"Turvevoimala säteilee enemmän kuin y-voimala"

Tommoisen yllättävän otsikon olen nähnyt Savon sanomissa
80-luvulla. Kivihiilituhkakin säteilee, jotkut sfnetissä ovat kertoneet
itsekin mittailleet niitä ja tikittää kovasti siellä.
Nykyään on suodattimet, mutta kysyä sopii minne se turpeen
tuhka menee, pelloille lannoitteeksi vai kaatopaikalle ?
Tuskin kuitenkaan kapseloitu 500metrin syvyyteen,vai ?

Tässä lisää tietoa, jonka luettuanne voin kysyä että missä on
kivihiilivastaiset mielenosoitukset ja meteli.. varsinkin kukaan
ei näytä tietävän että taas viime vuonna 300 kaivosmiestä
kuoli Ukrainassa jotta meilläkin olisi hiiltä..

[1],s.159:
"Myös kivihiili- ja öljyvoimalat päästävät jonkin verran radioak-
tiivisuutta ympäristöön, kivihiilivoimalat yleensä runsaammin kuin
öljyvoimalat. Kysymyksessä ovat luonnolliset radioisotoopit
radium-225 ja torium-228, jotka leviävät lentotuhkan mukana. Niiden
määrä vaihtelee suuresti polttoaineen mukaan. Molemmat ovat
alfasäteilijöitä, kun taas ydinvoimalan päästöt ovat yksinomaan beta-
ja gammasäteilijöitä. Nämä vaikuttavat ihmiseen eri tavoin, minkä
takia vertailu on vaikeata. Vaihtelut ovat hyvin suuria varsinkin
kivihiilivoimalan päästöjen suhteen, koska eri kivihiililaadut
sisältävät hyvin eri suuruisia määriä radioaktiivisuutta ja lisäksi
voimaloiden lentotuhkan talteenotto vaihtelee. Erään Puolassa
sijaitsevan kivihiililämpövoimalan ympäristössä mitattiin luuytimen
säteilyannokseksi 43 mrem/vuosi, kun taas eräissä amerikkalaisissa
tutkimuksissa on saatu noin 100 kertaa pienempiä annoksia. Voidaan
kuitenkin arvioida, että kivihiilivoimaloiden ja ydinvoimaloiden
radioaktiivisuuspäästöt ovat suurin piirtein samaa luokkaa ja
molemmat ovat vain pieni murto-osa sallituista päästöistä."
[2],s.41:
"Hiiltä poltettaessa vapautuu myös useita radioaktiivisia, syöpää
aiheuttavia aineita, esimerkiksi lyijy-210, polonium-210, uraani-238,
radium-226 ja torium-228. Kuuden kilometrin päässä tuulen alapuolella
1000 megawatin hiilivoimalasta uraani-238:n aiheuttaman säteilyn
todettiin olevan 28-kertainen normaaliin taustasäteilyyn verrattuna.
Säteilyn määrä riippuu paljon mm. käytetystä kivihiililaadusta.
Yleensä arvioidaan ydinvoimalan tuottama ympäristösäteily pienemmäksi
kuin vastaavansuuruisen kivihiilivoimalan."

[1] Heinonen, Jorma,...:YDINENERGIA JA ELÄMISEN LAATU, Tammi, Hki 1978
[2] Häkkinen-Sulkava-Jokinen:ILMANSAASTEET - uhka terveydelle ja ympä-
ristölle, Tammi. Hki 1981.
301305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ja se ydinsaaste-jäte, se säteilee ja säteilee ja säteilee..
Mites se sitten?
Ja kyllä vakavan ydinvoimalaonnettomuuden sattuessa alkaa koko Suomenmaa säteillä sill'viisii ettei taida enää Mr K.A.T:illakaan ole muuta valinnanvaraa kuin kuolla pois.

Äänestä

Tämä väittely ei johda mihinkään. Selvitetään asia kerralla jos sinussa on miestä pysymään sanojesi takana. Minulle sopii seuraava koe: sinä vietät 8 tuntia korkea-aktiivisen ydinjätteen joukossa ja minä vastaavasti lupaan viettää saman 8 tuntia tuhka kasassa. Sillähän asia selviää, ei tarvitse täällä jauhaa. No miten on mr.K.A.T. oletko mies vai suunsoittaja? Mitenkä on suunsoittajat, löytyykö muita halukkaita?

Äänestä
  • Jos se tuhka on nyt lämpötilaltaan vaikka 150-asteista, luulenpa, ettei vaari pysy sanojensa takana.

    Äänestä

  • Kustanna minulle matka Tshernobyliin, lupaan oleskella siellä saman verran (no ehkäpä viikon maksimissaan) kuin mitä sinä oleskelet turvevoimalan savupiipussa.

