasti lähes jokainen lukijakunnasta – kiittää mitä lämpimimmin!
“Navas haukkui Nurmelan”, toteaa Janitskin ytimekkäästi.
koska meidän "puolueetonta" mediaamme aletaan jahtaaman samoista rikoksista vai onko heillä joku erityisvapaus asiassa?
US: Timo Kohvakka
"MV-lehti on suurelta Janitskinin varassa, joten on valittu strategiaksi saada hänet telkien taakse.
Vaikka tutkintavankeuteen mahdollisimman pitkäksi aikaa näin aluksi.
Ja tämä on strategia ensisijaisesti MV-lehden vaimentamiseksi poliittisesti vaarallisena, ei hänen vastuuseen saattamiseen rikoksistaan.
Aiemmin Janitskinin kuulusteluja ei tahdottu suorittaa videopuhelun välityksellä, vaan vaadittiin häntä henkilökohtaisesti paikalle.
Arvatenkin siksi, että Janitskin oli tarkoitus joka tapauksessa vangita.
Suostumalla videokuulusteluun MV-lehden julkaisulle ei olisi tullut suurtakaan rajoitetta Janitskinin pysyessä vapaalla jalalla.
Tällä kertaa Espanjaan oli esitetty virka-apupyyntö luovuttamisesta ja syyttäjän vaatimus 13 vuoden tuomiosta.
13 vuoden tuomioon ei kukaan usko, eikä edes syyttäjä olisi tullut sitä esittämään.
Se oli poliittinen päätös.
Tarkoitus olikin vain saada Janitskin Suomeen keinolla millä hyvänsä.
Oli huomattavasti todennäköisempää saada espanjalaiset viranomaiset suostumaan luovutukseen esittämällä liioiteltu syyte.
Liioittelua oli myös Janitskinin huumaaminen "erittäin vaarallisena".
Erittäin vaarallinen Janitskin epäilemättä on. Poliittisesti."
Luotatko enää Suomen poliisiin, syyttäjään tai oikeuslaitokseen?
kyllä tämä ihmisoikeuksia ja lehdistön vapauksia loukkaavalta vainoomiselta jo vaikuttaa?
Jos tämä juttu on mennyt noin kuten Janitskin kertoo, Suomessa on vallalla täysi hulluus/pelkotila päättäjien ja silmäätekevien keskuudessa. Mihin tässä maassa voi enää luottaa? 13 vuotta! Raiskaamisesta ja tappamisesta annetaan ihan naurettavia tuomioita. Tekis mieli huutaa v***tuksesta. Miksei suuren massan silmät jo aukea tai no, tällaisella ajojahdillahan kaikki pelotellaan hiljaisiksi. Sitten kaikenmaailman kesonnäyttäjiä istuu eduskunnassa vaatimassa maahan lisää turvapaikanhakijoita. Hullu maailma!
Ilja kertoi että Tiina Keskimäki Human Rights aktivisti (@TiinaKeskimki tiinatiikeri.fi) Vantaalta auttoi Iljaa.
Suur kiitokset Tiinalle joka uskaltaa asettua itse tulilinjalle puolustaessaan muita.
Kääntykää muutkin vainotut Tiinan puoleen?
nostan hattua tiinalle...
Kiitokset myös Tuonen joutsenelle Tiina Wiikille joka ilmeisesti oli kirjoittanut Espanjan oikeuden vakuttaneen vetoomuksen.
http://tuonenjoutsen.blogspot.com/
Ei tämä horkuttanut mielikuvaani Suomen oikeusjärjestelmästä sillä se on juuri niin falski kuin ajattelinkin. Kaksoisstandardit riippuen ketä tuomittavana.
- En tiedä, mitä ajojahdin aloittaneet (mm. syyttäjä Heikki Wendorf) miettivät juuri tällä hetkellä, mutta toivottavasti osaavat edes hävetä, Heikki Porkka pohtii.
Taitaa olla turha toivo koska totalitarismin edustajilla on alhainen moraalikäsitys.
Moraali syntyy oikean ja väärän erottamiskyvyn tuloksena, häpeän tunne syntyy ihmisellä vain, jos hän kykenee erottamaan oikean väärästä.
Jos astut vallanpitäjän varpaille, tunnet sen nahoissasi.
Janitskin kepitti Suomen oikeuslaitoksen sata nolla!
Riittäisi, kun kirjoittaa nimet Mikko Ellilä, Jussi Halla-aho ja Ilja Janitskin.
Muutamia muitakin nimiä voisi listata, mutta nämä kolme riittänevät kertomaan suomalaisen oikeusjärjestelmän nykyisestä poliittisesta luonteesta.
Ellilä ja Halla-aho tuomittiin poliittisen korrektiuden nimissä, vaikka sitä ei ääneen sanota eikä näkyviin kirjoiteta.
Ylivoimaisesti suurimman rikollisen viittaa yritettiin sovittaa Ilja Janitskinin harteille.
Suomalainen oikeusjärjestelmä epäonnistui ja koki erään viime vuosikymmenien kovimmista kolauksistaan, kun Janitskin sai vapauttavan tuomion.
Suomen oikeuslaitoksen toimintaa miettiessä ei voi olla törmäämättä sanoihin Pohjois-Korea ja Neuvostoliitto.
Sananvapaus on arvokas asia, niin arvokas, että jokaisen suomalaisen olisi syytä seisoa aina niiden takana, joita pyritään tuomitsemaan ”väärien” mielipiteiden perusteella.
On aivan sama oletko syytetyn kanssa samaa mieltä vai et, tärkeintä on puolustaa hänen oikeuttaan kertoa mielipiteensä.
Suomalainen oikeuslaitos on jo pitkään pyrkinyt rajaamaan sananvapautta hallintoa miellyttävään kuosiin.
Aivan samoin toimittiin Neuvostoliitossa, Pohjois-Koreassa toimitaan edelleen ja Suomessa yritetään toimia.
On häpeällistä, kun länsimaaksi itseään väittävän Suomen oikeuslaitos antaa itsestään ulkomaille kuvan, joka viestii pohjoiskorealaisesta oikeuskäytännöstä.
Suomi tunnetaan jo nyt maailmalla Euroopan sosialistisimpana valtiona, jossa on korkea verotus ja rapautuva talous.
Tulevina aikoina ”kunnialistaan” lisättäneen poliittisesti korruptoitunut oikeuslaitos.
Kehityskulku olisi ymmärrettävämpää, jos pääministerinä olisi toiminut vuosien ajan totalitarismin perinteitä edustavien kommunistien tai sosialistien edustaja.
