Mahtaa harmittaa
Janitski-DDR: 10-0
4
<50
Vastaukset
- Faktankerron
Janitski CCCP ei Suomessa SSaa SSijaa.
- DDR-lehdistö_ei_oikaise
DDR lehdistö ei oikaise väärää uutisointiaan eli valehtelu jatkuu
"taisi mennä ns. reisille tämä case."
"Otettiin kiinni torstaina ja vapautui tänään. HS:n kannattaisi tarkistaa lähteensä"
"Unohditte kertoa, että Janitskille haetaan 13v tuomiota ja onneksi Espanja on jo vapauttanut Janitskin.
"Poliisi epäilee, että nettilehti on julkaissut muun muassa perättömiä ja vääristeltyjä juttuja."
Kuulostaa tavanomaisesta valtamedia uutisoinnilta.
Miksei kukaan puutu vääristeltyhin uutisiin valtamediassa?"
"Jatkakaa vaan samanlaista "uutisointia" niin hyvä tulee - Ette kertoneet Janitskinin omia väitteitä eli että hänelle yritettiin saada langetettua ainakin hänen omien sanojensa mukaan 13 vuoden tuomiota (artikkelien julkaisemisesta!), ja että hänet oli ilmeisesti ainakin omien sanojensa mukaan huumattu pidätystilanteen jälkeen, kuin jossakin DDR:ssä.
Eli Suomen valtion, lehdistön ja politikkojen korruptiosta ja mädännäisyydestä kirjoittaminen ei siis teitä kiinnosta? Tässäkin artikkelissa ko. mies yritettiin saada vaikuttamaan suoraan vain rikolliselta."
"Hesarin uutiskone on toivottaman hidas. Muulla on kerrottu jo, kuinka Janitskin on vapautettu."
"Mikäli väite siitä, että Espnajalaisille olisi syötetty tietoa mahdollisesta 13 vuoden tuomiosta, kyseessä on törkeä yritys käyttää väärin kansainvälistä oikeusjärjestelmää. Sellaisenaan se kyllä alleviivaisi koko prosessin poliittista luonnetta, ja taustatahojen pohjatonta hyperventilaatiota aiheen tiimoilta.
On muistettava, että Ilja Janitskia ei ole toistaiseksi edes syytetty mistään, saatikka tuomittu. Ainakin osiltaan, "epäilyt" ovat propagandaa; kansaan uppoaa ajatus vääryydestä kun lista "rikoksista" on mahdollisimman pitkä, rikoksista joista siis ei ole vielä eds syytettä saatikka tuomiota."
"Taitaa kuitenkin se pahin rikos olla että ko julkaisu sai paljon lukioita ja alkoi rapauttaa monen kaupallisen toimijan valta-aasemaa. Median valta oli ennen MV lehteä vilä hyvällä tasolla, pystyi ohjailemaan yleistä mielipidettä. Nyt MV lehti ohjailee mielipidettä. Se on valtaa. Luopuminen valta-asemasta on tuskallista vanhoille toimijoille"
"Poika on kyllä ihan vapaalla jo. Homma lopahti suomen polisiilta jälleen kerran. Mielipidettä on vaikea tuomita. MV-lehdellä on yleensä linkit uutisiin. Hänen saadessa tuomion kävisi köpelösti monelle suurellekin lehdelle EU:ssa."
"Ilja vapautettiin kaikista syytteistä, kiitos Espanjan oikeuslaitoksen.
Suomessa hänet olisi hyvin varmasti tuomittu.
100% poliittisesti agitoitunut ajojahti, johon osallistuneet häpäisivät itsensä, sekä edustamansa instituutiot"
http://www.hs.fi/kotimaa/a1477709079024
. - Gjklljhy
On ilmeistä että miestä jahdataan mielipiteiden vuoksi mutta ennenkaikkea mv-lehden luonteen vuoksi. Nyt leikataan myös lehdistön vapautta.
USA:n vaalituloksen jälkeen on todettava, Mv-Valtamedia: 10 - 0. Kohtalaisen mielenkiintoisia nämä MV;läisten maailmankatsomus jutut. Se, miten ne kuuluvat demaripalstalle onkin sitten jo monimutkaisempi juttu.
Oletettavaa on, että kyse on sellaisesta MV;mäisestä Janitskimaisuudesta, joka alkaa hipoa tyhmyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti601535- 42912
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä68901Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen62836Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158829- 41788
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182755Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto53751Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki34732- 49682