    Voi tulla toiselle meistä äkkilähtö... ;)

    Molemmat jätteet ovat ihmisille vaarallisia. Ydinvoimassa vain nuo jätteet saadaan TALTEEN eikä niitä tupruteta pitkin ilmakehää ihmisten hengitettäviksi!

    Äänestä

  • Miksei samantien tungeta toisiamme turbiineihin ?

    Jos taas verrataan sallittuja turvarajoja , niin rikille ja typenoksidille
    ne on paljon korkeammat kuin radioaktiivisen säteilyn rajat.Jos
    rikin ja typen sallitut terveydelliset raja-arvot olisi asetettu yhtä
    alas eli vaarattomalle tasolle niin mitään ei saisi polttaa.
    Nyt kuitenkin poltetaan ja tuhannet kuolee Euroopassa hiljaisesti
    polttopäästöihin ilman että Greenpeace nostaa siitä pääkallolakanoita.

    Juuri noiden terveydelle vaarallisten polttopäästöjen takia
    kansanterveyslaitoskin asettui puoltamaan ydinvoimalaa.

    Äänestä

  • Markus Jansson kirjoitti:

    Kustanna minulle matka Tshernobyliin, lupaan oleskella siellä saman verran (no ehkäpä viikon maksimissaan) kuin mitä sinä oleskelet turvevoimalan savupiipussa.

    Voi tulla toiselle meistä äkkilähtö... ;)

    Molemmat jätteet ovat ihmisille vaarallisia. Ydinvoimassa vain nuo jätteet saadaan TALTEEN eikä niitä tupruteta pitkin ilmakehää ihmisten hengitettäviksi!

    Vai talteen.Talteenottoakin kun on niin monenlaista.Siellähän ne kertyvät Olkiluodossa nuo korkea-aktiiviset ydinjätteet 70 tonnin vauhdilla vuodessa.
    Veden allahan ne siellä ovat "tallessa" ja kaiken lisäksi tilapäisesti 40 vuotta.
    Kuinkas monta vuotta niitä nyt on kerätty sinne?
    Siitä voit laskea, kuin paljon on jo "saatu talteen" yksistään Suomessa.
    Ennen ne vietiin "talteen" Venäjälle, mutta tuli sitten kielto, ettei ydinjätteitä saa työntää muihin maihin.
    Ajattele sitten, miten paljon koko maailmassa on "tallessa" tällaista karmeaa ydinjätesaastetta.

    Lisäksi tulee joka vuosi 350 tonnia kevyttä ja keski-aktiivista ydinsaastetta.
    Voit huviksesi laskea kuin paljon sitä jo on "tallessa" tynnyreihin puristettuna OLkiluodossa.Sitten taas voit ajatella koko maailman "talteenottamaa" samanlaista ydinjätettä.

    "Kyllä tallella on kyllä tallella on kyllä lastenlastenlapsille tallella on."

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    Miksei samantien tungeta toisiamme turbiineihin ?

    Jos taas verrataan sallittuja turvarajoja , niin rikille ja typenoksidille
    ne on paljon korkeammat kuin radioaktiivisen säteilyn rajat.Jos
    rikin ja typen sallitut terveydelliset raja-arvot olisi asetettu yhtä
    alas eli vaarattomalle tasolle niin mitään ei saisi polttaa.
    Nyt kuitenkin poltetaan ja tuhannet kuolee Euroopassa hiljaisesti
    polttopäästöihin ilman että Greenpeace nostaa siitä pääkallolakanoita.

    Juuri noiden terveydelle vaarallisten polttopäästöjen takia
    kansanterveyslaitoskin asettui puoltamaan ydinvoimalaa.

    No mikset halua mennä sinne ydinsaastekasaan piehtaroimaan muutamaksi tunniksi?
    Sehän olisi oiva tapa NÄYTTÄÄ kaikille toteen miten vaaratonta tuollainen energia jätteineen kaikkineen on.

    Äänestä

  • meille epäilijöille kirjoitti:

    Mene itse piehtaroimaan hiilivoimalan savupiippuun ja katso miten käy...

    Äänestä

  • lastenlastenlapsille kirjoitti:

    - "Siellähän ne kertyvät Olkiluodossa nuo korkea-aktiiviset ydinjätteet 70 tonnin vauhdilla vuodessa."

    Otappa huviksesi selvää miten paljon ilmakehään päästetään vuodessa esimerkiksi hiilidioksidia, rikkiä, pienhiukkasia, jne. jne. jne. Parempi se että jäte otetaan talteen kuin että päästetään ihmisten hengitettäväksi vai kuinka?

    - "Ajattele sitten, miten paljon koko maailmassa on "tallessa" tällaista karmeaa ydinjätesaastetta."