MV-lehti on toiminut Suomen hallitusten ajamaa federalismia ja monikultturistista utopiaa edustavaa linjaa vastaan.
Hallinto ryhtyi ampumaan tykillä pientä toimijaa, josta on nyt kasvamassa aggressiivisesti pörräävä ampiainen, joka ei tule jättämään jahtaajiaan rauhaan.
Tulevaisuudessa tulemme näkemään entistä aktiivisemman MV-lehden, joten Suomen viranomaiset saavat aivan muuta, mitä yrittivät tilata.
https://m.facebook.com/heikki.porkka.9/posts/1296778890384928
anarkistisuvakkikommareilla on itku silmässä
Miksi Iljan pitäs tulla Suomeen käymään oikeutta, kun asuu, elää ja työskentelee Espanjassa?
Menisitkö ite Pohjois-Koreaan oikeusistuntoon, jossa sut ois jo tuomittu syylliseksi, mutta syytteitä vielä kasattais?
Staliilla oli tapana sanoa, että syyllinen on saatu kiinni, keksikää sopiva rikos.
Yleensä rikosnimike oli kansanvihollinen. Sellaisen kohtalao oli karu. Niskalaukaus NKVD:n kellarissa.
Olisi julkaissut "lehteään" Espanjassa espanjaksi niin ei kiinnostaisi ketään, itsepähän on kerjännyt verta nenustaan. Vielä parempi kun menisi venäjälle putinan huomiin kun kerran sitä ihannoi.
Ei espanilaisen lehden täydy julkaista verkkolehteään espanjaksi. Kyllä Suomessakin ilmestyy ruotsinkielisiä lehtiä.
Suomen vallanpitäjät keksivät monta rikosta 13 vuoden edestä varmuuden vuoksi
Suomessa 13 vuotta Riihimäen vankilan suljetulla osastolla mielipidevankina
Suomi haki Iljalle absurdin korkeaa tuomiota, koska hyvin korkea vaatimus mahdollistaa välittömän siirtopyynnön lentoteitse.
Espanjalainen oikeus havaitsi absurdin korkean tuomiovaatimuksen suhteessa tekoon, ja alkoi epäillä että peli ei nyt ole ihan rehellistä.
Espanjalainen huippuasianajaja sai oikeuden vakuutettua siitä että kyseessä täytyy olla poliittinen vaino, ja Ilja vapaa.
Suomi ei hakenut Iljalle 13 vuoden tuomiota eikä Iljaa ole vapautunut syytteistä. Hänen on oltava kokoajan tavoitettavissa.
Eiköhän mies kotonaan viihdy. Tuskinpa lähtee edes lomailemaan Suomen kommunistiseen valtioon.
Lähetetään tuolle xxxxxxxx virkamiehelle palautetta, paljon palautetta, tietenkin rakentavaa palautetta.... neuvoja, ohjeita...
heikki.wendorf (at)oikeus.fi
.............Syyttäjä Heikki Wendorf esitti lokakuun alkupuolella Janitskinin vangitsemista poissaolevana.
- There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech.
t: syyttäjä Heikki Wendorf Suomi Finland (eiku IdiAmin)
Kovasti Suomen vallanpitäjät haluavat mainostaa MV-lehteä. Aloin taas lukemaan tätä espanjalaista verkkolehteä.
Virka-aseman väärinkäyttö 5v
Törkeä virkavirhe 5v
Törkeä maanpetos 30v
Idiotismi 5v
Puuhastelu rikosten ja rikollisten salaamiseksi 10v
Rikollisten avustaminen 10v
Ylessä ollaan aivan ymmällään. Tekstiteeveessä otsikko "Janitskin otettiin kiinni Espanjassa". Yle ei kuitenkaan ole aivan varma, onko Janitskin vapautettu. Tuskinpa Yle sitä vapautumista koskaan uutisoikaan.
Niinpä, kuvastaa hyvin Ylen uutisoinnin tasoa noin yleismaallisestikin...
Suvakkihuoramedian luomaa mielikuvaa vangitsemisesta halutaan pitää yllä mahdollisimman pitkään...
Ei kai propagandakanavaa kiinnosta totuus
Kyseessä oli "Eurooppalainen" pidätysmääräys.
Iljaa tultiin hakemaan INTERPOLI:n toimesta?
INTERPOL:lille jätetyt "Red Noticet" on yleensä ollut pidätystapauksia varten, joissa kyseinen henkilö on vaarallinen, tai suorittanut äärimmäisen törkeitä rikoksia.
Ongelmaksihan luovutus ilmenee juurikin silloin, kun kohdemaasta lähetyt syytökset ovat tyyliin:
"Eräs nainen pahoitti mielensä ja sillä oli nettisivulla pari mainosta ja donate nappula".
Kyllähän tämä on ihan INTERPOL:nkin ajan haaskausta, kun niilläkin on kädet täynnä muutenkin?
Suomen nenäpäiväsuvakit tekivät jälleen kerran itsestään täyden pellen.
Johan ne nauraa maha kippurassa seuraaville Suomesta saapuville "vaarallisten henkilöiden" pidätyspyynnöille.
Alkavatko enää huumata suomalaisten käskystä pidätettyjä ja luovuttamaan heitä salaisiin oikeudenkäynteihin
15 vuotta ja 15 minuuttia
http://www.ksml.fi/kotimaa/Asianajaja-Janitskinin-asia-käsiteltiin-vartissa-Madridissa/864410
"Madridilainen oikeusistuin piti Ilja Janitskinin asiasta lyhyen, noin 15 minuuttia kestäneen käsittelyn, minkä jälkeen hänet vapautettiin, kertoo asianajaja Matti Nurmela.urmelan mukaan seuraavaksi suomalaisviranomaiset yrittävät hoitaa Janitskinin kuulemisen muilla keinoilla kuin vangitsemalla.
– Voidaan mennä Espanjaan, voidaan käyttää videoita, voidaan käyttää sähköposteja. On eri tapoja, mitkä on esitetty vaihtoehtoisiksi ratkaisuiksi tässä tilanteessa"
Milloin suomalaisviranomaiset ovat alkaneet näin ponnekkaasti ajamaan valtamedian asiaa..?
Jokin syy ja seuraus tuossa täytyy takana olla.
Ensin ne tulivat hakemaan "uusnatsit", enkä puhunut mitään, koska en ollut uusnatsit.
Sitten ne tulivat hakemaan "fasistit", enkä puhunut mitään, koska en ollut fasisti.
Sitten ne tulivat hakemaan "rasistit", enkä puhunut mitään, koska en ollut rasisti.