    Ajattele ennemmin miten paljon maailmassa on ydinkärkiä joista osa ei suinkaan ole "tallessa". Entäpä miten monta tonnia kaatopaikka, ongelma- jne. jätettä on "tallessa" pohjavesien lähettyvillä jne. Ajattele siinä sivussa miten paljon saastetta on ilmassa jota hengitämme.

    - "Lisäksi tulee joka vuosi 350 tonnia kevyttä ja keski-aktiivista ydinsaastetta."

    Käytännössä tuo on sellaista tavaraa että voisi lusikalla syödä...

    - "Kyllä tallella on kyllä tallella on kyllä lastenlastenlapsille tallella on."

    Niin. Kuten kaatopaikatkin. Kuten saastunut ilmakehä. Kuten loppuun kalutut fossiiliset polttoaineetkin. Mikä on pointtisi?

    Menikö kurat housuun? Miksi täällä säikyttelet ihmisiä, emme ole keskieuroopassa vaikka EU:hun kuulummekin. Sulta unohtuu mistä johtuu nuo keskieuroopan pahimmat ongelmat. En ole tietääkseni puolustanut kivihiiltä, vaan ehdottanut siirtymistä maakaasuun. Onneksi pohjanmeren maakaasu asia oli eilen esillä, on tehty joku ehdotus eurooppalaisesta kaasuputkesta. Joka tapauksessa maakaasu meidän on otettava käyttöön kävi tuon ydinvoiman kanssa miten tahansa. Lobbaus on näköjään tehonnut, jos kansanterveyslaitos pitää tuulivoimaa vaarallisempana kuin ydinvoima, onko asia näin?

    Äänestä

  • meille epäilijöille kirjoitti:

    No mikset halua mennä sinne ydinsaastekasaan piehtaroimaan muutamaksi tunniksi?
    Sehän olisi oiva tapa NÄYTTÄÄ kaikille toteen miten vaaratonta tuollainen energia jätteineen kaikkineen on.

    Onko joku väittänyt että reaktorista tuleva käytetty polttoaine olisi VAARATONTA??? Ei ainakaan minun silmiin ole osunut.

    Ei se vaaratonta ole, sen takiahan se otetaan talteen, varastoidaan, kapseloidaan ja haudataan 500m syvyyteen peruskallioon. KAT:n viestissä käytiin käsiksi toiseen SUUREMPAAN ongelmaan, eli hiili- ja turvevoimaloiden (radioaktiivisiin) päästöihin, joita ei kontrolloida mitenkään.

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    Miksei samantien tungeta toisiamme turbiineihin ?

    Jos taas verrataan sallittuja turvarajoja , niin rikille ja typenoksidille
    ne on paljon korkeammat kuin radioaktiivisen säteilyn rajat.Jos
    rikin ja typen sallitut terveydelliset raja-arvot olisi asetettu yhtä
    alas eli vaarattomalle tasolle niin mitään ei saisi polttaa.
    Nyt kuitenkin poltetaan ja tuhannet kuolee Euroopassa hiljaisesti
    polttopäästöihin ilman että Greenpeace nostaa siitä pääkallolakanoita.

    Juuri noiden terveydelle vaarallisten polttopäästöjen takia
    kansanterveyslaitoskin asettui puoltamaan ydinvoimalaa.

    Jopa tässä on otettu kaikki naurettavimmatkin tekosyyt käyttöön tuon ydinvoimalan saamiseksi.

    Sekoitetaan turve ja kivihiili, sekoitetaan turve ja rikki, unohdetaan turpeen ja kivihiilisäteilyn johtuvan aikaisemmista laskeumista jne...

    Hiili on alkuaine samaten kuin rikkikin ja jossainmäärin ihmisille välttämättömiä, mutta ei koskaan uraani tai plutonium!

    Jos suomeen perustetaan uusi ydinvoimala ei meidän hiilikuormamme ja varsinkaan kivihiilestä aiheutuva vähene vaan lisääntyy! Metalliteollisuus joka voimaloista laskee hyötyvänsä lisää tuotantoaan ja siellä sitä kivihiiltä vain ja ainoastaan suomessa käytetään ja tullaan käyttämään.

    Tuon lisääntyneen hiilikuorman lisäksi saamme entistä enemmän tätä rikkikuormaa ja mikä parasta taustasäteilymme lisääntyy ja kohta sinäkin arvon K.A.T. säteilet ja hohdat valoa kuin Mooses vuorelta laskeutuessaan.

    Tässä eniten ärsyttävä asia on se ettemme me Suomalaiset itse hyödy koko touhusta muuten kuin epäterveellisten työpaikkojen pienellä lisääntymisellä ja suuremmilla ongelmajäte ja saastekuormilla. Varsinkin näin pohjoisella alueella missä armas kotomaamme sijaitsee ja luonnon kestää korjata haavansa paljon kauemmin kuin etelämpänä tulisi tällaista sekoilua välttää. Miten käy otsooniaukon?