Sitten ne tulivat hakemaan Persut, enkä puhunut mitään, koska en ollut Persu.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.
Missä vaiheessa sinä reagoit ja toimit?
ituttaa kuin pientä oravaa
Miksi Iljan suomalainen asianajaja (joka ei ilmeisesti ole ajanut Iljan asiaa) on järkyttynyt siitä että Ilja on vapautettu?!
Jopa Janitskinin suomalainen asianajaja Matti Nurmela vaikuttaa yllättyneeltä vapautusratkaisusta.
Miten on mahdollista, että hän on päässyt viranomaisten huostasta pois, jos hänestä on annettu pidätysmääräys Suomessa?
– Sitä minäkin vähän... olin sitä mieltä, että voi olla aika vaikea tilanne. Yleensä Interpolin eurooppalainen pidätysmääräys on vahva.
http://yle.fi/uutiset/3-9260993
Kun syytteet ovat järjettömät ja mielipidevanki vaaditaan luovuttamaan huumattuna Suomen valtaanpitäjille salaiseen oikeudenkäyntiin, niin kyllä siinä rehellisellä tuomarilla alkaa herätä epäilys, että tässä jutussa halutaan loukata ihmisoikeuksia.
LIITTOUTUMATTOMUUS JA PUOLUEETTOMUUS = SUOMEN RAUHAN TAE.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3621964-li-andersson-sote-uudistuksesta-tullut-suomen-historian-suurimpia-yksityistamisprojekteja
KIITOS VETERAANEILLE JA KAIKILLE SUOMEN RAUHAN ETEEN TÖITÄ TEKEVILLE AIKALAISILLE. TEETTE ARVOKASTA TYÖTÄ, KUN PIDÄTTE KANSAN LIITTOUTUMATTOMANA JA PUOLUEETTOMANA. KIITOS TEILLE !
Nyt sit Suomi asettaa pakotteet Espanjalle. Asettihan ne venäjällekki valheellisesti pakotteet jotka sattuivat pahiten suomalaisten nilkkaan.
Hyvä vaan niin, saadaan loppumaan eläkkeiden ja tukien maksaminen suomalaisille elintasopakolaisille Espanjassa.
Onneksi tuo Iljan aviisi ei ole paperisessa muodossa sillä silloinhan Suomessa palaisivat jo suvakkien kirjaroviot...
"Yhtenä asianomistajana rikosasiassa on Sanoma Media Finland, johon Helsingin Sanomat kuuluu."
Lainaus hesarin uutisesta
Eli onko hesarin uutiset muka puolueettomia?
Linkki edelliseen
http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1477709079024
Tehkää tilaa riihimäjen pedofii,it, saatte jouluun nenessä uuden sellikavetin suoraan espanian auringon alta
Hoono soome . xDDDD?
Ilja jo vapaana, hienoa.
Järjettömät syytökset, onneksi Espanjan oikeuslaitos toimii VIISAASTI.
Onko hyysärien lahjoma Pöpilä-Sipilä tämän takana?
esim. tuo Yle ja Ylen surkea Sanoma OY saa valtavasti yhteiskunnan tukiaisia.....
Ilja ei joulua vapaana nää
Sinä olet jouluna matun padassa.
ruotsalaiset eivät nää joulua ollenkaan ulkona
http://mvlehti.net/2016/10/30/ruotsin-liikennevirasto-kieltaa-joulukadut/
Todennäköisesti näkee. Nythän on meneillään vasta esitutkinta ja luovutuskäsittely Espanjassa vie sekin aikaa.
eipä tietenkään, koska joulukadut saattavat alkaa ahistamaan yksittäistekojen muodossa näitä sieluttomia saatananpalvojia.
Vai mitä Urbani Lekentsi, hä?
(Sehän sen tietää kun itsekin sellainen on)
Ken elää- se näkee JB
Totuutta ei voida sietää
Ja yrittäneet laitetaan
Ja valheet lehtiin painetaan
Poliisi se suurin rikollinen on
Poliisi on antanut lupansa jopa yrittäjiä järjestelmällisesti vahingoittavaan liiketoimintaan.
Paljastus http://www.scanetto.blogspot.fi
ilon päivä
Ranskalainen professori:
Eurooppa lähestyy sisällissotaa muslimimaahanmuuton vuoksi!
Gilles Kepel, valtiotieteen professori yhdestä Ranskan arvostetuimmista yliopistoista, on syvästi huolissaan muslimien massamaahanmuutosta Eurooppaan.
Ero hesan matuttavien supersuvakkien ja normaalien järkevien suomalaisten välillä on hurja.
Pelkäätkö että Suomikin jakaantuu kahtia ja ajautuu jopa sodan partaalle?
Mitä vi**ua noi tuhoaa tän maan?
https://www.youtube.com/watch?v=we5jivB1qvM
Kuinka pitäkään tätä vielä katsellaan?
Kun hallitus ajaa valtakuntaa kohti kapinaa...
hyvä esimerkki mv lehden valhe ja mielikuva uutisoinnista. ei tarkastettua viimekäden lähde tietoa, koko juttu on natsien mielikuvituksen huumaa
Ei se mitään valetta ole!
Jokainen suomalainen näkee omin silmin mitä on tapahtumassa:
https://www.youtube.com/watch?v=_NioHzx5aK0
Suomen kansa jakaantuu kahtia matujen takia!
No ne jotka itsepäisesti haluavat Suomen ja suomalaisten tuhoa.
Samalla kun toinen puoli yrittää epätoivoisesti saada suomalaiset heräämään ja pelastamaan oman maansa ja kulttuurinsa totaaliselta tuholta.
Ainoa huoli on Venäjä ja sen Iljat ja muut trollit.
Iltalehti unohtaa mainita että luovutuspyynnössä koetettiin vakuuttaa Espanjan oikeuslaitos Janitskinin vaarallisuudesta, suomalainen syyttäjä vaatii KOLMENTOISTA VUODEN TUOMIOTA nettikirjoittelijalle, no Seppo Lehtokin sai kirjoittelustaan 2 vuotta kuusi kuukautta.
Ilja kertoo !
https://www.youtube.com/watch?v=EZJEIEkE-xc
Suomen valtioko on vapaan sanan esimerkki !
Hävetkää, risikono kanssa !
Mielipidevangin saaminen Suomeen salaiseen oikeudenkäyntiin voi kestää. Tällä hetkellä ei ole tietoa huumataanko toisinajattelija vankeudessa.