    Uutisissa tuli eilenillalla kaikista naurettavin propagointi ydinvoiman puolesta kun annettiin ymmärtää Norjalaisten kokevan maakaasunsa ongelmaksi eli pahoin saastuttavaksi aineeksi. Maakaasusta voidaan erittäin helposti ja halvalla saada täysin puhdasta vetyä ja hiili ym. erottaa pois ja haudata vaikka maahan, muttei sentään mihinkään kivikammioihin tarvitsisi turvautua. Todellisuudessa on maasta saatava maakaasu puhtain ja saastuttamattomin polttoaine jo ilman erillistä puhdistamistakin ja sen Norjalaiset kyllä tietävät.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    "Sekoitetaan turve ja kivihiili, sekoitetaan turve ja rikki, unohdetaan turpeen ja kivihiilisäteilyn johtuvan aikaisemmista laskeumista jne..."

    Selittäisitkö näin tavallisen typerälle, että mitenkä kivihiilisäteily johtuu aikaisemmasta laskeumista?
    Väite tuntuu noin äkkipäätään ajatellen aika oudolta.

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    - "Siellähän ne kertyvät Olkiluodossa nuo korkea-aktiiviset ydinjätteet 70 tonnin vauhdilla vuodessa."

    Otappa huviksesi selvää miten paljon ilmakehään päästetään vuodessa esimerkiksi hiilidioksidia, rikkiä, pienhiukkasia, jne. jne. jne. Parempi se että jäte otetaan talteen kuin että päästetään ihmisten hengitettäväksi vai kuinka?

    - "Ajattele sitten, miten paljon koko maailmassa on "tallessa" tällaista karmeaa ydinjätesaastetta."

    Ajattele ennemmin miten paljon maailmassa on ydinkärkiä joista osa ei suinkaan ole "tallessa". Entäpä miten monta tonnia kaatopaikka, ongelma- jne. jätettä on "tallessa" pohjavesien lähettyvillä jne. Ajattele siinä sivussa miten paljon saastetta on ilmassa jota hengitämme.

    - "Lisäksi tulee joka vuosi 350 tonnia kevyttä ja keski-aktiivista ydinsaastetta."

    Käytännössä tuo on sellaista tavaraa että voisi lusikalla syödä...

    - "Kyllä tallella on kyllä tallella on kyllä lastenlastenlapsille tallella on."

    Niin. Kuten kaatopaikatkin. Kuten saastunut ilmakehä. Kuten loppuun kalutut fossiiliset polttoaineetkin. Mikä on pointtisi?

    Vai että voisit sinä lusikalla oikein syödä noita keskiaktiiveja ydinjätteitä?
    No mikäs siinä, senkun syöt.
    Tuollaiset kommentit ne tekee miehestä hyvin VÄHÄN uskottavan.
    Minä en kyllä sinuna söisi noita jätteitä edes lusikalla.
    Varoitan sinua myös syöttämästä niitä lapsille ja vanhuksille.

    Vai että mikä on pointti?
    Otapas nyt ja lue uudelleen ydinsaasteista ja palaa sitten asiaan jos vielä on jotakin epäselvää.

    Se että maailmassa on muitakin myrkyttäjiä kuin ydinsaasteet ei tee asiaa helpommaksi, vaan vieläkin kamalammaksi.
    Sinusta saa sen käsityksen että kun on alkanut mennä paskaksi tää maailma, niin tuhotaan loputkin.Huh.

    Äänestä

  • Markus Jansson kirjoitti:

    Mene itse piehtaroimaan hiilivoimalan savupiippuun ja katso miten käy...

    Mutta eihän tuossa kukaan ole puhunutkaan mitään sen vaarattomuudesta.
    Itse sinä olet luvannut jopa keskiaktiivista ydinjätettä lusikalla syödä.
    Olet jo tainnut hieman maistaakin jutuista päätellen.

    Äänestä

  • TJ kirjoitti:

    Onko joku väittänyt että reaktorista tuleva käytetty polttoaine olisi VAARATONTA??? Ei ainakaan minun silmiin ole osunut.

    Ei se vaaratonta ole, sen takiahan se otetaan talteen, varastoidaan, kapseloidaan ja haudataan 500m syvyyteen peruskallioon. KAT:n viestissä käytiin käsiksi toiseen SUUREMPAAN ongelmaan, eli hiili- ja turvevoimaloiden (radioaktiivisiin) päästöihin, joita ei kontrolloida mitenkään.

    No ainakin tuo Markus juuri tuolla ylhäällä aikoi lusikalla popsia tuota keskiaktiivia ydinsaastetta.
    Niin että puhupas vähän sille pojalle, kun minusta tuntuu että saasteet ovat jo tuhonneet hänen arvostelukykynsä.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Jopa tässä on otettu kaikki naurettavimmatkin tekosyyt käyttöön tuon ydinvoimalan saamiseksi.

    Sekoitetaan turve ja kivihiili, sekoitetaan turve ja rikki, unohdetaan turpeen ja kivihiilisäteilyn johtuvan aikaisemmista laskeumista jne...

    Hiili on alkuaine samaten kuin rikkikin ja jossainmäärin ihmisille välttämättömiä, mutta ei koskaan uraani tai plutonium!

    Jos suomeen perustetaan uusi ydinvoimala ei meidän hiilikuormamme ja varsinkaan kivihiilestä aiheutuva vähene vaan lisääntyy! Metalliteollisuus joka voimaloista laskee hyötyvänsä lisää tuotantoaan ja siellä sitä kivihiiltä vain ja ainoastaan suomessa käytetään ja tullaan käyttämään.

    Tuon lisääntyneen hiilikuorman lisäksi saamme entistä enemmän tätä rikkikuormaa ja mikä parasta taustasäteilymme lisääntyy ja kohta sinäkin arvon K.A.T. säteilet ja hohdat valoa kuin Mooses vuorelta laskeutuessaan.

    Tässä eniten ärsyttävä asia on se ettemme me Suomalaiset itse hyödy koko touhusta muuten kuin epäterveellisten työpaikkojen pienellä lisääntymisellä ja suuremmilla ongelmajäte ja saastekuormilla. Varsinkin näin pohjoisella alueella missä armas kotomaamme sijaitsee ja luonnon kestää korjata haavansa paljon kauemmin kuin etelämpänä tulisi tällaista sekoilua välttää. Miten käy otsooniaukon?

    Uutisissa tuli eilenillalla kaikista naurettavin propagointi ydinvoiman puolesta kun annettiin ymmärtää Norjalaisten kokevan maakaasunsa ongelmaksi eli pahoin saastuttavaksi aineeksi. Maakaasusta voidaan erittäin helposti ja halvalla saada täysin puhdasta vetyä ja hiili ym. erottaa pois ja haudata vaikka maahan, muttei sentään mihinkään kivikammioihin tarvitsisi turvautua. Todellisuudessa on maasta saatava maakaasu puhtain ja saastuttamattomin polttoaine jo ilman erillistä puhdistamistakin ja sen Norjalaiset kyllä tietävät.

    CS on rikkihiili ja tappavan myrkyllinen yhdiste.
    "Pitkäaikainen altistuminen rikkihiilelle työoloissa voi vahingoittaa keskus- ja ääreishermostoa. Tyypillisiä oireita ovat väsyneisyys, päänsärky, unen häiriöt,
    ruokahaluttomuus, vatsavaivat, impotenssi sekä tunnottomuus, pistely ja heikkouden tunne alaraajoissa. Rikkihiili voi aiheuttaa muutoksia silmän
    verkkokalvossa ja näköhermossa. Pitkäaikainen altistuminen voi vahingoittaa sydäntä ja verisuonistoa. Kroonista mahakatarria, siittiöiden muodostuksen
    häiriöitä ja kasvanutta keskenmenoriskiä on myös havaittu."
    -http://www.occuphealth.fi/ttl/osasto/tt/OVA/trikkhii.html

    Kivihiilen uraani ei ole ihmisen laskeumista, vaan miljoonien vuosien
    takaa..

    Maakaasusta otetaan talteen ainakin joissain paikoin heliumia, joka
    on kaasumaista " elektronin kaapanneita alfasäteilyhiukkasia ",
    uraanin ja toriumin ja tyttärien radioakt. hajoiamistuotetta.
    Ilmeisesti myös paljon radoniakin ja sen tyttäriä.

    terv. Mr.K.A.T.

    Äänestä

  • ydinsaasteita kirjoitti:

    No ainakin tuo Markus juuri tuolla ylhäällä aikoi lusikalla popsia tuota keskiaktiivia ydinsaastetta.
    Niin että puhupas vähän sille pojalle, kun minusta tuntuu että saasteet ovat jo tuhonneet hänen arvostelukykynsä.

    Niinpä niin, kun ydinvoiman kannattaja heittää vertauskuvallisen esimerkin kehiin niin jo kohta on joku vastapuolelta jo yllyttämässä ja naureskelemassa. Ja tottahan Markus on puhunut ei se matala-aktiivinen "saate" tapa, sopii tosin esittää vasta-argumentteja jos sellaisia on? Ja tähän on turha kommentoida "no miksi sitten turhaan säilöä sitä jos se ei ole vaarallista". Samaa voisi kysyä normaalista jätteiden käsittelystä, miksi jätteet suotta viedään kaatopaikalle vaikkeivat ne tapa? Vastaus on: Koska ne ovat jätettä. Ydinjätteeseen liittyy vielä turvallisuuden ajattelu jonka mukaan kaikki riskit minimoidaan. Jos samaa periaatetta sovellettaisiin kaatopaikoilla niin ei varmasti olisi pohjavesi- yms ongelmia.