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/169709/84fee66cf8
http://mvlehti.net/2016/10/30/ilja-janitskinia-ei-luovuteta-suomeen-suomen-vanhamedia-valehtelee-video/
V
http://mvlehti.net/2016/10/30/paivan-video-syyttaja-kuulee-janitskinin-vapauttavasta-tuomiosta/
V
Espanjan poliisi on vapauttanut iljan aikoja sitten, eivätkä aio luovuttaa häntä suomeen rikosten vähäisyyden perusteella. Suvakeille taas jauhot suuhun. Toki tästä ei liikaa suomen mediassa kehuskella.
AL: Helsingin kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf on myös antanut Iljasta eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on käytännössä nopeutettu luovutusmenettely.
Eurooppalainen pidätysmääräys perustuu Euroopan unionin neuvoston vuonna 2002 tekemään puitepäätökseen.
Sen mukaan määräyksen vastaanottaneessa maassa on tehtävä luovutuspäätös 60 päivän kuluessa etsityn henkilön kiinniottamisesta.
Jos etsitty henkilö suostuu luovuttamiseen, päätös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on tehtävä 10 päivän kuluessa suostumuksen antamisesta.
Janitskin kertoi Facebook-videollaan, että häneltä kysyttiin, suostuuko hän palautettavaksi.
Hän oli omien sanojensa mukaan vastannut kieltävästi.
Oikeusministeriön hallitusneuvos Juhani Korhonen kertoo, että eurooppalainen pidätysmääräys, eli käytännössä luovutuspyyntö, toimii yleensä erittäin hyvin.
– Jäsenvaltioiden välillä on toki eroja. Suurimmat vaikeudet liittyvät siihen, että määräaikaa ei usein pystytä pitämään, Korhonen kertoo.
Euroopan komission tilastojen mukaan luovutus vastoin luovutettavan tahtoa tehdään useimmissa maissa alle kahdessa kuukaudessa.
Luovutuspyyntöön liittyy myös aina valitusmahdollisuus.
Valitusaika ja valituksen käsittely pitkittävät osaltaan käsittelyä.
– Mutta esimerkiksi Suomessa myös tapauksissa, joissa valitusta on käytetty, pysytään hyvin aikarajoissa, Korhonen sanoo.
STT:n OLLI-PEKKA PAAJANEN siis vihjaa että Ilja TULLAAN pidättämään ja palauttaman Suomeen alle parissa kuukausessa?
Janitskin vastusti luovutusta eikä sikäläinen syyttäjä sanonut mitään, joten tutkintatuomarin tekemä vapautuspäätös on lopullinen.
Suomen valtio ei voi valittaa tästä päätöksestä?
Onko vapauttava tuomio siis lopullinen?
Mahtavaa, kyllä on kuvien perusteella tosi ruma äijä. Toivottavasti laitetaan linnaan loppuelämäksi, tuo suomalaisen roskasakin kingi.
Ilja ei ole matkustuskiellossa?
Voisi lähteä jonnekkin mistä ei luovuteta.
Janitskinin espanjalainen asianajaja pisti tuulemaan heti pidätyksen jälkeen, ja häntä avusti suomalainen yhteyshenkilö. Yhdessä tämä kaksikko tuki Iljaa prosessin ajan. Luojan kiitos että Iljalla oli kunnon asianajaja, joka osaa hommansa. Suomesta sellaista ei olisi löytynyt.
Miksi Iljan suomalainen asianajaja (joka ei ilmeisesti ole ajanut Iljan asiaa) on järkyttynyt siitä että Ilja on vapautettu?!
Jopa Janitskinin suomalainen asianajaja Matti Nurmela vaikuttaa yllättyneeltä vapautusratkaisusta.
Miten on mahdollista, että hän on päässyt viranomaisten huostasta pois, jos hänestä on annettu pidätysmääräys Suomessa?
– Sitä minäkin vähän... olin sitä mieltä, että voi olla aika vaikea tilanne. Yleensä Interpolin eurooppalainen pidätysmääräys on vahva.
Paikallinen avustaja Juan Marqués ryhtyi heti toimeen päämiehensä vapauttamiseksi!
Sen sijaan, kun asianajaja Juan Marqués soitti ja yritti tavoittaa Iljan Suomalaista avustajaa, asianajaja Matti Nurmelaa Helbert Gumblerin toimistosta, niin yllätys, yllätys, hän ei kerinnytkään vastaamaan Iljan espanjalaiselle asianajajalle.
Miksi Matille tuli niin “kiire”, ettei hänen hyvin tiedossa ollut 13 vuoden rangaistusuhka päämiehelleen painanut hevonpaskan vertaa? Ilja ihmettelee.
Onko Suomessa vain paskoja asianajajia?
Puolustikohan tuo mokutusasianajaja Iljaa edes siellä oikeudessa. Sitä emme saa tietää, kun käsittely pidettiin piilossa kansalaisilta kunnon oikeusvaltioperiaatteitten mukaan.
Suomen mädännäisyys tässä haisee ja pahasti. 13-vuotta linnaa tällaisista "ansioista" on jo ihan naurettavaa!
Kyllä tässä nyt on kyse siitä että Janitskinin halutaan lopettavan lehtensä toiminnan, lehtensä joka kertoo kiusallisia asioita siitä miten maa tosiasiassa makaa, sen lisäksi että kertovat myös ulkomailta tietoa jonka kotimainen media jättää uutisoimatta ja jonka todenperäisyyden tai perättömyyden voi kuka tahansa kieliä osaava myös ulkomaalaisista medioista tarkistaa.
Viherahokin puhuu ihan asiaa tästä aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=U_MvXYqD0ho
Ilja oli ostanut palkkiopokaalin Human Rights aktivisti Tiina Keskimäenlle (@TiinaKeskimki tiinatiikeri.fi) joka auttoi Iljaa.
Suur kiitokset Tiinalle joka uskaltaa asettua itse tulilinjalle puolustaessaan muita.
https://www.youtube.com/watch?v=EZJEIEkE-xc
Voi jumalauta että osaa olla typerää väkeä tämä Iljan fanikerho. Iljaa hehkutetaan sananvapauden esitaistelijana ja suurena sankarina, vaikka hän oikeastaan viime aikoina on tehtaillut juttuja pelkästään omasta itsestään. MV:ssä on ollut hyviä ja ansiokkaita uutisia turvapaikanhakijoiden ja muiden matujen rötöstelyistä, mutta nykyäänhän koko julkaisu on täynnä Iljaa. Koko homma on mennyt jo ihan Pahkasian linjoille, enkä enää ole varma, onko Ilja heittänyt kaiken ihan leikiksi vai onko hän tosissaan. Hänhän vertasi vähän aikaa sitten itseään jopa Nelson Mandelaan :D Ja fanikerho pitää häntä maailman mahtavimpana vapaussankarina. Itseäni vihastuttaa tässä koko farssissa eniten se, että Suomen valtion päättäjät ja viranomaiset ihan tosissaan uskovat, että pistämällä Ilja vankilaan MV:n taru saadaan loppumaan ja kaikki arvostelu heitä kohtaan lakkaamaan. Elävätkö he tällä vuosituhannella? Eivätkö päättäjät todella ole vielä tajunneet sitä, ettei koko internettiä ole mahdollista vaientaa? Jos MV lakkaa, syntyy heti uusi sivusto sen tilalle. Päättäjien ja poliittisin perustein johdetun poliisin pitäisi nyt vain kiltisti ottaa lusikka kauniisen käteensä ja tunnustaa, etteivät tämän maan yhteiskunnalliset ongelmat poistu sensuurin avulla, tai tuhlaamalla satoja tuhansia euroja jonkun Espanjassa oleskelevan nettiaktivistin ajojahtiin. Eihän tässä ole mitään järkeä, että yhtä miestä on valjastettu jahtaamaan koko poliisikunta ja syyttäjät. Iljaa ei edes syytetä valheellisten uutisten levittämisestä, koska sitten pitäisi syyttää myös niiden miljoonan muun valheita levittävän nettisivuston pyörittäjät. Ilja voi saada tuomion kunnianloukkauksista ja lievistä talousrikoksista, josta hän selviää luultavasti sakoilla ja ehdollisella. En usko, että Espanja lähtee häntä koskaan luovuttamaan noin mitättömien syytteiden vuoksi.
Ilja tienaa useita tuhansia lahjoituksilla. Ja sehän suvakkeja vituttaa!!! Hehhehehehhehehheheheheh!!!
Jos MV-lehti on niin joutava lehti, niin miksi ihmeessä se on niin vaarallinen Suomen valtaapitäjille ja valtamedialle. Ei se ole Iljan vika, että suvakkien ei-realistinen propaganda ei uppoa suurimpaan osaan Suomen kansaan. Se että todellisuus ja suvakkiunelmat eivät kohtaa todellisessa maailmassa, ei tosissaankaan anna oikeutta Suomen suvakkivallalle ryhtyä vainoamaan ja vangitsemaan toisinajattelijoita. Ei edes se, että anarkistinen suvakkivalta alkaa lähestyä loppuaan, kun ihmisten silmät alkavat avautua valtaapitäjien manipulaatiolle ja mamutukselle. Tietysti se on anarkistisuvakkivallan kannalta valitettavaa, että rasistikortti puree, niin huonosti.
http://erkkikalevilaakso.blogspot.fi/2016/10/suomen-hallitus-ei-onnistunut.html?m=1
Ihmisoikeudet Suomeen
Huumaavilla lääkkeillä toisinajattelija Suomen vankilaan
http://mvlehti.net/2016/10/31/ilja-janitskin-sain-yhteydet-takaisin-video/
Miten muuten voi edes olla lailista että kuulusteltava HUUMATAAN?
Eikös tuollainen päihteiden pakkosyöttäminen ole ihmisoikeusien vastaista?
Miksei suvakit nyt huuda kurkkusuorana !IHMISOIKEUDET!?
Vai onko suvakkien mielestä toiset tasa-arvoisempia kuin toiset?
Quod licet Iovi, non licet bovi
Kyllä on naurettavaa joukkoa asialla. Johtaako joku ämmä tätä operaatiota?
toivottavasti elinkautinen
Haistakaa trollit mitä kerkeette Espanja ei käy suomenkäräjiä, Ilja taas paskaa jauhaa ja höperöt uskoo.
Jäljet johtaa "Sylttytehtaalle" jossa on 200 suomen syöjää! Osaako ne edes hävetä?
What are Mr. Janitskin’s crimes, you ask?
Well, he’s wanted basically for releasing news to the public that do not toe the government line.
http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/10/30/fascist-farce-in-finland-elites-try-to-get-finnish-journalist-arrested-in-spain/
""Miksi Iljan suomalainen asianajaja (joka ei ilmeisesti ole ajanut Iljan asiaa) on järkyttynyt siitä että Ilja on vapautettu?! Jopa Janitskinin suomalainen asianajaja Matti Nurmela vaikuttaa yllättyneeltä vapautusratkaisusta. Miten on mahdollista, että hän on päässyt viranomaisten huostasta pois, jos hänestä on annettu pidätysmääräys Suomessa?""
Ilja Janitskinin asianajaja Suomessa vaihtui!
Kari Uoti on Iljan uusi asianajaja.
Janitskinille vyöryi lukijoilta viestejä, että asianajajan vaihto olisi tarpeen.
Janitskinin espanjalainen asianajaja Juan Ignacio Navas Marqués ei saanut MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin suomalaiselta asianajajalta Matti Nurmelalta tukea pikaisen oikeusprosessin aikana,
Navasia auttoi suomalainen yksityishenkilö, joka toimitti Navasille tarvittavat asiakirjat Suomesta.
Navas ei ollut kovin tyytyväinen suomalaiseen kollegaansa, sillä hän olisi tarvinnut tukea asianajajalta, joka oli luvannut toimia Suomessa Ilja Janitskinin asian hoitajana.
Asianajaja Matti Nurmela ilmoittautui halukkaaksi edustamaan Ilja Janitskinia, mutta jälki ei ole ollut sitä, mitä pitäisi.
Asiaa käsiteltiin Helsingin hovioikeudessa, eikä Nurmela tuolloinkaan saanut torpattua haamunohuita epäilyjä rikoksista niin, että Janitskinin vangitsemismääräys olisi tullut kumottua.
Nyt yhteistyö on päättynyt. MV-lehden lukijoiden kommenttivyöry Ilja Janitskinille sai aikaan sen, että yhteistyö peruttiin ja uutena asianajajana aloittaa nyt Kari Uoti.
Ehkä hänellä on enemmän aikaa hoitaa asiaa, kuin itseään aikaisemmin tehtävään ehdottaneella Nurmelalla?