    Äänestä

  • typerys kirjoitti:

    "Sekoitetaan turve ja kivihiili, sekoitetaan turve ja rikki, unohdetaan turpeen ja kivihiilisäteilyn johtuvan aikaisemmista laskeumista jne..."

    Selittäisitkö näin tavallisen typerälle, että mitenkä kivihiilisäteily johtuu aikaisemmasta laskeumista?
    Väite tuntuu noin äkkipäätään ajatellen aika oudolta.

    Ymmärtääkseni kivihiilessä säteilevät erilaiset epäpuhtaudet, koska C-14 -isotooppi on jo kuollut pois? Kivihiiltähän on montaa laatua. Turpeessa säteilee myös C-14. Ei nämä mistään laskeumista johdu -luonnossa nyt vain sattuu olemaan säteileviä isotooppeja.

    Näille piipertäjillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että "puhtaassa luonnossa" ei ole radioaktiivista säteilyä, vaan se johtuu ihmisen aiheuttamista "laskeumista" yms. Tosiasiassahan radioaktiivisuutta on kaikkialla. Jo jokaisen ihmisen luut säteilevät niissä olevan K-40-isotoopin takia.

    Jos turvevoimalan tuhka tuotaisiin ydinvoimalaan, se olisi sitä vähä- ja keskiaktiivista jätettä, joka olisi varastoitava kallioperään ja josta monet ovat niin huolissaan ("kun sitä tulee 350 m3/vuosi...").

    Z

    Äänestä

  • Z kirjoitti:

    Kun puhutaan ydinvoimasaasteista on se kokonaisuudessaan hengenvaarallista säteilyä tuottavaa ja muutenkin hyvin myrkyllistä saastetta.
    Tottakait luonnosta löytyy sen omia aineita jotka "säteilevät", mutta tuollainen korkea-aktiivinen ydinvoimasaaste tappaa hetkessä nopeasti ja on kokonaisuudessaa karmeaa myrkkyä, joka pilaa maaperät, vedet ja ilmastot päästessään niihin, ja on jo monin paikoin päässytkin.
    Kuolan niemimaalla on suuria tuhoja jo olemassa samoin monissa muissakin maailman maissa.

    Äänestä

  • oho kirjoitti:

    Vai että voisit sinä lusikalla oikein syödä noita keskiaktiiveja ydinjätteitä?
    No mikäs siinä, senkun syöt.
    Tuollaiset kommentit ne tekee miehestä hyvin VÄHÄN uskottavan.
    Minä en kyllä sinuna söisi noita jätteitä edes lusikalla.
    Varoitan sinua myös syöttämästä niitä lapsille ja vanhuksille.

    Vai että mikä on pointti?
    Otapas nyt ja lue uudelleen ydinsaasteista ja palaa sitten asiaan jos vielä on jotakin epäselvää.

    Se että maailmassa on muitakin myrkyttäjiä kuin ydinsaasteet ei tee asiaa helpommaksi, vaan vieläkin kamalammaksi.
    Sinusta saa sen käsityksen että kun on alkanut mennä paskaksi tää maailma, niin tuhotaan loputkin.Huh.

    Kyllä voisin hyvin pistää vaikkapa yhden kohtuullisen "paskaisen" puuvillahanskan poskeeni, tosin voisi olla vähän huonosti sulavaa.

    Olkiluodossa hommissa olleet tietänevät mitä tarkoitan... ;)

    Äänestä

  • Palis kirjoitti:

    Niinpä niin, kun ydinvoiman kannattaja heittää vertauskuvallisen esimerkin kehiin niin jo kohta on joku vastapuolelta jo yllyttämässä ja naureskelemassa. Ja tottahan Markus on puhunut ei se matala-aktiivinen "saate" tapa, sopii tosin esittää vasta-argumentteja jos sellaisia on? Ja tähän on turha kommentoida "no miksi sitten turhaan säilöä sitä jos se ei ole vaarallista". Samaa voisi kysyä normaalista jätteiden käsittelystä, miksi jätteet suotta viedään kaatopaikalle vaikkeivat ne tapa? Vastaus on: Koska ne ovat jätettä. Ydinjätteeseen liittyy vielä turvallisuuden ajattelu jonka mukaan kaikki riskit minimoidaan. Jos samaa periaatetta sovellettaisiin kaatopaikoilla niin ei varmasti olisi pohjavesi- yms ongelmia.