MV-Lehti on tehnyt pelottavaa jälkeä mediamaailmassa. Itseänikin puistattaa, että millaisessa todellisuudessa olen elänyt muutaman vuosikymmenen. Kiitos MV-Lehdellekin, että on ollut vahvana taistelijana murtamassa tätä kuplaa. Että mikä on sitä todellista medialukutaitoa. Nyt kun jälkeen päin miettii näitä asioita, Iljalle yritettyä 13 vuoden tuomiota, mamubisnestä, kaikkea salailua ja peittelyä, muunneltua informaatiota, kaikenlaisia propagandalevittäjiä, kuten Sakari Valtamedianagentti Timonen sekä Loppu MV-valheelle, yms. niin ei ole vaikeaa todeta valtamedian olevan suuri rikollinen, joka pitäisi laittaa 10 x 13 vuoden tuomiolle miettimään uudestaan, että miten sitä journalismia piti oikein harjoittaa. Sen piti olla tasapuolinen tietolähde, eikä keino vaikuttaa kyseenalaisesti ihmisten asenteisiin ja ajatuksiin sekä tietomäärään. Valtamedian toiminta ja reaktiot on käytännössä paljastanut, mikä on heidän asemansa informaatiokentässä ja miten haitallista heille on kontrollin ulkopuolella oleva informaatio. Jos se tulee liian vahvasti esille, tuloksena on esim. MV-Lehden ajojahdin kaltainen toiminta.
Tähän suvakkifasisti tietenkin heittää vastaväitteen, että MV-Lehti se vasta valehtelee ja yllyttää ihmisiä kieroudellaan sotimaan... tai jotain.
"Itseänikin puistattaa, että millaisessa todellisuudessa olen elänyt muutaman vuosikymmenen."
Sama täällä, sen takia se oikeastaan oikein kuohahti pintaan kun viimein tajusi varsinkin tämän suvakkihuoramedian emän eli Yle harrastaman indoktrinaation laajuuden:
-Kun lukijoiden, katselijoiden ja kuulijoiden tiedot ja lähdekritiikki kehittyvät, yhä suurempi osa indoktrinaatioksi tarkoitetusta vaikuttamisesta muuttuu vastaanottajan kannalta propagandaksi, koska hän tiedostaa vaikutusyrityksen.
-Indoktrinaatiota voidaan toteuttaa objektiivisesti sääntelemällä uutisvirtaa ja uutispainotuksia joukkotiedotusvälineissä.
Myrkkysuvakkien agiteeraaman matusuggestion kuningasajatushan on karussa yksinkertaisuudessaan vain tämä:
-Kun asiasta tuotetaan uutisia valikoimalla riittävän yksipuolinen kuva, toivotaan yleisen mielipiteen muodostuvan halutun kaltaiseksi...
"-Kun asiasta tuotetaan uutisia valikoimalla riittävän yksipuolinen kuva, toivotaan yleisen mielipiteen muodostuvan halutun kaltaiseksi..."
Ja se on juuri se seikka, joka saa suvakkihuoramedian jahtaamaan MV:tä, koska MV häiritsee liikaa tuon "yksipuolisen kuvan" tuottamista kansalle.
Mitävittua Ilja ottaa lääkkeensä viranomaisten läsnäollessa ja valvotuissa olosuhteissa. Sitten Iljalle pueta paita, josa on umpinaiset hihat ja jotka sidotaan selän taakse nahkahihnoila niin että kädet jäävät etupuolelle ristiin. Ihan kuin se rukoilisi?
Mitä horiset? Ilja vapautettiin jo aikoja sitten, eikä luovuteta Suomeen.
Miksei Iljaa kiitetä pikimustan Demaripedarin kiinni saamisesta?
Ilman Iljan MV-lehden paljastuksia, SDP mustaa ei olisi koskaan noudettu Norjasta?
Vasta kun Ilja paljasti että demaripedari piileskelee Norjassa (Suomen poliisin nenän alla), Suomalaisviranomaisten oli pakko jotenkin reagoida.
Muuten demaripedari olis saanu ihan rauhassa elellä elämänsä loppuun asti tyytyväisenä ilman rangaistusta.
Miksei Suomen poliisia kiinnostanut ottaa demaripedaria kiinni?
Miksei demaripedarista tehty kansainvälistä pidätysmääräystä?
Tuomareista yli puolet on nykyään naisia.
Syyttäjistäkin yli puolet on Suomessa naisia.
Tämä selviää oikeusministeriön ja valtakunnansyyttäjänviraston keräämistä tiedoista.
Tuomioistuimissa NAISET SYYTTÄÄ ja TUOMITSEE lähinnä MIEHIÄ.
Kannatatko tälläistä kehitystä?
Michael Moore in TrumpLand ohjelma (joka tulee parhaillaan Jimillä) kertoo juuri tästä.
Valkoihoiset heteromiehet ovat tuhon omia, jolleivät nyt välittömästi nouse vastarintaan?
Miksi Ilja tulisi Suomeen suvakki NAISTEN syytettäväksi ja tuomittavaksi?
MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin päästettiin vapaaksi Espanjaan liittyvien siteiden vuoksi, kertoo syyttäjä Heikki Wendorf.
Espanjan päätöstä suomalaissyyttäjä Heikki Wendorfin tekemään eurooppalaiseen pidätysmääräyksen odotetaan Espanjasta yhä.
– Yleensä ratkaisun pitäisi tulla noin kahden kuukauden sisällä. Aikataulu jää nähtäväksi nyt, kun henkilö on vapaalla, Wendorf harmittelee.
Wendorfin mukaan samanlaisia vastaavia vapaaksipäästämisiä on ollut Espanjassa aiemminkin esimerkiksi huumausainerikosjuttujen yhteydessä, mutta se ei ennakoi varsinaista luovutusratkaisua.
Eikö?
Kiinniotetun huumaamiseen on olemassa vahvat perusteet koska Ilja Janitskin on tuomittu väkivaltarikollinen ja hänen voidaan epäillä käyttävän väkivaltaa sekä poliisia että oikeutta vastaan. Espanjan Poliisin on ollut pakko suojella omaa väkeään väkivallan uhalta. Toinen vaihtoehto olisi ollut yksinkertaisesti ampua Ilja Janitskin ja case over. Ilja laittoi vastaan niin olisi ollut pakko ampua niskalaukaus.
YLE: Vaikuttavatko MV-lehdessä julkaistut murhapuheet käynnissä olevaan tutkintaan?
Janitskiniin kohdistuvien rikostutkintojen syyttäjänä toimivan kihlakunnansyyttäjän Heikki Wendorfin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, vaikuttaako MV-lehti-sivustolla hiljattain jo käynnissä oleviin rikostutkintoihin.
– Kai tällainen, sanotaanko, julkaistu informaatio, missä muodossa se onkin, niin viranomaiset arvioivat sen automaattisesti, onko aihetta toimenpiteisiin, Wendorf muotoilee.
– En vielä ota kantaa siihen, onko aihetta ja jos on, niin mitä sen perusteella tehdään. Katsotaan, mutta vielä on ennenaikaista, hän lisää.
Janitskinin perustamalla sivustolla julkaistiin kirjoitus, jossa todettiin murhan palaavan Suomen keinovalikoimaan ja Janitskinin entisen asianajajan näyttävän todennäköisimmältä kohteelta.
Lisäksi samassa yhteydessä vihjailtiin rikostutkintaa johtavan poliisin ja syyttäjän olevan kohteina "hyviä kakkosia".
Tutkintoja johtaa Helsingin poliisilaitoksella rikostarkastaja Harri Saaristola.
Tuleeko Iljalle siis lisää rikosepäilyjä muutenkin pitkään listaan?
MV-lehden perustaja Ilja Janitskin vapautettiin, koska hän on toimittanut tuomioistuimelle todisteet, että hänellä on siteet Espanjaan.
Wendorfin mukaan kyse on siitä, että Janitskin on päästetty väliaikaisesti vapaaksi odottamaan ratkaisua Suomeen luovutuksesta.
– Perusteena tälle on ollut se, että Janitskinin puolelta on tuotu esiin seikkoja, jotka sikäläisen tuomioistuimen käsityksen mukaan osoittaisivat siteitä Espanjaan ja että sillä olisi asiassa merkitystä, kertoo kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf.
Tarkempaa tietoa siitä, mitä näillä siteillä tässä tapauksessa tarkoitetaan, ei ole.
– Jotain dokumentteja siellä on Janitskinin tai hänen avustajansa taholta tuotu esille tuomioistuimessa tässä yhteydessä, jotka sitten ilmeisesti liittyvät tähän Espanjassa asumiseen ja siellä olemiseen.
Tämä on minun johtopäätökseni, Wendorf pohtii.
Elääkö epätoivoinen Wendorf unelmissa että saisi Iljan vielä Suomeen?
Vai uskotteko että Espanja ottaa Iljan uudelleen kiinni Suomeen toimitettavaksi?
Janitskin on vastustanut luovutusta Suomeen.
Tiedossa ei ole, onko Janitskinia asetettu esimerkiksi matkustuskieltoon.
Jollei ole, pitäisikö Iljan mitä pikimmin matkustaa sellaiseen maahan jolla ei luovuta Suomeen?
– Käsitykseni mukaan hänen pitäisi olla tavoitettavissa, eli yhteystiedot viranomaisilla. Muusta minulla ei ole tietoa, Wendorf toteaa.
Wendorfin mukaan Suomen viranomaisten taholta pyritään seuraavaksi varmistamaan, että Espanjan viranomaisilla on oikeat tiedot asiasta. Lisäksi annetaan tarvittaessa lisätietoja.
Yrittääkö Wendorf lähettää lisää Iljaa mustamaalaavia juttuja Espanjaan, saadakseen Iljan uudelleen kiinni?
Kyseessä ei Wendorfin mukaan ole ensimmäinen kerta, kun Espanja menettelee nyt nähdyllä tavalla.
Wendorfin mukaan luovutusasian käsittelyssä voidaan menetellä joko niin, että henkilö on kiinniotettuna tai että hän odottaa päätöstä vapaana.
– Kun luovutusratkaisua odotellaan, että kumpaan suuntaan se menee, niin henkilö voi sillä aikaa olla säilössä, kuten usein onkin, tai vapaana.
Tässä yhteydessä Espanjan tuomioistuin on ilmeisesti, meillähän ei ole mitenkään kattavat tiedot, päätynyt lopputulokseen, että kun on tällaiset siteet väitetysti Espanjaan, niin se olisi peruste sille, että henkilöä voidaan pitää vapaana, Wendorf sanoo.
– Itse luovutusasiassa ei ole vielä tehty ratkaisua Espanjan kannalta, eikä tietenkään otettu kantaa itse pääasiaan, hän muistuttaa.
Wendorf elää toivossa että saa Iljan vielä kiinni?
Mitä Vittua -Facebook-ryhmässä uusi ilmiö on se että raivo kohdistuu Suomen valtioon ja sen rakenteisiin. Kyse ei siis ole enää ”pelkästään” muukalaisvihasta.
Varsinkin ”vihervasemmistolaisiksi” tai ”kulttuurimarxisteiksi” parjatut poliitikot ovat monien tähtäimissä.
Eri järjestöjen edustusta löytyy Suomen Sisusta Suomi ensin -liikeeseen ja katujengijärjestö Soldiers of Odiniin ja moniin muihin.
Nimekkäitä poliitikkoja jäsenistössä on vähemmän kuin Rajat kiinni -ryhmässä, mutta esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on kuulunut kalustoon jo vuoden päivät.
Perussuomalaisia ryhmässä edustavat myös esimerkiksi Järvenpään kunnanvaltuutettu Kristiina Vainikka, joka on kampanjoinut näkyvästi MV-lehden puolesta.
Mukana on myös joitakin muita perussuomalaisten vaikuttajia, kuten varakansanedustaja Juha Mäenpää.
Lisänsä ryhmään tuovat niin ikään MV-lehteä kehuskelleet julkkispoliisi Marianne Kiukkonen.
Ilmiö ei rajoitu kuitenkaan pelkästään MV-lehteen tai sen Facebook-ryhmään. Samaa esiintyy hieman hillitympänä myös muissa samaan viiteryhmään kuuluvissa piireissä.
Seura toimttaja Jussi Korhonen listaa.
Seurantyhjäntoimittaja voi haistaa leikellyn härskin somalivitun!
Onko Janitski näkövammainen?
Pari videota katsoneena meni vähän maku koko tyypistä, kun vaikuttaa kehitysvammaiselta.
Toinen videoista oli tämä missä hänet oli vapautettu ja ja toinen suora lähetys syksyllä.
Kummassakin hän keinutti samalla tavalla kuin olen töissäni nähnyt mielisairaaloissa monen tekevän.
Tässä vapautuksen jälkeisessä videossa hän valehteli jokseenkin kaiken. Selkein valhe oli, että hänelle on vaadittu 13 vuoden vankeutta. Rangaistuksen pituus määritellään sitten sitten, kun mahdollinen rikos on todistettu.
Turha jätkä tuo on.
Jos Ilja olis "turha jätkä" ei varmaan olisi tarpeen tuhota koko Suomen mainetta ja oikeusvaltiokäytäntöjä, jotta joku "turha jätkä" voidaan laittaa turhasta vankilaan vai kuinka?
Suomen valtion toiminta todistaa, että ainakin Suomen valtion mielestä Ilja ei ole turha, vaan Suomen tärkein jätkä.
Se ei ole mielipidekysymys edes, vaan todisteista johdettavissa oleva fakta.
Mielipidekysymys on sitten vain se, onki Suomen valtion mielipide Ilja Janitskinista oikeutettu? Onko hän Historian pahin uhka Suomelle?
Onko hän riittävä syy jonka takia Suomi rikkoo oikeusvaltiokäytäntönsä pahiten sitten toisen maailmansodan?
Onko Lieksassa edes mielisairaalaa jossa olisit voinut olla töissä? ...Ehkä kokemuksesi mielisairaalasta tulee jossain muussa kapasiteetissa kuin työn kautta?
Sekä huumaamiseen ja sitomiseen johtaneen pidätyskäytännön, että 13 vuoden vankeusvaatimus sanamuodon taustalla on Heikki Wendorfin (Suomen Valtakunnansyyttäjä) virheellisesti ja jopa lain vastaisesti laadittu pidätysmääräys!
Ilja ei siis valehtele, vaan Heikki Wendorfin pidätysmääräys on oikeasti kirjoitettu sillä tavoin väärin, että vangitsemisvaatimus on tulkittava vastaanottopäässä 13 vuoden vankeudeksi siitä huolimatta mitä suvakkijuristit täällä Suomessa höpöttävät Suomen käytännöistä.
Se, että Heikki Wendorf tekee mitä sattuu ja rikkoo lakia ja määräilee omiaan ei ole mitenkään epätavallista, vaan on Heikin oikea pääasiallinen työtehtävä juurikin rikkoa lakia USA:n palveluksessa.
Kokeneena USA-myönteisenä lain rikkojana se nimenoman on maineensa niittänyt ja juuri ansioituneesta korruptoituneisuudestaan USAID:essä ja muissa USA:myönteisissä tarkoituksissa jo aiemmin urallaan tehdyistä rikollista väärinkäytöksistään johtuen hänet todennäkösesti asetettiinkin NATO-vallankaappauksen kokeneessa Suomessa tähän ylhäiseen tehtäväänsä, jotta hän voi USA:n intressien sitä vaatiessa pyyhkiä persettä Suomen lailla.
Kyllä jokainen Suomessa 1970- luvulla opiskellut juristi vielä ymmärsi, ettei turhanpäiväsilla, tulkinnanvaraisilla, mahdollisilla sakkojutuilla lähdetä luovutuspyyntäjen ja vangitsemisvaatimusten kanssa melskaamaan. Nyt on tullut peliin uusi ilmiö. Tuomioistuinlaitos on polisoitumassa. DEMLA on miehittänyt ylimmät oikeusasteet. Entiset stalinistit antavat päivittäin kansainvaliseen oikeuteen liittyviä tulkintoja. Milloin mitäkin kansainvälistä sopimusta pitää noudattaa ja milloin ei. Viimeisin oli Schengen-sopimus jota ei tarvitse noudattaa, mutta muita sopimuksia kyllä jne. Voi meitä.
Eihän meillä Suomessa ole ollut tapana, että Poliisin ja Lehdistön edustajien aloitteesta kehotetaan kansalaisia miettimään josko Janistkin olisi tehnyt mahdollisen rikoksen ja neuvotaan miten epäilyksen herätessä voi tehokkaimmin toimia Janitskinia vastaan?
Lähteet:
Helsingin poliisi vainoaa MV-lehteä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050321509857_uu.shtml
Journalistien liitto vainoaa MV-lehteä: http://www.journalistiliitto.fi/uutiset/liitto-auttaa-rikosilmoituksen-tekemisessa-mv-lehdesta/
Tulta linkista kopsattuna. "Poliisi epäilee verkossa julkaistavan MV-lehden julkaisseen paljon juttuja, jotka ovat mahdollisesti perättömiä, vääristeltyjä tai tekijänoikeuksia rikkovia."
Tätä pitäisi soveltaa ainakin Yleen. Siiltä tuutista tulee erittäin paljon perättömiä ja vääristeltyjä uutisia. Ilmeisesti ei kuitenkaan tekijänoikeuksia rikkovia.
Suomen oikeuslaitos antoi ilmaista mainosta MV-lehdelle. Ilman ko mainosta en tietäsi ko lehden olemassaolosta. Vaikutta ihan hyvältä "lööppi" julkaisulta. Ilmanko iltapäivälehdet ovat kateellisia. Mutta kukapa IL tai IS enään lukee, ainakaan paperi versiota. Ovat niin "aateen" sisäistämiä, että tahtoo oksettaa. Kaiken lisäksi ne näyttävät kilpailevan keskenään jo lopetettujen "Kansa taisteli ja Jallun" lukioista. Siinäpä taistelevat ja tirkistelevät, mutta levikit vaan laskee.
""Iljasta saatetaan tehdä Suomen 2000-luvun ensimmäinen mielipidevanki.""
Ei Ilja Suomen ensimmäinen mielipidevanki ole, eikä viimeinen.
Tamperelaiselle Seppo Lehdolle on vuonna 2008 langetettu kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdoton vankeus ja vahingonkorvaustuomio törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.
Eli samantyylisistä syytteistä tuli ihan kunnon vankeus vankilaa.
Pahinta oli kymmenien tuhansien rahallinen rangaistus!
https://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/06/02/seppo-lehdon-tuomio/
Nyt ne saastaisen kriminaalit jahtaavat Junes Lokkaa!
Siis Junesta, jota rehellisempää miestä saa etsiä turhaan. Suvakkien oikeudentajuttomuudella ei ole mitään rajaa selvästikkään, ne on sellaisia mielisairaita kammotuksia joita tulevaisuudessa ihmetellään ihan kuin me ihmeteltiin joskus Natsisaksan hirveyksiä.
Vaikea käsittää miksi kukaan haluaisi syyttää Junesta yhtään mistään rikollisesta, se kun on kertakaikkiaan ammattimaisin journalisti mitä asenteella ja luonteen jämeryydellä mitattuna Suomesta löytyy. Jos Junes on muka rikollinen, niin sitten en kyllä tiedä mikä ei ole...
Ja minusta kummaa, että Juneksen pitää mennä poliisikuulusteluun vain siksi, että joku tekee rikosilmoituksen joka on kuitenkin täysin perätön... mikä oikeus Poliisilla sormenjälkiäkin ottaa ja näyryyttää ihmistä joka on rehellisempi ja eettisempi kuin koko Suomen pask järjestelmä kokonaisuutena.