    En nyt itse muista tähän hätään miten paljon vaikkapa parhaimmista "hipuista" on irronnut tunnissa. Kertokaa joku jos muistatte niin kerrotaan tuo luku kahdellatoista niin saadaan selville miten kammottavaan altistukseen joutuisinkaan jos pistäisin yhden tuollaisen hipun suuhuni.

    Lonkalta sanottuna veikkaisin että se olisi muutama sata kertaa turvallisempaa kuin ajaa autolla tuona aikana mutta...lasketaanpa tarkemmin kiitos! :)

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    Kyllä voisin hyvin pistää vaikkapa yhden kohtuullisen "paskaisen" puuvillahanskan poskeeni, tosin voisi olla vähän huonosti sulavaa.

    Olkiluodossa hommissa olleet tietänevät mitä tarkoitan... ;)

    Ja miksei Loviisassakin olleet :) Ne puuvillahanska ovat muuten mitä parhaimpia nenäliinoja, pehmeitä ja voi kääntää ympäri ;)

    Kyllähän nuo sinun juttusi vähän hulluilta vaikuttavat, mutta jos aattelee että olet jo uinut siellä uraanialtaassa ja popsinut sitä ydinjätettäkin muutaman lusikallisen, niin jotensakin alkavat palaset lonksahtaa paikoilleen.
    Jatka ihmeessä vain niitä pippaloitten pitoa siellä uraanialtaan reunalla, mutta muista:vain lusikallisen ydinjätettä nielaisseet saavat olla mukana?
    Jeh.

    Äänestä

  • Z kirjoitti:

    Ymmärtääkseni kivihiilessä säteilevät erilaiset epäpuhtaudet, koska C-14 -isotooppi on jo kuollut pois? Kivihiiltähän on montaa laatua. Turpeessa säteilee myös C-14. Ei nämä mistään laskeumista johdu -luonnossa nyt vain sattuu olemaan säteileviä isotooppeja.

    Näille piipertäjillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että "puhtaassa luonnossa" ei ole radioaktiivista säteilyä, vaan se johtuu ihmisen aiheuttamista "laskeumista" yms. Tosiasiassahan radioaktiivisuutta on kaikkialla. Jo jokaisen ihmisen luut säteilevät niissä olevan K-40-isotoopin takia.

    Jos turvevoimalan tuhka tuotaisiin ydinvoimalaan, se olisi sitä vähä- ja keskiaktiivista jätettä, joka olisi varastoitava kallioperään ja josta monet ovat niin huolissaan ("kun sitä tulee 350 m3/vuosi...").

    Z

    kyllä tuon säteilyn syyn ymmärrän mutta miten se kivihiilen säteily liittyy tuohon ihmisten aiheuttamman laskeumaan? Se on minulle mysteerio. Taitaisiko sen joku viisaampi minulle selittää?
    Vai oliko se taas näitä hatusta vetäistyjä heittoja vailla minkäänlaista pohjaa, kuten niin usein näyttää tuolla tunne ja epäluulo pohjalta lähteneiillä olevan?

    Äänestä

  • Typerys kirjoitti:

    Eiköhän tuo perustune ehdottoman varmaan luuloon. Todellisuudessa hiili- ja öljyvarat ovat syntyneet reilusti ennen ensimmäisen ihmisen ilmaantumista.

    Puhutaan siis miljoonien vuosien aikaerosta.

    Äänestä

  • Palis kirjoitti:

    Ja miksei Loviisassakin olleet :) Ne puuvillahanska ovat muuten mitä parhaimpia nenäliinoja, pehmeitä ja voi kääntää ympäri ;)

    Viime revisiossa sain muhkean nenäverenvuodon enkä jaksanut hakea lähintä ensiapukaappia niin tungin puolet hanskasta nenääni. Oli muuten aika huvittava näky mutta tekipä tehtävänsä... :D

    Äänestä

  • lusikat mukaan kirjoitti:

    Kyllähän nuo sinun juttusi vähän hulluilta vaikuttavat, mutta jos aattelee että olet jo uinut siellä uraanialtaassa ja popsinut sitä ydinjätettäkin muutaman lusikallisen, niin jotensakin alkavat palaset lonksahtaa paikoilleen.
    Jatka ihmeessä vain niitä pippaloitten pitoa siellä uraanialtaan reunalla, mutta muista:vain lusikallisen ydinjätettä nielaisseet saavat olla mukana?
    Jeh.

    Väitinkö että olisin uinut tai että olisin syönyt? Sanoin että voisin uida ja voisin syödä.

    Opettele lukemaan.

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    En nyt itse muista tähän hätään miten paljon vaikkapa parhaimmista "hipuista" on irronnut tunnissa. Kertokaa joku jos muistatte niin kerrotaan tuo luku kahdellatoista niin saadaan selville miten kammottavaan altistukseen joutuisinkaan jos pistäisin yhden tuollaisen hipun suuhuni.

    Lonkalta sanottuna veikkaisin että se olisi muutama sata kertaa turvallisempaa kuin ajaa autolla tuona aikana mutta...lasketaanpa tarkemmin kiitos! :)

    joku on saanut joskus vaatteissa olevasta ISOSTA hipusta tuollaiset 20 napsua tunnissa, eli siis 20 mikrosievertia per tunti. Kerrotaan vaikka 3:lla (koska se olisi ruumiin sisällä jolloin säteilystä jäisi noin 100% ihmiseen toisin kuin ruumiin ulkopuolella olevasta hipusta), niin saadaan noin 60 mikroa tunnissa. Kertaa 12 on noin 0,72 mSv. Eli siis asiaan perehtymättömille 3,6% sallitusta keskimääräisestä vuosiannoksesta (20 mSv).

    En kyllä popsisi, mutta eipä sen popsiminen sen tappavampaa olisi kuin hiilivoimalan savusuodattimessa työskenteleminen tuon samat 12 tuntia. Olen meinaan ollut sielläkin tuollaisen laitoksen vuosihuollon aikaan ;)

    Äänestä

turpeessa on ydinvoiman aiheuttamaa säteilyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mr.K.A.T. kirjoitti:

Tommoisen yllättävän otsikon olen nähnyt Savon sanomissa
80-luvulla. Kivihiilituhkakin säteilee, jotkut sfnetissä ovat kertoneet
itsekin mittailleet niitä ja tikittää kovasti siellä.
Nykyään on suodattimet, mutta kysyä sopii minne se turpeen
tuhka menee, pelloille lannoitteeksi vai kaatopaikalle ?
Tuskin kuitenkaan kapseloitu 500metrin syvyyteen,vai ?

Tässä lisää tietoa, jonka luettuanne voin kysyä että missä on
kivihiilivastaiset mielenosoitukset ja meteli.. varsinkin kukaan
ei näytä tietävän että taas viime vuonna 300 kaivosmiestä
kuoli Ukrainassa jotta meilläkin olisi hiiltä..

[1],s.159:
"Myös kivihiili- ja öljyvoimalat päästävät jonkin verran radioak-
tiivisuutta ympäristöön, kivihiilivoimalat yleensä runsaammin kuin
öljyvoimalat. Kysymyksessä ovat luonnolliset radioisotoopit
radium-225 ja torium-228, jotka leviävät lentotuhkan mukana. Niiden
määrä vaihtelee suuresti polttoaineen mukaan. Molemmat ovat
alfasäteilijöitä, kun taas ydinvoimalan päästöt ovat yksinomaan beta-
ja gammasäteilijöitä. Nämä vaikuttavat ihmiseen eri tavoin, minkä
takia vertailu on vaikeata. Vaihtelut ovat hyvin suuria varsinkin
kivihiilivoimalan päästöjen suhteen, koska eri kivihiililaadut
sisältävät hyvin eri suuruisia määriä radioaktiivisuutta ja lisäksi
voimaloiden lentotuhkan talteenotto vaihtelee. Erään Puolassa
sijaitsevan kivihiililämpövoimalan ympäristössä mitattiin luuytimen
säteilyannokseksi 43 mrem/vuosi, kun taas eräissä amerikkalaisissa
tutkimuksissa on saatu noin 100 kertaa pienempiä annoksia. Voidaan
kuitenkin arvioida, että kivihiilivoimaloiden ja ydinvoimaloiden
radioaktiivisuuspäästöt ovat suurin piirtein samaa luokkaa ja
molemmat ovat vain pieni murto-osa sallituista päästöistä."
[2],s.41:
"Hiiltä poltettaessa vapautuu myös useita radioaktiivisia, syöpää
aiheuttavia aineita, esimerkiksi lyijy-210, polonium-210, uraani-238,
radium-226 ja torium-228. Kuuden kilometrin päässä tuulen alapuolella
1000 megawatin hiilivoimalasta uraani-238:n aiheuttaman säteilyn
todettiin olevan 28-kertainen normaaliin taustasäteilyyn verrattuna.
Säteilyn määrä riippuu paljon mm. käytetystä kivihiililaadusta.
Yleensä arvioidaan ydinvoimalan tuottama ympäristösäteily pienemmäksi
kuin vastaavansuuruisen kivihiilivoimalan."

[1] Heinonen, Jorma,...:YDINENERGIA JA ELÄMISEN LAATU, Tammi, Hki 1978
[2] Häkkinen-Sulkava-Jokinen:ILMANSAASTEET - uhka terveydelle ja ympä-
ristölle, Tammi. Hki 1981.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu